perjantai 12. kesäkuuta 2020

Ann Patchett: The Dutch House



Ann Patchett: The Dutch House
Bloomsbury Publishing / HarperCollins 2019
Kannen maalaus Noah Saterstrom
337 sivua
Yhdysvaltalainen romaani

“Do you think it’s possible to ever see the past as it actually was?” I asked my sister. We were sitting in her car, parked in front of the Dutch House in the broad daylight of early summer. The linden trees kept us from seeing anything except the linden trees. I had thought the trees were enormous when I was young but they’d kept right on growing. Maybe one day they’d grow into the wall of Andrea’s dreams.
[--]
“I see the past as it actually was”, Maeve said.
She was looking at the trees.

Tiedättehän tunteen, kun romaani suorastaan imaisee mukaansa eikä sitä raaskisi laskea käsistään? Ei silloinkaan, kun lukeminen etenee hitaasti?

Ann Patchettin The Dutch House on juuri tällainen uppoutumiskirja. Hitaasti lukeminen kohdallani johtuu siitä, että luin ainakin vielä suomentamattoman kirjan sen alkukielellä englanniksi ja vaikka toki osaan englantia oikein sujuvasti, on silti aina nopeampaa lukea suomeksi. Mutta eipä lukeminen mikään nopeuskisa ole. Upea romaani on tämän vuoden Pulitzer-ehdokkaiden joukossa.

Romaani on sukutarina, jonka keskiössä ovat sisarukset Maeve ja Danny, joka on teoksen minäkertoja, sekä majesteettinen vanha talo Philadelphian laitamilla. The Dutch Houseksi kutsun talon aulaa koristavat VanHoebookien muotokuvat. Danny ja Maeve muuttavat taloon lapsina, mutta elämä on kaikkea muuta kuin onnellista. Heidän äitinsä jättää perheensä ja isän uusi vaimo Andrea on kuin satujen klassinen paha äitipuoli. Maeve ja Colin varttuvat, mutta talo ei jätä heitä koskaan rauhaan.

Kokonaisuus on liikuttava ja älykkäästi kirjoitettu romaani toimimattomasta perheestä, sisarussuhteista ja osin myös Yhdysvaltain muuttumisesta 1960-luvulta (Maeven ja Dannyn nuoruusvuosista) kohti myöhempiä vuosikymmeniä. Patchett pääsee vaikuttavalla tavalla henkilöhahmojensa nahkoihin ja siihen, miten eri tavalla samankin perheet jäsenet asiat kokevat ja muistavat.

Kokonaisuus on varsin perinteinen romaani, mutta tässä perinteisyys tarkoittaa hyvää ja laadukasta kirjallisuutta. Menetys, menetykset, väärinkohtelu ja perhesiteet nivoutuvat yhteen talon ja sen sisältämien maalausten kanssa ja sitä kehystävien puiden kanssa. Erityisen vahvasti mielen verkkokalvoille piirtyy kuva Maevesta, muutenkin kuin kirjan kannen vuoksi. Kansikuvan on Noah Saterstrom maalannut nimenomaan Patchettin romaania varten ja maalaus esittää Maevea.

Mikä koukuttava, samalla kertaa hauras ja väkevä romaani. Tätä oli i h a n a lukea.

P.S. Instagram-tililläni kommenteissa käy ilmi, että romaani julkaistaan suomeksi vuonna 2021.
Loistavaa!

3 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, kiinnostuin heti)

    VastaaPoista
  2. Kunpa tuo suomennettaisiin! Minä luen niin hitaasti englantia, että blogi vain seisoisi. No, joskus Irlannissa minua luultiin britiksi, mutta se oli vuonna koivu ja tähti. Ei enää, koska matkoillakin pyrin käyttämään saksaani. Olen nyt lukenut ilman nopeuskisaa yhtä vähän kevyempää kirjaa, mutta luen sitä vain itselleni. Odotin hulluna seuraavaa, mutta sitä saikin odottaa, sillä täällä joku sulku kirjastossa ja teos tuli just kun olimme poissa. Se onkin pokkarina ja sen fonttikoko...Huomenna siihen, nyt vielä kuvaamaan.

    ♥♥

    VastaaPoista
  3. Kuullostaa kiehtovalta. Toimimaton perhe on hyvä aihe.
    Olen aiemmin vähän suorittanut kirjoja. Hyvä muistutus on se, ettei lukeminen ole mikään nopeuskisa. Pitää muistaa nautiskella, kun saa hyvän kirjan käsiinsä.

    VastaaPoista