maanantai 21. marraskuuta 2011

Andrew O'Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe

Andrew O'Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe
Kustantaja: Tammi, Keltainen kirjasto 2011
Alkuteos: The Life and Opinions of Maf the Dog and of his friend Marilyn Monroe 2010
Suomennos: Heikki Karjalainen
Kansi: Jussi Kaakinen
Ulkomainen romaani, Iso-Britannia
Sivuja: 322

Nimekseni tuli siis Mafia Honey, lyhennettynä Maf. Päivät kuluivat verkkaisesti East Sidella. Ensimmäistä kertaa Englannista lähtöni jälkeen tunsin kestävää maata jalkojeni alla, olin joka päivä samojen ihmisten, saman piian ja saman taloudenhoitajan seurassa. Minne sitten meninkin, kohtaloni ei ollut koskaan pysähtyä mihinkään kovin pitkäksi aikaa, mutta monella tapaa pidin East 57th Street 444:n taloa omanani. Marilyn oli outo ja onneton olento, mutta hänellä oli enemmän synnynnäistä huumorintajua kuin yhdelläkään tuntemallani ihmisellä. Enemmän huumorintajua ja enemmän taiteellisuutta.

Millaista olisi olla aivan Marilyn Monroen lähipiirissä? Päästä näkemään ne Marilyn puolet, jotka jäivät vieraiksi jopa Marilynin aviomiehille tai psykologille? Millaisia olisi olla Marilynin koira?

Skottilaissyntyisen Andrew O'Haganin romaanissa Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe (2011/2010) Skotlannissa vuonna 1960 syntynyt pieni maltankoira päätyy Frank Sinatran lahjoittamana itselleen Marilyn Monroelle. Maf, Sinatran mafia-kytkösten vuoksi Marilynin Mafia Honeyksi nimeämä pieni uroskoira havainnoi niin emäntänsä elämää kuin amerikkalaista yhteiskuntaa filofisesti ja hyvin ihmismäisesti ollen Marilynin seurana niin cocktailkutsuilla, kampaajalla, psykologin vastaanotolla kuin yksinäisissäkin hetkissä.

Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe sovittaa yhteen korkea- ja populaarikulttuuria, veijarimaisuutta ja melankoliaa, filosofisia keskusteluja sekä koiramaista pohdintaa ruoasta. Kaiken todistajana on pieni maltankoira, jonka fiksuus tuntuu ylittävän monien ihmisten keskimääräisen älykkyyden.

"Niinpä", hän sanoi. "Mutta me ei olla kenenkään puolella. Me otetaan maailma sellaisena kuin se on ja saadaan lohtua sen tarjoamista harhoista. Noi tyypit on nihilistejä, kamu. He sanovat, ettei maailmaa sellaisena kuin se on pitäisi edes olla olemassa ja ettei maailmaa sellaisena kuin sen pitäisi olla koskaan tule."
"Kuivaa siipesi, Harvey", minä sanoin. "Tänä iltana en aio sotkeutua Nietzscheen, luvassa on niin paljon muuta kivaa."
"Paitsi että se oli Schopenhaueria", kärpänen sanoi, mutta sitten lusikkia putosi hänen päälleen ja se siitä.


O'Haganin kerronta kantaa. Hän kirjoittaa niin uskottavasti, että välillä melkein unohdin lukevani fiktiota enkä esimerkiksi elämäkertaa. Kyse on kuitenkin nimenomaan romaanista, joka on todellisuuspohjaisista henkilöistään huolimatta romaanikirjailijan luomusta. Maf-koiran tarina ei ole mikään satukirja muiden eläinten, jopa kärpästen, kanssa puhuvasta koirasta, vaan sen kertoja ja näkijä nyt vain sattuu olemaan ihmisen uskollisin ystävä. Kaiken keskiössä on tietenkin Marilyn. Ihana, onneton, yksinäinen, hullu ja herttainen Marilyn. Marilyn valoisana, Marilyn päihteiden vallassa, Marilyn liiankin herkkänä ja älykkäänä maailman laskelmoivuutta ja kovuutta vasten. Lukijan ei kuitenkaan tarvitse olla Marilynin ihailija pitääkseen kirjasta, sillä Marilyn on O'Haganille kuitenkin vain romaanihenkilö, tosin selvästi rakas sellainen.

Pidin kirjassa melkein kaikesta, mutta silti kaipasin siihen jotain vaikeasti määriteltävää - ehkä syvyyttä ottaen huomioon romaanin varsin filosofisen luonteen. Nyt kaikki tuntuu kovin kevyeltä, toki fiksulta, mutta hieman ulkokultaiselta. Esimerkiksi Marilysta jo syntyneeseen mielikuvaan O'Hagan ei onnistu tuomaan kovinkaan paljon uutta. Koiran näkökulmahan olisi voinut valottaa vaikka mitä uusia kuvitteellisia puolia legendaarisen tähden elämästä, mutta O'Hagan luottaa siihen kuvaan, joka ainakin minulle on syntynyt Marilynin elämäkertojen välityksellä. Tähti on fiksu, tunteikas ja samalla pelokas nainen. Vaikkei O'Hagan täysin hyödynnäkään minä-kertojana käyttämäänsä koiraa, on Maf mitä parhain päähenkilö. Se - tai hän - on hauska ja älykäs troskilainen, jolla on lämmin sydän ja sopivasti luonnetta. Maf osaa tarkastella ihmisten ajatuksenjuoksua sopivasti ulkopuolisena.

Vaikka olisin toivonut kirjaan hivenen enemmän syvyyttä, ihastuin siihen suuresti. O'Haganin romaani on hyvä juuri tällaisena. Se on mainio sukellus menneeseen aikaan, coktailtilaisuuksien poukkoileviin keskusteluihin sekä yksinäisyyteen ja epävarmuuteen. Kirja on kunnianosoitus monille edesmenneille tähdille ja taiteilijoille aina Marilynista Virginia Woolfiin ja Natalie Woodista Frank Sinatraan. Se kunnioittaa myös kuuluisia oikeita ja fiktiivisiä koiria, niin Laikaa kuin Lassieta, Disneyn Kaunotarta kuin Renoirin malliksi päätynyttä Bisouta. Kirjassa on menneen maailman loistoa ja taikapölyä, vaikka toki myös ihmismielen vaikeimpia puolia.

Jos etsii kirjallista välipalaa, joka hymyilyttää ja herkistää, luo kiehtovan kuvan Yhdysvaltain lähihistoriasta viihde- ja taidemaailman näkövinkkelistä sekä osaa lisäksi antaa älyllisiä sykäyksiä pelkän viihdyttämisen sijaan, niin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe on siihen kaikkeen täydellisen sopiva.

****-

Maf-koirasta ja Marilynista on kirjoittanut myös Linnea. Tällä kirjalla osallistun Totally British-haasteeseen.

19 kommenttia:

  1. Marilynista kovasti kiinnostuneena tämäkin kirja tulee kyllä luettua jossain vaiheessa, vaikkei se sinällään tietenkään mitään uutta tarjoakaan. Kiehtova lähtökohta kuitenkin tuo, että ns. päähenkilö on Marilynin koira :)

    VastaaPoista
  2. Arvaa mietinkö ottaa tämän kirjan, mutta minua esti takuulla liika tieto Marilynin elämästä. Se lisäsi tuskaa ja kannesta päättelin, että Marilynista ei taaskaan kerrota totuutta. Tai siis kansi on minusta houkuttava, mutta hirveän kaukana siitä kuvasta, joka on kantena kuvassa Marilyn Monroen monta elämää, joka on otettu vain pari päivää ennen tähden kuolemaa.

    Katsoin tilastoja ja Marilyn Monroen monta elämää on edelleenkin kymmenen luetuimman postaukseni joukossa. Uskomatonta, mikä taika tällä kovia kokeneella tähdellä onkaan, mikä ote ihmisiin, vielä kauan kuolemansa jälkeen ja etenkin jälkeen.

    Hymyilyttävänä välipalana tämä on varmaankin omiaan. Minulla siinä kohtaa on nyt paisti ja Pyrre;-)

    VastaaPoista
  3. Minun pitäisi varmaan vanhana Marilyn-fanina lukea tämä. Marilyn oli joskus muinoin idolini ja minulla on aikamoinen kasa Marilyn-kirjoja. Sitten se ihastus hiipui ja en ole vuosikymmeniin lukenut mitään Marilyn-juttuja. Tämä voisi olla hauska. Tuo lainaus ainakin oli aika herkullinen, vaikka lusikka kärpäsen päähän tipahtikin. Tai ehkä juuri siksi.

    VastaaPoista
  4. Kirjoitat, Katja, kauniisti tästä kirjasta. Ja hyviä huomioita. Tämä oli harvinaisen hellyyttävä ja lämmin kirja mutta jotain sieltä uupui, ihan ei päästy sinne sfääreihin minne olisi voitu päästä.

    Maf tosiaan oli suloinen ja tarkkanäköinen kertoja ja oli tosiaan omituista miten, hm, kypsä hän oli. Ei tuntunut yhtään siltä että olisi lukenut millään tavalla lapsille suunnattua kirjaa.

    Ihanaa että luit ja kiitos linkistä <3

    VastaaPoista
  5. Susa: Tämä on lukemisen arvoinen kirja. Se ei tuo mitään varsinaista uutta Marilynista, koska se ei ole Marilynin elämäkerta, vaan eräänlainen kuvaus 1960-luvun viihdeteollisuudesta. Fiksu kirja, erilainen ja aika ihana, mutta jokin juttu jää uupumaan.

    Leena: Tämä kirja on fiktiota, joten se ei yritäkään kertoa totuutta tai valhetta Marilynin elämästä, mutta se rakentaa kuvan hänestä älykkäänä ja herkkänä naisena.

    Paisti ja Pyrre ovatkin ihania välipaloja. <3 Tämä on sellainen melankolisella tavalla hymyilyttävä.

    Kirjailijatar: Tämän lukee aika nopeaan, jos kirja yhtään kiinnostaa. O'Hagan on selvästi hyvä kirjoittaja, vaikken tähän täysin varauksetta "langennutkaan". Tuo lainaus kertoo paljon tästä kirjasta, täynnä vastaavia kiehtovalla tavalla outoja juttuja.

    Linnea: Taidamme olla tästä ihan samaa mieltä. Kirjassa olisi voinut olla aineksia vaikka mihin ja toki paljoon olikin, vaikka se jokin iso juttu jäi uupumaan. Mielelläni kuitenkin lukisin lisää O'Haganin kirjoja. :)

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava teema tässä kirjassa:)Onko kirja melkein kokonaan fiktiota vai käytetäänkö siinä ihan oikeaakin tietoa?

    VastaaPoista
  7. Yaelian: En osaa vastata kysymykseesi, mutta jotkut yleisesti tiedossa olevat faktat toki ovat kirjan taustalla esim. Marilyn oikeasti sai koiran Sinatralta, mutta mitä Marilyn esim. juttelee Mafille, on tietenkin fiktiota. :)

    VastaaPoista
  8. Mnulta on mennyt tämä kirja ihan ohi silmien, mutta kävin nyt lukemassa Linneankin jutun ja tämä vaikuttaa tosiaan varsin suloiselta ja ajatteluttavalta kirjalta. Pitää lukea joskus; ei ole edes mikään tiiliskivi! :)

    VastaaPoista
  9. Maria: Tämä on tosiaankin sympaattinen kirja kaikin tavoin. Kannattaa lukea, jos haluaa välipalakirjan, joka on keskivertoa fiksumpi. :)

    VastaaPoista
  10. Hei Katja, minua kiinnostaa tuo amerikkalaisen viihdeteollisuuden näkökulma ja totta kai Marilyn Monroe fiktiokin. Vilkaisenpa tätä kirjaa, kun tulee vastaan!

    VastaaPoista
  11. Sara: Tämä on ihan hieno fiktio Marilynista sekä häntä ympäröineistä ihmisistä. O'Hagan kirjoittaa jännällä tavalla fiksusti ja hillitysti. Minä pidin kovasti, vaikken täysin myyty ollutkaan. Kannattaa ainakin vilkaista!

    VastaaPoista
  12. Tämä on jotenkin ihan hupsu ajatus kirjaksi tai kirjana, mutta ilmeisen vakavasti otettava, kun se on Keltaiseen kirjastoon asti päässyt. :) Kirjoittajakin on skottilainen, mikä heti kuulostaa älylliseltä (ei skottilaisuus ylipäätään, mutta skottilainen kirjailija). Piti käydä googlaamassa hra kirjailijaa ja on hän näköjään muutakin kirjoittanut, mutta ymmärtääkseni tämä on eka suomennos.

    VastaaPoista
  13. Karoliina: Mietin aluksi, että miten tämä sopii Keltaiseen kirjastoon, filosofinen koira ja kaikkea, mutta ihan hyvin sopii. :) Fiksu teos ja sympaattisen hauskuutensa takana vakava. Koira ei muuten puhu Marilynille tai ihmisille, on vain kirjan minä-kertoja, kokija ja ajattelija.

    VastaaPoista
  14. Ostin juuri Marilyn Monroen oman runokokoelman, häntä arvostavat Göteborgin yliopiston kirjallisuuden professorit. Kerron lisää huomenna.

    VastaaPoista
  15. Heips!

    Minä jotenkin tiedän, että pidän tästä kirjasta hirveän paljon, mutta en ole saanut sitä käsiini vielä. Haluaisin lukea jotain juuri tämän tyyppistä - hupsua mutta vakavasti otettavaa. :)

    VastaaPoista
  16. Hannele: Kuulostaa mielenkiintoiselta. Marilyn runokokoelmasta kuulisin mieluusti lisää. :)

    Minna: Heippa sinnekin! :) Minä pidin tästä kovasti, vaikkei kirja täydellinen ollutkaan. Luulen, että sinäkin pitäisit, joten toivottavasti saat käsiisi pian. Ihana välipala ja jotenkin niin erityisen sopiva Franzeninin jälkeen.

    VastaaPoista
  17. Sait kirjan kuulostamaan niin herkulliselta, että tämä menee (kilometrin pituiselle) lukulistalleni. Jotenkin sitä aina pelkää Keltaisen kirjaston kirjojen olevan kovin vaikeita, olipa piristävää kuulla "Keltsiä" kutsuttavan välipalakirjaksi. :)

    VastaaPoista
  18. Lukutoukka: Niinhän se taitaa mennä, että toisten kirjablogeissa vieraillessa oma lukulista sen kuin vain pitenee ja pitenee. :) Tämä on tosiaan ihan puhdas välipala. Toki laadukas, kuten Keltaisen kirjaston kirjat ovat.

    VastaaPoista
  19. Luin Mafin ja Marilynin kesälomalla. Täytyypä sanoa, että se oli minusta liiankin hunajainen eikä tuonut tuttuun hahmoon uutta syvyyttä. Koiramainen näkökulma oli sinänsä hauska, mutta vuh, vähän tekemällä tehty. Ei todellakaan ole suosikkirjojani, aika lailla päinvastoin.
    Ehkä onnistuneinta kirjassa oli aikakauden ja ajankohdan (Marilynin viimeiset vuodet) valinta ja muut, ei ihan niin tutut hahmot.

    VastaaPoista