Coco Mellors: Blue Sisters

 

Coco Mellors: Blue Sisters
Gummerus 2026
Blue Sisters 2024
Suomentanut Cristina Sandu
Kannen maalaus: Gill Button, To The Lighthouse
346 sivua
Amerikkalainen romaani

Kirja saatu markkinointitarkoituksessa


Mutta he eivät tiedä, että niin kauan kuin on elossa, ei ole liian myöhäistä tulla löydetyksi.

Bluen siskokset Avery, Bonnie ja Lucky ovat ulkoisesti menestynyt mutta sisäisesti kipeä kolmikko, joka on kokenut menetyksen. Neljäs sisko Nicky on kuollut vuotta aiemmin ja jättänyt perheeseen syvän surun. Siskokset palaavat kotikaupunkiinsa New Yorkiin, on paljon puhuttavaa niin toisilleen kuin itselleenkin. He kaikki ovat ihan hukassa.

Coco Mellorsin romaani Blue Sisters on ollut yksi tältä kevätkaudelta eniten odottamistani käännöskirjoista. En tiedä miksi. Ehkä kirjan hieno kansi (ah, maalauskansi, myös englanninkielisen version, jossa on neljä siskosta), kenties siskoteema, tuskin somehype, ehdottomasti sujuvan lukuromaanin kaipuu. Odotin siis kerronnaltaan vetävää ja aiheeltaan sykähdyttävää romaania, vähän samantyylistä kuin toissa kesänä lukemani Ann Napolitanon Kaunokaisia, jossa siinäkin on nejä siskosta.

Ja onhan Blue Sisters monin tavoin kiehtova, mutta en silti saanut ihan saanut sitä  mitä odotin. Pidin kyllä paljosta, hetkittäin meinasin jättää romaanin kesken, onneksi lopuksi löysin taas kirjan viehätyksen. Kuitenkin, olisin halunnut pitää romaanista vielä enemmän, sillä siinä paljon sellaista jota rakastan: miljöinä New York ja Lontoon iki-ihana Hampstead, siskous teemana, sujuvaa kerrontaa, tunteikkuutta, keveyttä ja syvyyttäkin. 

Silti jotain on liikaa tai jotain puuttuu. Ainakin kirjat siskokset ovat suorastaan kliseisiä: Avery on yritysasianajana, joka asuu vaimonsa kanssa ihanassa kodissa Hampsteadissa, Bonnie on lahjakas nyrkkeilijä, Avery huippumalli. Tietenkin he kaikki ovat niin upeita ja taitavia. No, upeilla urilla on kääntöpuolensa, on riippuvuuksia, surua, ulkopuolisuuden tunnetta. Mutta nekin: yksi pettää, toinen turruttaa kipunsa väkivaltaan, kolmas päihteisiin. Ja totta kai esikoinen on se pilkunviilaaja, nuorin vallaton. Ja kuollut sisko on paitsi (syystäkin) kaivattu ja rakastettu. Blue Sisters(kin) on selvästi paljon velkaa Alcottin klassikolle Pikku naisia.

Minulle Blue Sisters olisi ollut parempi, jos se olisi vähemmän ilmeinen. Mutta tällaisenakin romaani on ihan hyvä, upottava ja tunteisiin menevä. Jokaisen lukijan on varmasti helppoa löytää se oma lempisiskonsa. Omani on tietenkin Avery, Mellorsin oma Meg March.