Lucy Maud Montgomeryn Marigoldin lumottu maailma on julkaistiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa suomennettuna. Nyt on ilmestynyt toinenkin uusi suomennos, Vanhan kartanon Pat, jota en vielä ole hankkinut hyllyyni.
Marigoldin lumottu maailma on sielukas ja kaunis kirja. Kirja kertoo lapsen mielikuvitusmaailmasta, suhteesta sukulaisiin ja koulutovereihin sekä luonnonrikkauksiin. Keskiöön nousevat sukupolvien väliset suhteet sekä läheiset jotka eivät ymmärrä Marigoldin ajatusmaailmaa (isoäiti) sekä he, jotka ymmärtävät (vanha isoäiti). Runotyttö-kirjoista tuttua kaikua on Lesleyn suuressa suvussa, jonka parissa Marigold kasvaa, ja kirja sisältääkin intertekstuaalisen viittauksen Murrayn sukuun.
Paikoitellen Marigoldin lumottu maailma on hyvin hauska, jopa kepeä. Taustalla on kuitenkin vakava pohjavire, joka saa miettimään omiakin kokemuksia. L.M. Montgomery on kerronnassaan lapsen puolella. Myös kirjan luontokuvaukset ovat upeita keijukaisineen ja vehreine metsiköineen.
Marigold ei henkilöhahmona ole yhtä läsnäoleva kuin Anna tai Emilia, mutta kaikille Annojen ja Runotyttöjen ystäville tämä kirja on aivan ehdoton. Viehättävä on termi, joka parhaiten kuvaa romaanin tunnelmaa. Ja Prinssi Edwardin saarelle on aina yhtä ihanaa tehdä nojatuolimatkoja!
Jos muuten lukijoissa on Montgomeryn ystäviä, olisi mukava kuulla, sykähdyttikö Anna tai Emilia enemmän? Itse pidän kummastakin ja edelleen luen Annoja ja Runotyttöjä ajoittain. Tyttärenin toinen nimi on Emilia osin Montgomeryn vuoksi (ja osin Emilia-Romagnan maakunnan).
Marigoldin lumottu maailma kuten Vanhan kartanon Pat veivät minua. Kuitenkin : enemmän Marigoldin lumottu maailma, mutta en pysty sanomaan miksi, sillä välissä on 130 muuta luettua kirjaa. Yksi lysti: Olen aikonut käydä Prinssi Edwardin saarella ja täysin kitos Montgomeryn kirjojen!
VastaaPoistaLapsuuteni olin täysin Annan viemä, mutta sitten hän otti minulta Gilbertin...
Lapsuuskokemukseni löytyvät postauksesta 'Ja me kaikki oltiin Vihervaaran Annoja'.
Mielenkiintoisesti kirjoitit Montgomerystä. Olen monesti miettinyt, että lukisin häneltä jotain, mutta siihen se onkin jäännyt.
VastaaPoistaEikö tämä ole kirjoitettu -erehdyn varmaan - sata vuotta sitten?
Kuulosti vähän Pertsalta ja Kilulta, joita pienenpänä opin lukemaan.
Luulen, että pitääkseen Montgomerystä aikuisena, häntä on ollut hyvä lukea myös nuorempana. Toki aikuinenkin lukija voi löytää hänen "taikansa", mutta lapsuuden lukukokemus syventää sitä. Pertsa ja Kilu ei ehkä sikäli ole kaukaa haettu vertaus, koska molemmissa kirjoissa on jotain vanhanaikaista ja viatontakin. Marigoldin lumotun maailman Montgomery kirjoitti vuonna 1929.
VastaaPoistaPalaan tähän aiheeseen myöhemmin Satu Koskimiehen ja Suvi Aholan kirjojen myötä.
Prinssi Edwardin saari on yksi unelmieni matkakohteesta. Kirjallinen matkailu on muutenkin viehättävää, esimerkiksi Wienissä kuvittelin paikkoja, joissa John Irvingin kirjoissa liikuntaan ja pikainen piipahtaminen Bathissa sai eri merkityksen, kun ajatteli Jane Austenin elämää.
Emilia on se mun rakas. =)
VastaaPoistaItse samaistuin orpoon runoilijatttöön. Tahdoin oman tyttärenkin yhdeksi nimeksi Emilian mutta muut ihmiset puuttuivat nimenantoon...
Kauniin nimen hän silti sai.
Onpa kiva löytää Tuure täältä♥
VastaaPoistaLumiomena, minä en niinkään jäänyt Irvingin Wieniin, vaan Ruth Colen Amsterdamiin. Inspiroiduin niin, että kirjoitin novellin Amsterdam. Siitä tuli niin rohkea, että en uskalla sitä julkaista koskaan missään. Löytyi uusi minä!
Lumiomena, sinähän voisit nyt ennä Tuuren blogin lukijaksi, kerta hän tuli sinulle. Tuure on mielttöän kirjallinen henkilö, joka mm. julkaisee kirjallista lehteä Scriptoria, pitää blogia www.tuurenrunot.blogspot.com sekä kirjoittaa niin huimia runoja, että olen niistä osan julkaissut omassa blogissani kuin myös vienyt nahkakantiseen kirjaani, jonne kaikki runot eivät edes pääse. Ja sen lisäksi hän on loistava valokuvaaja. Etsippä minun blogista tai Tuurelta runot Nimesi on vaaleanpunainen tai Korret.
VastaaPoistaSatu Koksimiehen Hurmion tyttäret teki minut ja kääntäjä Eve Rehnin niin intoileviksi, että perustimme Roihuavat soihdut & Poitsu. Tuure on tuo Poitsu. Hän sallii tämän lempinimen koska Eve sen keksi. Jos minä olisin sen ekaksi sanonut, ei takuulla sopisi Tuurelle;-)
Leena Lumi (ja Tuure): Kävinkin Tuuren blogissa jo eilen ja tänään kirjauduin sinne lukijaksi :) Hurmion tyttäret on taas yksi kirja, joka odottaa lukemistaan. Tuskallista - ja ihanaa - tämä kiinnostavien kirjojen runsas määrä!
VastaaPoistaUna: Minulle on luonteenomaista tietty päättämättömyys enkä itse voisi valita Annan ja Emilian välillä. Vuodenaika vaikuttaa siihen, kumman koen läheisemmäksi. Tosin jos pitäisi päättää, kumpaa itse muistuttaa enemmän, niin olisin varmaankin Anna. Se hieman harmittaakin, koska Emilia on syvällisempi, salaperäisempi ja eittämättä myös lahjaakkampi.
Montgomery elää edelleen.
VastaaPoistaHannele: Olen samaa mieltä. Niin kauan kuin jotain kirjailijaa luetaan intohimolla, hän elää.
VastaaPoistaKyllä minussa on jotain kummastakin, niin Annasta kuin Emiliasta. Runotytöissä kumma kyllä lukiessa samaistuin niin Emiliaan, Ilseen kuin Teddyynkin mutta tämä nelikon neljäs jäi vieraammaksi, ehkä siksi että puhujanlahjoja minulle ei ole suotu. Niin Anna-sarjassa kuin Runotytöissä on aivan oma viehätyksensä erilaisuudessaan. Anna on kotoisampi, vaikka taiteellisia piirteitä löytyy hänestäkin, Uuden Kuun Emiia taas, no, vaikea sanoa. Hänessä on jotain erilailla viehättävää ja koskettavaa.
VastaaPoistaaino: Kiva, että pohdit Annan ja Emilian rooleja itsessäsi. Mitä itse olen näitä vuosien aikana miettinyt, olen sittenkin enemmän Anna. Ehkä siksi, että hän on taiteellinen ja kotoisa. Oletko lukenut viime vuonna suomennetun Annan jäähyväiset? Siinä Anna nousee jotenkin Emiliaakin koskettavammaksi, henkilökohtaisemmaksi.
VastaaPoistaKyllä. Olen lukenut nämä novellit myös aiemmin, nehän on ilmestynyt aiemmin lyhyempänä versiona nimellä Tie Avonleahin. Annan jäähyväiset on hyvin erilainen tunnelmaltaan kuin Anna-kirjat muuten. Minä näen se enemmän Avolean kylän elämästä kertovana, jossa Anna ja Gilbert perheineen ovat "sivustaseuraajia" tai henkilöitä, jotka kylän väki tuntee ja joiden kanssa kylä on enempi ja vähempi kosketuksissa. Annasta ja Gilbertistä saa tavallaan uuden näkökulman kyläläisten kautta.
VastaaPoistaAino: Totta, Annan jäähyväiset on ensisijaisesti kyläläisistä kertova kirja, mutta mielestäni Annan runoissa näkyvät hänen sisimmät ajatuksensa. Siksi kirja tuo mielestäni syvyyttä Annan hahmoon.
VastaaPoistaKirjoitin kirjasta tänne
http://luminenomena.blogspot.com/2010/12/lm-montgomery-annan-jaahyvaiset.html
:)