keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Eeva Tenhunen: Nuku hyvin, Punahilkka

Kotimainen keskiviikko
Eeva Tenhunen: Nuku hyvin, Punahilkka
Kustantaja: Wsoy 1973
Kansi: Vanhempieni hyllystä löytyneestä painoksesta ovat kansipaperit kadonneet
Kotimainen romaani, jännityskirja
Sivuja: 281

Minä tiedän koko ajan että se on vain unta ja haluaisin herätä tai ainakin muuttaa sitä vähän: kääntyä vasemmalle käsityöluokan ovesta tai oikealle alakerran portaisiin, sitä kautta pääsisin ulos painajaisesta.
Mutta minun on vain kuljettava suoraan eteenpäin - niin kuin sinä iltana - vaikka tiedän että olen peruuttamattomasti myöhässä, että se on jo tapahtunut. Minun on pakko kulkea käytävä päähän asti. Askeleet kaikuvat kumeina tyhjässä koulussa - niin sinä iltana - ja se kauhea odottaa käytävän päässä.


Ulla Autio, nuori äidinkielenopettaja, herää toistuvasti samaan painajaiseen, joka johdattaa hänet kahdeksanvuoden takaisiin tapahtumiin 1960-luvun itäsuomalaiseen koulumaailmaan ja sekä murhiin, joiden aikana Ulla itse oli kuin tahmeassa alkutalvisessa unessa. Paha, susi, pimeys ja ennen kaikkea ahdasmielisyys tuntuu vaanivan kaikkialla pienessä kirkonkylässä.

Eeva Tenhusen jännitysromaani Nuku hyvin, Punahilkka (1973) vie lukijansa Kiteetä muistuttavalle paikkakunnalle itärajan tuntumaan. Suuresta kaupungista paikkunnalle muuttava Ulla, minä-kertoja, on nuori opettajaopintojaan viimeistelevä humanististen tieteiden kandidaatti, joka ei taannoisen itsemurhayrityksensä vuoksi saa töitä muualta. Romaanin kirkonkylä ei juuri nuoria opettajia houkuttele: siellä on muutama kauppa, kirkko, Osuuspankki skeä nuoriseurantalo, jossa opettajan sopii käydä elokuvissa, muttei sentään tansseissa. Parhaat ostokset ovat kumisaappaat, jotka turvaavat kuivat jalat kylän rapakkoisella pääkadulla, eikä ole mitenkään outoa, että eräänkin koululaispojan isä toimii Juurikan tähkän, paikallisen pontikkamerkin, asiamiehenä. Elämä voisi kylän sisäänpäinlämpiävyydestään huolimatta olla idyllistä ellei kaikki muuttuisi marras-joulukuussa.

Lukuvuosi alkaa hyvin. Ulla tuntuu solahtavan yhdeksi tytöistä, jotka nuorina ja naimattomina ovat opettajakunnan hierarkiassa alimpana. Kaikkein yli on tietenkin romanttisiakin haaveita monessa herättävä Tuomas Tarkiainen, rehtori ja kirkkoherra, joka saa naisen kuin naisen lankeamaan itseensä - vain platonisella tasolla, totta kai. Hänen jälkeensä hierarkiassa ovat miehet, joille sallitaan jopa juomiskulttuuri sekä flirttailu, sitten rouvat, jotka pitävät omia kutsujaan ja lopuksi tytöt. Kaiken ulkopuolella ovat se ruutupaitainen vaitonainen miesopettaja sekä värikäs kuvaamataidon opettaja. Heidät kaikki Tenhunen esittelee romaaninsa alkulehdillä Otteena K:n yhteiskoulun vuosikertomuksesta. Ulla löytää rytmin opetukseensa, osallistuu sopivassa määrin sosiaalisen elämään ja ystävystyy. Asiat saavat kuitenkin uuden sävyn syyslukukauden edetessä. Tyttöjen ikkunan takana vaanii joku, sitten Ulla löytää ensin luokan rasittavan kielikellon Marketan verisenä sekä tajuttomana ja hieman myöhemmin Tuomaksen murhattuna. Kaikki on kuin painajaista ja Ulla itse jonkinlaisessa horroksessa.

Heti marraskuun alussa paha lähti liikkeelle.
Aluksi se hiiviskeli nurkissa. Sen voi vain aavistaa kuolleessa mustassa maassa, kylmännihkeässä sumussa oka himmensi luokkien loistevalaisimet niin että tuskin näki lukea.
Lapset muuttuivat tylsiksi ja haluttomiksi, piilevä ilkeys puhkesi niissä kuin kulkutautina. Ensin se oli suhteellisen normaalia: ikkunoita vain meni rikki tavallista enemmän, tappelut toistuivat tavallista tiheämmin, väärille vastauksille hihiteltiin luokissa tavallista pahantahtoisemmin. Sitten alkoi varasteluepidemia.


Nuku hyvin, Punahilkka on mielestäni pikemminkin jännityskirja ja kouluyhteisön sosiaalis-kulttuurinen kuvaus kuin suoranainen dekkari. Toki kirjassa tapahtuu murhia, joihin löytyy ratkaisu sekä hyvin rakennettu motiivi, mutta romaanissa poliisi- tai etsivätyöskentely ei ole keskeistä, vaikka keskusrikospoliisin edustaja murhia selvitteleekin. Sen sijaan keskiössä on opettajakunnan elämän kuvaus hauskalla, oivaltavalla ja koskettavalla tavalla. Tenhunen tuntee koulumaailman. Hän osaa luoda mainioita karikatyyrejä opettajista ja oppilaista: on kiltti matematiikan tuntiopettaja, joka valvoo jälki-istuntoja muiden vuoroilla, on liian kireitä vaatteita käyttävä blondi liikunnanopettaja, jonka kiroilevan kuoren alla on epävarma maalaistyttö. On luokan rasittava kielikello sekä se liioitellun kohtelias nuorimies, jonka saa pelkällä läsnäolollaan luokkatoverinsa villeiksi. Pidin kovasti myös siitä, ettei kirja pursua raakuuksia, vaan sen jännitys ja suoranainen pelottavuus rakentuu arkisista seikoista: koko ajan pimeämmäksi käyvästä syksystä, täytetystä sudesta koulun lasivitriinissä, jalanjäljistä metsässä sekä opettajakunnan keskinäisen ystävyyden muuttumisesta kyräilyksi ja epäilyksi.

Olen lukenut Nuku hyvin, Punahilkan niin monesti, että muistin kirjasta melkein kaiken, vaikka edellisen kerran luin kirjan kymmenisen vuotta sitten. Kirja onkin minulle niin rakas, että vaikka olen suorittanut Susan nostalgiahaasteen, nostan sen muiden lukemieni haastekirjojen joukkoon eräänlaisena bonuksena. Koska Tenhusen romaani on minulle niin tuttu, ei se tarjonnut enää yllätystä murhaajan paljastuttua. Luin kirjan ensimmäisen kerran yläaste- tai lukioikäisenä, jolloin en olisi voinut aavistakaan murhaajaa. Nyt muistin syyllisen ja tämän motiivit jo heti opettajakunnan esittelyn luettuani, mutta kirja piti silti otteessaan. Lukijafokukseni tosin oli muualla: Tenhusen kirjoittajanotteessa, joka on raikasta ja yhteisökuvaukseltaan niin onnistunutta, että kirja voittaa kaikki viimeisten vuosien aikana lukemani jännityskirjat (joita on vain kourallinen).

Romaanissa on kaikesta huolimatta muutamia teemoja, jotka ovat 1970-luvun Suomessa varmasti herättäneet keskustelua ja tuntuneet rohkeilta, yllättäviltäkin. Nykulukijalle teemoissa ei ole mitään uutta, mutta 2010-luvulla kirjaa lukiessani ainakin minä pohdin muutaman ratkaisun suoranaista korrektiutta. Nyt asiat esitettäisiin varmasti toisin, vaikka juonenkulku olisikin tismalleen sama kuin vuonna 1973.

En kuitenkaan valita. Nuku hyvin, Punahilkka on omaa aikaansa peilaava kirja. Tenhunen osaa kuvata pienen kirkonkylän elämää, opettajakuntaa ja koko kouluyhteisöä, ystävyyssuhteita, mustasukkaisuutta, luontoa ja jonkinlaista itäsuomalaista mielenmaisemaa niin hyvin, että hänen tekstinsä tuntuu viidennelläkin lukukerralla raikkaalta, kotoisalta ja tuttuudestaan huolimatta jännittävältä. Suosittelen Nuku hyvin, Punahilkkaa myös niille (kaltaisilleni) lukijoille, jotka ainakin joissain määrin vierastavat dekkareita. Tenhusen tarinassa on siinä määrin tenhoa.


Suomen dekkariseuran sivulla voitte lukea Eeva Tenhusen haastattelun, jossa kirjailija pohtii muun muassa itä- ja länsisuomalaisen ihmisen eroja sekä kertoo, miksei enää kirjoita romaaneja.

19 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. Olen aina halunnut lukea Tenhusen Mustat kalat-klassikon, mutta en ole vielä(kään) saanut aikaiseksi. Jostain syystä vierastan kotimaisia dekkaristeja, mutta Tenhunen on tosiaan varmasti vähän toista maata kuin useimmat.

    Jännää, että olet lukenut kirjan useasti. Itse en muista koskaan lukeneeni dekkaria kahdesti, mutta toisaalta jaksan katsoa tv:stä Marpleja ja Poirotteja yhä uudestaan, vaikka tiedänkin murhaajan. Eli ei se näköjään haittaa, jos kerronnassa on muitakin ulottuvuuksia :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos perusteellsesta esittelystä! Olen aikoinani 80-luvlla lukenut koko Tenhusen tuotannon, tämänkin, mutta nyt aikuisena voisi olla ihan mukava palata ainakin tähän!

    VastaaPoista
  3. Olipas kiinnostava esittely Katja ja tällainen koulu- ja opettajamaailmaan sijoittuva dekkari pitäisi minun ehdottomasti lukea! Onko noista Tenhusen kirjoista tehty joskus TV:hen joku jännityssarja?

    VastaaPoista
  4. Lumikko: Minäkään en ole lukenut Mustia kaloja. Olen lukenut Kuoleman savolaiseen tapaan, Kuoleman sukupuussa sekä tämän. Aika vähän olen minäkin lukenut kotimaisia dekkareita, lähinnä Leena Lehtolaista (joka muuten teki lisurinsa ainakin osin Tenhusesta), Outi Pakkasta sekä Tenhusta, joista jälkimmäinen on mielestäni paras. Monissa muissa Tenhusen kirjoissa on Hallan poliisipariskinta rikoksia ratkomassa, mutta ei tässä.

    Jotain taikaa tässä kirjassa on, koska olen lukenut tämän niin monesti. En oikein itsekään tiedä, mikä tässä niin kiehtoo. :)

    Kirsi H.: Suosittelen palaamaan Tenhuseen nyt aikuisiällä! Ainakin tässä kirjassa on monia kerroksia, vaikka kerronta onkin melko suoraviivaista. Tenhusen kirjat ovat jotenkin eläviä.

    Sara: Sinulle tämän lukeminen sopisi mainiosti, voisin kuvitella! Kuolema savolaiseen tapaan on filmattu 80-luvulla ja hämärästi muistan katsoneeni sen.

    VastaaPoista
  5. Hauskaa, että tällaisia vanhempiakin kotimaisia kirjoja (ei-klassikkoja)aina välillä nousee esiin täällä blogimaailmassa. Itse en ole yhtään Tenhusen kirjaa lukenut, mutta tämän nimi on jollain kummallisella tavalla tuttu.

    VastaaPoista
  6. Jaana: Joskus on tosi "terapeuttista" lukea uudelleen vanhoja suosikkejaan. Muutamat tyttökirjat sekä juuri tämä Tenhusen kirjan tepsivät minulle joka kerta. :)

    VastaaPoista
  7. Luin Tenhusen kirjan joskus kai pari vuosikymmentä sitten. Juoni palautui mieleeni esittelystäsi, mutta taidanpa ottaa uudelleen luettavaksi!

    VastaaPoista
  8. Anja: Voin hyvin kuvitella, että kirjan juoni palautuu nopeasti mieleen. Tässä on jotain omalla tavallaan mieleenpainuvaa.

    VastaaPoista
  9. Tenhusen dekkarit ovat tosiaan sekä tunnelmallisia että vetäviä! Niissä on jotenkin huiman hyvin tallennettua ajankuvaa.

    Mulla oli muutama vuosi sitten Tenhus-kausi, jolloin luin varmaan kaikki hänen dekkarinsa putkeen. Ainakin Mustat kalat olen lukenut useampaankin kertaan.

    Erityisesti mieleen on jäänyt jostain kirjasta se runo, jossa viitattiin Andersenin satuun tanssivista punaisista kengistä. Olisiko ollut juuri tämä kirja tai sitten Kuolema savolaiseen tapaan?

    VastaaPoista
  10. Kiva, kun postasit tästä! Olen jo jokin aika sitten päättänyt lukea tämän kirjan syyslomalla, kun lähdetään mökille...oikein odotan! Ehkä luen muitakin Tenhusen kirjoja. Olen lukenut Kuolema savolaiseen tapaan kirjan ja sitten oli vielä joku hauska romanttinen kirja, joka ei ole dekkari.

    VastaaPoista
  11. Heti alkoi kiinnostaa tuo opettajakunnan kuvaus, ei nimittäin varmaan osa hahmoista olisi kaukana nykypäivänkään koulumaailmasta vaikka ihan samanlaista tytöt/rouvat/jne. jaottelua ei, ainakaan noin selvästi (?), enää olekaan.

    Ihana lukea "vanhemmasta" kirjasta ja kuulla, että se kestää aikaa. Hauska myös kuulla hyvistä suomalaisista jännityskirjoista, jotenkin vain tuntuu että niitä tulee lähinnä tuolta naapurimaastamme nykyään.

    VastaaPoista
  12. Salla: Olen kanssasi aivan samaa mieltä Tenhusesta. Hänen kirjojensa ajankuva on osuvaa ja kerrontansa samalla ihmeen ajatonta, tuoretta edelleen.

    Tässä kirjassa siteerataan Topeliuksen runoa "kuolo musta"-säkeillä, joten olisiko Andersenin satuun viittava runo Kuolemassa savolaiseen tapaan? Sen olen lukenut kerran, mutta voisin lukea uudelleenkin. :)

    Johanna: Hauskaa! On aina mukavaa, kun joku toinen lukee samoja hieman vanhempia kirjoja. Minäkin olen kuullut Tenhusen ei-dekkarista. Voisi olla metkaa lukea sekin.

    Linnea: Minä luulen, että Tenhusen kirjojen (hänellä on muitakin koulumaailmaan sijoittuvia kirjoja, Tenhunen itse työskenteli äidinkielen opettajana) opettajakunnan kuvaus on aika pätevää osin edelleenkin. Ne samat tyypit sieltä löytyvät, kuten oppilaidenkin joukosta, vaikka moni asia on ulkoisesti muuttunut.

    Kannattaa ainakin kokeilla Tenhusta. Tämä sopisi hyvin nyt syyspimeillä.

    VastaaPoista
  13. Minusta ihan hirvittävän jännää, että tämä on kirja joka on sinulle erityisen tärkeä. Minun on pakko myöntää, että en ole kuullut saatikka sitten lukenut tätä kirjaa tai Tenhusta ylipäätään. Mutta minä luenkin tosi vähän dekkareita.

    Mutta olen lukenut yhden kirjan seitsemän kertaa, mutta se oli nuorena. Kirjan nimi oli Taivas mikä sisar! Kirjoittaja Britta-Lisa Joutsen. Vitsit, se oli musta hyvä. En uskalla lukea uudelleen enää näin aikuisena.

    VastaaPoista
  14. Kirjailijatar: Minä en lue dekkareita oikeastaan ollenkaan, ehkä 2-3 viidessä vuodessa. :) Mutta tämä kirja on jotenkin ihan kauhean tärkeä minulle. Minulla on muutamia muitakin romaaneja, jotka olen lukenut yli viisi kertaa: ainakin Irvingin Kaikki isäni hotellit, Calvinon Paroni puussa sekä Montgomeryn Anna ystävämme sekä Anna omassa kodissaan. Niin - ja Iiris rukka sekä Selja-sarja. Onhan noita. Kaikki eri tavoin tärkeitä. :)

    Tuo Taivas mikä sisar! kuulostaa tutulta, mutta en tiedä, olenko sitä lukenut.

    VastaaPoista
  15. Olen lukenut tämän kirjan vuosia sitten. En enää juurikaan muista juonta tai kirjan tapahtumia, joten voisin hyvin lukea kirjan uudelleen.

    Olen joskus lukenut dekkareita pariinkin kertaan, sillä jostain syystä en kirjaa toiseen kertaan lukiessani useinkaan muista loppuratkaisua, mikä on tietysti kätevää.

    Minulle on Tenhusen kirjoista jäänyt parhaiten mieleen Kuolema savolaiseen tapaan, josta pidin todella paljon. En ole tosin tainut lukea kuin kolme hänen kirjaansa, joten täytyy jossain vaiheessa tutustua myös muihin.

    VastaaPoista
  16. Minäkin olen lukenut Kuoleman savolaiseen tapaan, ja pidin siitä kovasti! Siitä löytyvät ne Sallan mainitsemat punaiset kengät, ja oletettavasti myös se kenkiin viittaava runo, joskin lukemisesta on minullakin jo niin kauan aikaa etten ihan tarkasti enää muista.

    Kuolema savolaiseen tapaan liittyy muuten olennaisesti siihen syksyyn kun olen muuttanut pois kotoa, Tampereelle opiskelemaan. Meillä ei silloisen poikaystäväni kanssa ollut uudessa kodissamme ensin varmaan puoleen vuoteen ollenkaan televisiota (luin silloin ihan hirveästi kirjoja kun ei ollut telkkua! :). Sitten saimme joltain sukulaiselta ikälopun television käyttöömme, ja kun avasimme sen ensimmäisen kerran, sieltä tuli juuri Kuolema savolaiseen tapaan -filmatisointi. En enää muista, oliko se elokuva, vai sarjan ensimmäinen osa, mutta sen muistan että se oli ihan hurjan jännä, ja tunnelmaltaan melko painostava. :)

    Tenhusta voisi kyllä lukea enemmänkin! :)

    VastaaPoista
  17. '70 luvun maailma oli aivan oma juttunsa. Silloin muuten tehtiin paljon sellaista,mitä nykyään ei eds voitaisi kuvitella. Sitä kaikkea pidettäisiin liian rohkeana. Toki en nyt tarkoita tällä murhia, sillä murha on aina murha.

    Äidinkielenopettajat usein ovat itse kirjallisia ja kirjoittavat hviä kirjoja, joissa pääosassa on äidinkielen opettaja. Heidän kuvauksensa opettajan huoneesta sekä opettajien keskinäisistä suhteista on todenmakuista ja herkullista luettava. Jos tämä maailma kiinnostaa lue Eeva Illoisen kirjoja.

    Tässä Punahilkassa jopa minua kiinnostaisi murhia enemmän se kaikki muu. Olin molempien äidinkielten opettajieni tähtioppilas ja niin likeinen, että vieläkin olen yhteydessä toiseen heistä. Toinen on poissa.

    Koulumaailma kiinnostaa kun se on kirjoitettu paljaaksi ja rohkeasti. Myös pienet, sisäänlämpiävät kyläyhteisöt ovat kiintoisa tarkastelun aihe. Otaksun, että sinä ja minä olemme sieltä kotoisin.

    Tiivis arvostelu ja miten sopivat kuvat!

    VastaaPoista
  18. Eeva Tenhusen kirjat ovat tuttuja, pitäisi oikeastaan lukea uudestaan ainakin Nuku hyvin, Punahilkka.
    Niinpä niin, blogeissa on esitelty niin monia hyviä kirjoja, jotka haluan lukea. Pelkään pahoin, että lastenlapset saavat tällä menolla kulkea ostotumpuissa ja -sukissa.

    VastaaPoista
  19. Annika: Dekkareita lukiessa on tosiaan hyväksi, jos ei muista loppuratkaisua, mutta joskus on tunnelman tai sosiaalisten jännitteiden vuoksi ilo lukea tuttukin dekkari uudelleen, kuten minulla tämä.

    Minäkin aion lukea enemmän Tenhusta. Olen lukenut samoin kolme hänen kirjaansa, joista yksi on juuri tuo Kuolema savolaiseen tapaan. Siitä en enää muista mitään.

    Sara: Televisioton aika on varmasti ollut aika hyvää! Silloin jää enemmän aikaa kaikelle muulle. Tosin olen tässä paraskin kommentoija, kun katson vain 1-2 sarjaa viikossa enkä sitten juuri muuta. :)

    Tenhunen on kyllä tosi hyvä, ehkä paras suomalainen dekkaristi. Olen tässäkin huippukommentoija, koska yleensä kartan dekkareita. ;)

    Leena: Tässä kyse ei oikeastaan ole 70-lukulaisesta uskaliaisuudesta, vaan ihan muusta. Sellaisesta, joka nykylukijasta on ahdasmielistä. Tenhunen ei ole ahdasmielinen, vaan "kiteeläiset" opettajat.

    Olen ihan samaa mieltä suomenopettajista. Heillä on usein sana hallussaan ja tämä pätee sekä kirjailijoiden että omien ystävieni kohdalla.

    Nuku hyvin, Punahilkka on erinomainen yhteisökuvaus, mutta se toimii ehdottomasti myös dekkarina.

    Marjatta: Moniin tuttuihin, hyviin kirjoihin on ilo palata. Se on rentouttavaa. :) Meilläkin on onni saada sukkia ja lapasia isoäidiltä.

    VastaaPoista