Virginia Woolf x 2: Majakka ja Kiitäjän kuolema

[Tässä blogijutussa on mukana kaksi Virginia Woolfin kirjaa, joista kummastakin ehdin postata jo Lumiomenan Instagramiin. Bloggerissa on ollut taas jotain ärsyttäviä muutoksia ja esimerkiksi tekstin fontin koon muuttaminen on aiempaa hankalampaa, argh, mutta tällä mennään. ♥]

Virginia Woolf: Majakka

Tammi 2003 (ensimmäinen suomennossa ilmestynyt 1977)

To the Lighthouse 1927

Suomentanut Kai Kaila

Kannen suunnittelu Heikki Kalliomaa

258 sivua

Englantilainen romaani

Luinko viime viikolla kesälomani parhaimman kirjan? Virginia Woolfin “Majakka” on kirjallisuutta, jota rakastan, mutta vielä muutama sananen ennen kuin menen rakkaudentunnustukseen.

Moninäkökulmainen “Majakka” alkaa rouva Ramsayn perheen retkisuunnitelmista ja tutustuttaa koko joukkoon ihmisiä. Säästä puhuminen paljastaa henkilöiden perusluonteesta, mutta alussa lukija ei voi tietää, mihin suuntaan tarina (tai tarinat, jokaisella omansa, tarinavetoisesta kirjasta ei kuitenkaan ole kyse, joten sanavalintani voisi olla toinenkin, mutta huom: kyse on vasta alusta) ja kerronta kehittyvät. Hyvä niin, kyseessä on romaani, jolle on syytä antaa aikaa, jonka lukeminen viipyillen on valtava ilo, vaikka teoksen tunnelma on pitkälti surumielinen – ja vapauttava.

Vaikka olin lukenut arvosteluja ja muita Majakkaa käsitteleviä kirjoituksia, yllätti romaanin rakenne minut. Tiesin kyllä jo ennakkoon, että Majakka on moniääninen romaani, mutta kuvittelin sen – ehkä "Mrs. Dallowayn" tapaan – sijoittuvan yhteen päivään ja erityisesti rouva Ramsayn pään sisäiseen maailmaan. Lopulta aikajänne on melko pitkä, vaikka päiviä onkin kaksi. Huvilan tunnelma ja koko maailma muuttuvat, toiset ihmiset pysyvät, toiset – niin, eivät: kuolema on läsnä.

Majakassa kertojat ja näkökulmat vaihtuvat, mikä vaatii tarkkaavaisuutta lukijalta (vaati ainakin minulta), mutta kun kerronnan rytmiin tottuu, avautuu koko romaani entistä paremmin. Majakan kaikkein keskeisimmät – ainakin minulle tärkeimmät – henkilöt ovat rouva Ramsay ja Lily Briscoe. Rouva Ramsay on viisikymppinen kaunotar, joka on taitava ohjailemaan muita. Lily Briscoe on taiteilija, uudemman ja nuoremman sukupolven nainen. Naisten kertojanäänistä avautuu näkymiä naisen asemaan Woolfin aikana: avioliitto ja oma tie, haaveet ja toiveet, se millaisia mahdollisuuksia ja suuntia ei toisella ole ollut ja toisella on.

Majakka on kirjallisuutta, jota rakastan. Se on enimmäkseen tajunnanvirtainen ja osin konkreettinen: ihmisten mieli vaeltaa ja samalla miljöö yhtä lailla huoneissa (muuttuvaa valoa, ruoan käryä ja katettuja lautasia myöten) kuin ulkona piirtyy tarkkana ja aistivoimaisena. Se on feministinen klassikko, joka valottaa aikakauden arvojen ristiriitoja ja joka näkökulmatekniikkansa ja teemojensa vuoksi pysyy edelleen ajankohtaisena. Kaiken lisäksi se on sekä piikikäs että niin, niin kaunis.

Majakka on niitä kirjoja, jotka voisin ottaa mukaani nukkumaan – osaksi uniani, pääni sisäisyyttä.

♥♥♥

Virginia Woolf: Kiitäjän kuolema ja muita esseitä

Teos 2013

66 esseetä

Suomentanut Jaana Kapari-Jatta

Kansi Camilla Pentti

576 sivua

Brittiläinen kirjoituskokoelma

Aika usein olen tainnut mainita aloittaneeni kirjan, kuljettaneeni sitä mukanani, lukeneeni pätkissä jne. Virginia Woolfin esseekokoelmaa “Kiitäjän kuolema” vasta kuljettelinkin, mutta tarkoituksella, sillä teoksen 66 esseetä ovat sen verran painavia, että luin niitä aina muutaman kerrallaan. Luin, istuin tai kävelin, ja mietiskelin. Ajattelin Woolfin elämää ja vielä enemmän pohdin häntä ajattelijana ja kirjailijana, oivaltajana, älykkäänä sanankäyttäjänä.

Tätä kirjoittaessani olen palannut joihinkin, unohtanut osan ja jotkut muistan ihmeellisen kirkkaasti. Kokonaisuus on, kuten tekstikokoelmissa usein, epätasainen – toki laadukkaasti, eli kaikkea lukee mielellään ja jokainen essee antaa ajateltavaa; osa siksi, että teksti on loistokasta ja osa vain ajankuvan vuoksi, peilinä kirjoitusajankohtansa älymystön ajatuksiin. Esseiden tematiikka vaihtelee kirjallisuudesta (annettuihin) sukupuolirooleihin ja matkustamisesta kuvaukseen ilmahyökkäyksestä. 

Kun tekstejä lukee, tulee sellainen olo kuin pääsisi Woolfin pään sisälle – kuin olisi osa hänen sanojensa virtaa ja sitä maailmaa, jossa hän eli. Kiitos tästä myös teoksen oivasti suomentaneelle

Rakastin tämän hajanaista lukemista ja kuljettanen tätä mukanani vielä toistekin.