Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa
Teos 2016
334 sivua
Ulkoasu Jussi Karjalainen
Arvostelukappale
Kotimainen romaani
Kerroin tarinan Saaralle. Hän on hiljainen olento, hänelle tulee koko ajan lörpöttäneeksi liikoja. Mutta hänellä on hyvät kädet ja silmä. Hän on oppinut pilkkomaan sipulin oikein. Niin että sipuli ensin puolitetaan ja siihen vedetään viillot pitäen siitä kiinni toisella kädellä, ja sitten se pilkotaan vastakkaiseen suuntaan pitäen terää hieman vinossa. Olen tarkka sipulin oikeaoppisesta leikkaamisesta.
Näin kirjoittaa Elisabeth kirjeessään salaperäiselle Izzylle. Vuokrakaksio Töölössä on pieni, mutta opintonsa keskeyttänyt Saara, hänen miehensä Juhani ja pariskunnan pieni poika ovat uuden edessä. On vuosi 1956 ja perhe on juuri muuttanut Helsinkiin. Saaran arki kuluu ruokaa laittaen ja Eliaksen kanssa puuhaillen. Elo on näennäisen tasaista, mutta öitä vasten Saara ottaa pienen sinisen pillerin. Perheen yläkerrassa asiat ovat toisin. Siellä asuu Elisabeth, joka järjestää kutsuja, kirjoittaa kirjeitä, valmistaa ruokaa ja tuntuu olevan maailmannainen, ehkä vakooja. Saara ja Elisabeth ystävystyvät - ja vielä paljon enemmänkin. Mitä kaikkea se vaatii, selvittää ja minne se johtaa?
Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa katsoo vuoden 1956 lisäksi toisiin hetkiin, kuten Tukholmaan muutamaa vuotta aiemmin sekä alkukesään 1941, jolloin porvoolaisella huvilalla emäntä Reetta Murros aikoo tarjota hummeria kustantamon vieraille, joiden joukossa on Herr Jungneriksi kutsuttu "kaksiosaisen poliittisen järkäleen" julkaissut mies.
Joissakin romaaneissa kaikki tuntuu olevan kohdillaan: juoni, tarina, henkilöhahmot, aikakausi, kieli ja ne näennäisen pienet mutta tuikitärkeät silaukset, jotka viimeistelevät lukunautinnon. Tästä kokonaisuudesta johtuen Säädyllisen ainesosan lukeminen oli niin antoisaa, että viivyttelin kirjan parissa enkä olisi halunnut sen päättyvän (mutta arvostin silti reilun 300 sivun mittaa).
Parkkisen romaanissa on paljon ihastuttavaa, etenkin ruoka. Kuten myös Sara kirjoittaa, ruoka merkitsee Säädyllisessä ainesosassa paljon. Lukujen nimeäminen ruokien nimillä tai ateriointihetkillä, kuten Kaviaarilla täytetyt viiriäisenmunat, Haukea valkoisessa kastikkeessa ja Rapuja August Strindbergin tyyliin, viehättää jo heti kirjan ensilehdillä sisällisluetteloa selatessa. Viehätys vain vahvistuu, sillä ruokaa tehdään, siitä puhutaan ja se edustaa valtaa, rakkautta, salaisuuksia, välinpitämättömyyttäkin. Kun emäntä Reetta Murros suunnittelee illallista, niin hän näyttää sekä ammattitaitonsa että yhteiskunnallisen asemansa ja tietämyksensä. Ikuisen ystävän voi saada kokista, joka rakastaa naisia jotka osaavat syödä. Itkeä voi monesta syystä, sipulistakin, mutta: Tulee uusia rakastettuja, iho paranee ja sipulin leikkamiseen auttaa, kun veitsi on terävä ja leikkuulaudan viereen sytyttää kynttilän.
Suurin osa paljon lukevista ihmisistä saa varmasti kulloinkin lukemastaan romaanista muistumia joistakin toisista kirjoista. Kyse ei ole vertailusta, jollainen olisikin epäreilua, vaan jonkinlaisesta fiilistelevästä ja mutuhuttuilevasta (!) rinnastamisesta. Osin aihepiirinsä - naisten välinen rakkaus, naapuruus - vuoksi en voinut lukiessani olla ajattelematta Sarah Watersin viime vuonna suomennettua romaania Parempaa väkeä, jossa niin ikään mennyt aikakausi herää hehkuun. Rinnastukseni menee kuitenkin Parkkisen eduksi, sillä siinä missä sinänsä ihailemani Watersin romaani muuttuu ylipitkäksi oikeussalidraamaksi, pysyy Parkkisen kerronta koko ajan kasassa. Parkkinen löytää onnen ja surun, kiihkon ja vaaran, sekä politiikan ja yhteiskunnallisuuden ja niiden vastapainoksi ihmisyyden, intiimiyden.
Parkkinen myös herättää 1940- ja 50-luvut eloon tavalla vie mukanaan: käytösnormit, valehtelun helppous ja monikerroksisuus, maalaisuus ja kaupunkilaisuus, gramofonilla soitettu musiikki ja martinit, Doris Day elokuvateatterin hämärässä, jakkupuvut ja pitkät housut, pohdinta siitä saako pieni poikalapsi olla niin innoissaan leipomisesta, ja kaikki ne kehon kohdat joita ei tiennyt itsessään olemassa olevankaan. Läsnä on kaikki se, mikä on muiden määrittelemää ja mitä voi rikkoa, jos uskallusta tai rakkautta riittää. Silti kyse ei ole itsestäänselvästä rakkausromaanista. Kaikkea on paljon, mutta mitään ei ole liikaa.
En sano, että Säädyllinen ainesosa on täydellinen romaani, sillä sellaista ei toivottavasti ole olemassakaan. Mutta sanon, että lukukokemuksena Parkkisen kirja on sellainen, jollaisesta eniten nautin ja voinkin täten julistaa: Nuivan lukemisen aika on ohi viimeistään nyt! Parkkisen Säädyllinen ainesosa hurmaa niin hyvin kuin romaani vaan voi.
Odotan entistä malttamattomampana tätä nyt kirjastosta. Kiinnostuin heti, kun kuulin Parkkisen kertovan tästä kirjallisuusmatineassa Turun kirjastolla maaliskuussa. Niin monta mielenkiintoista aihetta samassa, ja odotan paljon vaikka en ole aiemmin häneltä mitään lukenut, mutta aiempia kirjojaankin on kyllä kovasti kehuttu.
VastaaPoistaTuomas, toivottavasti saat tämän pian. Ihan huikea kirja - ja koska et ole lukenut vielä mitään Parkkiselta, niin lue myös Sinun jälkeesi, Max. Se on suosikkini.
PoistaOi tämän lukisin varmaankin mielelläni,laitan muistiin:) Kiitos esittelystä.
VastaaPoistaJael, suosittelen. Toivottavasti pidät!
PoistaNyt tuli mieleeni Muriel Barberyn Kulinaristin kuolema! Minusta kirjat, joiden tarinaan on liitetty ruoka/ruokia ovat houkuttavia. Varaan tämän kirjastosta! Kiitos vinkistä<3
VastaaPoistaLeena, ihanaa että varaat. Tämä on huikea kirja - paljon enemmän Sarah Watersia kuin Muriel Barberya. Sellaista maailmanluokan kotimaista kirjallisuutta, ajankuvaa, intohimoa, taidolla kirjoitettuja lauseita.
Poista<3
Minulle tämä on täydellinen kirja ilman yhtään notkahdusta. Tämä on sekä Kulinaristin kuolema, että Parempaa väkeä. Jätin tällä kertaa vertaamaatta:)
PoistaTämä onkin jo maailmanluokan kirjallisuutta!
<3
Pistetäänpäs taas vinkki korvan taakse, kiitos :)!
VastaaPoistaBleue, toivottavasti tykkäät! :)
PoistaAlkoi kiinnostaa!
VastaaPoistaHanna, suosittelen!
PoistaTämä meni just varaukseen. :-) (Etsin itse asiassa täältä blogistasi ihan jotain muuta kirjaa, jonka nimeä on nyt muista, sillä olen varailemassa luettavaa, mut kun tämä tuli vastaan, niin pakko oli varata tämäkin. Luotan makuusi.)
VastaaPoistaKun luin tätä sun postausta, niin tuolla alkuvaiheessa mulle tuli mieleen Parempaa väkeä (juuri siinä missä kirjoitit, että yläkerrassa asiat ovat toisin, kuitenkin jo ennen kuin kerroit, että naiset ystävystyivät ja enemmänkin).
Anna, hienoa! (Ja nyt mietin, että mitähän kirjaa etsit täältä, kerro joskus jos muistat kirjan. :))
PoistaParemmasta väestä kirjoitinkin tässä tekstissäni. Onneksi kirjat ovat lopulta erilaiset, vaikka aluksi kehyksessä tuntuu olevan jotain samaa. Pidin tästä Parkkisen kirjasta paljon enenmmän kuin Watersin.
Luen tätä juur nyt, ja voin kyllä jo tässä vaiheessa sanoa että teos on erittäin viehättävä! Palajan postaukseesi! <3
VastaaPoistaKaisa Reetta, jee! Toivottavasti tykkäät kirjan loppuun saakka. Jään siis odottamaan bloggaustasi. <3
PoistaLuen tätä juur nyt, ja voin kyllä jo tässä vaiheessa sanoa että teos on erittäin viehättävä! Palajan postaukseesi! <3
VastaaPoista<3
PoistaLuin tämän juuri, ja huh: olipa kattaus! Vertasit Watersiin, mulle tuli mieleen suuresti ihailemani Eeva-Kaarina Aronen. Samanlaista jännää mystisyyttä, omaperäisiä ja "outoja" naisia, dekkaria ja rakkausromaania ja historiakirjaa yksissä kansissa (tietysti tässä myös keittokirja) - ja ne kaikki tarinat! Pysyy varmasti mielessä pitkään. Samoin pidän hurjasti tästä tyylistä, jossa kaikkea ei selitetä auki, mutta teksti lentää niin että lukija ei edes tajua, mikä häneen iski :-)
VastaaPoistaOdotan tämän lukemista kovasti. Kirjoitat niin hienosti tästä kirjasta. Tuo vertaus vielä Sarah Watersiin tuntuu ihan lupaukselle. Parempaa väkeä on hieno, vaikka se ei olekaan minun suosikki Watersin kirjoissa. Oi, haluan lukea pian tämän.
VastaaPoistaLumoavasti lumoudut Säädylliseen ainesosaan. Ruoka-asioita tuot esille ihastuttavasti! Minäkin herkuttelin lukunimillä, ja ajattelen, että sodan kokeneille ja ruokasäännöstelyssä eläneille ihmeelliset ruokalajit merkitsevät kaikkea muutakin kuin ravintoa. Tunnelma on kirjassa hieno!
VastaaPoistaSinunkaan arviotasi en uskaltanut kokonaan lukea - palaan tähän tarkemmin myöhemmin - sillä minulla on tämä nyt lukuvuorossa. Mutta voi juku! Toivottavasti tykkään yhtä paljon. Parkkisen esikoinen kun on yksi kotimaisia lemppareitani ikinä!
VastaaPoistaNyt palaan arvioosi ja olen kyllä niin monesta samaa mieltä. Vertus Watersiin on minusta paikallaan ja nimenomaan Parkkisen eduksi! Vaikka en ehkä olisi pannut pahakseni, jos tässä olisi ollut vähän enemmän sivuja ja vähän enemmän jännitettä...
PoistaMutta loistava kirja on!
Sain kirjan luokseni ja luin heti. Ihastuttava kirja. Helsinki ja Porvoo - mitäpä minä enempää pyytäisin. Monitahoinen ja hieno tarina. Tämän vuoden kotimaista parhautta.
VastaaPoistaLuin vaan viimeisen kappaleen, koska kirjoitan tästä juuri. En sinänsä pelkää vaikutteita, koska on hyvin epätodennäköistä, että joku muu olisi valinnut sen näkökulman kuin itse teen, mutta joo, jotenkin nyt haluan supertiukasti pitää omasta kokemuksesta kiinni ja en ole siksi lukenut tästä vielä yhtään arviota.
VastaaPoistaKatja, tässä todellakin oli myös häivähdys paremmasta väestä!
VastaaPoistaHieno lukukokemus. Niin vahva, että tartun tänä kesänä varmasti myös Parkkisen aiempiin teoksiin.
Ihanaa kesäistä keskiviikkoa sinulle <3
No niin, nyt tulin lukemaan tekstisi. Olen samaa mieltä. Säädyllinen ainesosa on ihan sairaan hieno. Voi luoja, miten rakastin kaikkea sen sisältämää estetiikkaa, jolla 50-luku herää henkiin.
VastaaPoista