~Kuulumisia Kööpehaminasta~

Kuinka aloittaa pieni, ja minulla on taipumusta liioitella, valokuvallinen matkakertomus kohteesta, joka lumosi minut täysin? Miten valita kuvat matkasta, jonka aikana otin vaatimattomat 1400 (tasan!) valokuvaa? Ainakaan kaunis ja kannatettava vähemmän on enemmän-ajatus ei tällä kertaa toimi. Säästääkseni teidät lukuisilta Kööpenhamina-päivityksiltä lataan tänne nyt melkoisen kuvapläjäyksen tuoden eteenne tunnelmia sieltä sun täältä. Toivottavasti onnistun herättelemään matkakuumetta!

Kööpenhamina, joka valikoitui mieheni ja minun kahdenkeskisen viikonloppumatkan kohteeksi lyhyen lentomatkan ansiosta, vei minut mukanaan satuun. Kaikki, ihan kaikki, kietoi pauloihinsa: jouluiset kadut (tanskalaiset hallitsevat koristelun; Runsaasti eikä mitään liikaa!), Pieni merenneito yksinänsä, Kansallismuseo, linnat, värikkäät talot sekä ennen kaikkea tivoli, josta kierrokseni aloitan:

Kun astuin Tivoliin, astuin satuun. Tuhannet, varmasti sadatuhannet, valot toivottivat tervetulleiksi. Ihmiset lapsista rollaattimummoihin olivat hyvällä mielellä. Tanskalaisille tyypillissä tyylikkään valkoisissa kojuissa myytiin paahdettuja manteleita, makkaraa, joulukoristeita, leluja, käsitöitä, lämmintä siideriä, kaakaota, glögiä ja hehkuviiniä, jota en voinut vastustaa. Tivoli on se huvipuisto, joka oli edustanut Walt Disneylle kaikkien huvipuistojen arkkityyppiä. Disney oli sanonut, että this is what an amusement park should be like. Olen samaa mieltä. Enkä edes mene tivolilaitteisiin, pelkkä kävely riittää ja on aika romanttistakin.

Aikoinaan merimiesten, prostituoitujen ja oluen täyttämä Nyhavn on nykyisin se alue, joka taitaa komeilla melkein kaikkien Kööpenhaminaa esittävien matkakirjojen kannessa. Eikä ihme, sen verran viehättävä, suorastaan idyllinen ja aika porvarillinen alue se näinä päivinä on. Värikkäät talot ovat suloisia kuin (isot) karamellit niin päivällä kuin iltamyöhäiselläkin. Oman lisäviehätyksensä alueeseen tuovat siellä pidettävät joulumarkkinat sekä se, että yksityiselämässään aika omalaatuinen satusetä Hans Christian Andersen asui talossa numero 18 joitakin vuosia.

 1600- ja 1700-luvuilla Tanskan kuninkaallisten, maailman vanhimman kuningashuoneen, kotina ja kesäasuntona toimineessa Rosenbergin renesanssilinnassa saimmekin ohjelmaa ihan koko rahan edestä. Kun astuimme linnan pihalle, menossa oli vahdinvaihtoparaati, jollaisista en yleensä edes välitä. Kiersimme linnan tunnollisesti, kurkistelimme sen viehättäviin ja yllättävän pieniin huoneisiin, katsoimme kruununjalokivet ja tutustuimme linnan alueella asuvaan kovin tuttavalliseen kissaan (joka ihastui mieheeni; Mistä kissat aina löytävätkin suosikikseen ne ei-kissaihmiset? :)). Kun olimme lähdössä pois, tuli koko linnan alueelle hälytys eikä ketään päästetty linnanmuurien sisälle tai sieltä ulos. Kaikki me vierailijat jouduimme seisomaan tovin jos toisenkin vallihaudan ja linnan välisellä nurmikaistaleella katsellen, kuinka sotilaat ja poliisit säntäilivät sinne tänne puhuen radiopuhelimiin. Kun tilanne oli ohi, pääsimme jatkamaan matkaamme. Paraatikin saapui sopivasti takaisin fanfaarejaan soitellen.

Syötyämme maailman huonoimmassa kiinalaisessa (onneksi kaikki muu ruoka, juoma ja makea oli parempaa!) kiersimme vielä Kansallismuseon. Massiivinen museo piti sisällään kaikenlaista historiallista, kiinnostavaa ja jopa kuriositeettimaista. Vaikuttavat inuiittien ja intiaanien esineiden kokoelmat koskettivat minua eniten. Tasankointiaanien kuvakalenterinakin toiminut vaate kertoi karua historiaa. Millaisia kohtaloita pohjoisen intiaaniheimot olivatkaan kokeneet, kun biisoninnahalle piirretyssä kalenterissa kiväärin haulit näyttäisivät satelevan niin aikuisia kuin lapsiakin kohti? Se, miksi Tanskan kansallismuseossa oli niin paljon Amerikan ja Tyynenmeren alueen kulttuurihistoriallista esineistöä, ei valjennut meille. Ehkä hovi sai niitä lahjoituksina?

Joulukoristelussa tanskalaiset tuntuvat olevan luontaisia lahjakkuuksia. Keskustan tunnetuimmalla kävelykadulla Strogetilla vierähti aikaa, kun miltei jokaisen näyteikkunan eteen teki mieli pysähtyä. Illum-tavaratalon ikkunassa nallet jammailivat joulumusiikkia Lois Armstrongin hengessä, Royal Copenhagen-posliinikauppa huokui hillittyä charmia ja itse katu oli koristeltu sydämin ja tähdin. Jokainen pieni yksityiskohta oli hallussa. Kaikkein ihanin oli taiteilija Tage Andersenin kukkakauppa, jota katsoimme ulkoa päin. Joka paikkaan ei kolmen päivän matkan aikana voinut tai tarvinnut ehtiä, vaikka olisi halunnut.

Rentoutuminen ja kotoisa oleilu (hygge?) jäi päällimmäisenä mieleen. Viimaisesta, mutta aurinkoisesta säästä huolimatta mieleni on lämmin Kööpenhaminaa ajatellessani. Olen tehnyt mieheni kanssa hieman samanlaisen joulunalusajan matkan Wieniin kaksi vuotta sitten ja vaikka Wien olikin loistokas, vei Kööpenhamina voiton. Kaupunki on jouluhullun paratiisi enkä näin ilmaistessani liioittele tippaakaan.

Kaikkea en voi tai ehdi kertoa. Tämäkin tarina jäi meille arvoitukseksi; Mitä lie mahdollisille rakastavaisille sattunut?

Ja mitä niihin marsipaanipossuihin tulee, niin niitä riitti. Samoin marsipaanikarhuja, -enkeleitä, -tonttuja ja -hevosiakin. En pidä ollenkaan marsipaanin mausta, mutta aika hauskoja otuksia löytyi La Glace-kahvilan ikkunasta, vai mitä?