torstai 7. toukokuuta 2015

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita


Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita
Tammi 2013, Keltainen kirjasto
L'amore e gli stracci del tempo 2009
Suomentanut Helinä Kangas
Kansi: Emmi Kyytsönen
328 sivua
Albanialais-italialainen romaani

"Nuo ovat vain lupauksia, mutta eihän meillä muuta ole. Joko elävinä tai kuolleina, me lähdemme täältä kaikki, ja sade huuhtoo jälkemme tältä maalta. Jää vain ruudin haju", Ajkuna sanoo.
Ja mustarastaiden laulu auringon noustessa, Zlatan ajattelee. Mutta hän ei sano mitään.
Ajkuna työntää kotioven kiinni takanaan, ja yksinäinen hahmo lähtee kävelemään pitkin Pristinan autioita katuja. Yö raahustaa väsyneenä kuin haavoitettu eläin.

Ajkuna ja Zlatan ovat lapsuudenystävät, joista aikuisuuden kynnyksellä tulee rakastavaiset. Heidän isänsä ovat läheisiä ystävyksiä hekin, vaikka toinen on serbi ja toinen albaani. Jugoslavian poliittinen tilanne käy tulenaraksi ja Ajkunan isä vangitaan. Ajkuna muuttaa äitinsä kanssa Zlatanin perheen luo. Nuoret kokevat lyhyen onnen, mutta sota ja aika viskaavat heidät erilleen. He elävät jo uutta elämää, mutta eivät koskaan unohda toisiaan. Kestääkö rakkaus sodan, pakolaisuuden, uudet ihmiset - kestääkö se kaikki ajan riekaleet?

Ajan riekaleita on Roomassa asuvan albanialaissyntyisen Anilda Ibrahimin toinen suomennettu romaani. En ole lukenut Ibrahimin aiempaa romaania Punainen  morsian, joka sijoittuu Albaniaan ja kommunistiseen aikaan. Ajan riekaleissa eletään 1990-luvun molemmin puolin, Titon vallan päättymisen ja Jugoslavian hajoamisen ajan ja sen jälkeisen tuoksinassa.

Joskus parhaimmat kirjat ovat kieleltään kauniita, joskus liika kauneus työntää pois. Ibrahimin romaani kuuluu onneksi ensimmäiseen joukkoon.  Minulle romaani oli liki täydellinen, loppuaan myöten. Se on vaikuttava kuvaus rakkaudesta, sodasta ja ihmispoloista eteläisen Euroopan myllerryksessä.

Kaikki alkaa balladeista, lapsimorsiamen tarinasta. Ajkuna on kuitenkin enemmän, vaikka hän hyvin nuorena Zlataniin rakastuukin. Ajan riekaleita voisi olla surkeuden ja menetysten kuvausta, mutta Ibrahimi kirjoittaa tavalla, joka on kaunis, sopivasti realistinen ja kuitenkin myyttejä kannatteleva. Se ei välttele vaikeimpia teemoja, mutta jaksaa olla herkkyydessään vahva silloin, kun herkkyydellä on mahdollisuutensa.

Kirjan tunnelma on verkkainen, vaikka sen ajallinen kaari kattaa muutaman vuosikymmenen. Tästä syystä romaanin lukeminen on kohtalaisen hidasta, kuitenkin rauhoittavaa, melankolista, muttei toivotonta. Ibrahimi kuvaa sodan ja pakolaisuuden arkea realistisesti ja traagisuudessaankin paikoin hauskasti: pakolaiskeskuksen "saksalaiset" ja "ranskalaiset" määrittyvät sen mukaan, mitä kieltä he puhuvat, eivät oman kansalaisuutensa tai äidinkielensä. Ajkunan tytär Sarah haluaa lounaalle kieliravintolaan, joka on monenlaisia aasialaisia ruokia fuusioiva ruokapaikka, ei kieltä tarjoava ravitsemusliike. Toisaalta Ibrahimi kirjoittaa ilmavasti ja runollisesti: elämä raahaa ihmisen mukaansa niin kuin äiti, joka on kyllästynyt lapsensa oikkuihin. Sota tulee uniin, mutta unien näkeminen on rauhanajan ylellisyys.

Onko ihminen toiselle pelastus vai kirous? Rakkaus ja viha sekoittuvat sodanaikaisiin kauhukokemuksiin ja kaipaukseen eikä tästä yhdistelmästä ole paluuta siksi ihmiseksi, jollainen on aiemmin ollut.  Ajan riekaleet erottavat, yhdistävät ja muuttavat ketä tahansa - osin lukijaansakin.

--
Ajan riekaleita ovat lukeneet myös muun muassa Mustikkakummun Anna, Leena, Susar, Joana ja Annika (ja monet, monet muut).

16 kommenttia:

  1. Katja, kiva kuulla, että sinäkin olet antanutunut Ibrahamin viemäksi;) Pidin sekä tästä että aikaisemmasta jo v. 2010 suomeksi ilmestyneestä Punaisesta morsiamesta. Viime mainitussa oli kiinnostavaa päästä kurkistamaan niin kauan suljettuna olleeseen maahan. Minusta siinä oli myös jonkin verran maagista realismia, sillä suvun naisten oli vain selvittävä ja heillä oli omat keinonsa. Tarina kerrottiin niin että uskoi kaiken mahdolliseksi. Kuvittele näin paljon, niin monen vuoden jälkeen.

    Tämä uudempi on varmaan tasapainoisempi, harkitumpi, kypsempikin, mutta edelleen hyvin kiehtova.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä oli kirja minun makuuni. Luulen, että pitäisin Punaisesta morsiamestakin juuri ajan ja Albanian vuoksi, myös maaginen realismi kiinnostaa. Jossain tosin sanottiin, että se on osin hauska - toivottavasti ei liiaksi.

      <3

      Poista
  2. Silmäilin tekstiäsi vain, sillä tämä(kin) kirja odottaa minua hyllyssä sitä hetkeä, että tartun siihen... Punaiseen morsiameen ihastuin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, olen aika varma, että ihastut tähänkin. <3

      Poista
  3. Kuulostaaa sellaiselta kirjalta jonka lukisin mielelläni.Aihe on kiehtova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tämä on hieno. Luulen, että pitäisit.

      Poista
  4. Luin tämän viime kesänä ja pidin kyllä, mutta jäi bloggaamatta. Vaikka kirjassa oli mainitsemaasi melankolisuutta ja hitautta, luin kirjaa intensiivisesti sillä se vei mennessään. Punaiset morsiamet täytyy ehdottomasti lukea tulevaisuudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, minullakin kirjat jäävät joskus bloggaamatta. Pidin tästä ja aion samoin lukea Punaisen morsiamen, joskin luulen ettei se ole minulle yhtä hyvä kuin tämä. Mutta se selviää vain lukemalla!

      Poista
  5. Lukusuunnitelmissa ollut jo pidempään. Balkan kiehtoo niin vietävästi, joten ehdottomasti luen tämän jossain vaiheessa. Tarina kuulostaa minulle mieleiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, tätä en voi kuin suositella. Kirja on toki kaunis ja haikeakin, mutta ei imelä tai liian helppo.

      Poista
  6. Olen iloinen, että luit kirjan ja pidit siitä. Ibrahimi on mulle tärkeä kirjallinen löytö ja jo Punainen morsian teki minuun vaikutuksen. Se on perinteentutkijalle aiheeltaan vielä läheisempi kuin Ajan riekaleita, mutten halua kuitenkaan laittaa kirjoja kilpasille. Molemmat ovat nimittäin hienoja kirjoja. Toivottavasti luet myös Punaisen morsiamen joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin kyllä! Paljon. Punainen morsian kiinnostaa minua, mutta ehkä minuun kuitenkin vetoaa enemmän nykyistä lähellä oleva aika ja tuo realismin ja runollisuuden vuorottelu kerronnassa. Aion kyllä tietenkin lukea myös Punaisen morsiamen. <3

      Poista
  7. Olen iloinen, että luit kirjan ja pidit siitä. Ibrahimi on mulle tärkeä kirjallinen löytö ja jo Punainen morsian teki minuun vaikutuksen. Se on perinteentutkijalle aiheeltaan vielä läheisempi kuin Ajan riekaleita, mutten halua kuitenkaan laittaa kirjoja kilpasille. Molemmat ovat nimittäin hienoja kirjoja. Toivottavasti luet myös Punaisen morsiamen joskus.

    VastaaPoista
  8. Minäkin olen iloinen että pidit tästä, Katja! <3 Luin kirjan aika pian sen ilmestyttyä, lukupiiriämme varten. Muutenkin olisin ehkä kirjaan tarttunut :) Väkeviä aiheita, kauniisti käsiteltynä. Teki vaikutuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, tämä on niin hieno. Uskon samoin, että olisit lukenut tämän ilman lukupiiräkin. Lukupiirissä kirjasta tuli varmasti paljon keskustelua?

      Poista