tiistai 25. kesäkuuta 2019

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista



Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista
WSOY 2019
Nine Perfect Strangers 2018
Suomentanut Helene Bützow
Arvostelukappale
Australialainen romaani

Tämä on jotenkin alentavaa, Frances ajatteli. Istuimme hänen jalkojensa juuressa kuin päiväkotilapset. Olemme hiljaa, hän puhuu. Säännöissä kiellettiin myös katsekontakti, mutta Maša tuntui rohkaisevan siihen. Hän laati säännöt voidakseen rikkoa niitä itse. Minä maksan tästä, Farnces ajatteli. Olet mjinun palveluksessani, rouva hyvä.
Pieni rentoutus- tai puhdistautumisloma, mikä ihana ajatus! Muutama päivä, uusia ihmisiä, meditaatiota ja hoitoja, omaa aikaa, ja ulos kuin uutena ihmisenä. Näinhän sen pitäisi mielikuvissa mennä, mutta salaperäisen Mašan johtamassa hyvinvointikeskuksessa on omat sääntönsä. Yhdeksän erilaista ihmistä (kirjailija Frances Welty, nuoripari Ben ja Jessica Chandler, bisnesmies Lars Lee, eronnut pienten lasten äiti Carmel Schneiner, painon pudotusta yrittävä Tony Hogburn, sekä surua kantava perhe: Napoleon, Heather ja Zoe Marcon) kokoontuu sinne korjaamaan itseään, mutta jokainen tulee niin omalaatuisten hoitojen ja smoothieiden kuin oman itsensä yllättämiksi. Läsnä ovat myös hyvinvointikeskuksen työntekijät Yao ja Delilah.
Australialainen Liane Moriarty on tunnettu romaaneistaan, jotka viihdyttävät, mutta tarjoavat jotain muutakin kuin silkkaa höttöä. Juuri Moriartyn kohdalla voi oikeutetusti puhua lukuromaaneista. Ja sellainen on Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunistakin: nautittavaa luettavaa joukosta ihmisiä, joilla on elämässään monenlaisia taakkoja. Tummanpuhuva huumori sävyttää kirjaa, joka voisi hyvin itkettää ja naurattaa tunteikasta lukijaa.
Voisi. Sujuvalukuinen romaani on monin osin taattua Moriartya, mutta huomaan olevani hieman pettynyt. Teos kyllä imaisee mukaansa, saa kiintymään osaan henkilöistään, kantaa sisällään arvoitusta, ja nivoo asioita yhteen kipuisanhauskasti. Mutta kun… Tällä kertaa alkuasetelman herkullisuus ei kanna loppuun saakka. Juoni kyllä kulkee niin hyvin, etten voi kuin ihailla Moriartyn (kuvitteellista) lentävää kynää ja Helene Bützowin suomennosta. Mutta romaanin sisältö jätti ainakin tämän lukijan jokseenkin kylmäksi.
Ensiksikin henkilöhahmoja on paljon, minkä vuoksi kaikkien hahmojen kohtalot eivät jaksa kiinnostaa, mikä toki on selvää alusta saakka. Periaatteessa hahmot ovat tasaveroisia, mutta prologin jälkeen syvennytään eniten kirjailija Francesin elämään, mikä tuntuukin luontevalta: Frances on kokonainen henkilöhahmo ja ammattinsa vuoksi hän ehkä vetoaa moniin lukijoihin, sillä kirjan äärellähän tässä ollaan! Myös Heatherin, Napoleonin ja Zoen perheen tragedia koskettaa. Maša on aluksi arvoitus, hänestä olisin halunnut saada enemmänkin irti. Muut ovat kyllä kelpo hahmoja, mutta silti kuin palapelin täyteosia.
“Sallikaa minun sanoa vielä lähtiäisiksi: ‘Tehkää palavin mielin se mikä on tehtävä tänään. Sillä kukapa tietää? Huomenna tulee kuolema.’ [--]” Ilmassa on jännitysromaanin aiheita, mutta esimerkiksi se, miten Tranquillum Housessa annettujen hoitojen salaisuus paljastuu, selittyy ihan näppärästi, mutta myös helposti. Lupauksia on enemmän kuin niiden lunastuksia. Silti Moriarty paketoi kokonaisuuden taiten, ammattimaisen varmasti. 
Toki Yhdeksässä hyvässä on Moriartylle tyypilliseen tapaan ilkikurisuutta ja satiirisia aineksia, mitä kirjailijalta voi odottaa. Hyvä niin. Käteen ei silti jää mitään erityistä, mutta mukavaa ajanvietettä, kelpo lomalukemista Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista on.
Ei enempää, ei vähempää.


Muualla: Arja ja Leena.
P.S. Koska Moriarty ei nyt tarjonnut sitä suurta uppoutumisromaania, jollaisen olisin juhannuksen aikaan halunnut lukaista, kaipaan nyt kesälomalle jotain vastaavaa, mutta vieläkin parempaa: tarinaa, joka tempaa mukaansa, kirjaa jota voi lukea vaikka helleaivoilla, mutta joka tarjoaa kuitenkin jotain twistiä. Suosituksia?

14 kommenttia:

  1. Makuasiat on aina makuasioita, mutta tästä kirjasta pidin todella kovasti:
    Eve Chase: The vanishing of Audrey Wilde

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Googlasin kirjan, vaikuttaa juuri sellaiselta hyvältä uppoutumiskirjalta.

      Poista
  2. Kiitos linkistä, Katja! Juu, samoja tunnelmia, ihan nappiin iskevyydessään ei Moriarty nyt yllä, vaikka paljon hyvää ja hienoa ammattilaisen työtä. Eikä häntä voi lukemattakaan jättää! Jotenkin ihailen myös hänen tapaansa vaihdella kirjojen rakenteita, tässä suljettuun paikkaan ja aikaan. Mutta samaa mieltä, henkilöitä on liikaa eikä kaikkien rooli avaudu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, tosiaan samansuuntaisia mietteitä. Onneksi Moriarty on yleensä tosi hyvä, joten ehkä tämä on hänen tuotannostaan se kirja, joka ei niin säväytä. Mutta hyvän elokuvan tästä varmasti saa!

      Poista
  3. En ole ainakaan vielä lukenut muiden bloggauksia tästä kirjasta, mutta tuntuu, etten jaksa innostua lukemaan tätä ainakaan tässä kohtaa. Juuri tuo henkilöiden paljous kuulostaa väsyttävältä, kun on jo valmiiksi väsynyt. Enkä toki muulloinkaan jaksa perehtyä kovin moniin henkilöihin yhdessä kirjassa...

    Itsekin kaipaisin mukaansatempaavaa lomalukemista, ja varmaan löydänkin sitä ihan omasta hyllystä, koska siellä on kasoittain lukemattomia kirjoja! Näin äkkiseltään (ja aamutokkurassa!) en keksi hyvää kirjavinkkiä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjarakkautta, joo, tämä oli minulle pieni pettymys. Moriartyn teokset ovat kyllä viihdekirjallisuuden aatelia, sujuvia ja yllättävän monikerroksisia, mutta tässä kokonaisuus jotenkin lässähti.

      Toivotaan mukaansatempaisevia kesäkirjoja meille kummallekin! :)

      Poista
  4. Kirjan toinen puolisko pyöri yllätyksettömänä ja epämiellyttävänä. Kirjailijan kyvyt/idea eivät riittäneet kantamaan koko 400 sivuisen kirjan pituutta.

    Paha maku jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Macchio2, samaa mieltä kirjan loppupuoliskosta. Tosin uskon, että kirjailijalla on kyllä kykyjä ja ideoita, mutta tässä lukijan odotukset eivät täyttyneet.

      Poista
  5. Tältä odotti niin paljon...Ihmettelen vain sitä, että 'pihajuhlissakin' oli paljon henkilöitä, mutta muistan vieläkin siitä monta tärkeää asiaa ja etenkin tunnelman.

    Nyt ei tule mieleen kuin dekkareita ja niitähän sinä et mieluusti lue:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä ei ollut nyt ns. minun moriartyni.

      Luenhan minä muutaman dekkarin joka vuosi - ja mielelläni luen. Mutta muutama riittää, sama juttu näiden viihderomaanien suhteen. Nyt siis etsin jotain lukuromaanityyppisempää.

      Poista
  6. Kyllä tämä lukulistalle menee, vaikka ei taida olla edeltäjiensä veroinen. Pihajuhlat oli minulle iso juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, minulle tämä ei ollut lähelläkään kirjailijan aiempia teoksia, mutta ihan ok lukukokemus kuitenkin.

      Poista
  7. Minä kuuntelin tämän äänikirjana englanniksi ja voi olla, että se sopi melkein paremmin kuunneltavaksi kuin luettavaksi. Viihdyin tarinan parissa valtavan hyvin ja se oli juuri sopivasti "twisted", mutta ei toki mikään vaikuttava suurromaani, joka jäisi vuosiksi mieleen kummittelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, äänikirjana tämä ehkä toimisikin paremmin! Ainakin "Nainen joka unohti" oli äänikirjana niin viihdyttävä. Toisaalta odotin tältä niin paljon enemmän, joten... Mutta sujuvaa tekstiä Moriarty kyllä kirjoittaa!

      Poista