sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Vera Vala: Aprikoosiyöt

 


Vera Vala: Aprikoosiyöt
Gummerus 2021
Kansi Eevaliina Rusanen
368 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen, Italiaan sijoittuva romaani

Vihdoin havahdun päättämättömyyden transsistani ja käsitän, että minun on pakko palata Villa Albaan. Kiirehdin takaisin kohti tuttua polkua. Aurinko on jo hylännyt minut, eivätkä pimeän yötaivaan vallanneet tähdet tarjoa minulle tarpeeksi lohtua. Kompastelen ja tajuan samalla itkeväni. Minusta tuntuu, että jotain on rikkoutunut, mutta en tiedä onko särö maailmassa vai ainoastaan omissa unelmissani.


Lauran elämä ei tunnut etenevän. Hän täyttää pian 40, mutta on jumissa niin mitäänsanomattomien työkuvioidensa, kirjailijuushaaveidensa, parisuhteessa kuin lapsuudenperheensäkin kanssa. Poikaystävä Robin tuntuu etäiseltä, isosisko Kati liian täydelliseltä, äidillä on muistisairaus. Lapsuusmuistoja läpi käydessään Laura tekee löydön, joka herättää paljon kysymyksiä, joihin hän etsii vastauksia Italiasta Tolfan alueelta. Italiassa asuva Aino-täti emännöi vanhaa Villa Alba -nimistä huvilaa, mutta nyt Aino on sairaalassa toipumassa onnettomuudesta. Onnettomuuden tapahtumapaikalla on sattunut aiemminkin, miksi?

Vera Valan romaani Aprikoosiyöt kiinnitti huomioni heti kustantajan katalogissa. Olen pitänyt Valan Arianna de Bellis -dekkareista ja myös Italia kiinnostaa minua useistakin syistä. Jännityskirjailijana tunnetun Valan uutuutta markkinoidaan “aistivoimaisena lukuromaanina”, mitä kaiken kiinnostukseni kohdalla hieman kavahdinkin: rakkausromaaniko tämä olisikin? Aistivoimainen rakkausromaani?

Sitäkin, mutta niin paljon enemmän. Upeakantinen Aprikoosiyöt on kahdessa aikatasossa kulkeva lukuromaani, jossa päähenkilön oman elämän solmut kytkeytyvät perhesalaisuuksiin tavalla, joka koukuttaa lukijansa. Sujuva kerronta vie mukanaan: nykyajassa kertojana toimii Laura, mutta menneen ajan minäkertoja pysyy lukijalta salassa hyvän tovin. Mitä pitemmälle romaani etenee, sitä suuremmaksi kasvavat sen arvoitukset. Vuosikymmenten takaiset valheet nousevat päivänvaloon, suvun raskaat salaisuudet ovat täynnä menneisyyden aaveita, jotka Lauran täytyy kohdata samalla kun hän käy läpi omia toiveitaan ja ihmissuhteitaan. Salaisuuksien rinnalla alati ihana Italia hehkuu pittoreskia tunnelmaa, on terrakottalattiat, mutteripannut, aprikoosi- ja viikunapuut... Kaiken viihdyttävän lomassa teoksessa on painavia teemoja: muistisairauden ohella muun muassa mielenterveyteen liittyvät kysymykset sovittuvat luontevasti kokonaisuuteen.

Ennakkoon odotin Aprikoosiöiden olevan nimenomaan viihteellinen lukuromaani, mitä se toki onkin, erinomaisen onnistunut sellainen: otteessaan pitävä ja mukavan kevyt ja samalla syvä ja koskettava. Viihteen ja painokkuuden vuorottelun lisäksi minut yllätti iloisesti Valan dekkaristitaustan näkyminen: Aprikoosiöissä on myös mysteeri jos toinenkin ratkaistavana, ehkä osin ennalta-arvattavana, mutta tihevää jännitystä tyylikkäästi tarjoavana.

Päällimmäiseksi kaikesta mieleen kuitenkin jää romaanin sydämeenkäypä kauneus. En osaa sanoa, vaikuttiko tämä nykyinen maailmanaika vai mikä siihen, että liikutuin kirjaa lukiessani kyyneliin. Olen ihminen, joka itkee hassuja asioita (mm. mainoksia elokuvateatterissa, lentokoneen nousua, koulun kevätjuhlissa…), mutta lukiessani kyynelehdin vain harvoin. Valan romaanin vahva tunnelataus teki hyvää – olin tarvinnut tällaista kirjaa enemmän kuin olin edes aavistanut.


7 kommenttia:

  1. Tämä on kirja jonka haluan ehdottomasti lukea. Olen tykännyt tosi paljon Veran Arianna de Bellis-sarjasta. Tuo kansi on ihana!

    VastaaPoista
  2. Just katselin Gummeruksen katalogia ja huomasin tämän kirjan. Kiitos hyvästä kirjan esittelystä. Kirja kiinnostaa todella. Kiva kuulla, että sinä olet tykännyt tästä.

    VastaaPoista
  3. Jo kansi vetää puoleensa ja esittelysi herätti kiinnostuksen vahvana!

    VastaaPoista
  4. "Jostain" kumman syystä aprikoosiöille on nyt tarvetta. Tilaukseen meni minultakin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos esittelystä; se innostaa lukemaan! Löysin tämän sattumalta kirjaston pikalainojen joukosta ja aloittelin tänään. Odotan kovasti sellaista leppoisaa ja rentouttavaa lukukokemusta, kirjaa, joka imaisisi puoleensa. Näin tapahtui minulla Eppu Nuotion tuoreen Maggie ja minä -romaanin kanssa, tykkäsin siitä kovasti!

    Hienoja kotimaisia teoksia on tänä(kin) vuonna julkaistu ja vuosi vasta alussa:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos esittelystä, olen täysin samaa mieltä Aprikoosiöistä! Kirja syveni koko ajan loppua kohti ja minä myös kyynelehdin lopussa. Helpotusta, ja kaikkea sitä hyvää ja kaunista, mitä olin juuri lukenut.

    VastaaPoista
  7. Tykkäsin. Psykologinen draama. Päähenkilön itseluottamuksen puute selittyy osuvasti. Vaikka kirja tuntuu ennalta arvattavalta, se ei olekaan sitä.

    VastaaPoista