keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
Kustantaja: Wsoy 2012
Alkuteos: Før jeg brenner ned 2010
Kannen kuva: Gaute Heivollin arkisto. Kannen suunnittelu: Anna Makkonen
Suomentanut: Päivi Kivelä
Ulkomainen romaani, autofiktio, Norja
Sivuja: 306

Toisinaan minulle tulee tunne, että elän kahta rinnakkaista elämää. Toinen on turvallinen, yksinkertainen ja harvasanainen. Toinen on todelliselta näyttävä elämä, se jonka keskellä olen, jossa istun joka päivä kirjoittamassa. Edellinen elämä voi olla välillä pitkään poissa, mutta sitten se taas ilmaantuu, on kuin olisin yhtäkkiä aivan vähällä istua siihen sisään, olen kynnyksellä ja tuntuu kuin minä hetkenä hyvänsä saisin näkyviini hänet, joka ehkä oikeastaan on minä.
Ja sitten.


Norjalaisessa Finslandetin kylässä elämä on mallillaan. Ihmiset tietävät paikkansa, talot ovat siistejä, väki käy kirkossa ja katsoo televisiosta jalkapallon maailmanmestaruuskisoja. Kesäkuussa 1978 kylä kuitenkin elää pelon vallassa, sillä seutua vaivannut tuhopolttojen sarja huipentuu ja Finslandetin asukkaat kuuntelevat ääniä ikkunoidensa takana, valvovat lastensa unta, pitävät vahtia kiväärit ladattuina. Tuli roihuaa ja savun haju tai tuoksu leijailee vaaleassa kesäyössä. Samaisen viikonlopun aikana kylän kirkossa kastetaan kaksikuinen poikavauva, joka saa nimekseen Gaute Heivoll. Hänestä kasvaa kirjailija, jota hänen synnyinvuotensa tulipalot eivät jätä rauhaan. Hän alkaa tutkia niitä sekä pohtia, miksi pyromaani suoritti kauheat tekonsa. Miksi toisesta samanlaisista tasaisista ja rakastavista lähtökohdista ponnistaneesta pojasta tulee tuhopolttaja, toisesta kirjailija?

Norjassa Brageprisenillä, Finlandiaa vastaavalla palkinnolla, palkittu Etten palaisi tuhkaksi (2010) on ensimmäinen suomennettu Gaute Heivollin teos. Se on kahdessa eri aikatasossa liikkuva autofiktiivinen romaani, joka pohtii kirjailijan omaa kasvuhistoriaa, hänen lähtökohtiaan ja taustojaan sekä syitä siihen, miksi kaikki lapselle asetetut odotukset eivät täytytkään tai vähintäänkin muuttavat suuntaansa. Romaani on samalla kertaa kaunis omaelämäkerrallinen tarina että kyläyhteisön salaisuuksia paljastava eräänlainen jännityskertomus.

Ennen kuin jatkan, kerron liittyneeni monien muiden kirjabloggaajien joukkoon, jotka ovat hiljattain löytäneet norjalaisen kaunokirjallisuuden ja huokailevat sen äärellä. Vielä 2000-luvun puolivälissäkin kuvittelin virheellisesti, että Norjasta tulee mainion Erlend Loen lisäksi lähinnä dekkareita. Sitten löysin Per Pettersonin, jonka kahteen suomennettuun kirjaan rakastuin. Ja nyt kohdalleni osui tämä Heivollin autofiktio, jonka erinomaisuutta on vaikea ylittää. Minusta on hyvää vauhtia kasvamassa kirjallisen Norjan fani ja aionkin kartoittaa itseäni varten tuosta naapurimaastamme tulevaa minua kiinnostavaa kirjallisuutta. Otan mielelläni vastaan suosituksia ja vinkkejä! 

Silti kaikki hänen ympärillään oli ihmeen hiljaista. Olen nähnyt sen mielessäni. Talon, joka palaa yöllä. Ensimmäiset minuutit ennen kuin väkeä alkaa tulla. Ympärillä kaikki on hiljaista. Ei ole muuta kuin tulipalo. Talo seisoo yksin eikä kukaan pysty pelastamaan sitä. Se on jäänyt yksin oman tuhonsa armoille. Liekit ja savu aivan kuin imeytyvät kohti taivasta, rätisee ja paukkuu ja kaiku vastaa jostain kaukaa. Se on pelottavaa, se on hirvittävää, se on käsittämätöntä.
Ja melkein kaunista.


Palaan kuitenkin itse asiaan, Heivollin romaaniin. Romaanin takakansiteksti kuvailee kirjaa tiheäksi jännitystarinaksi. Sitäkin Heivollin teos on, koska vaikka syyllinen selviää lukijalle jo melkein romaanin alkusivuilla, eivät kyläläiset osaa aavistaakaan, kuinka läheltä tuhopolttaja tulee. Jännityksen sijaan puhuisin kuitenkin jännitteestä, jonka Heivoll rakentaa taidokkain vedoin. Hän osaa kirjoittaa eläväksi niin kyläläisten pelon, järkytyksen, turvallisuuteen tuudittautumisen, unohduksen sekä uudelleen syttyvän (!) kauhun ja epäuskon ilmapiirin. Heivoll sekoittaa toden ja fiktion rajat tavalla, joka on uskottava, mutta joka ei vaadi tietoa objektiivisesta totuudesta. Se onkin hyvä, sillä ihmismieleen kaunokirjallisuuden keinoin porauduttaessa voi vain yrittää saavuttaa toisten ajatukset. Tuota yritystä ymmärtää Heivoll kuvaa käsinkosketeltavan läheltä. Hän rakentaa teoksensa kokonaan oman autofiktionsa varaan, ja hän osaa asettua oman fiktiivisen itsensä pään sisälle. Kulkiessaan ympäri Finslandetin kylää hän saavuttaa myös jollakin tasolla tuhopolttajan sisäisen maailman, synkän, kauniin ja hullun.

Etten palaisi tuhkaksi on samaan aikaan pohdiskeleva ja kerrontavetoinen. Luin kirjan miltei yhdeltä istumalta. Kun aloin lukea sitä, en olisi millään malttanut lopettaa. Pääsiäislomareissun pakkaaminen unohtui ja vain perhearjen pakolliset kuviot keskeyttivät lukemiseni. Huomasin lukeneeni koko kirjan vajaan vuorokauden sisällä ja suljin teoksen kannet vaikuttuneena, ihastuneena, täynnä ylisanoja. Kaiken savunhajun keskellä Etten palaisi tuhkaksi on kaunis kirja. Se on aivan valtavan kaunis. Heivoll kuvailee lämmöllä niin vanhempiaan, hirvimetsästysretkeä isänsä kanssa, evääksi otettua kahvia, kaakaota ja haikarankuvasuklaata, kuin kylän vaitonaisia maalaismiehiä- ja toimivia naisia tai edellisen sukupolven poikien pyörä- ja mopoajelua kirkon sisällä. Hän kertoo sameista ja maidonvalkeista halla-aamuista sekä mereltä verkalleen ajelehtivista pilvistä sireenientuoksuisena kesäaamuna. Hän osa osa sitä maisemaa, jonka keskellä hän kasvoi ja joka tavalla tai toisella muovasi hänestä sen ihmisen, joka hän romaaninsa kirjoitushetkellä on. Sama maisema ja samat kokemukset muovasivat myös pyromaanin. Miksi?

Silläkin uhalla, että on lyhytnäköistä julistaa kuluvan vuoden kaunokirjallisia huippuja jo kevätaikaan, sanon lukeneeni yhden koko kirjavuoteni parhaimmista teoksista. Etten  palaisi tuhkaksi on niitä harvoja kirjoja, joista en löydä moitteen sijaa. Heivollin tekstissä kaikki toimii erinomaisesti. Hän kirjoittaa upeasti niistä asioista, jotka lopulta takaavat rauhan. Kenet me näemme, kun näemme itsemme?

*****

Heivollista ovat pitäneet myös Karoliina, anni. M., Leena, sekä Minna, (jonka kanssa aloitin näköjään samalla lainauksella).

27 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaa mahtavalta! Olin jotenkin onnistunut sivuuttamaan aiemmat arviot tästä kirjasta, mutta silmäni aukesivat viime viikolla, kun Leena käski minun lukea tämän. :) Toivottavasti se onnistuu mahdollisimman pian.

    Minäkään en tiedä norjalaisesta kirjallisuudesta juuri mitään Loen ja vielä TBR-asteella olevan Pettersonin lisäksi, mutta yksi kirjailija tulee mieleen: Johan Harstad. Olen lukenut häneltä vasta yhden kirjan, Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito, mutta se oli sen verran hyvä, että aion lukea enemmänkin (ainakin Ambulanssi-novellikokoelman, en tiedä onko muita vielä suomennettukaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka: "Leena KÄSKI minun lukea tämän." Tosiaankin, on aika tehdä paljastus: Äitini puolelta on löytynyt faktaa, että kuulumme kuuluisaan kenraalisukuun. Ilmankos lapseni ovatkin aina sanoneet, että minussa on kapiaisainesta;-)

      Hyvin sanottu! Pieni nöyryys vain kaunistaa - miestä.

      Vielä kerran: Et ikinä kadu, jos luet tämän kirjan.

      Poista
    2. Kävin vielä tarkistamassa, mitä kirjoitit: "Lue sinä nyt Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi." Kyllähän tuossa on selkeä käskymuoto. :) Ja aion todellakin noudattaa kehotusta!

      Minua ihastutti tuo huippukirjojen ristipölytys alla olevassa kommentissasi. ♥

      Poista
    3. Pekka ja Leena: :D Imperatiiviahan Leena tosiaan käytti. <3

      Heivollin kirja on erinomainen. Se on sellainen kirja, joka nousee takuulla erääksi tämän kirjavuoteni huippukohdaksi. Sinne alkaa olla ihan kunnolla tungosta, kun myös ainakin Murakami, Haahtelan Risteys, Shields ja Shriverkin tekivät suuren vaikutuksen. Ja tätä vuotta on vielä 2/3 jäljellä! Huh, mikä kirjavuosi.

      Minä en käske, Pekka, mutta suosittelen lämpimästi. :)

      Poista
  2. Objektiivinen totuus on niin tylsää: Onneksi Heivoll osaa kiertää sen!

    Hieno arvostelu kirjan henkeen ja niin totta. Minäkin olen ihmeissäni, miten jo nyt saan näin täydellisen kirjan ja saan etiäisiä jopa tulevasta Nobel-kirjailijasta. Tämä kirja on eittämättä vuoden lopun parhaissa kirjoissani, mutta sinne pyrkii myös Ruohonvihreää, jonka sain 'ulos' juuri kun sinä tämän. Me ristipölytimme kaksi alkulukuvuoteme huippua!

    Minun suosikkejani Norjasta ovat Aksel Sandemose, Sigrid Undset, Knut Hamsun, Anne B. Ragde ja Per Petterson.

    Minusta Sandemosella on juuri tuo sama lause: "Kenet me näemme, kun näemme itsemme."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olen ihan samaa mieltä objektiivisen totuuden tylsyydestä. Kaikilla asioilla on monia "puolia" ja Heivoll näyttää, että näin tosiaankin on.

      Oma norjalainen suursuosikkini on Per Petterson. Ragdea moni on suositellut, mutta en ole vielä kiinnostunut tarpeeksi. Sandemose kiinnostaa, on kiinnostanut jo kauan.

      Kirjallinen ristipölytys olikin aika mainio sattuma. Hienoja kirjoja molemmat. <3

      Poista
  3. Pyörittelin tätä eilen käsissäni, mutten kiinnostunut tarpeeksi varatakseni. Mutta nyt oli pakko, kun luin juttusi, samoin kävi äsken Leenan Ruohonvihreää jutun kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Hyvä, etä varasit. En voi kuin suositella tätä kirjaa.

      Poista
  4. Arvio arviolta vahvistuu tunne, että tämä on luettava! Ehkä lukemalla selviäisi myös se, mikä kirjan kertojaa ja tuota pyromaania yhdistää, siis kotikylän ja hyvän kotitaustan lisäksi, kun heidät noin voimakkaasti rinnastetaan.

    Kiva kuulla, että kirja ei ole pelkästään synkkä, vaan siinä on myös syreenintuoksua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on vain luettava! Minä(kään) en ihan vaikuttunut kirjan esittelytekstistä Wsoy:n kuvastossa, mutta ensimmäiset blogiarviot olivat niin vahvoja, että minunkin oli pakko lukea tämä. Onneksi luin, koska sain käsiini huikean hienon kirjan.

      Synkkyys voidaan kokea monin tavoin, mutta mielestäni tämä ei ole pyromaaniaiheestaan huolimatta synkka, pikemminkin muisteleva ja ihmisen ymmärtämistä yrittävä.

      Poista
  5. Nyt en malttaisi kyllä enää odottaa, että pääsen tämän pariin! Vaan vielä on Kingin järkäleessä sivuja jäljellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, huomasin sinun juuri saaneen Kingin loppuun. Jokohan nyt on tämän vuoro? :)

      Poista
  6. Mukavaa että kirja on saanut sinut noin hurmioituneeksi ;) Mielenkiintoisen oloinen kirja ja tekstilainausten perusteella voisin pitää tästä itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hurmioiduin. ;) Sitten kun tulee sellainen olo, että kaipaat hyvää ja laadukasta luettavaa, niin tämä on hyvä pitää mielessä.

      Poista
  7. Tämä on ehdottomasti luettava.

    Norjalaisesta kirjallisuudesta voin suosittaa ainakin Lars Saabye Christensenin Velipuolta. Sekin on voittanut Brageprisetin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Kiitos myös suosituksesta. Täytyy googlettaa tuo Velipuoli.

      Poista
  8. Pakko nyt mainostaa täälläkin tuota blogini Norja-sivustoa, johon on koottu lyhyesti esiteltyinä yli 50 norjalaista kirjailijaa:

    http://kertomusjatkuu.com/page/norja

    Omia suosikkejani ovat edellä muiden mainitsemien lisäksi Tove Nilsen, Hanne Ørstavik, Linn Ullmann, Kjell Askildsen, Tarjei Vesaas ja tietenkin rakkaani Henrik Ibsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reeta Karoliina, kiitos linkistä. Se onkin hyödyllinen ja hyvin laadittu - minulle myös tarpeellinen. :)

      Ullmannia olen jo kauan aikonut lukea. Ja Ibsen on minullekin rakas. Sain olla lukiossa Nukkekodin Nora.

      Poista
  9. Sait minut todella innostumaan tästä kirjasta, ihanaa! Varasin sen samantien kirjastosta. Tuntuu juuri sellaiselta kirjalta, josta minä nauttisin. Sillä minäkin rakastin Per Pettersonin kirjaa (olen lukenut vain tuoreimman, mutta yöpöydällä odottaa jo toinenkin) ja myös Ragden Berliinin poppelit -trilogia oli minusta hyvä. Kiitos siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar: Ihanaa, tosiaankin! Minusta tässä on jotain samaa kuin Pettersonissa, mutta silti aivan omanlaistaan. Radgea en ole vielä lukenut, vaikka moni ystäväni on pitänyt kovasti.

      Poista
  10. Jos norjalaisista Loe ei saanut minua täysin ihastumaan niin pitäisiköhän kokeilla seuraavaksi Heivollia...? Muutamia arvioita luettuani alkaa vaikuttaa siltä, että luettavien listalle menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loe on ihan eri maailmasta kuin Heivoll. Siksi suosittelen ainakin kokeilemaan, muutenhan ei voi tietää... :)

      Poista
  11. Kiitos kaikille kommenteista. Ihanaa, että tämä hieno kirja kiinnostaa monia. Makuasioitahan kirjat aina ovat, mutta minä koin palavaa (!) kirjarakkautta. :)

    Palaan pitemmin kommentein myöhemmin, kunhan tässä pääsiäislomallessani ehdin. <3

    VastaaPoista
  12. Kylläpä kirjoitit hienosti tästä upeasta kirjasta, joka tuli minulle tosi lähelle henkilökohtaisestikin (ja siksi lähentelen taas sitä rajaa, että olen kirjasta melkein mustasukkainen, hih). Siis todella hieno teksti, Katja!

    Minä aion lukea lähiaikoina Norjasta ainakin Per Pettersonia ja Roy Jacobsenia. Tähän asti luetuista suosikkejani ovat olleet tämän lisäksi Henrik Ibsenin Nukkekoti, Anne B. Ragden Berliininpoppelit-trilogia sekä pari lukemaani Linn Ullmanin kirjaa. Tuo Reeta Karoliinan Norja-postaus on tosiaan hyvä ja informatiivinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, Karoliina. Heivoll tosiaankin kirjoittaa tavalla, joka tulee ihan liki. Hieman saman tekee Pettersonin, ja olenkin niin iloinen, että aiot lukea häntä. Lue pian! Huomaatko, tein saman kuin Leena Pekalle ja käskin. <3

      Jacobseninin olin unohtanut, hänen kirjansa ovat kiinnostaneet. Ja Nukkekoti, ah, se on hieno. Reeta Karoliinalle kerroinkin, että sain/jouduin lukiossa olemaan Nukkekodin Nora.

      Poista
  13. Lainasin tämän juuri alkukielellä ja tarina imaisi mukaansa heti ensi sivulta. Nyt pitää yrittää malttaa mennä nukkumaan eikä lukea koko yötä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, upeaa! Upeaa on se, että luet tätä ja hurjan upeaa, että norjaksi. Toivottavasti pidät kirjasta yhtä paljon kuin minäkin - eli melkoisesti. :)

      Poista