maanantai 24. elokuuta 2015

Gwen Bristow: Uudet tuulet


Gwen Bristow: Uudet tuulet
Otava 1942
This side of glory 1940
Suomentanut Sinikka Rapola
374 sivua
Yhdysvaltalainen, syvään etelään sijoittuva romaani

Eleanorista tuntui, että tämä hetki oli kuin veitsen terä, joka halkaisi kahtia hänen elämänsä erottaen kerta kaikkiaan sen, mikä oli ollut, siitä, mikä oli tuleva. Hän tuijotti Kesteriä ja näki hänet tänä muutoksen silmänräpäyksenä niin selvästi kuin joskus nähdään suuren tuskan hetkenä. Hän näki hänet sellaisena kuin ei koskaan ennen ollut nähnyt, tämän Kesterin, joka oli saanut kaiken lahjaksi ja jonka ei sen takia ollut tarvinnut koskaan ansaita mitään.

Kesä, joka tuli ja jatkuu kunnolla elokuussa. Lämpimät työ- ja koulupäivän jälkeiset illat uimarannalla, talviturkkiaan heittämättömän ilona tietenkin kirja. Kirja vie melkein oman varhaisnuoruuden lukukokemuksiin ja mummolassa syötyihin pikkuleipiin eikä ihme, sillä kirja on "pikkuleipä-trilogian" viimeinen osa.

Pikkuleipä-trilogia on oikeasti Gwen Bristow'n Louisiana- tai Plantaasi-trilogiana tunnetun romaanisarjan viimeinen osa Uudet tuulet. Sarjan ensimmäisestä osasta Tammikujasta kirjoitin muutama vuosi sitten pikkuleipäkertoimen kera. Tammikuja on viihteellisyydestään huolimatta yllättävän yhteiskunnallinen romaani, jossa etelävaltiolaisen köyhälistön elämää kuvataan rinnakkain rikkaamman väestönosan kanssa. Näiden kahden väliin mahtuu romaani Keskikesä, josta Liisa on kirjoittanut blogiinsa.

Ensimmäistä maailmansotaa ympäröiviin vuosiin ajoittuva Uudet tuulet kertoo jälleen uudesta Larnejen ja Upjohnien sukupolvesta. Kaikki alkaa tammikuusta 1912, jolloin collegesta vastavalmistunut Eleanor Upjohn istuu työleirin esimiehen teltassa ja hoitaa isänsä kirjeenvaihtoa. Eleanorin isä Fred Upjohn on hyvämaineinen rakennusurakoitsija, taustaltaan köyhistä oloista ponnistanut puurtaja. Sattumalta Eleanor kohtaa vauraan puuvillaplantaasin Ardeithin perillisen, komean Kester Larnen, jolle koko elämä on tullut kuin hopeatarjottimella. Ennen pitkää tammikuja Ardeithiin on auki Eleanorillekin, kaikki illalliset, ostokset, tummaihoiset työläiset ja ajanvietto hurmaavalla tavalla tekemättä mitään. Kaikki tietenkin muuttuu, kun velat ja ensimmäinen maailmansota työntävät varjonsa Louisianaankin.

Uusissa tuulissa on yhteiskunnallisuutta hieman vähemmän kuin Tammikujassa. Tämä johtuu varmasti osin siitä murroksesta, joka alkoi Yhdysvaltain etelävaltioissa sisällissodan jälkeen ja jatkuu itse asiassa edelleenkin. Tammikujan jälkeen maailma muuttui ja köyhemmällä väelläkin oli, joskin vain harvoilla, mahdollisuus parempaan elämään. Tätä parempaan pääsyä Upjohnit edustavat hyvin, Eleanor on korkeakoulutettu ja kurkottaa vielä korkeammalle, hyvään avioliittoon. Avioliittokaan ei ole Eleanorille kaiken huippu, vaan hän on se, jonka ottaa ohjat käsiinsä silloin kun niin on tehtävä. Naisten äänioikeudettomuudestakin keskustellaan. Itse asiassa autoilevaa ja kureliivejä välttelevää Eleanoria voisi pitää jonkinlaisena esifeministinä, vaikka romaanin pääpaino onkin sovinnaisessa romantiikassa: aviosuhteen kiemuroissa kaikkien vaikeuksien keskellä. Bristow kuljettaa avio- ja talousongelmia rinnakkain niin, että niistä tulee erottamattomat. Moraali on arvossaan: työhön voidaan panna koko sielunsa.

Uusissa tuulissa olisi aineksia vaikka mihin, mutta romaanin kirjoitusaika, toinen maailmansota, antoi varmasti tilauksen käsitellä ensimmäisen maailmansodan aikaisia ongelmia kevyesti ja nostalgisesti. Silkkien ja puuvillan, illallisten ja raadannan vuorottelusta syntyvä selviytymisromaani auttoi varmasti lukijoita kotirintamalla suuntaamaan ajatuksensa omaan selviytymiseensä. Nykylukijalle romaani tarjoaa ajanvietteen lisäksi viehättävän siirtymän aikaan ja paikkaan, jollaista ei ollut kuin romaaneissa tai elokuvissa, mutta joka edes riipaisee historian tapahtumia, lamaa ja sotaa.

Ja kyllähän Yhdysvaltain etelässä, syvässä (multa)mustassa hedelmällisessä maassa, on aina omanlaistaan lumoa, vaikka sitten uimarannalla tai pikkuleipien kera! Jos kirjallinen, hetkittäin kerronnallista kepeyttä kaipaava mieli halajaa sisällissodan, foxtrotin ja ensimmäisen maailmansodan välisiin vuosiin, ei Bristow'n trilogia ole yhtään hullumpi vaihtoehto.

11 kommenttia:

  1. Oi, mä rakastin noita Bristoweita silloin vuonna kivi ja kirves.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, en ihmettele. Nämä ovat niin vetäviä ja kyllä etelän tunnelmassa on oma hohtonsa.

      Poista
  2. Kuinkas sattuikaan, minäkin luin taas kerran Tammikujan ja kirjastosta lainasin tämän Uudet tuulet. Mukava palata näihin aina uudelleen kun kaipaa viihdyttävää kesälukemista. Keskikesästä en juurikaan muista mitään, se pitäisikin lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, tosiaan metka sattuma! Tammikuja on mielestäni näistä paras, mutta se johtuu nostalgiasta. Mukavaa viihdettä kesään ja yllättävän moniteemaista, kun alkaa pohtia.

      Poista
  3. Oih, minä niin rakastin Tammikujaa, melkein yhtä paljon kuin Jalna-sarjaa. Omistan kirjan vuoden 1947 painoksena eli ilmeisesti äitini kirjastosta minulle tullut ja sinne ehkä hänen äidiltään...Uudet tuulet olisikin minulle uusi tuttavuus, mutta samalla myös nostalgiamatka Tammikujaan.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Tammikuja on ihana! Minulla on Jalnat lukematta. Joskus mietin, että yleissivistyksen vuoksi pitäisi lukea ainakin sarjan aloitusosa... Uudet tuulet oli kiva lukukokemus, koska syvän etelän tunnelma valloittaa ja oli kiinnostavaa seurata Tammikujasta tuttuja sukuja.

      <3

      Poista
  4. Oi että! <3 Minä suhtaudun koko trilogiaan niin suurella nostalgialla, etten yritäkään arvioida kirjoja puolueettomasti. Ne ovat kaikki minusta edelleen Ihania erittäin isolla iillä. Puhdasta viihdettähän nämä ovat, mutta kuitenkin hyvää viihdettä. Tammikuja on varmasti teemoiltaan kaikkein moniulotteisin, mutta kyllä muistakin kirjoista löytyy kiinnostavia kerroksia. Ja särmikkäitä naispäähenkilöitä, jotka eivät ole ihan perinteisiä sankarittaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, niinpä! <3 Näihin kirjoihin onkin paras suhtautua nostalgialla. Minä tosin luin Uudet tuulet nyt ensimmäistä kertaa ja se on ihan hyvä juonivetoinen romaani nytkin. Ei varmasti häviä yhtään nykyviihteelle, päinvastoin. Jotenkin ihastuttava, melkein feministinen ja sitten niin romanttinen.

      Poista
  5. Oi, onpa ihanaa että kirjoitit tästä! En ole itse näitä lukenut, mutta taannoin metsästin näitä eräälle ihanalle ystävälleni, joka oli lukenut näitä nuoruudessaan... Ehkä nämä johonkin mielentilaan voisivat minullekin sopia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, nämä sopisivat ainakin helteiseen päivään tai iltaan, jolloin miele tekee jotain kevyttä, muttei tyhmää ja jotain hyvin nostalgista. Tämä Uudet tuulet on oikeastaan aika raikas verrattuna moniin nykyviihderomaaneihin. <3

      Poista
  6. Vieläköhän blogi tavoittaa jonkun?
    Varasin juuri Uudet tuulet-kirjan.
    Olen tänä kesänä lukenut kaksi ensimmäistä osaa, jotka löytyvät hyllystäni.

    Kirjat ovat isältäni jääneet, ja löysin ne sekä ison pinon muuta vanhaa kirjallisuutta mummolani vintiltä aikoinaan.

    Tarkoituksenani vihdoin lukea kirjoja, jotka kuuluneeet 1967 kuolleelle isälleni (minä 2v tuolloin) sekä sedälleni.
    Tähtikirjaston julkaisema Keskikesän kuudes painos isälleni elokuussa 1953 ja Tammikuja 1955.

    Alun aavistuksen hömpähtävän romantiikan (ja ihmettelyni isäni lukuorientaatiosta)ohitettuani olen ollut täysin lumoutunut.
    Luin molemmat kirjat lähes tauotta.

    Onneni täyttyy kun googlattuani Bristowin huomasin kolmannen jatko-osan. Googlaamaalla tuli vastaan myös tämä sivusto.

    Kolmannen osan jälkeen jatkan hyllyni pläräämistä. Jo lukemani suosikit isäni jäämistöstä ovat Mauri Sariolan Revontulet eivät kerro sekä Sillanpään Miehen tie. Jo kirjojen ulkoasu pehmeine kellastuneine kansineen lupaa ainutlaatuista kokemusta. Lisänä sukupolvinen lukukokemus isältä tyttärelle.

    VastaaPoista