keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Mike Pohjola: Ihmisen poika

Kotimainen keskiviikko
Mike Pohjola: Ihmisen poika
Kustantaja: Gummerus 2011
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Kotimainen romaani
Sivuja: 607

Kun Justus oli murrosiässä, hän tajusi sen: hän saattaisi olla Ihmisen Poika. Voideltu, hepreaksi Mashiach, kreikaksi Khristos. Hän saattaisi olla Jeesus.
Tämä saattoi olla se tehtävä, johon Jumala oli hänet valinnut. Enkelit suojelivat hänen henkeään ja hän oli jo alkanut viettää suhteellisen hengellistä elämää: lukea Raamattua ja väitellä uskonnosta.
Miten hän voisi saada varmuuden?


Jeesus tulee, oletko valmis? Pieni Julius Sariola saa alkunsa kuin ihmeen kautta ja kasvaa syvästi uskonnollisessa perheessä, jossa rukous on voimissaan. Eräänä päivänä Julius putoaa korkeasta puusta, mutta jää roikkumaan saappastaan oksaan ja pelastuu. On kuin suojelusenkeli olisi pelastanut hänelle ja Jumala varannut hänelle merkityksellisen tehtävän maailmassa. Johdatuksen aikaansaama pelastuminen jää Juliuksen mieleen ja matkallaan kohti aikuisuutta hän uskon ja epäuskon vuorotellessa pohtii sitä mahdollisuutta, että on Jeesuksen toinen tuleminen. Hän ei kuitenkaan kerro asiasta kenellekään, vaan valmistautuu tulevaan tehtäväänsä kaikessa hiljaisuudessa saavuttaen aikuisuuden ja opiskelijaelämän.

Mike Pohjolan omaelämäkerralliseksi luonnehdittu aikalaisromaani Ihmisen poika (2011) pureutuu toisaalta yhden miehen hengelliseen etsintään ja lataa toisaalta lukijoiden eteen valtavan määrän poliittisista, uskonnollista ja populaarikulttuurista kuvastoa viime vuosikymmeniltä. Itseään etsivän nörttipojan elämä sekoittuu sukupuoliseen kanssakäymiseen, kunnallis- ja valtionpolitiikan kähmintään sekä viime vuosikymmeninä kulttisuosiota saaneisiin hahmoihin (mm. ihailtavat Star Trekin kapteeni Picard sekä Tolkienin luoma Gandalf sekä surulliset ja vastenmieliset Pekka Siitoin sekä kuvitteellisen uskonnollisen liikkeen Pyhän Tien kuvottava johtaja).

Etsiessään itseään, Jumalaansa tai jumaluutta sekä ennen kaikkea toisia ihmisiä, Juliuksen elämä sivuaa mitä erilaisempia henkilöitä. On omalaatuinen pappi ja demarikansanedustaja Pontus Farsius, Sadinkuusten poliittisesti vehkeilevä perhe, uskonnon vuoksi kovia kokeneet siskokset Kaisa ja Heini sekä satunnaisia rakastettuja, opiskelijakommuunin väkeä, roolipelaajia zombeineen; on toinen toistaan värikkäämpää väkeä Turun yössä ja päivässä. Oman uskonnollisen yhteisön löytäminen ei ole helppoa, kun helluntailaiset ovat liian konservatiivisia, mormonit tuntuvat liian amerikkalaisilta ja körtit ovat selvästi maalaisjuntteja. Kyseessä on eräänlainen henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen odysseia Ulvilassa, Naantalissa ja Turussa, joiden paikat ja murre ovat kirjassa vahvasti läsnä:

"Onks Jumala tehny joistain ihmisist jotenki erityisii?"
Tällaisia kysymyksiä Farfors olikin odottavat saavansa seurakuntanuorilta. Julle taisi olla juuri siinä iässä, jossa omaa identiteettiä aletaan miettiä.
"Kyllä, kaik ihmise ova erilaisii, mut Jumala rakastaa kaikkii yht pal."
"Mut onks jotkut viäl vähä enemmä erilaisii?"
"Varmasti", sanoi Farfors. "Sanotaa vaik et kymmene prosenttii ihmisist on vasenkätisii, ja Jumala rakastaa niit yht paljo ku muit."


Ihmisen poika on tyylipuhdas satiiri: se naurattaa, muttei ole hauska, vaan sen aikaansaama nauru on eräänlaista kylmää naurua, mieltä karmii, muttei voi olla vetämättä suunpieliään hymyyn. Ihmisen poika on yhteiskunnallisesti, poliittisesti ja uskonnollisesti kantaaottava. Pohjolan piikki osuu niin kunnallispoliitiikoihin, hihhuliuskontoihin, opiskelijoihin, hippeihin, keskiluokkaan, papistoon, ennen kaikkea se osuu myös häneen itseensä, sillä juuri Julius on kaiken keskellä. Kirja on ehdottomasti myös aikalaisromaani kaltaisilleni 1970-luvulla syntyneille. Pohjola risteilee neljän viime vuosikymmenen yhteiskunnallisissa ja populaarikulttuurisissa maisemissa. Minua hymyilytti, kun muistelin Ritari Ässä-näyttelijän siirtymistä Baywatchiin tai ajattelin aikaa, jolloin His Infernal Majesty oli vain bändi muiden joukossa.

Pohjola osaa kirjoittaa eikä ainakaan oma lukijanotteeni päässyt herpaantumaan. Ihmisen poika on kuitenkin siinä määrin laaja, ettei se onnistu pysymään kasassa kaiken runsautensa keskellä. Kirjassa on aineksia hengästyttävyyteen saakka. On varmasti lukijasta kiinni, kuinka hyvin kirjan monipolvisuutta jaksaa lukea. Itse olisin kaivannut jotain vähemmän. Koska en ole kovin kiinnostunut roolipeleistä, myönnän harpponeeni muutamat pelien kehittelemiseen liittyvät kuvailut lukien niitä vain silmäillen. Jollekin toiselle - varmasti hyvinkin monelle - lukijalle kohtaukset saattavat olla kirjan parasta antia. Ja joku taas saattaisi tuskastua pieniin lähihistoriallisiin vapahtajakuvauksiin, mutta kaltaiseni vanha kulttuurintutkija suorastaan upposi erilaisten kulttien raporttimaiseen kuvailuun: Heaven's Gate-lahkolaisten joukkoitsemurha Niken lenkkarit jalassa tai Dengin, erään harvan naispuolisena Jeesuksena pidetyn kiinalaisnaisen tarina toivat mieleeni uutisia vuosien takaa valottaen kiinnostavasti myös Juliuksen jeesusmatkaa.

Ihmisern poika on varsin luettava sellaisena kuin se on, mutta kirjassa olisi ollut paljonkin tiivistämisen varaa. Loppupuolella kerronta muuttuu. En paljasta, miten ja miksi, mutta itse nautin tavattomasti kirjan alusta sekä sen reilusta sadasta viimeisestä sivusta. Alku vei minut mukanaan lujaa luvaten paljon, sitten kirja jäi hieman junnamaan, vaikka kronologisesti etenikin kohtauksesta toiseen, mutta teoksen loppupuolella Pohjolan kerronta terävöityy uudelleen. En voinut laskea kirjaa käsistäni, vaan luin sitä toissayönä puoli kahteen saakka. Se kertonee paljon siitä hullusta intensiivisyydestä, jolla Pohjola romaaninsa viimeistelee. Jorin tavoin en tosin pitänyt vaihtoehtoisista lopuista, jollaisista en yleensäkään pidä kirjoissa. Pidän siitä, että kirjailija kirjoittaa yhden kokonaisuuden, koska en näe vaihtoehdoissa kovinkaan paljon lisäarvoa. Ehkä kuitenkin (rooli)peliharrastajat pitävät Ihmisen pojan vaihtoehtoisista lopuista?

Onko Ihmisen poika hyvä kirja? En tiedä, ehkä muutaman kuukauden kuluttua osaan vastata tähän itse asettamaani kysymykseen. Onko se hämmentävä? Ehdottomasti. Raivostuttava? Sitäkin. Sukupolviromaani? Ainakin omalle, 1970-luvulla syntyneelle ikäluokalleni. Ihmisen poika on moniulotteisuudessaan poukkoileva, paikoin tuskastuttava, mutta koko ajan otteessaan pitävä ja kantaaottava. Ennen kaikkea se on äärettömän mielenkiintoinen. Se ei ole paras lukemani kotimainen romaani, mutta ajatuksia se totta vie herättää eikä luultavasti jätä ihan heti rauhaan.

***½

Mike Pohjolan blogi löytyy täältä.

16 kommenttia:

  1. Luin arviosi hieman hypähdellen (teksti hyppeli, en minä), sillä tämä odottaa vielä minua.
    Mutta hyvä tuntuma tästä jäi!

    VastaaPoista
  2. Morre: Tätä lukiessa voi välillä hieman hyppyyttää lukijaakin. :) Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tästä tuumaat. Ammennettavaa tästä ainakin riittää.

    VastaaPoista
  3. Minulla on vähän kaksijakoinen suhtautuminen tähän..toisaalta kiinnostaa, toisaalta tuntuu, etten tiedä jaksaisinko nyt keskittyä tällaiseen. Ehkä jätän siis vielä hautumaan!

    VastaaPoista
  4. Hei Katja arviosi herätti mielenkiintoni! En ollut tästä uutuudesta tietoinenkaan. No, roolipelit eivät minuakaan kiinnosta, mutta muuten tässä on kiinnostavia teemoja ja tuo uskonnollinen lähtökohta.

    VastaaPoista
  5. Susa: Aika monet kirjat ovat sellaisia, että miettii kahden vaiheilla, lukisiko vaiko ei. Uskonto, lähihistoria ja kaikki hörhöt kiinnostavat minua (eivät "pelottavassa" mielessä ts. en aio liittyä lahkoihin tai muuta mukavaa ;)), joten minulle tämän lukeminen oli selviö heti kun kirjasta kuulin. :)

    Sara: Kiva kuulla. Tässä kirjassa on onneksi paljon, paljon muutakin kuin roolipeliasiaa ja siksi luin tämän suurella mielenkiinnolla. Kirja on melkoinen tiiliskivi, mutta Pohjola osaa kirjoittaa.

    VastaaPoista
  6. Hmm, minä taidan laittaa miehen lukemaan tämän ja kertomaan minulle kannattaako :)

    Lahkolaisuus ja lähihistoria sun muu kyllä kiinnostavat, mutta ei ehkä tähän hetkeen ja Jeesuksen uuden tulemiset ovat tulleet hetkeksi tutuksi Palahniukin kirjojen kautta joten tämä saa odottaa.

    Kiinnostavan arvion kirjoitit yhtä kaikki ja kiinnostaa nyt ainakin tämä kertomisen vaihtelu.

    VastaaPoista
  7. Linnea: Tee niin. :) Vaikka en itse tiedä, pidinkö kirjasta vaiko en, kannatti tämän lukeminen. Tässä ei liikuta niinkään yhden lahkon, vaan lukuisan erilaisen uskonnollisen ilmentymän piirissä. Ja kyse on tosiaan jonkinlaisesta satiirista (muttei vitsistä). Aika erikoinen kirja, voisin sanoa.

    Katja Lumiomppu (anonyymisti äitinsä koneelta)

    VastaaPoista
  8. Hesarin arvio oli aika nihkeä tätä kohtaan. Jorin ja sinun arvioittesi lukeminen avasi tätä ihan uudella ja paljon kiinnostavammalla tavalla. Hienoa että on blogeja!

    VastaaPoista
  9. Sallan kanssa mietin ihan samaa, että hesari antoi kyllä ihan kaamean kuvan tästä. Mä kyllä yhä vähemmän ja vähemmän luotan hesarin kriittikeihin ylipäätään. Minusta on hauska että luit sinulle erilaisen romaanin. jotenkin en millään miellä tätä sinun kirjaksesi :) ja tosiaan melkoinen tiiliskivikin vielä. Minun pitäisi olla kiinnostunut tästä, mutta en oikein osaa, en edes tän jälkeen. Mutta ehkäpä joskus kuitenkin?

    VastaaPoista
  10. Salla: Kiitos, kiva kuulla. Olen ihan samaa mieltä, että kirjablogit avaavat kirjoja toisin - jokainen toki omalla tavallaan. Jorin arviosta tunnistin aika paljon omiakin ajatuksiani, mutta osin olen samaa mieltä Hesarinkin kanssa. Jotenkin jäi sellainen olo, että kaikkea oli liikaa (ja siksi osin kirjaa harpoinkin...).

    anni.M.: Hassua. Tämä nimittäin on aika lailla minun "mukavuusalueeni" kirja. Olen ehkä nyt blogini aikana lukenut tai korostanut enemmän sellaisia kauniita kirjoja, mutta olen aina ollut kiinnostunut niistä teemoista, joita Pohjola nostaa esiin. Ehkä siksi koin kirjan kiehtovana, vaikken tosiaan tiedä, että oliko tämä hyvä vaiko ei. Hesarin arviossa oli kuvattu hyvin osaa kirjan jättämistä kaiuista, mutta oli tässä mielestäni paljon ansioitakin.

    VastaaPoista
  11. Mäkin tykkäsin, erityisesti siitä vaihtoehtoisesta lopusta, koska se kaiutteli kirjan alkupuolella mainittuja seikkailukirjoja. Hesarin arvostelu toi mielestäni hyvin ilmi sen, että "Ihmisen poika" todellakin on hyvin pitkälle sukupolviromaani.

    Oma arvosteluni löytyy täältä http://kirjakko.wordpress.com/2011/09/20/mike-pohjola-ihmisen-poika/.

    VastaaPoista
  12. Minun lukemistani varmaankin auttoi se, että olin jossain vaiheessa kiinostunut roolipeleistä. Yhden kaverin kanssa jopa ostimme kimpassa sellaisen, mutta en ikinä pelannut sitä (tai mitään muutakaan). Siitä huolimatta onnistuin myös ohittamaan sen, mistä niissä edes on kyse, mutta nyt sekin selvisi.

    VastaaPoista
  13. Kirjakko: Mukavaa, että tulit kertomaan omasta arviostasi ja minä löysin samalla itselleni uuden blogin. :) Vaihtoehtoiset loput kyllä sinänsä sopivat kirjan ideaan ja Pohjolalla niihin sisältyy hauska "leikki", mutta en silti ole niiden ystävä. Muistan muuten lapsuudessani lukeneeni jonkin vampyyrikirjan, jossa oli "hypertekstin" idea painetussa muodossa: siinä tuli aina luvun lopussa valita, mitä halusi päähenkilöille tapahtuvan. Pidin siitä kirjata silloin (80-luvulla).

    Jori: Varmasti auttoi. Meillä mieheni pelasi roolipelejä tietokoneella ja serkkuni sekä pikkusiskoni ovat larpanneet. Itselleni roolipelien maailma on jäänyt vieraaksi ja varmasti siksi koin ko. teeman pitkästyttäväksi tässäkin kirjassa. Se ei ole Pohjolan vika kertojana, vaan minun juttuni lukijana. ;)

    VastaaPoista
  14. Kun luin kirjan esittelyn kustantajan katalogissa, ajattelin heti ettei tämä ole _yhtään_ minun kirjani. Mutta sitten yllätyin että sinä olit lukenut tämän, ja vieläpä nauttinut kirjasta, ja arvaa mitä - nyt minuakin alkoi varovaisesti kiinnostaa. :)

    Minun kirjallinen mukavuusalueeni on tosi laaja, minulle uppoaa kirjallisuus miltei mistä tahansa genrestä, mutta tämän teoksen kuvittelisin olevan hiuksenhienosti mukavuusalueeni ulkopuolella. Ehkäpä tässä olisikin sellainen kirja mukavuusalueen ulkopuolelta, johon kannattaisi tutustua?

    VastaaPoista
  15. Sara: Vaikea sanoa... Voi olla, ettei tämä olisi sinun kirjasi, mutta joskus kirja voi yllättää suuntaan tai toiseen. Minä en itse asiassa tiedä, että pidinkö tästä vaiko en, mutta kiinnostava tämä ainakin on.

    VastaaPoista