torstai 26. tammikuuta 2023

Emily St. John Mandel: Asema 11


Emily St. John Mandel: Asema 11
Tammi 2022, Keltainen kirjasto Station Eleven 2014 Suomentanut Aleksi Milonoff Kansi Anna Makkonen 394 sivua Kanadalainen romaani


Ei enää valtioita, sillä kukaan ei vartioinut rajoja.

Ei enää palokuntia eikä poliisia. Ei enää teiden kunnossapitoa eikä jätehuoltoa. Ei enää avaruusaluksia, jotka nousevat ilmaan Cape Canaveralista [--]

Ei enää internetiä. Ei sosiaalista mediaa, ei ohi skrollattavia listoja unelmista ja hauraista toiveista, ei valokuvia lounaista, ei avunhuutoja ja tyytyväisyydenilmauksia [--]


Tulee päivä yksi, kaksi, kolme... Vuosi viisitoista tai kaksikymmentä. Eikä ole enää sähkökitaroita, lääkkeitä, lentämistä... Talvella lentokoneet sopivat ruoan säilyttämiseen, ruoste kukkii, teinit löytävät koneista paikkoja muhinointiin. On posttraumaattista stressiä ja kaunaa. Ihmiset, jokainen, ovat haudanneet läheisiään. Mutta on myös auringonnousuja ja -laskuja, musiikkia ja Shakespearea, ja on pöllö joka tuijottaa silmiin metsän siimeksessä.


Niin, on kauneutta maailmassa, jossa kaikki on muuttunut. Maailma pandemian jälkeen.


Myönnän, ettei kanadalaisen Emily St. John Mandelin romaani Asema 11 jaksanut aluksi kiinnostaa minua. Miksi ihmeessä lukisin romaanin pandemiasta, varsinkin nyt kun sellainen on rajoittanut elämää muutaman viime vuoden aikana (muttei onneksi juurikaan enää). No, vähänpä tiesin mutta nyt tiedän.


Tiedän, että Asema 11 on romaani, joka vei mukanaan heti ensisivuiltaan lähtien. Kirja, jonka luin silkasta lukemisen ilosta. Rakastan lukemista niin töissä kuin vapaa-ajalla, mutta joskus unohdan millaista on todella uppoutua tarinaan. Niin suuresti tarina kiertävästä teatteriseurueesta ja paljosta muusta (kirjassa on lukuisia sivupolkuja) minut lumosi. St. John Mandelin kirja on jännittävä, yhteiskunnallinen ja kaihoisa - yhdistelmä, josta myös dystopioita karttelevien tai niihin välinpitämättömästi suhtautuvienkin on helppo innostua.


Romaanin kehyskertomuksessa Kirsten on Kuningas Lear -näytelmässä esiintyvä lapsi, kun nopeasti leviävä virus saapuu Pohjois-Amerikkaan ja lyö läpi koko maailman. Ihmisiä kuolee, jokainen menettää jonkun jota rakastaa. Eräs ensimmäisistä kuolleista on Arthur-niminen näyttelijä. Arthurin ensimmäisen vaimon Mirandan sarjakuva "Asema 11" jää Kirstenille. 


Ja kuten alun lainaus jo kertookin, hajoaa myös koko yhteiskuntajärjestys. Kaikki tapahtuu nopeasti. Niin nopeasti, jopa dystopian kontekstissa epäuskottavasti: vaikka ihmiskunnasta suurin osa menehtyy, niin eikö oikeasti kukaan enää osaisi esimerkiksi valmistaa antibiootteja, edes opettelemalla? Onhan tieto niiden valmistamisesta varmasti talletettu moniin dokumentteihin. Romaanissa kuitenkin käydään koulua, viljellään maata, käytetään generaattoreita, pidetään tallella 20 vuoden takaisia esineitä.


Mutta hyvä teksti ja kiehtova tarina antavat anteeksi tuollaiset ihmettelyt. Ja miksei maailma voisi olla sellainenkin. Monilta osin Asema 11:n maailma on raadollinen, toisaalta se on mitä kaunein ja syvin kertomus ihmisyydestä, ihmisen ikävästä toisen luo, ja siitä kauneudesta joka maailmassa sittenkin elää: toivosta, joka kannattelee ja saa uskomaan uusiin maailmoihin.


Asema 11 on niitä kirjoja, joiden kohdalla voi huokaista: tätä oli ihana (!) lukea.


2 kommenttia:

  1. Aivan uskomattoman mahtava kirja, joka vei uskomattomiin tapahtumiin. Ja jatkokirja on jo varauslistalla. <3

    VastaaPoista
  2. Juuri kirjabloggaajien juttujen perusteella olen pannut kirjan lukulistalle. Yleensä jossain määrin välttelen dystopioita.

    VastaaPoista