Elin Cullhed: Euforia

Elin Cullhed: Euforia. Romaani Sylvia Plathista

Atena 2022

Eufori: en roman om Sylvia Plath 2021

Suomentanut Laura Kulmala

331 sivua

Kannen suunnittelu Piia Aho

Ruotsalainen romaani

Elleivät sydämessäni ja sielussani pauhaava kirottu sisimpäni ja kaikki sinne kertynyt iänikuinen sonta nyt pääsisi purkautumaan, ellen selviäisi siitä vaan tyytyisin latteisiin vertauksiin ja viheliäisiin, rumiin sanoihin ja ajatuksiin, jotka katkesivat ennen kuin oli ehtinyt ajatella loppuun – niin sitten. Sitten en hemmetti vieköön olisi enää nimeni arvoinen, en Sylvia Plath.

Kuten kaikki tiedämme, että Sylvia Plath oli amerikkalainen runoilija ja kirjailija, joka teki itsemurhan 30-vuotiaana uudessa kotimaassaan Englannissa. Plath kuoli helmikuussa 1963. Ruotsalaisen Elin Cullhedin romaani Euforia alkaa joulukuusta 1962. Siinä romaanihenkilö Sylvia kirjoittaa auki seitsemän syytä olla kuolematta: iho, aika, se ettei saisi naida, ettei halua suoda sitä Tedille ja niin edelleen. Vuotta aiemmin Sylvia on raskaana, hän pohtii tekstin ja elämän yhtäläisyyksiä, ruumiillisuutta, Amerikkaa itsessään ja – niin – luopumista kaikesta.

Biofiktio on siitä(kin) kiinnostava laji, että sitä lukee usein joko päähenkilönsä vuoksi tai sitä lukee osin historiallisena silloinkin, kun tietää lukevansa fiktiota. Euforia on alaotsikkonsa mukaisesti "romaani Sylvia Plathista" ja Plath onkin kaiken keskiössä: kokija, romaanin kantava voima, sen ainoa kertoja ja minäkertoja. Minulle Plath oli myös ensimmäinen syy kiinnostua Euforiasta. En voikaan olla miettimättä, olisiko Cullhedin romaani niin kiinnostava, jos sen päähenkilö ei olisi Sylvia Plath. Jos se kertoisikin kuvitteellisesta runoilijasta nimeltä, sanotaan nyt vaikka, Ethel Greenaway (jos jossain on tätä nimeä kantava runoilija, olen pahoillani), joka pohtii äitiyttä, sukupuolta, taiteilijuutta, vapautta, elämää ja sen päättämistä. Olisinko lukenut kirjan? Ehkä, onhan tematiikassa paljon kiinnostavaa. Ehkä en, kenties kirja olisi mennyt ikään kuin ohi.

Onneksi Cullhedin romaani on hyvä. Se on laadukasta, hyvin kirjoitettua kirjallisuutta, joka peilaa paitsi Plathin elämää ja aikaa myös kirjailija-avioliittoa ja naisen roolia siinä. Kirjoittaessaan Plathista Cullhed kirjoittaa yleisemminkin taiteilijuudesta, mahdollisuudesta ja oikeudesta luovaan työhön (kirjailijuuden kuvauksena Euforia on voimakas), naisen paikasta, sukupuolen rajaamista mahdollisuuksista. Ja halusta kuolla ja silti elää, kokea. Elämä alkaa ja päättyy ikään kuin monta kertaa: syvät vedet vievät.

Minuun Ted oli työntynyt ja minut hän oli polttomerkinnyt puumerkillään. Iäksi...

[--]

Ted on imenyt onneni kuiviin, juonut vereni kuin vampyyri.

Euforiaa voi lukea myös avioliittoromaanina. Sylvian ja Tedin (Hughes) liitto on kahden kirjailijan liitto, joka on hajoamispisteessä: miehen työt ovat aina tärkeämpiä, mies pettää (paneskelee sihteereitään ja ties ketä), nainen hoivaa ja on aina toinen. Romaanissa Sylvia tarkkailee Tedin Assia Wevillin (jonka tragedia ei Euforiaan yllä, mutta on pysäyttävä ja järkyttävä) kanssa: heidän nauruaan puutarhassa silloin, kun lapset tarrautuvat Sylviaan kuin magneetit. Säröjä luo myös Sylvian amerikkalaisuus, jonka hän itse havainnoi erilaisuudeksi, sekä etäinen suhde äitiinsä, joka väistämättä heijastuu Sylvian omaan äitiyteen. Parisuhdekuvauksena Euforia on myös toisteinen ja siksi osin väsyttävää luettavaa: Sylvian himo ja kaipuu (ja seksin kaipuu) Tediä kohtaan suurta, mikä hetkittäin ottaa ylivallan muulta kerronnalta. Toisaalta toisteista on arkikin, kuten kenellä tahansa. Ja tässä toisto onkin ehkä tehokeino: uupuminen, kuin Sylvialla.

Tunnetasolla ja kuvauksena Plathista Euforia on koko ajan herkkä ja väkevä. Lievän toisteisuuteen uupumisen keskelläkin uumoilen, että Euforia saattaa olla eräs vahvimmista käännöskirjasuosikeistani tältä vuodelta. August-palkintonsa ansainnut Cullhed luo Sylvia Plathista fiktiota ja totta, surua ja himoa, henkistä haurautta ja kuolevaisuutta ja pimeyttä, ja silti jotain niin vahvasti elävää, kokevaa.