Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista
WSOY 2019
Nine Perfect Strangers 2018
Suomentanut Helene Bützow
Arvostelukappale
Australialainen romaani

Tämä on jotenkin alentavaa, Frances ajatteli. Istuimme hänen jalkojensa juuressa kuin päiväkotilapset. Olemme hiljaa, hän puhuu. Säännöissä kiellettiin myös katsekontakti, mutta Maša tuntui rohkaisevan siihen. Hän laati säännöt voidakseen rikkoa niitä itse. Minä maksan tästä, Farnces ajatteli. Olet mjinun palveluksessani, rouva hyvä.

Pieni rentoutus- tai puhdistautumisloma, mikä ihana ajatus! Muutama päivä, uusia ihmisiä, meditaatiota ja hoitoja, omaa aikaa, ja ulos kuin uutena ihmisenä. Näinhän sen pitäisi mielikuvissa mennä, mutta salaperäisen Mašan johtamassa hyvinvointikeskuksessa on omat sääntönsä. Yhdeksän erilaista ihmistä (kirjailija Frances Welty, nuoripari Ben ja Jessica Chandler, bisnesmies Lars Lee, eronnut pienten lasten äiti Carmel Schneiner, painon pudotusta yrittävä Tony Hogburn, sekä surua kantava perhe: Napoleon, Heather ja Zoe Marcon) kokoontuu sinne korjaamaan itseään, mutta jokainen tulee niin omalaatuisten hoitojen ja smoothieiden kuin oman itsensä yllättämiksi. Läsnä ovat myös hyvinvointikeskuksen työntekijät Yao ja Delilah.

Australialainen Liane Moriarty on tunnettu romaaneistaan, jotka viihdyttävät, mutta tarjoavat jotain muutakin kuin silkkaa höttöä. Juuri Moriartyn kohdalla voi oikeutetusti puhua lukuromaaneista. Ja sellainen on Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunistakin: nautittavaa luettavaa joukosta ihmisiä, joilla on elämässään monenlaisia taakkoja. Tummanpuhuva huumori sävyttää kirjaa, joka voisi hyvin itkettää ja naurattaa tunteikasta lukijaa.

Voisi. Sujuvalukuinen romaani on monin osin taattua Moriartya, mutta huomaan olevani hieman pettynyt. Teos kyllä imaisee mukaansa, saa kiintymään osaan henkilöistään, kantaa sisällään arvoitusta, ja nivoo asioita yhteen kipuisanhauskasti. Mutta kun… Tällä kertaa alkuasetelman herkullisuus ei kanna loppuun saakka. Juoni kyllä kulkee niin hyvin, etten voi kuin ihailla Moriartyn (kuvitteellista) lentävää kynää ja Helene Bützowin suomennosta. Mutta romaanin sisältö jätti ainakin tämän lukijan jokseenkin kylmäksi.

Ensiksikin henkilöhahmoja on paljon, minkä vuoksi kaikkien hahmojen kohtalot eivät jaksa kiinnostaa, mikä toki on selvää alusta saakka. Periaatteessa hahmot ovat tasaveroisia, mutta prologin jälkeen syvennytään eniten kirjailija Francesin elämään, mikä tuntuukin luontevalta: Frances on kokonainen henkilöhahmo ja ammattinsa vuoksi hän ehkä vetoaa moniin lukijoihin, sillä kirjan äärellähän tässä ollaan! Myös Heatherin, Napoleonin ja Zoen perheen tragedia koskettaa. Maša on aluksi arvoitus, hänestä olisin halunnut saada enemmänkin irti. Muut ovat kyllä kelpo hahmoja, mutta silti kuin palapelin täyteosia.

“Sallikaa minun sanoa vielä lähtiäisiksi: ‘Tehkää palavin mielin se mikä on tehtävä tänään. Sillä kukapa tietää? Huomenna tulee kuolema.’ [--]” Ilmassa on jännitysromaanin aiheita, mutta esimerkiksi se, miten Tranquillum Housessa annettujen hoitojen salaisuus paljastuu, selittyy ihan näppärästi, mutta myös helposti. Lupauksia on enemmän kuin niiden lunastuksia. Silti Moriarty paketoi kokonaisuuden taiten, ammattimaisen varmasti. 

Toki Yhdeksässä hyvässä on Moriartylle tyypilliseen tapaan ilkikurisuutta ja satiirisia aineksia, mitä kirjailijalta voi odottaa. Hyvä niin. Käteen ei silti jää mitään erityistä, mutta mukavaa ajanvietettä, kelpo lomalukemista Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista on.

Ei enempää, ei vähempää.

♥
Muualla: Arja ja Leena.

P.S. Koska Moriarty ei nyt tarjonnut sitä suurta uppoutumisromaania, jollaisen olisin juhannuksen aikaan halunnut lukaista, kaipaan nyt kesälomalle jotain vastaavaa, mutta vieläkin parempaa: tarinaa, joka tempaa mukaansa, kirjaa jota voi lukea vaikka helleaivoilla, mutta joka tarjoaa kuitenkin jotain twistiä. Suosituksia?