Jacqueline Harpman: En ole koskaan tuntenut miehiä
Hertta 2025
Moi qui n'ai pas connu les hommes 1995
Suomentanut Nana Sironen
Kansi Satu Enstedt
221 sivua
Belgialainen romaani
Muistini alkaa suuttumuksesta.
Miten voi oppia, muistaa tai ylipäätään elää, jos koko siihenastinen elämä on sujunut vankeudessa bunkkerissa maan alla? Ja mitä sitten, kun ovet avautuvat ja näkeekin vaikkapa taivaan? Jacqueline Harpmanin romaanissa En ole koskaan tuntenut miehiä päähenkilö ei tiedä tarkkaa ikäänsä, sillä hän on aina elänyt vankeudessa muiden, itseään vanhempien naisten kanssa. Heitä vartioivat hiljaiset miehet, ja heillä on ruokaa ja välttämättömyystarvikkeita. Vanhemmilla naisilla on muistoja elämästä ennen katastrofia, tytöllä ei. Hänen todellisuutensa on ollut maanalainen selli ja sen tavat ja säännöt. Mutta hän oppii. Hän kuuntelee, laskee, päättelee, kuvittelee. Hän kaipaa, haastaa, on utelias.
Romaanissa ei ole lukuja, vaan teksi on kuin yksi ja sama. Kuulostaa ehkä säikäyttävältä, mutta kerronta etenee niin, että luvuttomuuden lähes unohtaa. Romaani on siis mitä vangitsevin (todellakin). Lukiessa minulle, kuten huomaan muutamille muillekin tulleen, mieleen tulee väistämättä Margaret Atwoodin Orjattaresi. Atwoodin romaanissakin naiset tai osa heistä on vankeja, mutta kirjassa asialle on selitys ja yhteiskunnassa muita ihmisiä.
Harpmanin teoksessa ei ole kumpaakaan. Siinä viitataan katastrofiin, mutta sen syitä ei selitetä eikä elossa ei tunnu olevan enää ketään muita kuin nämä naiset. Kyseessä on ehdottomasti dystopia, kenties jopa scifi – realistisin puittein. Maailma on sellainen, jollaiseksi sen voisi kuvitella vallankaappauksen ja ympäristötuhon jälkeen. Ihmiset ovat poissa, liikennevälineiden sisältä löytyy ruumiita, kertoja tekee omia tutkimusretkiään.
Vaikuttava, hieno romaani ja uskoisin, että myös mieleenjäävä. Eleetön muttei suinkaan tunteeton kerronta, jota voisi luonnehtia psykologisesti tiheäksi, pitää otteessaan. Lukija on yhtä hämmentynyt kuin kertojakin – tosin lukijalla on ympärillä koko elävä maailma, kertojalla: ei mitään. Mutta muistonsa jokainen luo itse.
