Pirkko Saisio: Signaali

Pirkko Saisio: Signaali
Kustantaja: Siltala 2014
Kansi: Elina Warsta
Sivuja: 296
Kotimainen autofiktiivinen kertomuskokoelma

Ei niitä kukaan muista, lauluja eikä runoja.

Eikä ihmisiäkään, ei kaikkia.
Oliko meitä yhdeksän, vaiko enemmän. En muista.

Mutta kuunsillan muistavat kaikki, ja sileän kallion.
Ja sen, että kuunsiltaa katsottiin yhdessä. Sen muistavat kaikki.

Tapahtunutta ja odotuksia, havaintoja ja mietteitä. Parisuhdetta, menetyksiä, junien katsomista lapsenlapsen kanssa, olutta ja tupakkaa, akateemisia näytelmiä, puheita ja hiljaisuutta. Tampereella, Wellamon terassilla, Unkarissa, Madeiralla, Källskärissä. Tätä kaikkea ja paljon muuta on Pirkko Saision Signaali, jota on vaikea tunkea yhteen kirjalliseen lokeroon. Kirjastoluokituksensa perusteella se on kaunokirjallisuutta, mutta se on myös muistelmateos, fiktiota ja autofiktiota, kokoelma kertomuksia, lastuja suorastaan.

Onneksi luokittelulle ei olekaan lukijan kannalta tarvetta: Mutta kukaan meistä ei taida puhua ihan totta, eikä meistä kukaan ihan valehtelekaan. Pirkko Saisiolla on kummallinen kyky -- tai lahjakkaalla ihmisellä on varmasti oikea kokoelma kykyjä jossain mielensä sokkeloissa -- ja hän on velho kirjoittamaan sitä, mitä haluaa. Eikä hän tunnukaan kirjoittavan sitä, mitä voi tai osaa, koska hän osaa kyllä, mitä vain. Hyvänen aika, Saisio saa minut, järvi-ihmisen kaipaamaan merelle, ja mikä oudompaa, jopa tupakonti (jota en ole koskaan harrastanut, tietenkään) on ihanaa. Eikä sekään haittaa, että sataa, kuten ei ole väliä sillä, kuka tunsi, kenet ja missä järjestyksessä.

Signaali on sellainen kirja, jota en halua liikaa avata täällä blogissani tai kenenkään kanssa. Se on täynnä fragmentteja ja sulkeita. Se tuo väläyksiä muistoista, kuvitelmista ja nautinnoista. Saisio tulee lähelle lukijaa ja pysyy kuitenkin kirjansa sivuilla. Eikä lukija voi tietää, milloin kertojana on omaa elämäänsä muisteleva Pirkko Saisio, milloin romaanihenkilö Pirkko Saisio. Parasta on, ettei sillä edes niin väliä: Tarina vuotaa kuin seula, ei haittaa. Jatketaan. Juuri noin.

Signaali on niitä kirjoja, jotka kuuluvat (mielikuvalliseen) ihana-kategoriaan. Se on lempeä, ilkikurinen, pisteliäs, haikea, ehkä seestynytkin. Lukekaa itse, sitten tiedätte.

-
Hannan tavoin uskon palaavani tähän kirjaan. Myös esimerkiksi Minna, Marjatta, Sari ja Ulla ovat lukeneet Signaalin.