keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Nuivasti luettua




Joskus kirja ja lukija eivät vaan kohtaa. Kirjoja jää kesken tai ne lukee sisulla loppuun. Kyse ei välttämättä ole huonosta, vaan itselle vääränlaisesta kirjasta: huonoon aikaan luetusta, itsensä kannalta epäkiinnostavasta, taidokkaasti kirjoitetusta mutta muuten vaan tympeästä - onhan näitä syitä. Ja joskus syy on tietenkin se, että kirja on yksinkertaisesti huono.

Olen lukenut tänä vuonna joitakin erinomaisia kirjoja, mutta toistaiseksi vain muutama on lumonnut minut kunnolla. Niitä lumonneita ja loistavia listaan tarkemmin taas loppuvuonna. Nyt viime viikkoina olen ollut jokseenkin nuiva lukija. Mikään ei tunnu kelpaavan, kirjat jäävät kesken tai luen ne loppuun ihan periaatteen vuoksi. Löydän keskinkertaisista paljon huonoa ja periaatteessa hyvistäkin sellaista, joka ei minua miellyttänyt. Nyt esittelemieni joukossa on kirjoja jotka ovat mielestäni ihan ylipäätään huonoja ja kirjoja, jotka ovat minulle vääränlaisia, mutta joita voisin suositella joillekin muille.

Millaisia huonoja tai itsellenne vääränlaisia kirjoja te olette viime aikoina lukeneet? Tässä neljä omaa väärää valintaani.



Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa. Bazar 2016. Das Lavendelzimmer 2013. Suomentanut Veera Kaski. Arvostelukappale. Saksa.

Kaunokirjallisuuden parantava voima, pariisilainen kirjakauppalaiva ja kaunokirjallisuusapteekki. Tämä kaikki kuulostaa täydelliseltä välipalakirjalta etenkin kun kustantajana on lajityyppiä hienosti hallitseva Bazar (lukekaapa vaikkapa Kate Mortonin Hylätty puutarha tai Jessica Brockmolen Kirjeitä saarelta, joissa ollaan ihan viihdyttävän lukuromaanin ytimessä). Mutta ei: Saksalaisen Nina Georgen romaani on sekava, typerä, imelä ja kliseinen. Olisi pitänyt hoksata jo romaanin saksankielisestä nimestä: laventelit ovat ihastuttavia, mutta Laventelihuone... Tai Haluan tuntea, miten painat pienen takamuksesi lämmintä mahaani vasten tai Me kaikki elämämme toiveellisuudessa. Juu, niin elämme ja sen tiedän ilman puolifilosofista kirjaakin. 

Kaikessa on aina jotain hyvääkin: Pariisi on ihana, Ranskan maaseutu on kaunis, rakkaus tietenkin koskettaa. Jotain Georgen kirjasta kuitenkin kertonee se, että parasta ovat lopun kirjallisuuslistat ja ruokaohjeet. Kirjaluotsi täällä kirjoittaa Pienestä laivalla keinuvasta kirjapuodista tismalleen niitä ajatuksia, joita minunkin mielessäni risteilee. Kun ei, niin ei. Tämän kirjan luin peräti loppuun, mikä oli silkkaa ajanhukkaa.



Chris Riddel: Aga Gootti ja kuoloa kamalammat kestit. Gummerus 2016. Goth Girl and the Fete Worse Than Death 2014. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Arvostelukappale. Iso-Britannia.

Voi, tätä kirjaa en haluaisi moittia. Mainion - niin uskon - Ada Gootti -sarjan ensimmäinen osa viehätti tytärtäni ja minua. Tämä toinen osa jäi mieltä molemmilta kesken. Jäi, vaikka Kalmatollon kartanossa olisi suuret leipojaiset, ilkeä Nurjamaa juonii jotain ja mukana menossa ovat myös Ruby Kipling, Mona Lucy ja karhu nimeltä Marylebone sekä edellisestä osasta tutut Jane Korva ja Lucy Borgia. Jaana Kapari-Jatan suomennos on viehättävä, kirjan ulkoasu upea niin kuvituksen kuin folioinnin ja lukunauhan ansiosta. Brittiläinen kauhukirjoja herttaisesti mukaileva kartanomaailma viehättää sekin.  Juonenkuljetus ei nyt kuitenkaan toiminut. Kymmenvuotias tiivistää: "No kun ne vaan harjoitteli ensimmäiset 60 sivua savupiippujen päällä eikä siinä tapahtunut mitään." 

No, seuraava Ada Gootti -kirja ilmestyy pian ja sen nimi on Ada Gootti ja Humisevan karju, mukana seikkailussa ovat pappilan sisarukset Charlotte, Emily ja Anna. Kuulostaa lupaavalta, joten ehkä Ada Gootti tästä piristyy - tai kauhuistuu.



Marie Kondo: KonMari. Bazar 2015. Jinsei ga tokimeku katazuke no maho 2011. Englannista suomentanut Päivi Rekiaro. Japanilainen siivousopas.

"Siivouksen elämänmullistava taika!" Oi, miten paljon sanottu - ja kuinka paljon kohuttu ja kehuttu kirja. Kun Marie Kondon KonMarin vaaleanpunainen etukansi miltei hohti kirjaston Vippi-hyllyssä, oli minun ihan pakko lainata kirja. Arvelin kyllä, etten tule lämpenemään millekään siivouskirjalle, mutta uteliaana oli pakko ottaa selvää, mistä viimeisen vuoden aikana on kohkattu niinkin paljon.

No, siivoamisesta ja ennen kaikkea karsimisesta. Marie Kondo korostaa, että minimalistisen siisti koti on seesteinen. Se on varmasti totta, mutta Kondon karsimisvimma on aika uskomaton. En ole ainoa, joka on jäänyt miettimään, että minne ne kaikki pois heitettävät tavarat pannaan? Ja jos (ja kun!) joskus alkaa kaivata sitä isoäidiltä saatua joululiinaa tai haluaa uppoutua 1980-luvulta Uudesta-Seelannista tulleeseen kirjeeseen (muistatteko IYS:n kirjakaverit?), niin eihän niitä saa enää mistään. Tuleeko poisheitettyjen tavaroiden tilalle ostettua kuitenkin uusia? Alkaako pelkistetty koti ahdistaa? Ja tietenkin: Kotivaatteeksi alentaminen on kielletty. Tuskin kukaan haluaa rumia vaatteita, mutta jos alkaa maalata räystäitä tai kaivaa perunoita, saattaa "kotivaatteiden" eli rytkyjen omistaminen olla hyödyllistä. No, allekirjoitan kyllä sen että jos joku tavara ei tuo ollenkaan iloa, on se parempi kierrättää pois. Kierrättämisessä ja poisheittämisessäkin on kirjassa ongelmansa: Kondo ei neuvo, minne kaikki pitäisi heittää pois. Roskikseen? Ei kai. Kierrätyskeskukseen? Hieman parempi, mutta tuleeko silloin vain sysättyä omaa roinaa jonkun toisen vastuulle?

Myönnän kuitenkin, että KonMarissa on jotain kummaa viehätystä. Marie Kondo kirjoittaa mukavasti ja teksti kyllä koukuttaa. Vaikka luin koko kirjaa niin sanotusti vastakarvaan, nautin lukemastani. Tunnustan, että kirjan luettuani siivosin vaatekaappiani. Ja vaikka olen edelleen vankasti sitä mieltä, ettei siivoamiseen ja raivaamiseen tarvita mitään kirjaa ja että jos ihminen ei hoksaa heittää viisi vuotta vanhoja puoliksi palaneita synttärikakkukynttilöitä pois omasta aloitteestaan, niin silloin tarvitaan jotain muutakin kuin kirjaa.



Milena Busquets: Tämäkin menee ohi. Otava 2016. También esto passará 2015. Suomentanut Tarja Härkönen. Espanjalainen romaani.

En muista, että olisin aiemmin moittinut Otavan kirjaston kirjaa. Hieno sarjakirjasto on tasaisen varmasti julkaissut kirjallisuutta, joka on alati laadukasta oli kyseessä sitten norjalaisen keski-ikäisen miehen tilitystä, amerikkalaisen älykkönaisen taidepohdintaa tai kasvukipuja Nigerian poliittisen muutoksen aikana. Ja juuri tästä syytä Milena Busquetsin romaani oli minulle pettymys. Otavan kirjasto antoi odottaa jotain enemmän, mutta sainkin kevyen ja höpöttelevän kirjan. Kuvittelin, että samastuisin hyvin nelikymppiseen naiseen, mutta jo alku petti - jotenkin. Romaanin aiheet, äidin menetys ja ihmissuhdekiemurat, ovat osin painaviakin, mutta preesensissä kerrottu helppolukuinen teos ei tarjonnut välipalakirjaa enempää.

Busquetsin kirja on periaatteessa ihan hyvä ja kiva. Jos matkustaisin Espanjaan, nauttisin sen lukemisesta varmasti ihan eri tavoin. Arvostamassani Otavan kirjastossa se nyt vain sattuu olemaan itseään kovemmassa seurassa.


--

Jos joku ihmettelee, miksi luin tällaisia, niin olen aina ollut sitä mieltä että toisinaan on oudolla tavalla piristävää ärsyyntyä keskinkertaisista kirjoista. Sitten osaa taas paremmin arvostaa niitä oikeasti hyviä. Eivätkä nämä hieman niuhosti lukemani kirjat ole ainoita tänä vuonna minulta kesken jääneitä tai minulle syystä tai toisesta "kehnoja" kirjoja. 

Ilokseni olen parhaillaan lukemassa sellaista kotimaista romaania, joka saattaa olla minulle yksi vuoden parhaimmista. Lisäksi bloggaustaan odottaa hyvä kotimainen esikoinen ja lukemistaan amerikkalaisen suosikkini uutuus. Nuivan lukemisen aika on toistaiseksi ohi.

Heleää helatorstaita huomiseksi!

51 kommenttia:

  1. Pieni kirjapuoti jäi kesken (mikä on minulta kovin harvinaista) ja tämäkin menee ohi ulkonäkökeskeisyydessään sai minut ärsyyntyneen hämmennyksen valtaan. Kuten sanot: on hyvä välillä koetella rajoja ja sanoisin, että niiden ylittäminen, alittaminen ja hakeminen on paikallaan. Kiitos piristävistä lukukokemuksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, en ihmettele, että Pieni kirjapuoti Pariisissa jäi kesken. Luulen, että jos minulla ei olisi ollut se ainoana bussikirjana, olisi jäänyt kesken minullakin. Vaan näiden kehnohkojen jälkeen on ilo lukea parempia.

      Poista
  2. Minulla on tällä hetkellä Pieni kirjapuoti Pariisissa kesken ja "oksennushömppä" on termi, jota siitä käytän. Katsotaan luenko loppuun. Itselläkin jäänyt sen verran paljon kirjoja kesken viime aikoina, että ihan jo sen takia tekisi mieli lukea! Esimerkiksi kevään uutuuksista jäi kesken Atkinsonin Hävityksen Jumala, jota sentään tankkasin melkein 200 sivua. Merenneidon vuosi oli melkein puolessa, kun loppui puhti. Äsh, ei yhtään uponnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, hahaa, mainio termi! Ei ole kaksinen kirja. Noista muista mainitsemistasi Atkinsonin kirjasta pidin, vaikka se tuntui laimealta Elämä elämältä -romaaniin verrattuna. Merenneidon vuosi jäi minulta kesken.

      Mutta kohti parempia lukukokemuksia!

      Poista
  3. Onneksi mikään noista ei ole lukulistallani - eikä menossa sinne. :D Konmarista olen kiinnostuksella lukenut blogipostauksia, mutta siihen se saap jäädä. En itse usko, että jaksaisin lukea kokonaisen kirjan siivoukseen/raivaukseen liittyen, joten tyydyn lukemaan toisten kommentteja. Annan kyllä nykyään sukille levon eli rullaan sukkaparin yhteen, en siis taita varsista kuten ennen. :P

    Keskinkertaisista kirjoista tuli heti mieleeni Samuel Bjorkin Minä matkustan yksin (luin enkuksi tosin). Se oli sellainen melko tavanomainen ja ennalta-arvattava dekkari. Pettymys ehkä korostui sen takia, että kirjaa kehuttiin muun muassa väitteellä "näin pitäisi dekkari kirjoittaa". Eeeh, ihan samanlainen se oli kuin moni muukin. Lisäksi alkoi ärsyttää jatkuva ryyppääminen ja traumojen vatvominen. Ja "rinnakkaisjuoni", joka oli ihan turha eikä oikeastaan liittynyt mihinkään (paitsi sivumäärän kasvattamiseen?). Oho, avauduin. Kirjoitin kirjasta mietteenkin, mutten edes viitsinyt nyt kitkeraa julkaista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, et kyllä menetä mitään lukemisen arvoista, kun nämä skippaat. Konmarissa on hetkensä, perusideassa on asiaakin, mutta kaikki se karsiminen... Minä vähän ahdistuinkin siitä.

      Hyvä kuulla, ettei se Minä matkustan yksin ole niin kaksinen. Meinasin lukea sen, koska kaipaan toisinaan hyviä dekkareita, mutta onneksi dekkareissa eivät kirjat lopu heti kesken.

      Poista
  4. Nuorena luin kaikki kirjat loppuun vaikka hampaat irvessä, oli kunnia-asia. Enää en todellakaan lue vaan huono kirja jää kesken. Nuorena oli kaikki maailman aika, nykyään aika on kortilla ja käytän sen valikoiden. Jos kirjoitustyyli töksähtelee heti alussa ja jos esim. kuvaillaan laveasti, naisella oli punainen mekko, ruskeat kengät ja blaa blaa blaa, menetän kiinnostuksen. Jostain syystä aina ärsyttää jos mennään mielestä sivuraiteille eli vaatteiden kuvailuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, hih, nuorena on tunnollisemi. :) Minulla on usein sama, jätän kirjoja aika herkästi kesken. Joskus kuitenkin tulee luettua tällaisia huonompia ja oma virkistävyytensä on niissäkin

      Poista
  5. No hyvä, etten hankkinut "Lavendelzimmer"-kirjaa, vaikka se oli täällä Saksassa viikoja myyntilistojen kärjessä...niihin ei todellakaan ole luottamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senja Riitta, en suosittele sitä kirjaa. Ihmettelen sen suurta suosiota, mutta ehkä kirjat ja Ranska... :)

      Poista
  6. Minullekin taitaa KonMarista riittää lukemani blogikirjoitukset. Noin muuten olen viime aikoina yleensäkin lukenut aika vähän ja silti joukkoon mahtuu lieviä pettymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, niissä blogiteksteissä onkin asiaa ja mukavaa vaihtelevuutta. Minullakin on koskus kausia, jolloin luen vähemmän. Toivotaan, ettei meille kummallekaa tule kirjapettymyksiä ainakaan ihan heti.

      Poista
  7. Kirjapuodin bongasin jostain ja ajattelin, että periaatteessa voisi kiinnostaa mutta ehkä ei sitten kuitenkaan. Sanojesi myötä poistan harkinnastani sanan ehkä. :)
    Busquets oli pettymys, pakko myöntää. Haahuilua, johon en päässyt sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, Kirjapuodissa on aihepiirinsä puolesta paljon kiinnostavaa ja mukavaa, mutta kirja on mielestäni niin huono, etten voi suositella sitä.

      Mutta tällaisten jälkeen on kyllä mahtavaa lukea taas hyviä kirjoja.

      Poista
  8. Mitään sun mainitsemista kirjoista en ole suunnitellut lukevani. Päättelen kirjoituksestasi, että en taida ihan kauheasti menettää. Sen sijaan luin juuri teoksen, joka saattaa hyvinkin olla kärkikolmikossa tämän vuoden käännöskirjallisuuden kategoriassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, et tosiaankaan menetä mitään. Onko lukemasi tuo Adichien romaani? Uskon, että se on huippu. Olen lukenut muutaman Adichien ja voi, miten hän osaakaan kirjoittaa!!!

      Poista
    2. Ei. Tämä mihin viittaan on uunituore. Postaus tulee viikonloppuna.

      Poista
  9. Voi ei, näistä kirjoista kolme löytyy listalta ei-niin-hyviä-kirjoja, Adaa luin tyttäreni kanssa, mutta jätettiin sitten kesken.... ei vaan lähtenyt käyntiin... Kirjapuodin kanssa taistelen juuri nyt, aluksi oli ihan jees, mutta ei vaan etene. Ja Busquetsia lukiessa mietin, että enkö vaan tajua, miten olla nelikymppinen... Onhan näitä muitakin, osa jää kesken, osan taistelen loppuun jostain syystä, mutta sitten varmaan ne helmet eivät erottuisi, jos ei tulisi tylsiä ja mitäänsanomattomia kirjoja vastaan välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, tavallaan hyvä, että teilläkin jäi Ada Gootti kesken. Mietin nimittäin, että mikä on kun kirja ei vedä. Meillä on kirja vielä omana, onneksi se on sentään ulkoasultaan hieno. ;)

      Ja juuri noin: kirjalliset helmet erottuvat näiden heikompien joukosta entistäkin paremmin.

      Poista
  10. Katselin joskus tuota Lavendelzimmeriä kirjakaupassa ja arvelin sen juuri sellaiseksi kuin sanoit ja jätin ostamatta, vaikka laventeli aina houkuttelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, teit ihan oikein - ja jos päädyit ostamaan jonkun muun kirjan, teit varmasti paljon paremmat kaupat.

      Poista
  11. Minullakin on ollut vähän kuiva kausi lukemissa, ei suorastaan nuiva, mutta ei hurmioitunutkaan. Vika on ollut enemmän omassa lukufiililsessä kuin kirjoissa. Onneksi nyt lopetin uuden Jojo Moyesin ja vaikka se nyt kirjana ole mullistava, oli kiva taas lukea innostuneena, palaten halusta tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Joten jospa kadonnut vire on löytymässä.
    Kon-Mari kiinnostaa kaltaistani hamstraajaa, mutta en ole vielä rohjennut siihen tarttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, täällä nuiva ja siellä kuiva, mutta kohti parempia lukufiiliksiä! Mietin, että meillä kummallakin varmasti myös Korot vaikuttaa vielä taustalla. Kadonnut lukuvire nousee taas.

      KonMari on ihan kiinnostava, mutta ärsyttävä. Piristävää toisaalta provosoitua kirjasta. :)

      Poista
  12. Nuivuuden tunnistan täällä, vaatii aivan hurjasti, että kirjasta tulee oikeasti vakuuttunut olo! Saatan lukea todella hyviäkin kirjoja, ja silti niissä joku häiritsee niin, että tuntuu kuin neulalla tökkisi. Ja sitten on ne "vääränlaiset" tai väärään hetkeen tulleet, niitäkin riittää. Lähiaikoina sellaisia ovat olleet hurjasti hehkutetut Jonesin Kotiinpaluu sekä juuri loppuunsaamani Doerrin Kaikki se valo jota emme näe. Ja sen lisäksi jopa Oneiron on ollut minulle tuollainen kirja, vaikka siitä nyt sentään jäikin vähän vähemmän "huonokirja"-fiilis kuin kahdesta aiemmasta. Hassua, toivon vain ettei muiden kehut ole se syy miksi näistä olen tykkäämättä, olisi kurja menettää mahdollisia lempikirjoja vain siksi, ettei alitajuisesti voi tykätä samoista kuin muut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kiinnostavaa! Minä pääsen usein aika helposti hyvään lukuvireeseen, mutta sitten tulee näitä kausia.

      Mainitsemistasi kirjoista Kaikki se valo... on mielestäni ihan silkkoa. En voi ymmärtää, miten kirja on saanut Pulitzerin. Viihderomaani ja ylisentimentaalinen. Sen sijaan Oneironista pidin todella paljon, Jonesin Kotiinpaluusta pidin myös.

      Joskus muiden kehut voivat latistaa lukukokemusta, joskus kohottaa. :)

      Poista
    2. Aloitan säädyllisen lempeästi ja yritän säilyttää tyylini: Minusta Kotiinpaluu on edelleen todella viiltävä ja koskettava eli ihan parhautta ja sen osasin tilata etc.Oneiron on niin hyvä, että yhdellä krijalla nousi kotimaisen kirjallisuuden taso monta astetta! Ja Kaikki se valo taas ei ollenkazan kuulunut aaikomiini kirjoihin, mutta onneksi eräät kustannusihmiset, eikun nyt eräs Kustannusherra, tuntee makuni paremmin kuin minä itse....Kuulen vieläkin niiden kotiloiden rahinan pitkin kiviä siellä luolassa. Tämä on vähän sellainen juttu kuin Sirin kirja Kaikki mitä rakastin, jossa kuulin ne mustakarhut uniini. Toki Hustvedtin kirja on parempi kuin Doerrin, mutta Doerrin teos on minsuta erittäin hyvä lukuromaani.

      <3

      Poista
    3. Leena, hyvin säilytetty tyyli! <3 Kotiinpaluu on hieno ja Oneiron huikea. Kaikki se valo taas... Niin, siitä ollaan kirjoiteltu aiemminkin. Minullekin se tuli yllättäen ja odotin siltä paljon, mutta se ei vain ollut minun kirjani. Kauneutta silti löysin.

      Kaikki mitä rakastin on yksi ikisuosikeistani.

      <3

      Poista
  13. Onneksi maailma on täynnä myös niitä itselle oikeita kirjoja :) Mutta niin, johan se Waltarikin sanoi, että on hyväksi lukea välillä myös huonoa. Runsaudenpulassa sitä toki mieluummin valitsee sitä hyvää.

    Olen lukenut näistä vain tuon KonMarin, mutta juu, en ihan hänen metodistaan vakuuttunut :) On mielenkiintoista, millainen ilmiö tästä hänen kirjastaan on kehkeytynyt ja miten se myös jakaa mielipiteitä aika vahvastikin. Ihmisen suhde tavaraan on sekin oikeastaan aika mielenkiintoista. Joskus tuntuu, että hillitön raivausinto on yhtä hullua kuin hillitön hamstraaminen. Ehkäpä kultainen keskitie on tässäkin se paras?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, suurin osa on niitä oikeita. <3 Minusta on kuitenkin välillä hyvä lukea huonoa kirjallisuutta, joten Waltarin lausahdus on helppo allekirjoittaa.

      KonMari ei vakuuttanut minuakaan. Luulen myös, että moni KonMarista innostunut alkaa pikkuhiljaa kuitenkin kaipailla ainakin jotain poisheittämäänsä - tai huomaa muuten vaan haluavansa kotoisampaa ilmapiiriä. KonMarista jäi näet sellainen fiilis, että vaikka pelkistetty koti voi olla kaunis, niin kovin kotoisa se ei ole. Uskon samoin kultaiseen keskitiehen. :)

      Poista
  14. Pettymyksen tunne lukemasta on hyvin tuttu täälläkin. Kun olen lukenut monta pettymyksen aiheuttanutta, palaan johonkin vanhaan, jonka tiedän olevan hyvä.

    Blogiaikani suurin tyrmistys on ollut ehkä Erik Axl Sund -dekkaritrilogia. Sitä mainostettiin ja kehuttiin niin paljon, että odotukseni olivat korkealla ja sitten sainkin lukea heppoista tusinatavaraa, jossa oli lisäksi esim. dissosiatiivinen häiriö eli sivupersoonien rakentelu aivan pielessä. Nuorin poikani ihmetteli minun nuivuuttani ja luki sarjan ensimmäisen osan. Sen jälkeen hän totesi:"Mitä Scheissia!" Olin tyytyväinen, että sain "vertaistukea". :)
    Viimeksi olen saanut nuivuuskokemuksen Mimi Alfordin elämäkertakirjasta, jossa tämä muistelee lyhyttä nuoruudenaikaista kuhertelukauttaan presidetti Kennedyn kanssa. Minä luulin, että kyseessä on chicklit-tyyppinen ote, kypsän naisen hymyily nuorelle itselleen tai julkisuuden miesten seksikäyttäytymisen kritiikki, tyttöjen hyväksikäytön tuomitseminen oman esimerkin kautta. Mutta ei, siinä edelleen huokaillaan, miten pitikin ensimmäisen aviomiehen käskystä hävittää Kennedyn antamat lahjat. Siinä olisi voinut myös tarkastella riippuvuusongelmaa, kun vielä vanhana haaveilee näin. Mutta ei! En siis ymmärrä, miksi tämä kirja on kirjoitettu.

    Katja, tämä on kiva aihe! On kiinnostavaa lukea, mikä on kenelläkin huono lukukokemus ja pohtia omaa lukemistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, miten totta onkin, että paluu hyvään vanhaan auttaa kirjapettymykseen!

      Tuo Erik Axl Sund -trilogia todellakin oli voimakkaasti mainostettu ja moni on siitä pitänyt. Mutta minusta jotenkin tuntuu, että niin moni pohjoismainen dekkari toistaa itseään tai toisia vastaavia: aina sitä synkkyyttä, sivupersoonia, pimeää... Aika tylsää, oikeastaan.

      Olisiko tuo Kennedyn entisen rakkaan kirjoittama kirja julkaistu rahan vuoksi. Kuuluisuudella on helppo ratsastaa ja sellainen myy, huononakin.

      Kiva, että tämä postaus ilahdutti ja sai miettimään omia huonoja lukumuistojasi. Nyt kohti parempia! :)

      Poista
  15. En ole lukenut Konmarin kirjaa,mutta kun siitä oli juttu televisiossa niin googlasin,katselin pari videota,ja hups,vaatekaappini ovat yhtäkkiä siistimmät.Mutta jaksaisinko lukea kokonaista kirjaa järjestelemisestä...
    Ihanat yrttikuvat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, Konmarissa on paljon kiinnostavaa, mutta uskon että kokonaisuudessaan kyse on hetken ilmiöstä.

      Kiitos, yrtit ikkunalla ilahduttavat ja niistä on niin mukava napsia ruokiin. :)

      Poista
  16. Minäkin olin nuorena sellainen, että luin kaikki aloittamani kirjat aina loppuun - vaikka sitten tooodella hitaasti, hampaat irvessä. Nykyään lukuaika tuntuu olevan liiankin tiukilla, joten huonot tai tylsät kirjat jäävät kesken. Viimeksi jätin kesken Kaisa Haatasen Meikkipussin pohjalta -kirjan. Samoin jäi kesken Aki Ollikaisen Musta satu. Siinä oli laina-aikaa vain viikko, enkä kertakaikkiaan saanut itsestäni irti tarpeeksi nopeaa lukutahtia. Muut mielenkiintoisemmat kirjat kiilasivat Mustan sadun ohi.

    Sääli muuten, että tuo Ada Gootti ei lähtenyt kunnolla käyntiin - teidän tai muutaman muunkaan lukijan mielestä. Ensimmäinen osa kuitenkin oli ihan hyvä lastenromaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, hauska kuulla! Minä olen aina osannut lopettaa kirjan kesken, jos ei kiinnosta, mutta toisinaan luen keskinkertaisia ihan tarkoituksella: Haluan lukea hieman kehnompaa, että ne hyvät tuntuvat vieläkin paremmilta. :) Musta satu ei muuten ollut minustakaan kovin erikoinen.

      Ekasta Ada Gootista pidimme mekin, mutta tämä toinen... No, odotan silti kolmatta osaa, se kuulostaa lupaavalta!

      Poista
  17. Olipas rohkea postaus. Tosin kotimaisista tällainen olisi ehkä vieläkin rohkeampi :D! Minullakin jää monta kirjaa kesken. Tällä hetkellä on varmaan kolme sellaista että jatkanko joskus...? Ja nyt kahlasin suorastaan yhden Kotimaisen läpi, melkein sen vuoksi, että oli oma eikä lainattu! Mutta minulle hyvin moni kirjoista on ok ja siihen jes, onpa hyvä -osastoon yltää pari kolme per lukukausi. Nyt ollaan jo kolmessa, mitä hämmästelen...! Ja Ferrante luvussa, joka toistaiseksi on ihan ok.

    Nuivasta listastasi Busquets luettu, siinä oli joku kiva lähes lämmin tunnelma, mutta tarinahan oli suorastaan onneton. Toibin olisi todennut saman parissa sivussa 500 sivun kirjassa. Ja tuo osa olisi ollut kiva pieni sisennys jossakin yksittäisessä tarinassa.

    Olen mahdollisesti juonivetoinen lukija?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, tiedätkö, olisin halunnut ottaa mukaan kotimaisen, mutta nyt ei ole tullut vastaan yhtään huonoa tai keskenjäänyttä kotimaista. Tai yksi on kesken, mutta se on hyvä ja aion lukea sen loppuun kunhan pääsen yli yhdestä kirjan keskeisjutusta, joka vähän ällöttää. Mutta se kirja ei kuulu tähän postaukseen. :)

      Suurin osa kirjoista menee minullakin ok tai ihan hyvä -osastoon. Parhaimpiin... No, tänä vuonna vain Viikilä, Ferrante ja nyt yksi kotimainen, josta postaan varmaan ensi viikolla. Olen ollut vähän nirso. :D

      Toibin, ah! Aion lukea Nora Websterin samassa paikassa jossa viime kesänä kävimme.

      Poista
  18. Kummallista, että tänä keväänä olen lukenut vain hyviä kirjoja. Olen usein nuiva lukija ja jätän kirjan helposti kesken. Nyt lukeminen on ollut hidasta, mutta aina on ollut mukavaa palata yöpöydän kirjaan. Ehkä se johtuu siitä, että suuri osa kirjoista on ollut bloggarien suosittelemia ja vähän valmiiksi valittuja?

    Viimeksi lopetin McDonaldin H niinkuin haukka -kirjan. Sitten Eeva Heilalan Elämän värit -runokokoelman. Molemmista pidin. Viikilän Engel-kirja oli myös elämys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katveita, on onni lukea vain hyviä kirjoja! Mietin juuri, että ehkä nuiva tai tyytyväinen lukeminen lähtee kirjojen lisäksi myös muusta olosta, omasta mielestä? Hidas lukeminenkin tekee hyvää.

      H niinkuin haukka on hieno. Minulla oli tosin vaikeuksia ymmärtää, miksi ihmisen pitää kesyttää lintu. Mutta kaunis kirja, monenlaisia ajatuksia antava. Viikilän romaani on yksi vuoden kauneimpia, uumoilen.

      Poista
  19. Huokaisin helpotuksesta: yksikään näistä neljästä ei päässyt lukulistalleni (Tämäkin menee ohi -romaania harkitsin, mutta en sitten kuitenkaan ottanut sitäkään).

    Minulle on tänä keväänä osunut kaksi huonoa lukukokemusta. Toinen niistä, (Merenneidon vuosi) oli jotenkuten loppuun luettavissa, mutta toinen (Maestra) osoittautui jo tyyliltään sellaiseksi, etten halua tuoda moista teosta blogiini. Kummatkin arvostelukappaleita. Ekaa kertaa heitän pyytämäni a-kappaleen arvioimatta...

    Onneksi tämän kevään kirjasatoon on mahtunut paljon hyviä lukukokemuksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, hihii, sinulla oli siis hyvä kirjavaisto!

      Merenneidon vuosi jäi minulla kesken, en vain kyennyt lukemaan sitä. Harmi sinänsä, koska brittiläinen rannikko kiehtoo yleensä ja Winmanin Kani nimeltä jumala oli kelpo romaani.

      Mutta pääosin olemme molemmat lukeneet hyviä kirjoja. <3

      Poista
  20. Mainio postaus! Koska lukumakumme ovat isolta osin samat, tämä helpottaa... Pientä kirjapuotia tai Konmaria en ole edes ajatellut lukevani, koska ne vaikuttivat sellaisilta, etteivät nappaa yhtään, noista muista en ole kuullutkaan. Olen tasan samaa mieltä siitä, että on luettava kirjoja myös oman mukavuusalueen ulkopuolelta tai jopa niitä, joihin suhtautumisensa alun alkaenkin arvelee nuivaksi, jotta lukemisen perspektiivistä ei tule liian kapea. Voi yllättyä! Doerrista en minäkään pitänyt, mutta sinnittelin loppuun. Yritän kovasti muistella muita kehnoja kokemuksia, mutta näköjään ne jäävät vielä huonommin mieleen kuin hyvät... Kotimaisista elämäkerroista ainakin muistan muutaman todella tylsän. Aina sitä toiveikkaasti kuitenkin alkaa lukea hyvää kirjaa, kun sen on siihen yöpöydälle asti saanut raahattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, olipa mukava ilahduttaa tällaisella postauksella. :) Joskus tekee hyvää lukea näitä huonompia - ja joskus joku heikommaksi uumoilema voi yllättää iloisesti.

      Minä luin Doerrin loppuun melko mielelläni, mutta kokonaisuus ei tehnyt suurta vaikutusta. Keskinkertainen romaani.

      Toivottavasti sinulla on nyt hyvä yöpöytäkirja!

      Poista
  21. Katja, tosi hyvä aihe! Tiedät kuitenkin mun kannan: En kestä tuhlata elämääni kirjlille, jotka eivät kiinnosta. Ehkä sinäkin vielä joskus ajattelet näin. No, kerran vuodessa saatan pinnistellä kiukun voimalla jonkun minusta huonon kirjan läpi ja sitten teilaan. En nauti tielaamisesta, mieluummin vaikenen. Mutta onnettomuus tapahtuu silloin, jos joku kovasti odottamani teos floppaa.

    Viimeksi muuten petyin hirveän sosion Saksassa ja missä vain saaneeseen Lumikin on kuoltava. Ensin se tuntui hyvältä, sitten ihan tyhjältä vaan. Laitoin sen kuitenkin äiteinpäiväkirjasusoituksiin, sillä se sopii ei rankan dekkarin ystäville. Tosin tänään eräs blogikollega totesi, että hänestä kirjailijan tyylissä oli jotain vastaan tökkivää...Miten sitä on niin kehuttu. No, knasi on upea ja kirjan nimi myös, mutta ei siitä mikään jännityksen taivas aukea.

    MINÄ PIDIN DOERRISTA!!! Enkä sitä ymmärtänyt tilata, mutta muut ymmärsivät sen minulle laittaa. Olin ihan tuhatta sen kirjan viemä, vaikka se ei olisi kaikellaan voimut olla vuoden paras kirjani. Olen valmis kirjabarrikadeille Kaikki se valo jota emme näe puolesta.

    Vahva susoitus: NORA WEBSTER!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Anteeksi, että en ehdi oikolukea...eli nuo järkyt näppisvirheet.

      Poista
    2. Leena, kiva että aihe ilahdutti. Näitä on joskus hyvä pohtia. Minusta on jotenkin oudosti mukavaa lukea joskus vastakarvaan - vähän kuin herättelisin itseäni. Nyt meni aika hyvin: ensin nuivia, sitten melko hyvä muttei napakymppi Antti Ritvasen kirja ja nyt sitten huikea Leena Parkkinen. Mutta sen amerikkalaisen herran, jota molemmat luemme, kanssa olen vähän ulalla... En oikeasti tiedä, pidänkö vaiko en.

      Aah, se Lumikki-kirja ei olekaan niin hyvä. Mietin, että olisiko se kesädekkarini, mutta taidan lukea mieluummin Vera Valan uusimman.

      Ja Doerr... Se oli minulle kirjapettymys, vaikka löysin kirjasta hyvääkin.

      Nora Wester: totta kai! Kesällä Irlannissa. <3

      Poista
  22. Kunpa olisin lukenut tämän ennen kuin tartuin Pieneen kirjapuotiin! Hirveän höttöinenhän se oli, mutta minullakin bussilukemisena, niin sain sen kuitenkin luettua. Jonkin lukemani kuvauksen perusteella odotin paljon enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjokansi, bussissa saa tosiaankin luettua aika hyvin! Jos ainoa bussissa mukana oleva kirja on hieman heikompi, tulee se silti luettua. Pieni kirjapuoti Pariisissa oli tosiaan heikko, toistaiseksi tämän vuoden huonoin lukukokemukseni.

      Poista
  23. En oikeastaan tiedä, mikä minua vaivaa. En ole kokenut mitään valtavaa hehkua näissä uutuuksissa tänä keväänä. Luin Irving juttusi ja päätin siirtää myöhempään.

    Tänä vuonna minut pysäytti Patty Smith vuoden alussa. Luin ja haukoin henkeäni. Nyt viimeksi Ulitskaja oli täydellinen.

    Harkitsin Kirjapuotia, mutta hylkäsin sen. Perusteeni on aika hassu. Luin Tuulisen saaren kirjakauppiaan aikoinaan ja en halunnut sen päälle mitään. Zevin on kepeä, mutta se vaikutti minuun.

    Monikaan ei ole ihastunut tähän Tämäkin menee ohi, minä pidin, mutta minuun vaikuttaa kirjan aihe. Se on henkilökohtainen juttu ja ikiomia solmuja.

    Luettavaa riittää, joten valintaa on tehtävä. Osaan jättää kesken. En lue pakolla. A-kappaleissa hirvittää, jos pyytää huonon. Luin YA kirjan Eleanor & Park, se kolahti minuun. En ole itse kokenut vastaavaa, mutta se aukaisi silmäni. Ymmärsin paljon paremmin muiden kokemaa - tosin aika myöhään.

    VastaaPoista
  24. Mari A:n kirjablogissa oli linkki tähän postaukseesi. Minäkin petyin näihin molempiin - sekä Pieneen kirjapuotiin että Busquetin kirjaan Tämäkin menee ohi. Minusta ne olivat tyhjää täynnä.

    Kaikki ei voi miellyttää kaikkia. Joskus tulee funtsittua onko itsessä jotain vikaa kun ei syty yhtään :) Mutta lukukokemukseen vaikuttaa niin moni asia kuten sanoit: oma mielentila ja ajankohta.

    VastaaPoista