keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa



Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa
Otava 2019
Körsbär i snön 2019
Suomentanut Jaana Nikula
Kansi Piia Aho
415 sivua
Kotimainen, Yhdysvaltoihin sijoittuva romaani


Voi olla, että pelkoni ja kirjoittamiseni ovat yksi ja sama asia. Se merkitsee, ettei kirjoittamisesta tule mitään ilman Paniikkilintua.

Muistilista:
♥ Kuuntele uudelleen Tori Amosin kappaleet ”Butterfly” ja ”Snow Cherries from France”
♥ Lue The Bell Jar (Lasikellon alla) sekin uudelleen, edellisestä lukukerrasta on noin 20 vuotta
♥ Etsi Sylvia Plathin päiväkirjojen lyhentämätön versio (hyllyssäni vain on Ted Hughesin toimittama laitos)
♥ Tsekkaa Revlonin huulipunan sävy

Sanna Tahvanaisen Kirsikoita lumessa toimii minulle muistutuksena monesta. Niin ikään se on kiinnostava kirja monesta syystä. Se on kotimainen romaani, jossa ei ole mitään suomalaista tai, kirjoituskieltä ajatellen, suomenruotsalaista, tosin Sibelius mainitaan ja yksi sivuhenkilö on Virosta eli läheltä. Se on yhdistelmä viihdettä ja vakavuutta, sen lukeminenkin saa toisaalta aikaan kevyen, miltei ilakoivan olon, mutta toisaalta sen lukeminen vakavoittaa, muistuttaa ihmisyyden hauraudesta. Kiinnostavinta siinä on se, että se menee Sylvia Plathin, tuon varsin ikonisen amerikkalaisten runoilijan ja kirjailijan, nahkoihin.

Minulle Tahvanaisen romaani on kiinnostava myös siksi, että se pakottaa pohtimaan sitä, miten helposti joku kirja voi jäädä lukematta – tai yhtä lailla: miten joku lopulta luettavaksi valikoituu. Itse näet romaanin nimen perusteella kuvittelin, että kyseessä on viihteellinen chick lit -kirja ja vaikka sellaisille on aikansa ja paikkansa (toimivat monesti etenkin äänikirjoina), en yleensä etsi niitä luettavakseni. Onkin kiittäminen Leena Lumin bloggausta ja Bookstagramia siitä, että oivalsin Tahvanaisen romaanin kertovan Sylvia Plathista, jonka teoksia luin innolla parisenkymmentä vuotta sitten ja jonka elämäntarina kiehtoi silloin ja kiehtoo yhä, mutta myös ahdistaa.

Kirsikoita lumessa kertoo yhdestä, melko lyhyestä, ajanjaksosta Plathin elämässä: kesästä 1953, jolloin Sylvia (romaanissa tietenkin Sylvia!) toimii harjoittelijana Mademoiselle-lehdessä. Kesä on monella tapaa ihmeellinen: muut harjoittelijat tuntuvat olevan kuin eri maailmasta, niin vauraita ja vapautuneita, mutta kesän mittaan Sylviakin vapautuu – osin, sillä hänen henkinen taakkansa kasvaa joskus liian suureksi, mutta tässä vaiheessa vain joskus.

Sylvian kesä New Yorkissa helmeilee elämäniloa, mutta kantaa myös painajaisia, unilääkkeitä ja epävarmuutta. Sylvia haluaa kokea kaiken ja samalla vetäytyä kaikesta. Tahvanainen saavuttaa paljon kuvatessaan toisaalta näennäisen kepeää elämää, juhlia, samppanjaa, uusia ja ihmeellisiä ihmisiä ja toisaalta Paniikkilinnun nokkimista Sylvian rinnassa: Pitääkö lintu minusta kiinni nokalla ja kynsillään? Vai pidänkö minä kiinni siitä? Myös historian kulku, esimerkiksi Rosenbergin pariskunnan tuomio, määrittää osaltaan sitä miten Sylvia maailman näkee: Ovatko viikset huulipunaa tärkeämmät? Kysymys on edelleen akuutti.

Kirsikoita lumessa on pääosin lumovoimainen romaani, mutta osin se tuntuu Plathin Lasikellon alla -teoksen pastissilta, toisaalta kunnianosoitukselta tuota omaelämäkerrallista romaania kohtaan. Kummin vain, Tahvanaisen teos vie kiehtovasti Plathin kesään ja kohti sitä tulevaisuutta, joka Plathia myöhemmin odotti. Romaani toimii hienosti myös niille lukijoille, joille Sylvia Plath ei sano juuri mitään: kurkistuksena 1950-luvun New Yorkiin ja toimituksen nuorten harjoittelijanaisten, etenkin yhden Sylvian, iloihin ja suruihin – kaikkeen siihen, mikä pinnan alla vääjäämättä liikehtii.


Ja niistä muistutuksista: Tori Amos on kertonut, kuinka Sylvia Plath on muiden muassa vaikuttanut hänen laululyriikkaansa, Amosin fanifoorumeilla tulkitaan ainakin Butterfly-kappaleen kertovan Plathista ja nyt Tahvanaisen romaanin nimen perusteella ajattelen tietenkin Amosin kappaletta Snow Cherries from France, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä Plathin kanssa, mutta näinhän eri asiat mielessä yhdistyvät.

Kirsikoita lumessa tuo niin vahvoja muistumia Lasikellon alla -romaanista, että siihen täytyy palata. Plathin päiväkirjoista omistan vain Ted Hughesin toimittaman version, jonka näen nykyisin monestakin syystä ristiriitaisena. Siksi voisi olla hyvä lukea lyhentämätön versio – vai haluaisinko, sittenkään? 

Revlonin huulipuna. No, sävy on nimeltään Cherries in the snow. Vaikka ehostan itseäni, en juurikaan käytä huulipunaa. Kirjallisuus saa googlailemaan kaikenlaista.

6 kommenttia:

  1. Tämä on kiinnostava kirja. Nimestä ei tosiaan arvaa, mistä se kertoo. Minunkin pitäisi lukea pitkästä aikaa myös Sylvia Plathia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjarakkautta, tämä on monella tapaa jännä kirja. Hyvin kirjoitettu ja ihana, mutta silti jotenkin niin paljon muistumia Lasikellon alla -romaanista tuova.

      Poista
  2. En tiedä kehtaanko tunnustaa, mutta tunnustan kuitenkin: jäi kesken :) Ehkä ajankohta ei ollut otollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, aina kehtaa tunnustaa! Joskus käy näin, kirja ei joko osu omaan lukumakuun tai sitten ajankohta on tosiaankin vääränlainen. Luettava ei kuitenkaan onneksi heti lopu!

      Poista
  3. Minulla on tällä hetkellä jonkinlainen kyllästyminen todellisista ihmisistä kertoviin romaaneihin. Siksi en ole saanut tartuttua Johanna Venhon kehuttuun Ensimmäiseen naiseenkaan. Jossain vaiheessa haluan kyllä lukea sen, mutta nyt aika ei tunnu oikealta.

    Tämä Kirsikoita lumessa ei kauheasti houkuttele, ehkä siksi että Plath on minulle tärkeä kirjailija. Mutta kirja on saanut kyllä aikaan sen, että tekisi mieli lukea Plathia itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, vähän sama juttu kyllä. Jotkut aihepiirit tai käsittelytavat tuntuvat ilmestyvän samaan aikaan kuin sienet sateella.

      Plath on minullekin tärkeä ja tein siis päinvastoin kuin sinä: luin tämän siksi! Olen iloinen että luin.

      Poista