Vera Vala: Aprikoosiyöt

 

Vera Vala: Aprikoosiyöt
Gummerus 2021
Kansi Eevaliina Rusanen
368 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen, Italiaan sijoittuva romaani

Vihdoin havahdun päättämättömyyden transsistani ja käsitän, että minun on pakko palata Villa Albaan. Kiirehdin takaisin kohti tuttua polkua. Aurinko on jo hylännyt minut, eivätkä pimeän yötaivaan vallanneet tähdet tarjoa minulle tarpeeksi lohtua. Kompastelen ja tajuan samalla itkeväni. Minusta tuntuu, että jotain on rikkoutunut, mutta en tiedä onko särö maailmassa vai ainoastaan omissa unelmissani.

Lauran elämä ei tunnut etenevän. Hän täyttää pian 40, mutta on jumissa niin mitäänsanomattomien työkuvioidensa, kirjailijuushaaveidensa, parisuhteessa kuin lapsuudenperheensäkin kanssa. Poikaystävä Robin tuntuu etäiseltä, isosisko Kati liian täydelliseltä, äidillä on muistisairaus. Lapsuusmuistoja läpi käydessään Laura tekee löydön, joka herättää paljon kysymyksiä, joihin hän etsii vastauksia Italiasta Tolfan alueelta. Italiassa asuva Aino-täti emännöi vanhaa Villa Alba -nimistä huvilaa, mutta nyt Aino on sairaalassa toipumassa onnettomuudesta. Onnettomuuden tapahtumapaikalla on sattunut aiemminkin, miksi?

Vera Valan romaani Aprikoosiyöt kiinnitti huomioni heti kustantajan katalogissa. Olen pitänyt Valan Arianna de Bellis -dekkareista ja myös Italia kiinnostaa minua useistakin syistä. Jännityskirjailijana tunnetun Valan uutuutta markkinoidaan “aistivoimaisena lukuromaanina”, mitä kaiken kiinnostukseni kohdalla hieman kavahdinkin: rakkausromaaniko tämä olisikin? Aistivoimainen rakkausromaani?

Sitäkin, mutta niin paljon enemmän. Upeakantinen Aprikoosiyöt on kahdessa aikatasossa kulkeva lukuromaani, jossa päähenkilön oman elämän solmut kytkeytyvät perhesalaisuuksiin tavalla, joka koukuttaa lukijansa. Sujuva kerronta vie mukanaan: nykyajassa kertojana toimii Laura, mutta menneen ajan minäkertoja pysyy lukijalta salassa hyvän tovin. Mitä pitemmälle romaani etenee, sitä suuremmaksi kasvavat sen arvoitukset. Vuosikymmenten takaiset valheet nousevat päivänvaloon, suvun raskaat salaisuudet ovat täynnä menneisyyden aaveita, jotka Lauran täytyy kohdata samalla kun hän käy läpi omia toiveitaan ja ihmissuhteitaan. Salaisuuksien rinnalla alati ihana Italia hehkuu pittoreskia tunnelmaa, on terrakottalattiat, mutteripannut, aprikoosi- ja viikunapuut... Kaiken viihdyttävän lomassa teoksessa on painavia teemoja: muistisairauden ohella muun muassa mielenterveyteen liittyvät kysymykset sovittuvat luontevasti kokonaisuuteen.

Ennakkoon odotin Aprikoosiöiden olevan nimenomaan viihteellinen lukuromaani, mitä se toki onkin, erinomaisen onnistunut sellainen: otteessaan pitävä ja mukavan kevyt ja samalla syvä ja koskettava. Viihteen ja painokkuuden vuorottelun lisäksi minut yllätti iloisesti Valan dekkaristitaustan näkyminen: Aprikoosiöissä on myös mysteeri jos toinenkin ratkaistavana, ehkä osin ennalta-arvattavana, mutta tihevää jännitystä tyylikkäästi tarjoavana.

Päällimmäiseksi kaikesta mieleen kuitenkin jää romaanin sydämeenkäypä kauneus. En osaa sanoa, vaikuttiko tämä nykyinen maailmanaika vai mikä siihen, että liikutuin kirjaa lukiessani kyyneliin. Olen ihminen, joka itkee hassuja asioita (mm. mainoksia elokuvateatterissa, lentokoneen nousua, koulun kevätjuhlissa…), mutta lukiessani kyynelehdin vain harvoin. Valan romaanin vahva tunnelataus teki hyvää – olin tarvinnut tällaista kirjaa enemmän kuin olin edes aavistanut.