Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Harjukaupungin salakäytävät (Atena 2010) kustantaja Olli Suominen on tasaisen tylsä keski-ikäinen mies, joka elää keskiluokkaisen harmaata elämää Jyväskylässä, kuuluisan Harjun kaupungissa. Hän on etäinen isä pienelle Lauri-pojalleen ja hajamielinen aviomies etelänlomista haaveilevalle luokanopettajana työskentelevälle Aino-vaimolleen. Omakotitalo kaipaa pientä remonttia, mutta naapurit Mäki-Matissa ovat mukavia.
Olli Suomisen elämä soljuu sateenvarjoja hukaten kustannusalan palavereista herrainklubiin ja kirkkovaltuuston kokouksista elokuvakerhoon. Kaikki muuttuu, kun Olli päättää nuoruudenrakastettunsa Kerttu Karan ystäväpyynnön seurauksena liittyä Facebookiin. Pian hän saa Facebook-kavereikseen myös lapsuudenystävänsä Blomroosin sisarukset Annen, Rikun ja Leon, jotka yhdessä Ollin ja serkkunsa Karri Kultasen kanssa muodostivat aikoinaan tarunhohtoisen Tourulan viisikon. Yhteisöpalvelusta alkaa matka Ollin omaan julmanhellään menneisyyteen, uniin ja alitajuntaan sekä ajanjaksoon, jollaista kukaan ei ollut aiemmin osannut odottaa.
Kuuluisan Elokuvallisen elämysoppaan kirjoittanut Kerttu Kara haluaa Olli Suomisen kustantajaksi tekeillä olevaan Maagiseen kaupunkioppaaseensa, kokonaiseen kirjasarjaan, jonka ensimmäiseksi kaupungiksi valikoituu Jyväskylä. Sekä Elokuvallinen elämysopas että Maaginen kaupunkiopas perustuvat ideaan, jonka mukaan jokainen lukija voi löyttää omasta elämästään merkityshiukkasia (M-hiukkasia), joiden avulla on mahdollista päästä eroon elämän arkisesta jatkumohakuisuudesta löytäen tilalle arjen cinemaattisuutta. Unet ihanasta kultatukkaisesta päärynämekkoisesta Kertusta saavat Ollin tulemaan joka yö omaan pyjamaansa sekä vaeltamaan niin unissaan kuin todellisuudessa maanalaisissa salakäytävissä, joihin hän oli lapsuudessaan ollut hukata Timi-koiransa ja joihin viisikon vaitonaisin jäsen Karri Kultanen katosi.
Harjukaupungin salakäytävissä kerronnallisuus on kohdillaan. Tarina ja Jääskeläisen kieli kantavat. Teksti soljuu kuin elokuva pitäen lukijansa otteessaan. Kun ulkona sataa, tuntee lukija In the mood for lovesta tutun romanttisen surumielisyyden. Kun Kerttu ja Olli kohtaavat Harjun portailla mansikkajäätelön merkeissä, avautuu lukijan eteen Jyväskylän rinnalle (simultaanisesti) Varkaiden paratiisin Monaco. Elokuvahistorian tuntemus auttaa kirjan lukemisessa, mutta vahva kertomus nousee kuitenkin päärooliin. Jääskeläinen kuljettaa tarinaansa niin hyvin, että yleensä melko analyyttisena lukijana elin Tourulan viisikon, Kertun sekä Ainonkin mukana ajankulun unohtaen. Niin sen pitää ollakin, sillä unen, toden ja muistojen rajapinnoilla ei kellolla ja kalenterilla ole väliä. Harjukaupungin salakäytävät on maagista realismia parhaimmillaan ja sellaisena melko harvinainen kotimainen kirja.
Vain jotkut henkilöhahmot, Aino sekä Blomroosin sisarukset, jäävät hivenen ohuiksi ja tuntemattomiksi. Toisaalta juuri sellaisina he näyttäytyvät Ollille itselleenkin. Hän ei tunne vaimoaan, jossa ei ole elokuvallisuutta kuin oman näkemykseni mukaan ehkä korkeintaan Akvaariorakkauden tai Juoksuhaudantien vaimoksi. Leon, Rikun ja Annen leikeissä taas toiminnan julmuus on keskeisempää kuin toimijoiden persoonat. Olli katselee puolisoaan ja lapsuusajan leikkitovereitaan hieman samaan tapaan kuin elokuvakerhossa näytettyjä filmejä. Hän on tietämätön siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Salakäytävissä menneisyys ja nykyisyys koskettavat toisiaan, samoin todellinen ja se mikä vain voisi olla. Salakäytävissä voi muistaa kaikki eteensä tulleet valinnat ja niiden myriadeista risteyskohdista levittäytyvät vaihtoehtoiset jatkumot. Pitää vain osata kuunnella M-hiukkasten musiikkia.
Harjukaupungin salakäytävistä on painettu kaksi eri versiota, joissa kirjan viimeiset luvut (52-55) eroavat toisistaan. Lukija ei voi kirjaan tarttuessaan tietää, kumman version saa. Vaihtoehtoisista jatkumoista kirjakaupasta tarttui näköjään käteeni painos, jota kutsutaan Blanciksi. Voisin lukea Rougen Atena-kustannusyhtiön nettisivulta, mutta en ole sitä vielä tehnyt. Ajatus vaihtoehtoisen jatkumon toteutumisesta kirjassa on kiehtova ja ärsyttävä samaan aikaan. Se sopii hyvin sekä romaanin elokuvallisuuteen että sen sijoittumiseen sosiaalisen median kultakauteen. Koska lukija ei voi itse aktiivisesti valita kohdalleen osuvaa loppuratkaisua, voisi tätä leikittelyä pitää eräänlaisena kirjailijan Director's cutina siitäkin huolimatta, että tässä tapauksessa - toisin kuin monien elokuvien ohjaajan versioissa - Jääskeläinen on (varmastikin) itse valinnut molemmat loppuratkaisut. Kieslowskin elokuvien ystävänä jäin pohtimaan, että miksei mukana ollut kolmatta vaihtoehtoa, Bleuta?
Jonkun kirjablogin kommenteissa käytiin keskustelua blogisavuista; Kun joku kirja käy blogeissa oikein suosituksi, tulee lukijalle jonkinlainen vastareaktio kirjaa kohtaan. Tai ei itse kirjaa kohtaan, vaan pikemminkin sen lukemista. Houkuttelevaankaan kirjaan ei halua tarttua heti, koska kirjasta kirjoitetut arviot ovat joko omassa mielessä tai sitten kyseinen teos yksinkertaisesti pomppii silmiin niin monesta paikkaa, ettei sitä tee mieli lukea laisinkaan. Minä ostin Harjukaupungin salakäytävät puolitoista kuukautta sitten muutaman suosikkiblogini sekä Jääskeläisen aiemmin ilmestyneen Lumikko ja yhdeksän muuta-romaanin innoittamana. Tämän jälkeen Tourulan viisikosta kertova kirja alkoi ilmestyä blogeissa siinä määrin, että voisin puhua jo jonkinlaisesta blogien omasta kulttikirjasta (tai ainakin kovin fanitetusta teoksesta). Blogisavu oli vielä siinä määrin voimakasta, että vasta nyt saatoin kulkea Harjukaupungin salakäytävissä.
Onneksi tartuin Jääskeläisen kirjaan. Hukatut sateenvarjot, salakäytävien multainen rapina, ikuinen vesisade, haikeuden aikaansaama kauneus sekä ennen kaikkea ihmeellinen unenomaisuus veivät minua kuin Panin Labyrintti Ofeliaa Guillermo del Toron julmassa elokuvassa, kuitenkin huomattavasti lempeämmin. En hukkaa sateenvarjoja edes alitajunnallisesti; Minulla ei myöskään ole päärynämekkoa eikä monia muitakaan Kerttu Karan ominaispiirteitä. On kuitenkin melkein kultainen tukka, päärynätunika, mansikkajäätelöä sekä kyky (?) leikkiä elokuvallisilla ja kirjallisilla repliikeillä omassa mielikuvitusarjessani.
Siksi Harjukaupungin salakäytävät oli oikea kirja minulle. Juuri mielikuvitusta sekä arjen taianomaiseksi tekevää cinemaattisuutta Jääskeläisen hieno romaani lukijaalleen tarjoaa.
*****-
P.S. Koska Harjukaupungin salakäytävistä on kirjoitettu jo suurimmassa osassa seuraamistani kirjablogeista, en linkitä ketään. Sen sijaan kiitän kanssablogistejani innoituksesta lukea tämä kirja. Blogisavut ovat laskeutuneet ainakin tällä suunnalla ja suosittelen kirjaa kaikille niille, jotka haluavat viihtyä, yllättyä ja saada hieman älyllisiä sykähdyksiä. Elämä on unta ja rakkautta varten (Heikki Salo).
Kyllä, niitä vartenhan elämä on. :) Kiitos sinulle tästä arviosta! Vaikka kirja on moneen kertaan ruodittu, nostit esille uusiä näkymiä, kuten sen rinnakkaisen Monacon ja paljon muuta. Tuo sivuhenkilöiden ohuus on minustakin tarkoituksellista eikä kerro kirjailijan kyvyttömyydestä luoda monikerroksisia hahmoja. (Todellakaan.)
VastaaPoistaMitä tulee blogisavuihin, niin juuri noin se menee. Otit itsellesi lukurauhan ja niin pitääkin. Välillä tuntuu vaikealta keksiä, mitä lukisi, kun niin monet lukevat niin samoja. (Tai en tiedä, onko muilla tätä ongelmaa, minulla vähän on... muka vastustan massaliikkeitä tai jotain.) Ja sitten toisaalta on se ilo saada juuri itselleen sopivia kirjasuosituksia. Hmm.
Minä en enää tiedä, kumpi loppu minun lukemassani kirjassa oli. Luin sen toisenkin ja niistä kutoutui yhtenäinen loppu. (?)
Hieno, moniulotteinen arvostelu ja ennen kaikkea ihanaa, että pidit kirjasta ja kirjasavusta huolimatta annoit sen viedä sinutkin maagisen Jyväskylän salakäytäviin ;)
VastaaPoistaSamaa sanon kuin Ilse, että minäkin koin mm. Ainon "ohuuden" juuri tarkoitukselliseksi, kuvastamaan sitä, miten Olli itse oli pihalla yhteiselostaan vaimonsa kanssa, mutta myös toisaalta sitä, että Anni kuitenkin oli tarinassa vain pieni sivujuonne vaikkakin tavallaan keskiössä mukana.
Ah, rakastan analysoida tätä kirjaa, tästä on niin monenlaiseen tulkintaan mahdollisuus monessakin kirjan käänteessä!
Minulla oli blogisavua tuon Pulkkisen kirjan kanssa, mutta onneksi se hälveni ja tuli juuri se oikea hetki lukea kirja, olla sille avoin!
Ihanasti kirjoitettu arvostelu.Kiinnostuin tuosta jo lukiessani siitä Leenan blogista ja parista muustakin,ja sitten minä onnekas voitin sen Leenan arvonnassa,ja nyt se on juuri luettavana.Tosin olen ollut niin kiireinen,etten ole vielä kauhean pitkälle päässyt,mutta oikein odotan taas pääseväni sitä lukemaan.Jännä kyllä tuo kahden erilaisen loppuratkaisun laittaminen;D
VastaaPoistaMinua häiritsee sen protagonistin nimi, kun minun mielestä maailmassa voi olla vain yksi Suomisen Olli. :D
VastaaPoistaOi minä en tiennytkään, että tuon kirjan ympäristönä on Jyväskylä, mun lapsuuden ja kouluajan kaupunki...
VastaaPoistavoisi olla mielenkiintoista, ihan siinäkin mielessä lukea tuo kirja...
Ehkä voisin ostaa sen mun exmiehelleni, joka myös on Jyväskylästä ja lukea kirja ennen tai jälkeen..
Ilse: Nimenomaan. Jos unta ja ennen kaikkea rakkautta riittää loppuun saakka, saa olla onnellinen. :) Harjukaupungin salakäytävistä on tosiaan kirjoitettu ihan hurjasti. Otin siksikin aikaa sen lukemiseen, että ehdin unohtaa suurimman osan muiden blogien mietteistä. Sinun kirjoituksesi tästä sai minut hankkimaan tämän kirjan, mutta sen jälkeen niin moni (ja ihana) blogi ehti "väliin". Siksi vasta nyt ja vielä ulkomailla. Lukurauha oli aika täydellinen!
VastaaPoistaTunnistan itseni tuossa, että massaliikkeiden vastustaminen yltää joskus jopa blogimaailman villityksiin. Onneksi näistä ajatuksista pääsee yleensä ennen pitkää eroon.
Ja kyllä minunkin pitää lukea myös se toinen loppu kirjalle, jo tänään.
Susa: Kiitos. Minä tiesin, että pidän tästä kirjasta heti, kun luin Ilsen pohdinnat kirjasta (lokakuutakohan se oli). Ja sinun arvostelusi vahvisti mielikuvaani tästä kirjasta. Silti oli pakko antaa ajan hieman kulua.
Noiden muutaman henkilön ohuuden suhteen olemme onneksi samoilla linjoilla. Se sopi hyvin kirjaan.
Voisin kuvitella, että tästä kirjasta tullaan tekemään hyvinkin paljon tulkintoja. Ja cinemaattisuus elämänasenteena voisi saada vaikkapa oman luentosarjansa!
Aion muuten seuraaksi tarttua juuri Pulkkisen kirjaan. :)
Yaelian: Ihanaa, että voitit juuri tämän! Alussa, kun Ollin kotiarkea kuvataan, voi kirja vaikuttaa hieman erilaiselta kuin mitä se tulee olemaan. Uskoisin sinun pitävän tästä. Ja elokuvien ystävänä löydät takuulla kaikenlaisia kiehtovia piilomerkityksiä. Elämyksellistä lukuaikaa sinulle!
Allu: Niinpä ;) Ehkä Suomisen Olli kasvoi isoksi, hieman tylsäksi vastuunkantajaksi, jonka täytyy murtautua keskiluokkaisuudestaan?
Hanne: Sitten tämä kirja sopisi sinulle! Jyväskylän paikat ovat keskeisiä tässä kirjassa. Olen itse käynyt Jyväskylässä lukuisia kertoja niin työ- kuin ystäväasioissa ja seuraavan kerran takuulla katson kaupunkia toisin. Ensi kesänä on pakko päästä jäätelölle Harjulle. Jyväskylä on mukava kaupunki, olen itse kotoisin 90km päästä sieltä. Osta ihmeessä tämä kirja :)
Lumiomena, olen myöhässä, mutta en poissa;-)
VastaaPoistaAloitan sen nyt mikä ensin tarttui minuun. Minä en suorastaan voi lukea kirjaa tai katsoa elokuvaa, jota 'kaikki' muut kehuvat. Tulee sellainen ärtymys, että 'jaa, tuossa ei varmatikkaan ole mitään kovin haastavaa tai uutta, koska 'kaikki' sitä fanittavat'. No, onneksi Susa loitsi minut, en vieläkään tajua millä, mutta niin vain tähän tartuin enkä voinut blogisavusta huolimatta pidätellä vaan se tuli kuin orgasmi, olin jo liian ylhäällä...Olisittepa nähneet minut lumisateessa Pasin kirjaa lukemassa. Sitten otin niitä kuvia, kun kirja vaelteli puutarhassamme ja yhtenä päivänä joku vie huomioni kesken kuvausten ja se kirja jäi yöksi pakkaseen niihin kuivuineisiin iiriiksen oksiin nojaamaan. Se olisi huomattu, jos Lumimies olisi sinä iltana ollut kotona, sillä hän luki silloin kirjaa, mutta hän ei ollut, joten Harjukaupungin salakäytävät vietti yön pakkasessa.
Ja eilen olin harhailemassa ja etsimässä ensimmäistä salakäytävän aukkoa...
Oli hyvä, että pidit kunnon välin, kun et ehtinyt kovimpaan rytäkkään. Sait etäisyyttä etkä ollut niin 'sekopäinen' kuin eräät meistä. Minäkin pidin kirjan filmikytköksistä, sillä olen myös leffafriikki, mutta en pitänyt kahdesta lopusta, enkä halua koskaan tietää, mitään muuta loppua kuin sen, mikä minulla on. Tyydyttää minun dramatiikan nälkääni! Kieslowskilla oli kolme elokuvaa, ei kai kolme loppua samalle tarinalle: Sininen, Punainen ja valkoinen. Olen nähnyt ne kaikki ja Sininen on filmihyllyssäni.
Ainon oli määrä jäädä ohueksi. Se miksi tämä kirja kolahti minuun erityisesti ei ole salaisuus edes kirjan kirjoittajalle. Minuun otti yli 30 vuoden jälkeen ensirakkaus, jonka luulin hautautuneen Saharan hiekkaan. Samaistuminen lisäsi kierroksia, mutta toisaalta Olli Suominen oli niin omanlaisensa persoona, että kestin lukea kirjan itkemättä, vain siitä nauttien.
Lumiomenaisen arvostelun sait aikaiseksi moneen kertaan käsitellystä. Hyvä sinä!
♥:lla Leena
Leena: Kiitos :) Osin siis sama juttu. Jos kirjaa tai elokuvaa kehutaan liikaa, iske jonkinlainen ärtyminen. Tulee sellainen olo, että hei, nyt mulle tuputetaan! Itse tiesin heti Ilsen arvion luettuani, että tämän kirjan haluan lukea. Sitten vain niin moni blogi osui samaan saumaan arvioissaan ja minun piti jättää Harjukaupungin salakäytävät hyllyyni makaamaan. Halusin kuitenkin tutustua Jääskeläisen tuotantoon, minkä vuoksi tartuin ensin Lumikkoon.
VastaaPoistaVoi Harjukaupungin salakäytäviä pakkasyössä! Hauska ajatus, että luit kirjaa puutarhassasi lumisateessa. Minä luin Kööpenhaminan kattojen yllä (hotellihuoneemme sijaitsi 8. kerroksessa), sekin melko cinemaattista, mutta aavistuksen vähemmän. :)
Kieslowskit ovat myös minulla elokuvahyllyssä. Rakastan niitä, eniten Sinistä ja sen jälkeen Punaista. Siksi mietinkin, että miksi Jääskeläinen valitsi nimenomaan Valkoisen ja Punaisen? Eiväthän ne välttämättä Kieslowskiin edes liity, mutta nämä ovat näitä lukijan omia mielikuvia.
Ainosta olen samaa mieltä, kuten kirjoitinkin. Ohuus on tarkoituksellista. Jos oma puoliso on niin vieras (ja oma lapsi!!), on parempikin hakea muuta salakäytävistä.
Tämä oli ehkä minun kirjavuoteni hienoin kotimainen, tosin eräs toinen kirja kolkuttelee myös mielessäni.
Lumiomenaiset kiitokset ;)
Kommentoin näin jälkikäteen tähän jo yli vuoden vanhaan arvioosi. Usein en uskalla lukea blogiarvioita etukäteen ennen kuin olen itse tarttunut kirjaan, jotten menetä neitseellistä kokemusta. Näin jälkikäteen näitä on sitten hyvä käydä läpi.
VastaaPoistaVasta nyt ymmärrän sinunkin tekstisi lukeneena, miten moniulotteinen kirja todella on. Itse kun en ole elokuvia niin kovin paljoa katsonut, en tavoittanut kirjasta tuttuja elokuvallisia paikkoja sitaatteja lukuun ottamatta. Hienoa, että ymmärsin nyt senkin aspektin. Itse tarinasta ja sen moniuloitteisuudesta pidin kovasti. Käteeni osui rouge-versio, jonka jälkeen luin blancin verkosta. En pysty sanomaan, kumpi viehätti enemmän. Joka tapauksessa rouge oli todella dramaattinen ja ehkä minulle vähän liikaa.
Oletko vieläkään tutustunut toiseen loppuratkaisuun?
Mirka: Kiva, että kommentoit. :) Itsekin käyn aina, vaikka hieman vanhemmankin (tai etenkin silloin!) luettuani katsomassa blogi- ja lehtiarvioita lukemastani kirjasta.
VastaaPoistaJääskeläisen kirja on moniulotteinen, siinä on valtavasti ammennettavaa. Itse olen lukenut kirjan kerran, mutta luulen lukevani sen uudelleen jossain välissä.
En ole muuten vieläkään lukenut Rougea. En ole kauhean ihastanut kahden eri lopun ideaan, mutta olisi toki kiva tietää, millainen se toinen loppu on. :)