Delia Owens: Suon villi laulu
WSOY 2020
Where The Crawdads Sing
Suomentanut Maria Lyytinen
Kansi Na Kim
416 sivua
Yhdysvaltalainen romaani
Lukuromaanit. Google löytää tien perille hyviin blogikeskusteluihin, joita aiheesta muutama vuosi sitten käytiin. Lukuromaani-termi jakaa mielipiteitä, sillä jokainen romaani on tietenkin tarkoitettu luettavaksi ja termi on sinänsä yhtä tyhjän kanssa. Monille, kuten minullekin, lukuromaani tarkoittaa jotain viihde- ja taideromaanin väliin jäävää kirjallisuutta.
Delia Owensin Suon villi laulu on sieltä viihteellisemmästä päästä. Amerikkalainen menestysromaani sijoittuu Pohjois-Carolinan suoalueille, josta löytyy ruumis. Yhteisön katseet kääntyvät “rämelikkaan”, Kya Clarkiin, joka asuu suolla ja karttaa ihmisiä. Kahdessa ajassa liikkuva romaani kuvailee yksinäisen tytön kasvua, suoluonnon ihmeitä ja tietenkin rakastamisen ja hyväksymisen vaikeutta. Mukana on myös ripaus murhamysteeriä.
Suon villissä laulussa on imua, kerronta vie mukanaan. Mutta romaani on ennalta-arvattava, osin asenteellinen ja epäuskottava. Epäuskottavaa on tietenkin jo se, että pieni likka elää yksin rämeellä ja varttuu sitten (tietenkin) älykkääksi kuin mikä. Hienoa! Mutta vielä epäuskottavampaa on Kyan suvun tarina. Asenteellinen romaani on siinä, että pahat ovat pahoja ja hyvät hyviä tavalla, joka on selvää alusta saakka. Ennalta-arvattavuus liittyykin sitten kaikkeen. Äh. Kokonaisuus on kimppu kliseitä. Sydämeen käyviä kliseitä.
Ja silti voin pyöritellä kysymystä: miten näin keskinkertaisessa kirjassa on voi olla myös näin paljon lumovoimaa? Sitä näet löytyy roimasti luontokuvauksista: rämeikkö, simpukat, lintujen sulat, ihmeellinen valo, kaskaiden laulu… Aiemmin tietokirjoja kirjoittanut Owens kirjoittaa oikean ylistyslaulun hyljeksityn mutta kiehtovan alueen ekosysteemille. Sen ansiosta romaanista jäänee mieleen ainakin tunnelma.
Lue tämä: Jos rakastat mukaansa tempaisevia lukuromaaneja, haluat uppoutumistarinan ja jos luontokuvaukset ovat lähellä sydäntäsi.
Karta tätä: Jos sana lukuromaani nostaa niskavillasi pystyyn, jos ärsyynnyt ennalta-arvattavuudesta ja stereotyyppisestä kerronnasta.
Lumovoimainen kirja kuulostaa ihanalta. Minuun uppoaa juurikin sellainen, että pieni lapsi elää yksin, sillä maailma on täynnä lapsia, jotka kasvavat mm. kaduilla ilman vanhempia. Pakolaisleirit ovat täynnä lapsia, joilla ei ole vanhempia. Yksin kasvavista lapsista pitääkin kirjoittaa sillä se on monen lapsen arkipäivää.
VastaaPoistaMai, olen samaa mieltä: yksin kasvista lapsista pitääkin kirjoittaa ja heistä täytyy pitää huolta. Minulle tässä romaanissa oli kuitenkin liikaa epäuskottavuutta ja sellaista ylisentimentaalisuutta, etten voinut tähän täysin ihastua. Kuitenkin tässä on paljon hyvää ja uskoisin, että pidät tästä. :)
PoistaKatja, minä käytän sanaa lukuromaani muutamasta kirjasta vuodessa, mutta tämä ei ollut minulle lukuromaani, vaan monilla tasoillaan vetävä tarina. Tuli mieleen Lumilapsi, mutta siltikin: Tämä oli todellisempi. Ei niin maaginen tai satumainen. Tämä voi olla myös jollekin lohtukirja, sillä kirjan kauneus, rujokin aivan pakahduttaa. Pidän tästä niin paljon, että paras ystäväni löytää tämän joulupaketistaan. Tieädn, että hänkin pitää! En tilannut kirjaa, vaan olin jonkinasteisen tuttuuden perusteella profiloitu tähän kirjaan. Samalta kustantamolta tuli toinenkin, jota en ollut tilannut ja se nyt polttaa edessäni eli ei helppo kirjoittaa ulos, vaan on kuin kävelisi hehkuvien hiilien päällä...
PoistaMinä en maistanut tässä siirappia yhtään. Sellaisesta en tarinoissa pidä. Ehkä minulla on joku marskimaa ja kotilot -geeni, sillä muistin myös Doerrin kirjaa Kaikki se valo jota emme näe...
Suon villi laulu on myös kuin lääkettä, kun on lukenut jotain, mikä kiinnostaa, mutta satuttaa liikaa. Olisikin pitänyt lukea nämä kaksi kutsumatta tullutta toisessa järjestyksessä, mutta julkaisupäivät ratkaisivat. Aloitettuani 'suokirjan' en voinut myöskään siitä enää irrottaa...
(Suuri lukuromaani minulle on tänä vuonna ja tähän mennessä Äidinmaa.)
♥♥
Leena, jännä, että mainitsit tuon Doerrin kirjan, sillä minäkin ajattelin sitä tämän äärellä. ♥ Ja juuri kotiloista, marskimaasta jne. pidin. Pidin myös Kyasta ja Tatesta, tietenkin, samoin romaanin lopusta. Silti tässä oli minulle jotain, mikä teki tästä itselleni liiakn - noh - lukuromaanin. Olen siitä vähän harmissani, mutta tällaista lukeminen joskus on.
PoistaOlen silti iloinen, että tämä kirja tuli minullekin yllättäen. Vaikken täysin ihastunut, en olisi silti voinut keskenkään jättää.
♥♥♥
Minä en aikonut aloittaakaan,mutta onneksi aloitin! Tämä on nyt tänä vuonna lukemistani kirjoista toiseksi eniten luettu kirja blogissani. Luetuin on varhempi, joten totuus ei ole ihan noin suora, mutta kyllä se eniten luettukin on kova teos eli Tiina Katriina Tikkasen Toinen silmä kiinni.
Poista(Onko sulla nyt se uusi blogipohja jo? Eikö se muuta ulkoasua mitenkään? Pelkään hulluna, että kaikki menee soosiksi, monien vuosien työ...)
♥♥
Kun luin tämän kirja-arvostelusi, tuli mieleen että tämä on niin elokuvamateriaalia, ja googlasin, ja sieltähän löytyikin että sellainen on jossain vaiheessa tulossa.
VastaaPoistaJael, tästä on tosiaan tulossa elokuva, muistaakseni Reese Witherspoon tuottaa sen. Seuraan Instassa Reese's Book Clubia, ihastuttava sometili. ♥
PoistaKatja, ei ikinä usko mitä minä viimeksi googlaan telefonista sängyssä: Britannian kuninkaalliset ja tietysti Harry Ja Meghan! Tämä on varmaan mutkan kautta jotenkin sun syysi:) Haluan nädä tästä tehdyn elokuvan.
PoistaMietitkö yhtään kun luit Lasilinnaa, että siinä kuin lapsilla ei olisi ikinä ollut ruokaa tms. eli paljon uskottavampi on Rämelikka, vaikka odotinkin koko ajan, mitä syömisiä mainitaan. Tulihan siinä sitten lopulta kaloja ja äyriäisiäkin ja sitten oli se yksi kiva pariskunta, joka vähän aina yritti auttaa häntä...
♥♥
Vaimolle hyvää lukemista. Ei ehkä ihan minun makuun.
VastaaPoista