Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet
Bazar 2021
382 sivua
Kotimainen romaani
(Ennakkokappale kustantamosta, romaani ilmestyy 26.1.2021)

Wivi hengittää syvään, on ihmeellistä, että joku ajattelee näin, mutta vielä ihmeellisempää on, että hän uskaltaa sanoa sen ääneen kirjan sivuilla. Hän ei olisi uskaltanut, vaikka ajattelikin juuri näin. Jokin on muuttunut, jokin on muuttumassa, maailma, hän ja he siinä mukana.

Aamukävelyilläni eräs reiteistäni pitää sisällään pienen mutta julkisen salaisuuden: uusien omakotitalojen piilottamana, poissa näkyvistä mutta lujasti paikallaan sijaitsee Wivi Lönnin kesäasunto, mökki tai pieni huvila. Tiedän, missä huvila sijaitsee, mutta se kuuluu yksityiselle tontille. Kävellessäni siellä suunnalla ajattelen aina Wivi Lönniä, ensimmäistä merkittävää suomalaista naisarkkitehtia. Onneksi on monia paikkoja, maamerkkejä, joissa Lönnin työ näkyy julkisesti.

Lönnin elämästä en tiennyt oikeastaan mitään. Nyt tiedän enemmän, kaunokirjallisuuden kertomana. Pirkko Soinisen romaani Valosta rakentuvat huoneet kytkeytyy siihen kaunokirjallisuuden lajiin, jossa fiktio rakentuu todellisen henkilön ympärille. Edellisessä romaanissaan Ellen Soininen keskittyi Ellen Thesleffin elämään. En tiedä, voiko tätä oikeastaan kutsua lajityypiksi, mutta sen upeita edustajia ovat myös mm. Minna Rytisalon Rouva C., Johanna Venhon Ensimmäinen nainen sekä tietysti jo vuonna 2003 ilmestynyt Rakel Liehun Helene, jonka luin vasta viime keväänä. Kaikilla mainituilla kirjailijoilla on oma tapansa kirjoittaa, joten en tässä luetellessani rinnasta teoksia toisiinsa.

Valosta rakentuvat huoneet etenee kronologisesti Wivi Lönnin, nyt jo romaanihenkilö Wivin, elinvuosien mukaan ja yltää vuoteen 1932 saakka (Lönn kuoli vuonna 1966): lapsuus, nuoruus, opiskelu, aikuistuminen, työ ja ura, rakkaus. Kaiken Soininen kertoo toisaalta tarkkaan, toisaalta ilmavasti, tilaa antaen. On myönnettävä, että ihan aluksi en päässyt sisälle romaanin maailmaan. Lyhyet luvut ikään kuin kiisivät ohitseni, bongailin paikkoja ja nimiä, tunnistin paljon niistä hankaluuksista joita nuoren nainen alallaan kohtaa, ihastelin Wivin lahjakkuutta. Mutta jotain jäin kaipaamaan, jotain sellaista, joka rikkoisi varman päälle rakentuvan kronologian, jonka mukaisesti yhteiskunnalliset tapahtumat ja paikat lomittuvat työn ja yksityiselämän kanssa.

Soininen on tehnyt ihailtavan laajaa taustatutkimusta romaaniaan varten. Teoksen mittava lähdeluettelo sekä kaikki Lönnin jäljille vievät keskustelut ja matkat vakuuttavat. Ajankuva piirtyykin tarkkaan. 1900-luvun alkupuolen taide-elämä ja ihmiset, heidän lyhyempi tai pitempi – erikseen nostan esille Armas Lindgrenin – pistäytymisensä Wivin elämässä. Työ on, kuten aikansa muillakin uranaisilla, osin taistelua ja vakuuttelua omasta osaamisestaan aina opiskeluajoista ja -paikan saamisesta lähtien. Soininen saa arkkitehtuurin tuntumaan kiehtovalta, lukemisen lomassa googlailin Wivi Lönnin suunnittelemia rakennuksia. Kartalta poimin myös hänen elämänsä paikkoja aina Tampereelta, Tallinnasta ja Kulosaaresta alati kiehtovaan ja vapaamieliseen Pariisiin sekä lumihiutaleiden Säynätsaloon.

Jossain välissä lukemista tapahtui jotain, upposin romaaniin koko lailla täysin. Yksi syy uppoamiseen on varmasti Hanna Parviainen, Lönnin elämänkumppani, lämminkatseinen keskisuomalainen nainen. Miten hyvin Soininen saa Wivin ja Hannan suhteen elämään: kertomatta liikaa ja silti kaiken oleellisen. Hannan tähtisilmistä Wivi löytää kiinnekohdan ja kerronta vie, tulee liki.

Valosta rakentuvat huoneet on nopealukuinen mutta perusteellinen, kaunis romaani. Päällimmäiseksi siitä jää mieleen Wivin uran ohella lämpö, joka väreilee Hannan tähtitornista lukijan sohvannurkkaan ja kauemmaskin:

Rakkautta tuskin saattoi olla koskaan liian vähän maailmankaikkeudessa, päinvastoin.