Karolina Ramqvist: Karhunainen

 

Karolina Ramqvist: Karhunainen
Gummerus 2020
Björnkvinnan 2019
Suomentanut Laura Kulmala
Kansi Jenni Noponen
363 sivua
Ruotsalainen historiaa, esseetä ja omaelämäkerrallisuutta sekoittava tietokirja

 

Ajatus siitä, etten enää kykenisi kirjoittamaan kauhistutti minua. Kun tarkastelin edessäni olevia tekstinkappaleita, tuntui kuin olisi katsellut ulkoapäin jotakin pysähtynyttä ja kuollutta. Olin tappanut ne itse pakkomielteilläni ja kyvyttömyydelläni päästää irti ja mennä eteenpäin. En ollut enää edes varma, mitä kirjoitin. En tiennyt mitä, enkä etenkään miksi.

Kirjan kansi kiinnitti huomioni: miten tyylikäs ja pelkistetty, miten kiehtova nimikin kirjalla. Karhunainen. Kirja kuitenkin unohtui, mutta kun ruotsalaisen Karolina Ramqvistin teos tuli vastaan siellä täällä tuttavieni postauksissa, kiinnostuin uudelleen: Jenni Noposen suunnittelemien kansien välissä olisi selvästi lukemisen arvoinen, joskin samalla aika ristiriitainen lukukokemus.

Ja juuri sellainen tämä kirja on: kiehtova ja ristiriitainen. Ramqvistin teksti vie heti mukanaan. Se kertoo toisaalta Ramqvistista itsestään, siitä miten hän kirjoittaa ja tuskailee kirjoittamisensa kanssa, kasvattaa lapsiaan, pohtii sukupuolirooleja, matkustaa. Toisaalta kirja kertoo – suuresti spekuloiden – 1500-luvulla eläneestä Marguerite de la Rocquesta, joka seuraa holhoojansa mukana tutkimusmatkalle kohti ns. Uutta maailmaa. Laivamatkan aikana tapahtuneen vuoksi Marguerite kuitenkin hylätään ja hän joutuu asumaan Kanadan edustalla olevalle saarelle. Hänen kohtalonsa ei jätä Ramqvistia rauhaan. Eräänä keskeisenä lähteenä Ramqvistilla on Margareeta Navarralaisen Heptaméron-novellikokoelma vuodelta 1559.

Monipuolisuudessaan upeista lähtökohdistaan huolimatta Karhunainen on tosiaankin niin ristiriitainen lukukokemus kuin mitä kirjasomesta olin lukenut. Ramqvistin omaelämäkerrallinen osuus pitää kyllä otteessaan ja tulee liki, mutta teoksen alkupuolella historiallinen osuus jää ohueksi, Marguerite vieraaksi. Tämä onneksi muuttuu kirjan loppupuolella. Lukemisen jälkeen googlailikin de la Rocquen elämää tietääkseni hänestä enemmän.

Vaikkei Ramqvist pääse kovin syvälle Margueriten tarinassa, oman itsensä kanssa hän pääsee. Pidin Karhunaisen esseistisestä, osin autofiktiivisestä otteesta. Oli nautinnollista lukea Ramqvistin ja tyttärensä Pariisin-matkasta sekä pohtia sitä, miksi kirjoittaminen on joskus niin vaikeaa. Keski-ikäisen ruotsalaisnaisen tarina puhutteli minua enemmän kuin satoja vuosia sitten saarelle karkoitetun naisen, vaikka toisinkin olisi voinut olla. Ramqvistin elämässä on paljon kiinnostavaa ja koskettavaa niin ruotsalaista kulttuurielämää ajatellen kuin henkilökohtaisella tasolla.

Ja niin: Ramqvistin kirjoittamispohdinnat ja Margueriten elämäntapahtumien kuvaus eivät lomitu keskenään, eivät oikeastaan sidostu juuri ollenkaan, missä piilee Karhunaisen suurin ongelma. Monen muun lukijan tavoin minäkin ajattelin Bea Uusman Naparetkeä, Mia Kankimäen “Yönaisia” ja lisäksi yhtä työkirjaani, Krista Launosen Ofelian surua. Toki muitakin, mutta eniten näitä. Kaikissa mainituissa kirjailija peilaa itseään suhteessa tarkastelunsa kohteeseen ja onnistuu nivomaan oman elämänsä, lähdeaineiston ja tarinallisuuden yhteen. Harmillisesti Ramqvistilla tämä jää puolitiehen, toki hänellä on lähteitäkin vähänlaisesti.

Silti: Ramqvist kirjoittaa hyvin, Laura Kulmalan suomennnos on laadukas yhdistelmä esseistiikkaa, kirjoittamispäiväkirjaa ja arvoituskertomusta. Kokonaisuudessa on enemmän hyvää ja kiehtovaa kuin heikkoa. Siinä on paljon sellaista, joka saa googlaamaan ja jotain, joka jäänee kutkuttamaan mieltä pitkäksi aikaa. Ja hurjan koukuttavakin tämä on.

P.S. Kirjan ihana kansi ja omat karhuyritykseni eivät muuten kerro kirjan sisällöstä oikeastaan mitään.