tiistai 24. helmikuuta 2009

~JODI PICOULT: KORUTON TOTUUS~


Jodi Picoultin Koruton totuus on alkuasetelmaltaan kuin menestyselokuva tai television lakisarjan jakso. Romaani lähtee liikkeelle aviottoman amishvauvan syntymästä ja kuolemasta. Vauvan kuolema vaikuttaa murhalta ja teini-ikäinen äiti Katie syylliseltä. Amishyhteisönsä hylänneen ja yhteisön ulossulkeman Ledan sukulainen, juristi Ellie Hathaway, ryhtyy Katien puolustusasianajajaksi ja muuttaa amishyhteisöön asumaan. Tavanomaisista lähtökohdistaan huolimatta Picoultin kirja etenee yhteisökuvaukseksi sekä toden, kuvitelman ja unen rajamaastolla liikkuvaksi monitahoisen rakkauden ja luottamuksen kertomukseksi. Koruttomassa totuudessa on myös ripaus kummitustarinaa folkloristisesta näkökulmasta. Kirja on jaettu kahteen osaan siten, että sen loppupuoli keskittyy oikeussalidraaman kuvaukseen.

En ole koskaan ollut erikoisemmin lakisarjojen ystävä enkä helposti tartu oikeudenkäynneistä kertoviin kirjoihinkaan. Picoultista olin onnekseni kuullut aikaisemmin paljon hyvää, ja sainkin Koruttomasta totuudesta runsaasti tarttumapintoja. Picoult kuvailee kauniisti, paikoin jopa ihaillen, yksinkertaista maalaiselämää, jota amishit elävät. Lehmän poikiminen, amishnuorten keskinäinen kisailu sekä työn, ruoanlaiton tai maatilanhoiton, merkitys rakkauden osoituksena ovat kuin kauniista kansatieteellisestä kirjasta. Romaanin päähenkilöt Ellie ja Katie ovat paikoin oman roolinsa prototyyppejä, mutta samaan aikaan elämänmakuisia ja ”vikoineenkin” rakastettavia. Sivuhenkilöistä koskettavimpien joukkoon nousee Katien äiti Sarah, joka on kirjan alussa menettänyt kaksi lastaan (toisen kuolemalle, toisen amishyhteisöstä ulkomaailmalle) sekä kohtunsa.

Picoultin kerronta on viihteellistä, mutta samaan aikaan siinä määrin nautittavaa ja jopa fiksua, että nautin Koruttoman totuuden lukemista ja oikein odotin rauhallisia hetkiä, jolloin pääsisin jatkamaan kirjan parissa. Tuntematta amishien tapoja voisin väittää Picoultin onnistuvan kuvaamaan niitä ymmärtävästi, ulkopuolisuudestaan huolimatta osin kuin sisäpiiriläisenä. Vaikka teos ei tule elämään suurena klassikkona, onnistui se koskettamaan sekä jättämään pohdiskelevan olon pitkäksi aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti