tiistai 10. joulukuuta 2013

Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi


Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi
Kustantaja: Like 2013
Alkuteos: Helioskatastrofen 2013
Suomennos: Petri Stenman
Kannen kuva: Benjamin Goss
Sivuja: 138
Mistä: Laina ystävältä
Ruotsalainen romaani

Minä synnyn isästä. Minä halkaisen hänen päänsä. Silmänräpäyksen ajan, pitkän kuin elämä itse, me seisomme vastapäätä toisiamme ja katsomme toisiamme silmiin. Sinä olet minun isäni, sanon hänelle silmilläni. Minun isäni. Tuo on minun isäni, joka seisoo edessäni lattia veressä. Hänen villasukkansa imevät sitä ahnaasti itseensä ja värjäytyvät punaisiksi. Veri uppoaa kuluneeseen puulattiaan ja minä ajattelen: Hänen silmänsä ovat vihreät kuten minulla.

Conrad-nimisen miehen kanssa on asunut 12-vuotias tyttö, jonka olemassaolosta kukaan ei ole aiemmin tiennyt. Tyttö löydetään alastomana, ainoana asusteenaan päässä oleva kultainen kypärä. Conrad on sairastunut skitsofreniaan ja sen seurauksena päätynyt mielisairaalaan. Tyttö otetaan huostaan uskovaiseen perheeseen, joka on aina toivonut tyttöä. Hän saa nimekseen Anna ja hänellä tuntuu olevan kielillä puhumisen lahja.
 

Ruotsalaisen Linda Boström Knausgårdin pienoisromaani Helioskatastrofi kuljettaa lukijansa pohjoiseen Ruotsiin, pienelle paikkakunnalle jossa helluntaikirkko ja raittiusseura sekä hiihtokilpailut määrittävät ihmisten vapaa-aikaa ja maailmankatsomusta. Annan elämä muuttuu monella tapaa: uudessa perheessä hänestä tulee osa pikkukaupungin yhteisöllistä elämää, glossolalia tekee hänestä ihmeen - ja kuitenkaan mikään ei ole sellaista, miltä ensin näyttää.

[--] Ulkona oli kylmää, tähtikirkasta ja lumi säikyi yössä. Keli oli kuiva ja sukset luistivat hyvin, vaikka latua ei ollutkaan tehty. Minä menin lumivallin yli, sitten olin metsässä ja puut olivat aivan mustia, vaikka latu oli valaistu myös yöllä. Nousin ladulle ja annoin sauvojen tehdä työn ensimmäisten vetojen ajan. Sitten vauhti otti vallan ja jalat ja kädet auttoivat toisiaan. Koko ruumis oli virittynyt vauhtiin ja ensimmäisessä alamäessä tuntui kuin se olisi nauranut.

Kuinka hyvin monet tunnelmat Boström Knausgårdin kirjassa sopivatkaan lumikirjojen teemaan! Bongasin Boström Knausgårdin romaanin Liken kuvastosta jo aikaa sitten, mutta koska pidän niin paljon Karl Ove Knausgårdin kirjoista, en halunnut lukea hänen vaimonsa romaania - vain siksi, että nimenomaan "Knasun" tuotanto oli rakentanut päähäni mielikuvan ruotsalaiskirjailijasta. Kun sitten Sara, Maria, Arja ja Susa kirjoittivat Helioskatastrofista niin kiinnostavasti ja kun kirjaa suositeltiin minulle lumikirjavinkkejä pyytäessäni, päätin lukea sen.


Lumen ja luonnonkuvaus on Helioskatastrofissa onnistunutta ja niiden ansiosta kirjasta jää rankoista teemoistaan huolimatta kuulas lukumuisto: hengitys huuruaa, lumi hohtaa ja koko elämä tuntuu kauniilta; kotona syödään välipalaa, kirkolla tavataan ihmisiä. Samoin Boström Knausgård kuvaa onnistuneesti pohjoisen Ruotsin ihmisten arkea ja yhteisöllisyyttä etenkin seurakunnassa sekä huostaanotetun  Sitten tulee käänne, totta kai.


Helioskatastrofi liikuu monessakin mielessä rajoilla. Kielensä ja tarinansa osalta pieni romaani poukkoilee kikkailevuuden ja taituruuden aallokossa. Boström Knausgårdin onnistuu onneksi pitää romaaninsa ehjänä ja minä nautin sen lukemisesta. Suomennos on pääosin laadukas: siinä, missä Sara huomasi muutaman sairaanhoidollisen kömmähdyksen, ihmettelin minä lyhtykoison syömistä: ilmeisesti (toivottavasti) alkukielisessä teoksessa syödään kuitenkin karviaiskoisoa eli ananaskirsikkaa myrkyllisen japaninkirsikan sijaan. Myös tarinansa puolesta Helioskatastrofi on rajalla: se kulkee lapsuuden ja teini-ikäisyyden rajalla, kiertelee selväjärkisyyttä ja mielisairautta ja jättää lukijalle sen verran tulkittavaa, että lukijakin on varmasti jonkinlaisella rajalla. Nimittäin Helioskatastrofista varmasti joko pitää tai sitten lukijan olo jää tyhjäksi: mistä kaikessa olikaan kyse? Minä pidin, mutta pohdin kuitenkin kirjan loppua niin, että minulle jäi halu keskustella siitä. Symboliikka niin vahvaa, että tulkinnan varaa jää ehkä liikaakin - tämä tarkoittaa tosin sitä, että kirja jää elämään lukukokemuksen jälkeenkin ja Annan persoonaa tulee pohdittua varmasti pitkän aikaa.


Tunnelmaltaan Helioskatastrofi on kuin Joel Haahtelan ja Maija Muinosen romaanien yhdistelmä: yhtäältä kaunis ja melankolinen, toisaalta kokeileva ja teemansa puolesta raju, ihmismielen hajoamista ja sielun valtaavaa pimeyttä kuvaava. Boström Knausgårdin pieni romaani taiteilee monilla rajoilla kikkaillen ja ankeasti - ja sittenkin niin uljaasti.

37 kommenttia:

  1. Kuten Saran blogissa kommentoin, tässä romaanissa taitaa olla enemmän kuin tuo yksi viittaus kreikkalaiseen mytologiaan (= Athene syntyy Zeuksen päästä halkaisemalla sen kirveellä), siksi kiinnostaa kovasti. Vieläkään en ole ehtinyt hankkimaan tätä, varmaankin laitan joulupukinlistaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, totta, kirjassa on paljonkin sellaista, joka varmasti liittyy antiikin mytologiaan. :) (Kiitos myös toisesta kommentistasi, poistin sen, mutta niinhän se menee, ettei suutarin lapsilla kenkiä eikä kustannustoimittaja osaa lukea tai kirjoittaa oikein.)

      Poista
    2. Toivottavasti et pahastunut, ajattelin, että voisi harmittaa jos se kauemmin olisi siinä ollut. & virheitä sattuu kaikille, myös proffille ja kaikille kirjoittamisen ammattilaisille :).

      Poista
    3. En pahastunut ja vanhana yliopistolaisena tunnistan hyvin nuo virheet, joita tosiaan tulee kenelle vain. ;)

      Poista
  2. Sain tämän juuri kirjastosta käsiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, tämä on ajatteluttava kirja. Kerro sitten, mitä pidät!

      Poista
  3. Minäkin pidin tästä kirjasta, mutta se jätti myös hämmentyneen olon. Ehkä asioita olisi voinut ihan pikkuisen avata lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, oletko kirjoittanut tästä blogiisi? Pitää tulla katsomaan. :) Minullekin jäi hieman hämmentynyt olo ja vaikka pidin, ei tämä nouse ihan suursuosikikseni.

      Poista
  4. Minä aloitin tätä, mutta sitten se jäi kaikessa kiireessä kesken ja palautin sen kirjastoon. Vaikka periaatteen tasolla tiedän, että olisin pitänyt kirjasta, jos aika olisi ollut toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, se toinen aika tulee kyllä. Tämä ei ole kiireisen ajan kirja, paljon mietittävää. :)

      Poista
  5. Aihe kuulostaa ihan minun kirjaltani. Kirjoitan siis ylös listaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai Laakso, suosittelen! Kirja varmasti jakaa lukijansa, mutta jonkinlaisen vaikutuksen tämä toivottavasti tekee.

      Poista
  6. Minä tulen taatusti keskustelemaan tästä kirjasta, olen juuri päässyt vauhtiin sen lukemisessa. Olen viime päivinä alottanut lukea sitä sun tätä, mutta vasta Helioskatastrofi nappasi mukaansa. Palailen myöhemmin, kunhan olen lukenut kirjan loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, hienoa! Minua kiinnostaisi kuulla, mitä mieltä kirjan lukeneet ovat ihan lopusta sekä Conradista ja Annasta. Palaa. :)

      Poista
    2. Huii! Olipas huikea lukukokemus: Ei kai se loppu kovin hyvää lupaa: epävakaat Conrad ja Anna löytäneet toisensa ja uimassa ulapalle. Toisaalta, myyttisellä tasolla: maan päälle hylätyt Zeus ja Athene nyt palaamassa takaisin jumalten joukkoon.
      Nyt on niin hieno kirja, että on ihan pakko yrittää itsekin kirjoittaa jotakin omaan blogiin vielä tämän illan aikana. Erilaiset tulkinnat pyörivät päässäni ... ja ne antiikin myytit ...

      Poista
    3. Tyylistä tuli minullakin mieleen Maija Muinonen ja myös Aki Ollikainen.

      Syvä masennus on kuvattu todella hyvin täydellisenä voimattomuutena. Kirjoittaja on kokenut sen tietääkseni itse pariin kertaan, joten tietää, mistä kirjoittaa.

      Poista
    4. Marjatta, totta, osin Ollikainenkin. Karl Ove Knausgårdin kirjoista olen lukenut Lindan masennuksesta ja kyllä se tosiaan välittyy tämän romaanin sivuilta.

      Poista
  7. Vahva kirja, sai kuuri Mare Kandre-palkinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (kauan kauan sitten olin mielisairaalassa töissä ja osan tuntee, vahvaa että hän tämän kirjan on pystynyt kirjoittamaan. Ajattelen vähän Märta Tikkasta, joka myös kirjoittanut monts kirjaa vaikeista asioista.

      Poista
    2. Hannele, hienoa kuulla palkinnosta. Märta Tikkasta minun pitäisikin lukea!

      Poista
  8. Hyvin sanottu, rajoilla mennään tosiaan monessa mielessä tässä kirjassa, kirjailijasta kirjan kautta lukijaan! Lyhytdiagnoosini kysymyksiisi: Loppu ei ole onnellinen. Periytyminen. Ehkä jopa harhaa isolta osin. Ei oikein uskalla pohtia tässä, ettei paljasta liikaa. Mutta nämä ovat siis tulkinnanvaraisia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, juuri noin. Tässä rajoilla liikutaan onnistuneesti, mutta se on pienestä kiinni. Tästä olisi kiinnostavaa keskustella joskus jossain.

      Poista
  9. Miulle vuoden paras lukukokemus, liikutuin kyyneliin asti, luin yhdeltä istumalta. Tarina pikemminkin myyttinen kuin realistinen, tarina on salaperäinen ja vihjailee jatkuvasti antiikin taruihin. Näin kirjoitetaan kauniisti kipeistä, surullisista asioista, näin kirjoittaa mestari. Niina H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellisesti samaa mieltä! Juuri tuo salaperäisyys ja moniselitteisyys tekee tästä kirjasta niin suuren nautinnon.

      Poista
    2. Marjatta, totta. Ja vieläkin ajattelen tätä kirjaa.

      Poista
    3. Ja Niina! <3 Liikuttava tämä on, ja väkevä. Minun pitää vieläkin aina toisinaan pysähtyä miettimään tätä. En osaa vielä sijoittaa oman lukuvuoteni kokemuksiin.

      Poista
  10. Kuulas lukumuisto minullekin tästä jäi, hyvin sanottu. Ja hih, nyt kun sanoit: muistan miettineeni että onko se tosiaan lyhtykoisoa, mitä syödään, mutta en alkanut tarkistaa asiaa mistään ja ajattelin että kai se sitten on. :D

    Hassua oli huomata nyt että vaikka minulla kirjan lukemisesta ei ole kovinkaan kauaa, enkä ole lukenut tässä välissä kuin äkkiseltään laskettuna 7-8 kirjaa, oli vaikeaa palauttaa mieleen mitä kirjan lopussa tapahtui (ja kirja on jo palautettu kirjastoon). Arjan kommentin luettuani muistin jotakin, ja tuo ajatus harhaisuudesta ja harhoista tuntui tutulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kuulas ja mieleenpainuva, ei mitenkään kevyt.

      Ja hih, en yleensä kiinnitä huomiota pikkuseikkoihin, mutta lyhtykoisoa kasvaa pihallamme ja ihmettelin hieman, miten muka söivät sitä. ;)

      Tästä kirjasta muistaa varmasti parhaiten alun, sitten tunnelman ja juurikin tuon harhaisuuden.

      Poista
  11. Tämähän päätyy loputtaman pitkälle lukulistalleni! Kiitos kiinnostavasta arviostasi!

    VastaaPoista
  12. Tämä siirtyi myös minun lukulistalleni.. Ehkä sen jälkeen, kun olen saanut luetuksi saatavilla olevat taisteluni-romaanit... Kiitos selkeästä arviostasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, jos vaan tämän käsiisi, niin lue vaan ennen Taisteluni-sarjaa. Näillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin kirjailijan sukunimi... Tai Taisteluni-sarjassa toki Linda B-K:n kirjailijuutta ja vaimoutta käsitellään, mutta Helioskatastrofista ei löydy mitään Knasun kirjoihin viittaavaa.

      Poista
  13. Tämä oli kyllä monella tapaa hieno, kaunis kirja, kaikessa kokeilevuudessaankin. Juurikin jotenkin niin ehjä kokonaisuus lopulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, kaunis ja melankolinen. Minä pidän kokeilevuudesta silloin, kun se ei ole kikkailevuutta. Tässä Boström Knausgård onnistuu aika hyvin.

      Poista
  14. Herra Knasun kirjoja en ajatellut lukea, mutta rouvan kirja kiinnostaa kovasti. Taidan ottaa jossain vaiheessa selvää kumpaan leiriin lukeudun, ihastuneisiin vai hämmentyneisiin :)

    VastaaPoista
  15. Ihana, että tämä kirja oli sinullekin elämys. Pieneen sivumäärään mahtuu uskomattoman paljon ja sairaus on kuvattu hyvin väkevästi.

    (En tiedä, onko tuossa kirjan taustalla lumista pihamaata, mutta se näyttää siltä ja muistuttaa itsenäisyyspäivän tienoon ihanista lumipäivistä, jotka nyt joulun kynnyksellä ovat tosiaan muisto vain... Jospa uusi vuosi toisi tullessaan lisää lunta!)

    VastaaPoista
  16. Kirja oli todella vahva esikoiskirja, surullinen ja julmankaunis.

    VastaaPoista