sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa

 


Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa
Gummerus 2021
10 Minutes 38 Seconds in this Strange World 2019
Suomentanut Maria Erämaja
359 sivua
Arvostelukappale
Turkkilainen romaani

Kuolemansa jälkeisenä ensimmäisenä minuuttina Tequila Leilan tietoisuus alkoi heiketä hitaasti ja tasaisesti kuin luode, joka vetäytyy rannasta. Hänen aivosoluistaan oli veri loppunyt, ja ne olivat nyt tyystin vailla happea. Mutta ne eivät lakanneet toimimasta. Eivät heti.


Leila, Tequila Leila, kuolee. Hänet on murhattu ja kestää 10 minuuttia 38 sekuntia ennen kuin hänen elintoimintonsa lakkaavat. Tuona lyhyenä aikana Leila käy läpi elämäänsä lapsuudesta nuoruuteen ja aikuisuuteen, pieniä onnenhetkiä ja rankkoja prostituutioon ajaneita kokemuksia, työtä ja rakkauksia, epätasa-arvoa, kotimaataan, tietynlaista kauneuden ja kauheuden vuorottelua. Kun Leila kuolee, on hänen ruumiinsa määränpäänä Tuntemattomien hautausmaa, mutta Leilan ystävät haluavat toisin.

Isossa-Britanniassa asuvan turkkilaiskirjailijan Elif Shakafkin romaanin alkuasetelma tuo mieleeni ruotsalaisen Sara Stridsbergin hienon Rakkauden Antarktiksen. Yhteistä onkin paljon: murhatun prostituoidun ääni, tämän taustat ja kaiken kytkeytyminen laajempaan yhteiskunnalliseen pohdiskeluun. Silti Shafakin ja Stridsbergin romaanit ovat aivan erilaisia, niissä kummassakin on oma maailmansa ja kirjailijoiden tapa kertoa on tietenkin erilainen sekin.


10 minuuttia ja 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa sisältää kolme osaa, joista ensimmäinen ja pisin, “Mieli”, kattaa Leilan viimeiset minuutit ja sekunnit ja siten hänen elämänsä. Se on romaanin tärkein osa, teoksen sydän ja sielu. Toinen osa “Ruumis” on turhankin vauhdikas, mutta onneksi romaanin lyhyt kolmas osa “Sielu” palauttaa kirjan ikään kuin raiteilleen ja tekee kunniaa Leilalle ja hänen kaltaisilleen.

Shafakin romaani on rikas niin sisäisen kuin ulkoisenkin maailmansa osalta. Kerronta on seikkaperäistä ja aistivoimaista, mikä sovittuu hyvin yhteen mielikuvieni Turkin kanssa. Kolmeosaisen romaanin keskeisin kertoja ja kokija on Leila, mutta äänensä kuuluviin saavat muutkin syrjityt, marginaaliin sysätyt ihmiset – Leila ohella hänen ystävänsä, jotka ovat erikoinen ihmisviisikko: Leilan lapsuudenystävä Sinan, somalialaistaustainen Jameelah, libanonilainen pakolaisnainen Zaynab, Nalan-niminen transnainen sekä väkivaltaista puolisoaan paennut Humeyra. Oma roolinsa on myös vasemmistolaisella taiteilijalla D/Alilla. Heistä kaikista rakentuu myös turkkilaisen (lähimenneisyyden mutta miksei nykyisenkin) yhteiskunnan kuva. Leilalle ystävät ovat se perhe, joka hänet hylännyt synnyinperhe ei koskaan ollut: veri ei tässä suhteessa, kuvainnollisesti, ole vettä sakeampaa.

Ihmisten rinnalle keskiöön nousee Istanbul, jonka ikiaikaisuutta ja varjokujia Shafak kuvaa vangitsevasti, hänen kerronnassaan on sellaista visuaalisuutta, joka saa kaupungin ikään kuin piirtymään lukijan verkkokalvoille. Kaupunki näyttäytyy elävänä ja monipuolisena, Shafak osaa loitontaa ja tarkentaa, pysäyttää hetkeen ja liikuttaa eteenpäin.

Kuten jo mainitsin, ei kolmeosainen romaani ole aivan tasavahva. Kokonaisuudessaan teos on lukuromaanimaisen vetävä, mikä on sekä ansio että myös pieni heikkous. Teos pitää otteessaan, Shafak kuljettaa monisyistä tarinaa jouhevasti ja teksti tempaisee mukaansa. Koska romaanin aihepiiri on painava ja rajukin, olisin kaivannut karsimista etenkin romaanin toisen osan tapahtumiin. Tästä huolimatta 10 minuuttia ja 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa on mieleenpainuva ja tärkeä romaani, josta päällimmäiseksi mieleen jäävät yhteiskunnasta syrjään sysättyjen ihmisten kohtalot, ystävyys ja se, miten maailmassa on – sittenkin – kauneutta.

6 kommenttia:

  1. Shafakin kirjat ovat niin hyviä, ja tämäkin pitää joskus lukea.Kiitos esittelystä Katja:)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Thilda, tässä on paljon teemoja, monipuolinen romaani.

      Poista
  3. Tämä oli todella hyvä tarina. Shafak kirjoittaa kauniisti ja henkilöhahmot olivat sympaattisia, etenkin kaikki ystävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, tarina tosiaan toimii tässä. Olen samaa mieltä myös siitä, että tässä kirjassa on paljon kaunista, vaikka teema on painava.

      Poista