Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär

Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär
Otava 2022
Kansi Jussi Karjalainen
464 sivua
Kotimainen romaani

Avasin oven ja hän seisoi siinä tuijottaen minua vaaleanharmailla silmillään. Huopahattu muodikkaasti vinossa, mutta ei niin paljon, että häntä olisi erehtynyt luulemaan pariisittareksi. Ei, ranskalainen hän ei ollut. Aivan liian pitkä. Eikä kirjailija.

Hän ei ole kirjailija eikä ranskalainen. Mutta tyylikäs on hän, vaitonainen – ja suomalainen. 1930-luvun Pariisissa Gertrude Stein ja Alice B. Toklas palkkaavat talouteensa keittäjäksi suomalaisen Margitin, joka on työssään taitava ja hengeltään sivistynyt. Margitin persoona lumoaa etenkin Alicen, joka ei voi ihmettelemättä keittäjän sivistystä ja pohtimatta tämän menneisyyttä. Margitilla on syynsä olla vaitonainen menneestään 1910- ja 20-lukujen Paraisilla, jossa hän siskonsa Astridin kanssa toimii piikana.

Leena Parkkisen Neiti Steinin keittäjätär on herkullinen romaani, jota voisi luonnehtia biofiktioksi. Steinilla ja Toklasilla todellisuudessakin oli Margit-niminen suomalainen keittäjä, joka mainitaan Alice B. Toklasin keittokirjassa (1954, suom. 2004). Myös oikea Margit oli sivistynyt ja hyvin pukeutunut, mutta Parkkisen romaanissa tapahtumat ovat fiktiota, kuten toki on Margit romaanihahmonakin.

Oikeassa elämässä asiat ovat epämiellyttävän monimutkaisia.

Hienosti ja yllättävästikin rakentuvassa romaanissaan Parkkinen luo kauniskielisen ja tummasävyisen kudelman, joka on samalla kertaa täsmäkirja kulttuurihistorian ja kirjallisuuden ystäville, mysteeri, kertomus sisaruudesta, rakkaudesta ja asioista, joita ei voi jättää taakseen. Hidastempoinen mutta mukaansatempaiseva kirja vuorottelee niin aikakausien, paikan kuin kertojien ja kerronnan osalta: Pariisiin sijoittuvissa osioissa kertojana on Toklas, Paraisten tapahtumista puolestaan kertoo kirjeissään Ulriikka Melvas -niminen puutarhuri. Jussi Karjalaisen suunnittelema kaunis kansi antaa hienovaraisia vihjeitä menneistä tapahtumista.

Olen pitänyt kaikista lukemistani Parkkisen kirjoista eikä Neiti Steinin keittäjätär pettänyt korkeita odotuksiani. Nautin etenkin Pariisiin sijoittuvista osioista ja siitä, millaiseksi Parkkinen Steinin ja Toklasin talouden ja seurapiirin kirjoittaa. Läsnä ovat taiteilijatuttuvat, ruoka, jossain määrin epätasa-arvoinen mutta silti vakaa parisuhdekin: Emme olleet aina onnellisia, mutta me olimme aina yhdessä.

Ei siis ihmekään, että mieleni tekee nyt lukea Alice B. Toklasin keittokirja (Steiniakaan en muuten ole koskaan lukenut).