Sarah Waters: Vieras kartanossa
Kustantaja: Tammi 2011
Alkuteos: The Little Stranger 2009
Suomennos: Helene Bützow
Kansi: Tuija Kuusela
Ulkomainen romaani, psykologinen kummitustarina
Sivuja: 594
Ja kun aloin ajaa Hundresin poikki potilaskäynneilläni, tein sen usein. Minä oikein odotin niitä hetkiä, sillä ne poikkesivat kovasti muutoin arkisesta elämästäni. Tunsin pienen jännityksen piston joka kerta kun käännyin puistoon, panin portit perässäni kiinni ja ajoin rikkaruohojen valtaamaa tietä. Ja kun tulin ränsistyneen punaisen rakennuksen kohdalle, minulla oli aina sellainen tunne, että tavallinen elämä oli hiukan keikahtanut, ja olin pudonnut toiseen, vieraaseen ja eriskummalliseen todellisuuteen.
Lokakuun loppu on sopivaa aikaa paksulle kummitustarinalle: ulkona syyslehtien kulta ja lähestyvän marraskuun tasainen harmaus ovat kilpasilla, tuuli ujeltaa, maisema on aamuisin sumuinen ja jo iltapäivällä mieli kaipaa sohvannurkkaan kera teekupposen. Suoranainen kauhukirjallisuus tai pelottavat mörkötarinat eivät ole koskaan kiehtoneet minua (tai ehkä hivenen teini-iässä), mutta olen aina ollut heikkona brittiläisiin nummimaisemiin, sikäläisiin kartanoihin sekä ennen kaikkea yhteiskuntaluokan - kahden kerroksen väen - kuvaukseen. Kun kaikkeen tähän perienglantilaisuuteen yhdistetään vielä psykologinen kummitustarina, olen enemmän kuin kiinnostunut lukemaan kirjan.
Sarah Watersin Vieras kartanossa (2011/2009) on romaani, jonka sain ystävältäni lainaan jo kesällä, mutta jota säästelin tänne syksyyn saakka. Se oli varmasti viisasta, koska juuri nyt minun oli helppo astua sisälle paljon blogikirjoituksia saaneen hitaasti rakentuvan kertomuksen maailmaan.
Vieras kartanossa johdattaa lukijansa toisen maailmansodan jälkeiseen Englantiin ja yli kaksisataavuotiseen rappeutumassa olevaan Hundreds Hallin kartanoon. Maalaislääkäri ja oman elämänsä antisankari, yhteiskuntaluokkakompleksista kärsivä Tohtori Faraday kutsutaan kartanoon potilaskäynnille ja pikkuhiljaa hän saavuttaa luottoaseman kartanon oman väen keskuudessa. Hundres Hallin asukkaista rouva Ayres ei ole koskaan päässyt yli lapsena kuolleen Susan-esikoisensa kuolemasta. Hänen ainoa poikansa, herkkä ja synkeä Roderick kantaa mukanaan sodan haavoja ja hänen tyttärensä, terveen maalaisnaisen tavoin rotevatekoinen Caroline pitää enemmän koirastaan Gypistä kuin kartanonväelle pakollisista sosiaalisista tilaisuuksista. Kesän muuttuessa syksyksi talossa alkaa tapahtua omituisia, selittämättömiä ja ahdistavia asioita, jotka tuntuvat pahenevan kuin oirehtiva sairaus. Sairaus tuntuu olevan niin ihmismielessä kuin itse talossakin ja periaatteessa talon ulkopuolisen tohtorinkin elämä kiertyy kaiken ympärille.
Askelet kuuluivat nyt kaikkein selvimmin, ja sitten ne yhtäkkiä lakkasivat. Rouva Ayres tiesti, että hahmo seisoi nyt aivan oven takana, ja ovilevy jopa liikahti hieman, aivan kuin sitä olisi tönäisty tai painettu tai kokeiltu. Rouva Ayres katsoi lukkoa, odotti että avainta käännettäisiin ja kahva liikkuisi, ja hän keräsi rohkeutta kohdatakseen sen mitä avatun oven takana tulisi näkyviin. Pitkän empimisen jälkeen ovi painui takaisin paikalleen. Rouva Ayres pidätti hengitystään, kunnes kuuli vain oman sydämensä jyskytyksen ikään kuin hiljaisuuden pinnalla.
Yhtäkkiä hänen olkansa takaa kuului puheputken pillin vihlova ulvahdus.
Olen lukenut Watersin aiemmasta tuotannosta vain Silmänkääntäjän. Sitä voisi luonnehtia, ja on muistini mukaan jossain näin tehtykin, historialliseksi jännityselementtejä sisältäväksi kertomukseksi, jossa dickensläiset elementit, lesbolaisuus sekä yhteiskunnallinen ote kiertyvät tiukasti toisiinsa pitäen lukijan mielenkiinnon yllä. Vieras kartanossa tuo uusia tuulia Watersin sinänsä erinomaiseen kirjailijakuvaan. Dickensläisyyden tilalla on etenkin romaanin ensimmäisessä puoliskossa jonkinlaisia tuntumia eräästä tämän vuoden suosikkikirjastani, Kazuo Ishiguron Pitkän päivän illlasta. Tohtori Faraday on alkuun hieman samanlainen itseään ylempää luokkaa edustavien ihmisten tarkkailija kuin hovimestari Stevens (jonka työnantajan nimi on tässä yhteydessä hauskasti herra Farraday). Poissa on myös lesboromanssi, mutta Watersinsa hyvin lukeneet löytänevät monenlaisia piilomerkityksiä Carolinen olemuksesta sekä hänen joistakin reagointitavoistaan. Kun vertailun tielle lähdin, niin sanon vielä, että Vieras kartanossa on juuri sellainen kirja, jonka toivoin Kate Mortonin Paluun Rivertoniin olevan. Vaikka Mortonin kirjassa oli puolensa ja kokonaisuudessaan onnistuin siitä(kin) pitämään, oli se minulle liian laimea, ennalta-arvattava ja tavanomainen. Vieras kartanossa sen sijaan piti sen, mitä lupasi. Ennakko-odotukseni täyttyivät kaikilla mahdollisilla saroilla.
Onko kirjassa sitten mitään moitittavaa? Hieman puolivälin jälkeen romaani tuntuu junnaavan aavistuksen paikoillaan tavalla, jota jotkut voisivat luonnehtia pitkäpiimäiseksi. Watersin kerronta unohtuu jonnekin Hundreds Hallin aavemaisten seinien sisäpuolelle ilman, että mitään merkittävää tapahtuu. Minä pidin myös näistä pysähtyneisyyden hetkistä, sillä juuri sitä tohtori Faradayn, Carolinen, rouva Ayresin, Bettyn sekä muutaman muun puutteen ja pelon värittämä arki pitkälti on. Kun varoja kartanon ulkopuoliseen elämään ei ole ja kun joku tai jokin kolistelee seinien takana, ei voi kuin odottaa tulevaa - kauhunsekaisin tuntein.
Koska teos on psykologinen kummitustarina, ovat sen keskeisiä teemoja pelko, kaunat, kummitukset tai usko kummituksiin sekä ihmisen oman elämän menetykset ja heikot kohdat. Kirjan henkilöistä jokaisella on oma ristinsä kannettavanaan ja taitavana kertojana Waters osaa kääntää lukijansa mielen moneen otteeseen niin, että tämä saa kokea yllätyksiä kerta toisensa jälkeen. Paljon jää lukijan itsensä pääteltäväksi. Myös kääntäjä Helen Bützow on tehnyt laadukasta työtä, minkä haluan edes mainintana ja lukijan kiitoksena tuoda esille. Esimerkiksi romaanin suomenkielinen nimi ylittää monimerkityksellisyydessään sen alkukielisen nimekkeen, The Little Strangerin.
Minuun tällainen hidas, luokkatietoinen ja psykologinen kummitustarina vetosi. Luin kirjaa viime yönä ja kuuntelin samalla, kuinka tuuli kolisutteli savupiippumme peltiä. Minun oli pakko sulkea kirja, selailla hetkinen yöpöydälläni odottavia muita teoksia ja lopetella Watersin kirjan lukeminen vasta tänään. Vieras kartanossa toimi ainakin omalla kohdallani loistavasti niin pelottavan tunnelmansa kuin itseäni aina niin ihastuttavan brittiläisen luokkayhteiskunnan kuvailunsa osalta. Lisää Watersia, kiitos!
****+
Tällä kertaa en tavoistani poiketen linkitä ketään, sillä Vieraasta kartanossa on kirjoitettu 10-20 blogissa. Jos kirjan monipolvinen juoni sekä Watersille tyypillinen loppuratkaisujen yllättävyys jäi vaivaamaan mieltä, kannattaa kurkata Järjellä ja tunteella-blogin juonikeskustelua ja katsoa, kuinka romaanin lukijat ovat kirjan kokeneet.
Kiva, että sinäkin pidit tästä :) Minusta tämä oli todella hyvä, enkä kokenut kerrontaa missään vaiheessa pitkäveteiseksi. Ne rauhallisetkin pätkät tuntuivat kuuluvan asiaan ja nautin niistä.
VastaaPoistaNiin kuin olen sanonut monessa muussakin blogissa, tämä on niitä kirjoja, jotka nostavat arvoaan mielessäni koko ajan, kun aikaa lukemisesta kuluu. Minustakin kirja oli välillä junnaava, mutta yllättävän nopealukuinen se kuitenkin oli tuollaiseksi hienovireiseksi tiiliskiveksi. Minä kaipaan ehkä yleisesti ottaen kirjoihini vähän iloa ja valoa, ja tässä jatkuva ahdistuneisuus, pimeys ja kylmyys kävivät välillä raskaiksi, mutta hieno kirja tämä on, ilman muuta! Jaksoin lukemisen jälkeen kauan pohtia omia tulkintojani ja googlailla muiden mielipiteitä siitä, mistä tässä oikeasti oli kyse.
VastaaPoistaVähän kateellinen olen siitä, että jaksoit odottaa tämän kanssa syksyyn. :)
Kiva lukea tästä taas pitkästä aikaa. Kuvaat kirjaa kiinnostavasti. Minä tosin vielä mietin, että luenkohan minä tätä, olen vähän herkkis psykologisille jännäreille :)
VastaaPoistaSen sijaan minulla on nyt lukupinossa Sarah Watersin Yövartio. Katsotaan sitten, miten kirjailijan tyyli minuun iskee.
Brittiläisyys on kyllä kirjassa kiitettävää.. Itse nyt Meriharakoiden maisemista brittiläiseen hömppään siirtyneenä nautin kummastakin genrestä kovasti brittiläisyydessään.
Mukavaa syysviikkoa!
Minäkin nautin tästä kovasti, kiitos muuten linkityksestä :)
VastaaPoistaPelkäsin vähän etukäteen kun olin juuri lukenut, että voi olla hieman pitkäveteinen, mutta onneksi tämä sitten olikin niin omaan makuun, että päin vastoin harmitti melkein kun loppui!
Olipa kiva lukea arviosi tästä, Katja! Uskon pitäväni tästä samoista syistä kuin sinäkin. Valitettavasti joudun varmaan kohta palauttamaan kirjan kirjastoon vain parisenkymmentä sivua lukeneena, mutta ehkä joskus vielä ehdin lukea tämän tiiliskiven, huoh!
VastaaPoistaBrittiläisuus on aina plussaa, mutta kummitustarinat eivät ole minun juttuni.
VastaaPoistaTosin olin kustantajan tietojen perusteella kirjan valita, mutta sitten yksi ainoa pieni asia, pidätti minua: Tuo kirkuva nainen muuten tyylikkään kannen yläkulmassa. En edes tajunnut tätä kummitusromaaniksi, vaan pidin varsin perinteisenä kartanoromaanina.
Paluu Rivertoniin yllätti minut täysillä, sillä otaksuin sen liian kevyeksi, mutta koska nautinto oli niin suuri ja kirjoitustyyli tasokasta, annoin virran viedä.
Oi, Linnea lukee Meriharakoita, minun sielukirjaani, yhtä niistä kolmesta.
Kiva että pidit tästä. Minäkin tykkäsin kovasti, vaikka tämä jossain kohtaa oli minusta hieman pitkäpiimäinen. Kuvailet krijaa hienosti ja muistan tästä yllättävän paljon vaikka lukemisesta on jo muutama kuukausi (unohdan monen kirjan tapahtumat nopeasti..). Mieleenpainuva kirja siis :)
VastaaPoistaJotain tuollaista osasin odottaakin tuolta kirjalta. Kiva, että mainitsit myös kääntäjän, jolla on aina tärkeä osuus. Minusta on hienoa, että esimerkiksi Amazon kirjoittaa kirjailijan nimen perään heti myös kääntäjän nimen. Kirjan englanninkielinen nimi yllätti minua, kun sen luin eka kertaa, suomalainen on tosiaan onnistunut.
VastaaPoistaMitenkähän arvasinkin, että pidät Vieraasta kartanossa?! :-) Hienosti kuvaat ja analysoit kirjaa.
VastaaPoistaMinähän luin tämän kesällä ja siksi ehkä kummittelu ei minua paljon hätkäyttänyt. Itse asiassa luulin sitä olevan enemmänkin. Luokkayhteiskunnan ja sen hajoamisen kuvauksena tämä kirja on todella erinomainen, mutta pidin tästä muutenkin (annoin näköjään kirjalle neljä tähteä). En kokenut kirjaa edes pitkäveteiseksi.
Oi että kun haluaisin palavasti lukea tämän! Kirjastoista kun on aina lainassa :(
VastaaPoistaVoin niin kuvitella kirjan ihanan syystunnelman....
Maija: Oi, pidin kyllä. Minunkaan mielestäni tämä ei ollut pitkäveteinen, mutta nostin sen esille siksi, että arvelin joidenkin väsyvän kirjan keskivaiheilla (sellaista luin muutamasta blogista). :)
VastaaPoistaKaroliina: Minä luulen, että joulukuussa tämä olisi jo ****½ tähden kirja. ;) Minua kirjan junnaavuus ei häirinnyt, vaan kuten kirjoitin, koin sen Ayresien elämään sopivaksi. Tuota köyhtyvän yläluokan elämä ehkä oli pula-aikana.
Tämä tosiaan innostaa googlailuun. Olen tänään lukenut innolla niin koti- kuin ulkomaisten blogistien tekstejä kirjaa koskien. Kiitos vielä. <3
Linnea: Lue ihmeessä! Minä en pidä ollenkaan sellaisista psykologisista menneisyyden-riivaajat-vaanivat-murhaajaa-tyylisistä kirjoista, mutta tämä on toisenlainen. Nimenomaan hyvin brittiläinen, vahvasti yhteiskunnallinen ja ylipäätään hieno.
Yövartio on minulla lukematta. Odotan mielenkiinnolla, mitä siitä pidät!
Susa: Linkitin sinun aloittaman hyvän keskustelun, koska se antaa mahdollisuuden pohtia kirjaa monin tavoin. Oma mielipiteeni keskusteluissa pohdittavasta ratkaisusta vaihtelee, toisaalta-toisaalta... ;)
Maria: Onhan tämä melkoinen tiiliskivi ja sinulla on nyt parhaillaan menossa toinen, niin ikään brittiläinen. Minä lainasin tämän ystävältäni, joten vielä ei ole ollut kiirettä palauttaa kirjaa.
Leena: Mitähän sanoisin... Tämän kirjan kummitustarina on sellainen, että lukija voi itse tulkita, mistä on kyse. Kannen kirkuva nainen kuvastaa mielestäni enemmänkin ihmisten sisäisiä mielenliikkeitä. Minä luin tätä ensisijaisesti luokkayhteiskuntaromaanina, sitten psykologisena tarinana, joka pelotti hieman.
Paluu Rivertoniin yllätti valitettavasti minutkin. Odotin siltä paljon, mutta en saanut mitään erikoista. Harmi, koska siitä kirjasta olisin halunnut pitää. Aion silti seurata Mortonia jatkossakin.
Meriharakat on kyllä upea. Linnea luki sen jo!
Sanna: Jos unohdat kirjat nopeasti, niin varmasti blogin pitäminen on siksikin merkityksellisestä. Voi antaa lukuvinkkejä muille, mutta samalla sinulla on hieno lukupäiväkirja. :) Tämä oli kyllä hieno kirja.
Allu: Kääntäjien taituruutta pitäisi tuoda esille useamminkin, usein on aihetta. Amazonin tapa on hyvä!
Anna Elina: Minäkään en pitkästynyt, vaikka nostin pitkäveteisyyden esille. Nostin sen siksi, että luin monien meinanneen hyytyä jossain vaiheessa lukukokemusta.
Kummittelua on tosiaan aika vähän, mikä lisää sen tehoa. Luokkayhteiskuntaa Waters pohtii hienosti ja huomasin pitäneeni tästä enemmän kuin Silmänkääntäjästä.
ANNI: Toivottavasti saat kirjan pian lainaan. Tämä sopii kyllä talveenkin. Kirjassa liikutaan eri vuodenajoissa ja minä ainakin sain tältä paljon.
Hienosti olet kuvannut kirjan tunnelmaa ja teemoja. Ja mukavaa, että pidit tästä kirjasta, joka on ehkä hiukan yllättäen nousemassa yhdeksi tämän vuoden suosikkikirjoistani.
VastaaPoistaSamoin kuin Karoliinalla, minullakin tämä kirja tuntuu ajan kuluessa yhä vain paranevan. Ja pidin tästä sentään todella paljon heti lukemisen jälkeenkin! Näennäisesti yksinkertainen kirja, jossa onkin paljon enemmän kuin päältä katsoen voisi luulla.
Yövartio on suosikkini Watersilta, mutta Vieras kartanossa on hyvä kakkonen. Mutta suosittelen siis ehdottomasti Yövartiota, sitten kun kaipaat lisää Watersia :)
Kirja kuulostaa koko ajan kiehtovammalta. Minäkin pidän nummimaisemista, ja tämä kirja tuntu sopivan syksyyn kuin nenä päähän. Harmi että kaikki uutuudetkin ovat vaan jatkuvasti houkuttelemassa :). Joka tapauksessa, toit kummituspuolen kivasti esille, jostain syystä en ollut mieltänyt tätä aiemmin yhtään pelottavaksi.
VastaaPoistaOooh, Vieras kartanossa ja öinen syysmyrsky, kadehdittava yhdistelmä!
VastaaPoistaEipä silti, minäkin nautin kyllä täysin siemauksin vaikka taisinkin lukea tämän kesällä. Kerrassaan tiivistunnelmainen ja jotenkin älyttömän tyylikäs kokonaisuus.
Olen lukenut jo monesta blogista arvioita tästä kirjasta ja se kiinnostaa kyllä kovasti! Toivottavasti saan jostain aikaa kirjan lukemiseen. :)
VastaaPoistaLiisa: Kiitos. En ollenkaan ihmettele, että Vieras kartanossa on nousemassa erääksi kirjasuosikiksesi. Se on intensiivinen, hidas, väkevä ja tunnelmallinen. Siinä on monia ulottuvuuksia, joista saada kiinni.
VastaaPoistaTäytyy lukea tuo Yövartio vaikka talven mittaan!
Tessa: Niin, tuo harmi uutuuskirjojen kanssa on aina olemassa. ;) Joskus on virkistävää lukea jotain muuta ja melko tuorehan tämäkin on. Suosittelen!
Erja: Luin eilen sinun arviosi kirjasta ja olen kanssasi tismalleen samoilla linjoilla. "Tiivistunnelmainen ja älykäs" - hyvä luonnehdinta!
Kirjahiiri: Toivottavasti saat kirjan käsiisi sitten, kun on aikaa lukea se. :)
Katja, meillä kävi sitten Rivertonin kanssa päinvastoin, sillä minähän pidin sitä ensin liian hömppänä ja kuten tiedät, minulle jo yksi Gavalda oli liikaa. En tiedä, mikä se jokin Mortonin tekstissä oli, mutta nyt olen koukussa.
VastaaPoistaPsykologinen ote kirjassa Vieras kartanossa kiinnostaa. Sen perusteella voisin unohtaa ennakkoluuloni ja lukea kirjan eli olet hyvä myyntitykki, mutta nyt ei aikaa. Parikin lahjaksi saatua on vieläkin lukematta, kuten tiedät...ja sen lisäksi...Silti olen iloinen siitä, että tyrkytit minulle niin innokkaasti aikanaan Aikamatksutajan vaimoa, sillä siitä kirjasta löysin Elämäni Runon. Eikä se kirjakaan ollut lopulta yhtään hullumpi, vaan suorastaan traaginen - lopulta.
Torstai on toivoa täynnä! Tulin juuri Viherlandiasta, jossa ensin mielettömän hyvä lounas ja sitten ostin kolme sisäkukkaa tappamieni tilalle. Olen superkiller huonekasvien suhteen. En tiedä, mitä niille teen väärin...
♥
Leena: Niin tosiaan kävi Rivertonin kanssa. Mutta luulen, että jos kirjaa kohtaan on liian suuria odotuksia, kuten minulla, voi pettyä. Jos taas ei odota suuria, kuten sinä tuon kirjan kohdalla, voi yllättyä iloisesti.
VastaaPoistaKaikille kirjoille ei vaan ole aikaa. Minä pidin tästä ja suosittelen sitä melkein kaikille, mutta niinpä itselleni on käynyt ja käy, niin liian moni ihana kirja jää lukematta.
Minäkin tapan aina kaikki huonekasvit. :)
Voi, kirjoitit tästä hienosti! Luin tämän juuri, mutta en saanut itse sanottua kirjasta juuri mitään, kun erehdyin lukemaan ensin sinun mietteesi. :) Luulen, että tästä kirjasta tulee yksi vuoden suosikeistani.
VastaaPoistaKääk, en nyt uskalla lukea kirjoitustasi, kun kirja tosiaan odottaa minullakin hyllyssä ja olen ajatellut lukea sen pian! :) Uskoisin että tämä on ihan minun(kin) kirjani, laadukas kummitustarina brittiläisessä kartanossa toisen maailmansodan jälkeen... Oih, tässä olisi kaikkea! <3
VastaaPoistaPalaan tänne, toivottavasti pian! :)
Luru: Tosiaan luimme tätä aika lailla yhtä aikaa. Minullakin tämä tulee nousemaan korkealle suosikkilistallani.
VastaaPoistaSara: Lue tämä pian! Nyt on juuri oikea aika tälle kirjalle ja minäkin luulen, ainakin toivon, tämän olevan myös sinunkin kirjasi. Tämä on niin peribrittiläinen että. <3
Vastattu!
VastaaPoistaMuistuta, että teen Pyrren keväällä;-)
Heips!
VastaaPoistaKylläpä osasit sanoiksi pukea ajatukseni :) Todellakin suomenkielisen version nimike on onnistuneempi kuin alkuperäinen. Minusta Watersin kirjassa kartanon interiöörin kuvaus oli aika dickensläinen - parhaat päivänsä nähnyt, rapistunut, osin asumaton kartano pitkine pimeine käytävineen. Dekkarien(kin) ystävänä kysyn, kuka tönäisi Carolinen kuolemaan... hmmm.... entä olivatko harhat aaveiden vai kemikaalien aiheuttamia ...
Kiitos analyysista ja lukukokemuksesi jakamisesta!
t. Tarja
Tarja: Hauskaa, että koit kirjan aika samalla tavalla. Vieras kartanossa on nimekkeenä paljon monitulkintaisempi kuin Little Stranger. Ja nyt kun mainitsit Dickensin, niin kieltämättä tulee mieleen etenkin telkkarista nyt tulleen BBC:n Suuria odotuksia-sarjan kartano. Tuonne Watersin Hundres Halliin voisi kuvitella neiti Havishamin kulkemaan pitkin käytäviä.
VastaaPoistaSitä, kuka tönäisi Carolinen, en osaa varmaksi sanoa. Oma epäilykseni tapahtumien kulusta minulla toki on... :) Se Watersin kirjassa onkin parasta, että se on monitulkintainen. Pidän kirjoista, joissa vastauksia ei anneta valmiina.
Kiva, että löysit tänne!
Terve!
VastaaPoistaOlen aina tykännyt goottilaisesta kauhu(romantiika)sta,sen tavasta kehittää tunnelmaa, viedä sitä eteenpäin ja jättää ratkaisut avoimiksi. Waters hallitsee tämän tekniikan täydellisesti, teos todellakin vie lukijan mukanaan!
Kiitos vain Sinulle hienosta blogistasi (ja siitä, että perustit fb-sivun, jonka kautta tänne tulin).
Aurinkoa!
t. Tarja
Tarja, Waters tosiaankin hallitsee tekniikan. Hän on ihailtavan taitava. Minulla on Waters-suomennoksista vielä Yövartio lukematta. Säästelen sitä syksyyn. :)
PoistaKiva, että löysit tänne. Tuo FB-sivu on sellaista pientä blogihifistelyä, jota nyt on liikkeellä, mutta jotain sitä pitää harrastaa.
:)