keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus

Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus
Kustantaja: Siltala 2011
Alkuteos: Die Unmöglichkeit des vierhändigen Spiels 2009
Suomennos: Helen Moster
Ulkomainen romaani, Saksa
Sivuja: 526

Kun mikään ei enää toimi: kävele.
Kun olen hämmentynyt, kävelen niin kauan kunnes liiat monimutkaisuudet haihtuvat ja ajatukset saavat kiinni yksinkertaisesta kävelyrytmistä ilman että kuitenkaan sammuisivat. Andante con moto.
Tosin laivalla ei ole kovinkaan helppo kävellä vapaasti, sillä täällä ei ole väljyyttä. Tai kyllä sitä on, mutta vain jos seisoo reelingin vieressä ja katsoo merelle. Muuten silmien eteen ilmestyy aina jokin este, koko ajan täytyy kääntyä jostain kulmasta, on kuin kävelisi labyrintissä eikä reitillä, joka vie määräänpäähän tai jopa ei minnekään, ja siksi kävelemisestä ei voi tulla vapauttavaa.


Äiti ja poika. Luksusristeilijä hienoine matkustajineen ja aluksen ruumassa salaa matkustavat pakolaiset. Edesmenneet DDR ja Länsi-Saksa. Laivapsykologi ja asiakkaat. Blüthnerin flyygeli, Bach ja Schubert. Kaksi kättä, joilla soittaa juuri oikealla tempolla, sillä nelikätisesti soittaminen tuntuu mahdottomalta. Stefan Mosterin esikoisromaani Nelikätisen soiton mahdottomuus (2009/2011) peilaa äidin ja pojan suhdetta sekä maailman kuiluja niin Saksojen kuin äärimmäisen rikkaiden ja köyhien maiden välillä. Mikrokosmokseksi rakentuva laiva toimii näyttämönä suurille kysymyksille, jotka käsittelevät yksinäisyyttä, rakkautta, valtaa ja ihmisoikeuksia.

DDR:ssä uransa tehnyt yksinäinen Almut Schäfer on loistoristeilijän laivapsykologi, jota tosin kutsutaan avioliittoneuvojaksi sen vuoksi, että kalliit laivaliput hankkineilla matkustajilla olisi mahdollisimman huoleton lomatunnelma kaikkine ongelmineenkin. Almut on myös intohimoinen harrastajapianisti, joka osaa ihmisten sormista kertoa, sopivatko nämä soittamaan Rahmaninovia tai pärjäävätkö paremmin Schubertin kanssa. Asiakkaiden lisäksi hänelle avautuu laivan henkilöstöpäälikkö, Bernd Gaus, joka käy Almutin vastaanottohuoneessa soittamassa. Gaus on Firman, Stasin, entinen upseeri. Almutin poika Sebastian on lähtenyt kotoa ovet paukkuen. Saksan demokraattisessa tasavallassa syntynyt, mutta yhteissaksalaisena lapsena varttunut Sebastian toimii laivan piastina. Kuukausikaupalla äiti ja poika asuvat samalla laivalla, mutta toisistaan tietämättä kulkevat toistensa ohi toisiaan usein pohtien ja jopa kaivaten.

Sekä Almut että Sebastian kumpikin etsivät jotain: äiti elämänsä suuntaa ja helpotusta ainaisen ulkopuolisuuden tunteeseen; poika omaa tietään moraalikysymysten äärellä. Laiva tarjoaa näennäistä vapautta, mutta onkin pakopaikka - monille muillekin kuin Almutille ja Sebastinianille.

Mutta vasta Sebastianin lähtö raivasi pakotien lopullisesti vapaaksi. Astuin laivaan, tunsin itseni pakolaiseksi, luopioksi - ja olin ensi alkuun kaikkeen täydellisen tyytyväinen. Vasta ajan mittaan aloin hämärästi aavistaa: en ole tällä laivalla ainoa, joka pakenee. Tänne on kokoontunut kaiken värisiä pakolaisia. Luksusongelmatiikasta kärsivistä ei ole puutetta, mutta mukana matkustaa myös surkeita kurjakalleja, alhaalla, ruumassa, valaan huolto- ja ruoansulatuselimistössä.


Kolmeen osaan jakautuva Nelikätisen soiton mahdottomuus kertoo ihmisistä, jotka kulkevat toistensa ohitse ja ovat yksinäisiä, vaikka ympäri maailman meriä samassa ylellisessä peltipurkissa seilaa tuhansia muitakin ihmisiä. Almutin ja Sebastianin vuoroluvuin kertovassa tarinassa mennyt ja nykyisyys lomittuvat ja asettuvat suorastaan vastakkain. Kerros kerrokselta laiva paljastaa hierarkiansa, maailma epätasa-arvoisuutensa ja ihminen luonteensa olipa se sitten millainen vain.

Moster on hyvin tarkka kertoja. Kun hän alkaa kuvata jotain, huomioi hän paitsi kokonaisuuden, myös pienet yksityiskohdat. Tämä näkyy yhtä lailla Almutin muistoissa - sillä, onko ihminen syntynyt Travemündessä vai Warnemündessä oli rautaesiripun jakamassa Saksassa suuri merkitys, vaikka maisema oli itämerellisesti miltei tismalleen sama - kuin siinä, miten Sebastian ihmettelee Buenos Airesin muovikuusia sekä sitä, miten argentiinalaiset vanhemmat eivät ole pelikentän laidalla coolisti, vaan täysin tosissaan. Ihmiset voivat olla tyyppiä harmaakaihi, kuten sekä Almut että Sebastian huomioivat harmaatukkaista poolopaitaista herraa. Näitä äidin ja pojan yhteisiä ajatuksia tulee kirjassa vastaan aina ajoittain, niiden bongaaminen tarjoaa lukijalle metkoja oivalluksia tuoden hymynkareen suunpieliin.

Nelikätisen soiton mahdottomuus ei kuitenkaan ole mikään yksityiskohtien kirja, vaan kerronnallisesti vahva romaani joka kasvaa pikkuhiljaa tutkielmaksi ihmisyydestä, Saksojen vaikeasta historiasta sekä ihmisten salakuljetuksesta ja luottamuksesta. Myöskään kerronnan tarkkuus ei ole tuskastuttavaa laatua, koska Moster ei kuvailleessaankaan pysähdy tai viipyile, vaan kuljettaa samalla Almutin, Sebastianin sekä lukuisten sivuhenkilöiden tarinaa kohti monien seikkojen uudelleen asemointia. Minulle tärkeää on myös se, että päähenkilöihin kiintyy. He, etenkin Almut, ovat oikeita ihmisiä, jotka pohtivat itseään ja joita lukija miettii varmasti aika kauankin kirjan kansien sulkemisen jälkeen. Mosterin puoliso Helen Moster on tehnyt erinomaista työtä kirjaa kääntäessään, jokainen pikkuseikkakin tuntuu tarkkaan mietityltä ja silti tai juuri siksi niin luontevalta. Kaareltaan ehjän romaanin jännite ei katoa missään vaiheessa ja kaikkein suurimman palkintonsa lukija saakin teoksen lopussa.

Nelikätisen soiton mahdottomuus on laatukirjallisuutta sanan kaikissa merkityksissä. Se on myös ihmisarvoa kunnioittava romaani, jonka kannet sulkee hivenen haikeana, mutta äärettömän onnellisena.

****+

Nelikätisen soiton mahdottomuudelle toivoisin enemmän blogisavuja. Itseni lisäksi kirjan on lukeneet Arja sekä Minna, jonka arvio innosti minut tarttumaan tähän hienoon kirjaan.

18 kommenttia:

  1. Ihmisarvoa kunnioittava romaani. Olen vaikuttunut. :) Kuulostaa todella hienolta! Harmi, ettei kirja ole tässä nyt, haluaisin heti lukea sen. Lupaan kuitenkin tässä nyt, että kirja tulee saamaan kevään mittaan myös minun palstallani huomiota, sillä ostin kirjan äidille joululahjaksi ajatuksella, että luen sen sitten itsekin. ;)

    Olisi kiinnostavaa tietää, ovatko puolisot keskustelleet paljon kirjasta sen teko- ja suomennosvaiheessa. Olen saanut kummastaskin kirjailijasta sellaisen kuvan, että he ovat tarkkanäköisiä ja pohtivia, myös Mosterin Hylky oli kaunis ja harkittu teos.

    VastaaPoista
  2. Ihastelin tätä kaupassa yhtenä päivänä: visuaalisesti todella kaunis kirja. Kirja on houkutellut minua jo jonkin aikaa, mutta jokin minussa vastustaa, ehkä tämä vaikuttaa hivenen vaativalta. Hmmm, jään pohtimaan... Kiitos mainiosta arviosta!

    VastaaPoista
  3. Jenni: Tämä on hieno, laadukas romaani. Ja kuitenkin hyvin luettava. Omalla kohdallani lukeminen eteni hitaasti, mutta houkuttavasti.

    Totta, olisi mukava tietää minkä verran Mosterit kirjoistaan puhuvat niin kirjailijoina kuin kääntäjinäkin.

    Minäkin joskus ostan kirjoja samalla ajatuksella. :)

    Amma: Kirja on kaunis. Eikä se ole ollenkaan vaativa. Ehkä minun olisi pitänyt korostaa sitä arviossani? Moster ei kirjoita vaikeasti tai monimutkaisin lausein, mutta kirja on silti älykäs ja laadukas. Ihastuin tähän ja sinulle kyllä suosittelisin tätä.

    VastaaPoista
  4. Jännä, minä tunnen Mosterin vain kääntäjänä, hänhän on kääntänyt saksaksi Raittilaa, Remestä jne.

    VastaaPoista
  5. Allu: Ja tämä kirja on saanut hyvät arviot ainakin Welt am Sonntagissa, Deutche Wellellä sekä Die Berliner Literaturkritikissä. :)

    VastaaPoista
  6. Saksojen historia on äärettömän kiinnostava aihe. Laivaristeily on kuin pienoisnäyttämö, jossa mitään ei jää salaan. Ainakaan ihmissuhteissa.

    Jos kirjan sulkee lanquido, maistuu silloin myös dolce ja ainahan on jäljellä da capo!

    VastaaPoista
  7. Minä olen jo pariin otteeseen mainostanut, että tämä on toinen viime vuoden uutuuksista, joista harmittelin, etten ottanut lukuun. Ehtiihän sitä tänäkin vuonna, mutta pelottaa, että kirja jää kaiken muun jalkoihin. Arviosi perusteella haluan yhä enemmän tämän lukea, joten eihän se auta kuin raivata lukukalenterista tilaa ja/tai ujuttaa tämä ovelasti jonkun haasteen osaksi. :)

    VastaaPoista
  8. Leena: Laiva ja meri onkin tässä kirjassa aika jännä valinta ihan kerrontateknisesti: salaisuuksia on vaikka kuinka, niin historiallisia kuin henkilökohtaisiakin. Ja merikin on aika mielenkiintoinen. Se ympäröi laivaa koko ajan, mutta on silti ainakin Almutille vieras. Hieno kirja.

    Karoliina: Ehtii ja hyvin ehtiikin! <3 Vaikka aina niitä loistavia kirjoja tulee vastaan. Keski-Eurooppa-haaste? ;)

    Yaelian: Tämä on. Moniulotteinen, hidas lukea, mutta silti niin hyvä.

    VastaaPoista
  9. Käsitykseni kirjan vaativuudesta on tullut jostain aiemmin, en yhtään tiedä mistä. Mutta hyvä tietää, että olen väärässä, ehkäpä tosiaan tartun tähän jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
  10. Amma: Jostain aina tulee ennakkokäsityksiä kirjasta. Mosterin romaani on tosiaan älykäs, mutta helppolukuinen, vaikkakin hidas. :)

    VastaaPoista
  11. Aih, tämä kuulostaa sellaiselta kirjalta, josta voisin pitää paljon. Mutta minulla on edelleen se lukujumitus päällä, joten varmaan pitää aloittaa jostain juonivetoisesta kevyehköstä romaanista, että pääsen sanojen imuun.

    Tuo ihminen tyyppiä harmaakaihi on loistavasti sanottu.

    VastaaPoista
  12. Kirjailijatar: Minäkin luulen, että voisit pitää tästä. Kirja on moniteemainen ja silti ehjä. Mutta lukujumiin suosittelen jotain muuta. Juonivetoisuus on hyvä - tai sitten se Haahtelan uusin. :)

    VastaaPoista
  13. Minulla tulee tämä lukuun varmaan ihan parin viikon sisällä, odotan mielenkiinnolla!

    VastaaPoista
  14. Haa, Haahtela voisikin iskeä minuun, koska on aina ennenkin uinut sieluni syvyyksiin. Kiitos :)

    VastaaPoista
  15. Susa: Mukava odottaa, mitä kirjasta pidät. :)

    Kirjailijatar: Jee, hyvä! Ja ehkä lukublokkikin katkeaa samalla.

    VastaaPoista
  16. Sinä Katja teit sen taas: tämähän on pikkupakko lisätä TBR-listalle! Tästä saanki oivan lisän Ikkunat auki Eurooppaan-haasteeseeni... siihen nähden että olen asunut sekä Saksassa että Itävallassa, olen lukenut ihan nolon vähän saksalaisia kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, jännää! Saa nähdä, mitä pidät tästä. Mitä luulet, aiotko lukea suomeksi vai saksaksi?

      Poista