Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Otava 2018
Kansi Stephen MacKay / Piia Aho
447 sivua
Kotimainen tietokirja

Yönaisten neuvoja:
Jos tiedät mitä haluat tehdä, tee se.
Jos olet kokenut nöyryytyksiä, vääryyttä tai kärsimystä, älä jää niihin jumittamaan. Mene eteenpäin. Lähde Firenzeen. Tai Roomaan. Tai Venetsiaan. Tai Napoliin.
Tee haavoistasi vahvuuksiasi. Maalaa ne helvetin isolle kankaalle kaikkien nähtäväksi.
Jos et osaa jotain, kuten nyt vaikka lukea, opettele.

Karen haluaa elää rakastuneena ja rakastettuna Afrikassa, mutta sairastuu ja masentuukin. Myöhemmin hän kirjoittaa. Mary pitää kiinni viktoriaanisista säännöistä, mutta matkustaa yksin ja on niin kiinnostunut niin kasveista kuin ihmisistä . Lavinia synnyttää 17 vuodessa 11 lasta, mutta maalaa silti. Mia Kankimäki istuu lentokoneessa matkalla Kilimanjarolle. Hän innostuu vihtiläisellä vintillä tutkimusmatkailijanaisista, kulkee Bolognassa ja Firenzessä taiteen äärellä, vierailee Normandiassa, ja kirjoittaa kirjeitä. Hänen yönaisensa ovat uskaltaneet ja niin on hän itsekin naistensa jalanjäljillä liikkuen.

Jotkut kirjat liikkuvat kaukana, ihan muissa paikoissa ja aikakausissa, mutta tulevat silti liki. Yksi tällainen jonnekin aivan muualle kuljettava, mutta omiin ajatuksiin jäävä kirja on Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Tietokirjaksi luokiteltu, paikoin kaunokirjallisia kerroksia saava teos on uusin sydän(siis ♥-)kirjani. Kankimäen muutama vuosi sitten ilmestynyt “koirankorvakirjani” Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on saanut arvoisensa, aivan ihastuttavan seuraajan.

Naiset joita ajattelen öisin koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen keskittyy Karen Blixeniin, tanskalaiseen, Keniassa asuneeseen kirjailijaan. Toisessa osassa esille pääsevät tutkimusmatkailijat, brittiläiset Isabella Bird ja Mary Kingsley, itävaltalainen Ida Pfeiffer, amerikkalainen Nellie Bly ja belgialais-ranskalainen Alexandra David-Néel. Kolmas, eniten rakastamani osa, on taiteilijoiden valtakuntaa, kun keskiöön nousevat italialaiset renessanssinaiset Sofonisba Anguissola, Lavinia Fontana (jota odotin ehkä eniten: Bologna) ja Artemisia Gentileschi (josta Susan Vreeland on kirjoittanut kelpo romaanin) sekä (edelleen elossa oleva) japanilainen Yayoi Kusama ja hieman muitakin taiteilijoita (mainintana esimerkiksi Georgia O’Keeffe, yhden suosikkini vuosien takaa). Ah, paljon eikä juuri mitään liikaa!

  

Kankimäen teos on kauttaaltaan ihastuttavaa luettavaa. Naiset joita ajattelen öisin sekä viihdyttää että sivistää, mikä on loistavan kerronnallisen tietokirjan merkki. Ristiriidaton kirja ei kuitenkaan ole, mutta eikö ristiriidaton olekin usein melkein yhtä tylsän kanssa? On vain etu, että jotkut teoksen osiot ovat itselle parempia kuin toiset. Tai kiinnostavat enemmän kuin toiset, mikä on ehkä oikeammin sanottu. Alun Karen Blixen -osuus on näet parhaiten kirjoitettu ja siinä on eniten Kankimäen omia tuntoja, mutta yhteen historian naiseen keskittyvänä se on kovin pitkä. Hetkittäin ainakin tämän lukijan mieli kaipasi jo tulevaan: tutkimusmatkailijoiden ja taiteilijoiden äärille. Hetkittäisyys osoittautui nimensä veroiseksi: ei Karenista voinut hypätä lausettakaan yli. Niin vangitsevaa lukeminen oli.

Ja Karen onkin tärkeä, keskeinen. Kankimäelle hän on mielikuvaa ja totta, kenties se Karen, jota Karen itsekin ajatteli öisin. Hänen esikuvallinen itsensä, se ihanne, johon hän koko elämänsä pyrki, siihen koskaan pääsemättä.

Yönaisten yönainen?

Mitä muihin ristiriitaisuuksiin tulee, niin aina voi tietenkin pohtia matkustamista, ympäristöä, eri kulttuurien keskinäistä asemaa jne. Nyt onkin sanottava, että Kankimäki on hyvin tietoinen asemastaan ja myös esimerkiksi Karenin asemasta, kolonialismin ja urheilumetsästyksen taakasta. Hän reflektoi itseään, pohtii syyllisyyttä, ja saa lukijan pohtimaan omaa asemaansa. Hienoa, tärkeää!

Yönaisten elämästä ja Kankimäen omista ajatuksista syntyy henkilökohtaisen ja historiallisen komea kohtaaminen. Kaiken ytimessä on tietty omapäisyys, omista periaatteista ja toiveista kiinni pitäminen. Tietty esikuvallisuus ja myös tietty herkkyys: kyky ymmärtää, että vahvoillakin on haurautensa. Usein tuo hauraus tekee vahvemmaksi.

Älä välitä muiden mielipiteistä.

Ole aivan saamarin reipas.

Minä en aina ole ja usein välitän muiden mielipiteistä, mutta olen onnellinen että on olemassa kirjailija Mia Kankimäki, joka on kirjoittanut tuon kehotuksen. Mikä parasta, Kankimäen voimaannuttava kirja ei ole yltiöpositiivista self help -kirjallisuutta, vaan pikemmin osoitus siitä että naiset (sulkeissa huomautus: tietenkin jossain määrin etuoikeutetut naiset) kautta historian ovat voineet toteuttaa itseään

Naiset joita ajattelen öisin saa lukijansa reflektoimaan itseään: onko minulla sellaisia toiveita tai haaveita, joita yönaiseni inspiroivat? Onko minulla edes yönaisia? Ehkä on, tietenkin on: visuaalisuuden ja sanojen haltijoita jokainen.

Kirjan nimi näkyy läpi koko teoksen. Kankimäki todellakin paitsi matkustelee itse ja tekee, kirjoittaa, itse, myös pohtii yönaisiaan ja tekee sen samalla jotenkin kaukokaipuisesti ja konkreettisesti. Naisten älykkyys ja taidokkuus sekä heidän ristiriitaisuutensa ja vaikeutensa ovat kaikki läsnä. Kirjoittaminen taas auttaa ymmärtämään sekä naisia että heidän asioitaan silloinkin, kun kirjoittaminen on vaikeaa: Silti jotenkin kummallisesti maailma muuttuu ihmeellisemmäksi ja merkityksellisemmäksi, kun siitä kirjoittaa. Lopun valokuvat ja päällyspaperin alta löytyvä tähtikartasto vain lisäävät kirjan viehätystä.

Kankimäen kirjasta löytyy, kuten hän itsekin viittaa, naisten Taikavuori. Naiset joita ajattelen öisin on muusien kirja, ihana (!) kirja, lohdullinen kirja:

Ajattelen, etten hemmetti vieköön ole sellainen nainen kuin haluaisin, mutta eipä ollut Karenkaan.

--

Muualla mm. Kirsi, Laura, Tiina ja Tuija.