Thomas Schlesser: Monan katse

 

Thomas Schlesser: Monan katse
Otava 2025
Les yeux de Mona 2024
Suomentanut Lotta Toivanen
Kannen suunnittelu Piia Aho
406 sivua
Ranskalainen romaani

*Kirja saatu markkinointitarkoituksessa

Pienissä detaljeissakin näkyy maailman rajaton suuruus.

Leonardo, Vermeer, Turner, Degas, van Gogh, Monet, Hammershoi, O’Keeffe, Kahlo, Basquait… Taiteilijoita ja heidän teoksiaan, Pariisin ihmeelliset taidemuseot ja 10-vuotias tyttö, joka kerran viikossa tutustuu teoksiin isoisänsä kanssa. Thomas Schlesserin menestysromaani Monan katse luotsaa lukijansa 52 merkittävän taideteoksen äärelle ja on myös fiktiota sokeutumisvaarassa olevasta tytöstä.

Monan katse on monella tapaa kiinnostava ja antoisa kirja. Kiinnostavaa on tietenkin teoksen tietoteema: taiteen historia, taiteen kokeminen, tapa katsoa teoksia ja samalla maailmaa, itseäänkin. On ilo lukea eri tyylisuunnista, taiteilijoiden elämästä ja tekniikoista ja valinnoista, on kiehtovaa pysähtyä ja löytää teoksista uusia yksityiskohtia tai suuria linjoja, myös kokonaan uusia teoksia. Vanhin romaanissa esitelty teos on varhaisrenessanssia, Botticellia, uusin taas Pierre Soulagesin työ 2000-luvun alussa. Kirjan teosten joukossa on maalauksia, valokuvia ja veistoksia. Schlessler samalla kertoo (pääosin) länsimaisen kuvataiteen tarinaa.

Omalla tavallaan kiinnostavaa on sekin, miten Schlesserin kirja on samalla kertaa toisaalta niin syvällinen ja toisaalta naiivi. Naiivilla tarkoitan romaanin kehystarinaa: 10-vuotias tyttö saattaa menettää näkökykynsä, onhan sellainen traagista ja sydämeenkäyvää (ja mahdollista, totta kai). Ja sitten tytön ukki alkaa käyttää lapsenlastaan Pariisin kuuluisimmissa taidemuseoissa: yksi teos / viikko, kokonaisen vuoden ajan. Vuoden aikana taidehistoria tulee tutuksi myös lukijoille – eikä ihme, onhan kirjailija Thomas Schlesser taidehistorioitsija ja professori.

En ole ensimmäinen, jolle kirjasta tuli mieleen Jostein Gaarderin 1990-lukulainen hittiteos Sofian maailma, jossa melko löyhän kehystarinan keinoin ja nuoren tytön näkökulmasta tutustutaan filosofiaan. Monan katseen rakenteessa onkin paljon tuttua ja jotain sellaista kosiskelevaa menestysromaanimaisuutta, sillä onhan lukijoiden nyt rakastettava tällaisia tarinoita. Kyynisyys nostaa pakostakin päätään, onneksi vain hieman.

Sillä jos ja kun kyynisyyden pystyy laittamaan taka-alalle, on helppoa viehättyä paljosta, antaa taiteen tulla tykö, ottaa vastaan oivalluksia. Myös romaanin rauhallinen tempo tekee hyvää: miksei itsekin kävisi katsomassa vain yhtä teosta kerrallaan. Onnistuisinko siinä? En tiedä. Ehkä kokeilen joskus, onneksi on Museokortti.

Olen käynyt kerran Pariisissa ja vieraillut kahdessa kirjan museossa (Louvressa ja Orsayssa). Olisipa nyt innostavaa käydä noissa paikoissa uudelleen. Löytäisinkö samaa lumoa ja yksityiskohtia kuin Mona ja ukki? Pariisiin en ole kuitenkaan matkaamassa, mutta (tietenkin!) suunnittelen syksyisiä taidemuseoretkiä Suomessa. Teosten äärellä todellakin kannattaa pysähtyä. <3

P. S. Kirjassa on kolme kuvaliitettä, jotka ovat hyödyllisiä. Lukiessa on ilo katsella kuvia käsiteltävistä teoksista. Ainoa pieni harmi on se, että omassa painoksessani liitteistä kaksi ensimmäistä ovat väärässä järjestyksessä. Tarinassa Mona ja ukki vierailevat ensin Louvressa, mutta kuvaliitteiden ensimmäinen on Orsay.

2 x Édouard Louis

 2 x Édouard Louis

Kuka Tappoi isäni
Tammi, Keltainen kirjasto 2022
Qui a tué mon père 2018
Suomentanut Lotta Toivanen
Kansi Tom Backström
76 sivua
Ranskalainen romaani

Naisen taistelut ja muodonmuutokset
Tammi, Keltainen kirjasto 2022
Combats et métamorphoses d'une femme 2021
Suomentanut Lotta Toivanen
102 sivua
Ranskalainen romaani


Kaksi romaania. Kaksi sivumäärältään pientä mutta sisällöltään timanttista – ja timanttisen tärkeää. Ranskalaisen Édouard Louis’n Kuka tappoi isäni ja Naisen taistelut ja muodonmuutokset pureutuvat perheeseen ja yhteiskuntaan. Keskiössä ovat kirjailijan isä ja äiti.

Teoksista ensin mainitussa Louis’n isä on vakavasti sairas. Isä, joka ei aiemmin hyväksynyt poikansa homoutta ja joka joi ja sortui väkivaltaan mutta oli kuitenkin herkkä. Köyhyydessä kasvanut ja elänyt isä, jonka yhteiskuntakin tuntuu jättävän ulkopuolelle. Toisessa romaanissa kohdataan äiti, isää korkeammasta työväenluokasta lähtöisin oleva, sitkeä raskaan työn raataja, nyrkistä saanut mutta haaveisiin kykenevä. Äitikään ei osaa kohdata poikaansa, mutta äidin tarina on isän tarinaa valoisampi.

Kumpikin romaani tekee henkilökohtaisesta poliittista. Kuka tappoi isäni -romaanissa Louis sivaltaa ranskalaisia poliitikkoja viime vuosikymmeniltä ja nykypäivässä. Nimet ovat tuttuja meillekin: Chirac, Sarkozy, Macron… Hän syyllistää heitä paitsi romaanin (ja oman) isänsä tilasta myös yleisemmin siitä, mitä poliitikot voivat päätöksillään saada aikaan. Lukiessani mietin, että kumpa ainakin tietyt nykypäättäjät lukisivat Louis’n teokset, mutta ei ehkä auttaisi, pelkään.

Kuka tappoi isäni on pamflettimaisempi, Naisen taistelut ja muodonmuutokset kaunokirjallisempi. Kummassakin kyse on huono-osaisuudesta, asenteista, yhteiskunnan epätasa-arvosta ja identiteetistä. Molemmat ovat ovat henkilökohtaisia ja poliittisesti kantaa ottavia – mieleen jääviä ja tärkeitä teoksia, joissa yhdistyvät vimma ja hellyys.

Austin Wright: Tony & Susan

 

Austin Wright: Tony & Susan
Avain 2011
Tony & Susan 1993
Suomentanut Mari Janatuinen
Kansi Satu Ketola
386 sivua
Yhdysvaltalainen romaani

Susan toivoo, ettei hänen tarvitsisi jatkuvasti todistella, miten hänen kykynsä lukea on se, mikä tekee hänestä säällisen.

Keski-ikäinen ja -luokkainen Susan saa nuoruudenrakastetultaan ja entiseltä puolisoltaan Edwardilta tämän kirjoittaman käsikirjoituksen. Teksti imaisee Susanin mukaansa. Käsikirjoituksen päähenkilö Tony muistuttaa Edwardia ja lukeminen palauttaa muutenkin mieleen asioita vuosia sitten päättyneestä avioliitosta.

Austin Wrightin Tony & Susan on trillerimäisiä piirteitä (tai trillerin) sisältävä romaani, jonka rakenne on hieno. Lukija saa luettavakseen kaksi tarinaa: ikään kuin romaanin romaanissa, fiktiota fiktiossa. Edwardin käsikirjoitus “Yön eläimet” on jännityskirja ja kostotarina, jossa Tonyn perheen automatka saa järkyttäviä käänteitä ja seurauksia. Susan puolestaan on kirjoittamisen opettaja ja perheenäiti, jonka lukemista rytmittää oma arki.

Kahdesta tarinasta huolimatta kyseessä on yksi kokonainen teos. Edwardin käsikirjoitus “Yön eläimet” pitää otteessaan paitsi Susania myös romaanin Tony & Susan lukijaa – hetkittäin muistuttelin itseäni, että luen Susanin lukemaa tekstiä omassa olohuoneessani, aivan kuin Susankin lukee Yön eläimiä kodissaan. Ja juuri kun Edwardin Yön eläimissä tapahtuu jotain kouraisevaa, kääntää Wright romaaninsa takaisin Susanin mietteisiin.

On mielenkiintoista, miten Yön eläimet on vetävämpi kuin Susanin osuus, mutta jälkimmäinen on kuitenkin ehkä tärkeämpi: millaista on olla lukija, millaista on etsiä merkityksiä tuttavan (tässä kohtaa entisen puolison) tekstistä, mihin lukeminen katkeaa, millaisia yhteyksiä omaan elämään tulee etsittyä? Ja tässä me kaikki lukijat olemme Susaneita.

Hieno romaani on julkaistu suomeksi vuonna 2011. Joillekin puolivanhoille (käytän nyt em. Ilmaisua, koska kyse ei ole vanhasta teoksesta tai klassikosta, mutta eipä kyse ole uutuudestakaan) teoksille toivoisi runsaasti lukijoita. Otteessaan tiukasti pitävä ja ajatteluttava Tony & Susan on yksi sellainen.

Kirjan pohjalta on tehty elokuva Yön eläimet (Nocturnal Animals), jonka aion katsoa pienen ahdistumispelon uhallakin.