Deborah Levy: Mies joka näki kaiken

 

Deborah Levy: Mies joka näki kaiken
S&S 2024
The Man Who Saw Everything 2015
Suomentanut Sari Karhulahti
Kansi Elina Warsta
262 sivua
Kustantamosta
Brittiläinen romaani

Asia on näin, Saul Adler: tärkein aihe et ole aina sinä.

1988. Nuori historiantutkija Saul Adler tulee auton tönäisemäksi Abbey Roadin suojatiellä. Hän selviää säikähdyllä ja poseeraa pian tyttöyställeen Jennifer Moreaulle, joka on valokuvaaja. Moni asia kuitenkin muuttuu Saulin elämässä. Hän muuttaa DDR:ään, Itä-Berliiniin, ja ottaa mukaansa Jenniferin ottaman kuvan. Myös Berliini on muuttumassa.

2016 Saul tulee auton tönäisemäksi Abbey Roadilla. Aikojen ja paikkojen rajat häilyvät menneessä ja tulevassa, samoin ihmiset. Kuin toinen alku koko kirjalle.

Deborah Levyn romaania Mies joka näki kaiken voisi kuvata adjektiivilla eksyttävä. Ja heti lisätä perään muitakin adjetiiveja: monikerroksinen, rikkonainen, ajatteluttava, tiedostava ja yllättävän sujuvalukuinen.

Yllättävän sujuvalukuisella tarkoitan sitä, että Levyn romaaniin voi oikeasti upota. Se vie mennessään. Toki se hämmentää, ei voi olla varma, mitä Saulille – tai maailmassa – tapahtuu, mutta sellainen ihmismieli usein on. Lukija saa olla monessa tarkkana, myös romaanin rakenteen suhteen. Osa saattaa mennä ohi, mutta aina voi palata taaksepäin. Levyn tekstiin – ja siihen romaanin rakenteeseen – voi koko ajan luottaa, tekstiä haluaa lukea eteenpäin.

Itä-Eurooppa, rautaesirippu, vakoojat, brexit, ruokapankit, ihmissuhteet, rakkaus naiseen ja mieheen, seksuaalisuus, muisti ja muistaminen, valokuvaus, akateemisuus, The Beatles, Abbey Roadille kulkeutuvat kirsikankukat. "Himo, surkeus ja onni". Levy kuvailee vakuuttavasti yhteiskunnan vaikutusta yksilöön ja toisinpäinkin. Hänen tekstissään on terävävyyttä ja kirkkautta, sumeutta ja symboliikkaa. Pohdintaa siitä, miten kaiken voi kestää. Mikä on totta ja kenelle.

Hieno teos.

Olen lukenut Levyltä aiemmin pienoisromaanin Uiden kotiin ja omaelämäkerrallisen trilogian. Kuumaa maitoa on vielä lukematta, mutta toivottavasti ei enää kauaa.

Joensuun kirjallisuustapahtuma 12.–14.9.2024

 

Kirjallisuustapahtuma Joensuussa!
Maku kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa 12.–14.9.2024

Aina kun luen Joensuun kirjallisuustapahtuman ohjelmaa, minut valtaa innostuksen, kaipuun ja hyvän haikeuden sekoitus. Miksi? Siitä lisää tämän postauksen lopussa, mutta ensin hieman itse tapahtumasta.

Joensuun kirjallisuustapahtuma on järjestetty vuodesta 2000 alkaen, eli ensi vuonna se on jo neljännesvuosisadan ikäinen. Hieno tapahtuma yhdistää tiedettä ja taidetta, sillä tapahtuma ottaa paikkansa niin yliopistolla kuin esimerkiksi kirjastolla, konservatiolla ja Taidekeskus Ahjossa. On keskusteluja kirjailijoiden kanssa, tieteentekijöiden näkökulmia, musiikkia, stand up -komiikkaa ja jopa Salataidekapakka.

Tapahtumaa määrittää joka vuosi vaihtuva teema, aiemmin esimerkiksi tosi, vieras, kaunis, eläin ja valo. Tänä vuonna teemana on maku. Esiintyjien joukko on mittava, mm. professorit Johanna Mäkelä ja Jopi Nyman, dosentti Annamari Vänskä, kirjailijat Leena Parkkinen, Kirsti Manninen, Laura Gustafsson, runoilija Susinukke Kosola ja monia muita. Koko ohjelma löytyy tästä linkistä:
https://www.joensuunkirjallisuustapahtuma.fi/ohjelma/

Niin, miksi sitten kaipuu ja haikeus? No, asuin kaikkiaan 13 vuotta Joensuussa, jossa opiskelin ja olin töissäkin yliopistolla. UEF:n kampus on minulle edelleen hyvin rakas, samoin Pielisjoen varsi, keskustan ruutukaava, ihana taidemuseo, monet kivat ravintolat – ylipäätään Joensuun tunnelma. Tänäkin kesänä kävin Joensuussa, muutamia pieniä makupaloja löytyy vaikkapa tästä Instagram-postauksestani.

Kirjallisuustapahtumassakin olen käynyt lukuisia kertoja, vuoden 2004 esiintyjälistasta (teemana oli rakas) löydätte myös minut, eri sukunimellä vain. Aiempien vuosien ohjelmia voi tarkastella tapahtuman kotisivujen Historia-välilehdeltä.

Joensuu on mainio matkakohde, joten menkää, menkää Joensuun kirjallisuustapahtumaan nyt tänä syksynä! Ihastukaa kaupunkiin – ja keskusteluihin kirjallisuuden, taiteen, tieteen ja monenlaisen maun äärellä. ♥

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi

 

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä
WSOY 2024
Kansi Ville Laihonen
Kannen kuva Hanna Weselius
456 sivua + kuvaliite
Kotimainen elämäkerrallinen kirja

Huomaathan, mitä sinä olet saanut aikaan?

Arvokkaita, pysyviä, vaalimisen arvoisia asioita:

Kirjallisuus, metsät ja luonto, Karjala.

Ystävyys, kohtaamiset, Ekbergiltä haetut leivokset, kuulumisten vaihtaminen, elämänhistorian jakaminen, kiinnostus toista ihmistä ja kaikkea inhimillistä kohtaan. Arki, flunssat, se ettei pääsekään paikalle, väsymys. Hauskat hetket ja yhdessä nauraminen, halu muistaa. Sukupolvien välinen yhteys. Ilo.

Viimeisen kuukauden aikana olen lukenut hitaasti Anna-Riikka Carlsonin kirjaa Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä. Olen lukenut kirjaa säästellen, muiden luettavien rinnalla, sillä jotenkin halusin nyt viipyillä – ikään kuin kulkea lähes itseni ikäisen kirjailijan rinnalla ja hänen sanojensa myötä kohdata iäkäs, rakastettu kirjailija ja luonnonsuojelija.

Carlsonin kirja Eeva Kilvestä on paljon. Se on samalla kertaa ilmava, herkästi hapuilevakin – kuten elämä on – ja juureva. Lukiessa teoksen voimakas intensiteetti tuli liki ja tuntui kuin olisin itsekin tavallaan ollut läsnä kohtaamisissa ja poissaolon hetkissä, Tapiolan Iltaruskontiellä, sairaalassa, Etelä-Savon Piskolassa, junassa Englannissa... (Oikeasti olin automatkalla Savossa, kotona Vantaalla, bussissa matkalla toimistolle Kalasatamaan... Mutta sanat ja kirjallisuus tätä tekevät!)

Voisin kirjoittaa kirjasta vaikka kuinka pitkästi, mutta parhaiten teos avautuu sen lukeville. Jätän tänne muistoksi siis lämpimän lukusuositukseni. Haluan vielä viipyillä ajatuksessa siitä, miten lapsuudesta saakka kauniita asioita kuullut ja kohdannut kykenee niitä itsekin jakamaan niin kohtaamisissa toisten kanssa kuin kirjoitetuissa sanoissa.

Kaunis kirja antaa lohtua, saa uskomaan ihmisiin, kirjallisuuteen, kauneuteen ja siihen, että elämä –kirjan nimen mukaisesti tosiaankin nämä juhlat – jatkuu vielä.

Claire Keegan: So Late in the Day

 

Claire Keegan: So Late in the Day
Faber 2023
Kannen maalaus Ciara Roche
47 sivua
Irlantilainen pienoisromaani

"Ah, that's just the way we talk here" Cathat said. "It's just an Irish thing and means nothing half the time."

Irlantilainen Claire Keegan tuntuu kirjoittavan kirjoja, jotka ovat tiiviitä ja sisältävät paljon. Rivien väliin mahtuu paljon, mutta toki myös kirjoitettuihin sanoihin. Keegan ei selitä, paljon jää lukijan hoksattavaksi ja tulkittavaksi. Hänen suomennetut romaaninsa Nämä pienet asiat ja Kasvatti molemmat jättivät minuun jäljen.

Joku aika sitten kirjakaupassa kauniskantinen pieni teos suorastaan vangitsi huomioni. Olen muutenkin usein kallellaan maalausaiheisiin kansiin ja kun pikkuisen kirjan kanteen oli vielä painettu Keeganin nimi, kiikutin kirjan kassan kautta kotiin. 

Ajattelin ostaneeni pienoisromaanin, mutta oikemmin ostin koviin kansiin painetun novellin. So Late in the Day on julkaistu myös yhteisniteessä muutaman Keeganin kirjoittaman muun kertomuksen kanssa. No, raja pienoisromaanin ja pitkän novellin kesken on eittämättä liukuva.

So Late in the Day hämmentää. Ei suuta auki loksauttavalla tavalla, mutta tietynlaisen näkökulmamuutoksen se saa aikaan, vaikka kertojana on yksi ainoa henkilö: Cathal-niminen mies. Ihan tavallinen irlantilainen mies työpäiväänsä lopettelemassa, kohta matkalla kotiin. Cathalin mieleen putkahtaa Sabine, jonka kanssa tämän oli määrä mennä mennä naimisiin. Mutta jotain tapahtui, suhde kariutui. Lukija sympatiseeraa Cathalia, mutta mitä pidemmälle miehen ilta menee, sitä kauemmas sympatia kaikkoaa. Cathalia kohtaan voi tuntea jotain, mutta onko se ärtymystä, inhoa, turhautumista, sääliä vai jotain muuta?

Tarkkaan rajattu yhden iltapäivän ja illan pienoisromaani. Keegan onnistuu jälleen kerran kirjoittamaan tiiviisti, ilmavasti ja syvästi. Teksti itsessään on kaunista, tyylikästäkin. Kauneus ei tarkoita ihastuttavaa, sillä näkökulma tosiaankin muuttuu eikä se ole Cathalille eduksi. Että näinkin voi (tietenkin) kirjoittaa: sellaisen ihmisen näkökulmasta, jossa ei ole mitään kannatettavaa tai puolella oltavaa.

Kirjan loppusanat kertovat, että novelli / pienoisromaani näki päivänvalon alkujaan stand alone -julkaisuna. Sen nimi oli Misogynie.

Aivan.

Samuel Burr: Täydellinen arvoitus

 

Samuel Burr: Täydellinen arvoitus
Otava 2024
The Fellowship of Puzzlemakers 2024
Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kansi Elina Warsta
443 sivua
Kustantamosta
Brittiläinen romaani

Minkä vuoksi kaikesta täytyy tehdä peliä? Clayton mietti.

Jos Pippa halusi kertoa hänelle jotakin, jos hänen menneisyydestään olisi jotain tietoa saatavilla, miksei tämä voinut yksinkertaisesti kirjoittaa siitä? Ei ollut reilua, että hänen piti selviää asia avaamalla lukittu arvoitusten laatikko.

Viime aikoina on satanut hetkittäin rankastikin. Sadepäivien tunnelma sopi kuta kuinkin täydellisesti Samuel Burrin romaanin Täydellinen arvoitus lukemiseen.

Clayton Stamper on varttunut erikoisessa arvoitusten laatijoiden yhteisössä. Nyt yhteisön perustaja ja Claytonin kasvattiäiti Pippa on kuollut eikä Clayton vieläkään tiedä oman syntyperänsä taustoja eikä sitä, miksi hänet oli vauvana jätetty Arvuuttajien klubin ovelle kauniissa hatturasiassa. Clayton on arvoitus, jonka ratkaisemiseksi Pippan jäämistöstä löytyy vihjeitä.

Burrin romaani kulkee kolmessa eri aikatasossa ja tarjoaa vihjeitä – arvoituksia, sanaristikoita ja pulmapähkinöitä – myös lukijalle. Se on, kuten takakansikin lupaa, sydämellinen ja hauska arvoitusromaani yhteisössä asuvista ihmisistä, jotka kaikki ovat omanlaisiaan persoonia. Monella tapaa teos onkin täydellinen lukuromaani. Onhan siinä juuri oikeanlaista tunnelmaa, joka vie anglofiilien päiväuniin: on vanha Creighton Hall, jossa arvoitusten laatijat asuvat, on sadetta ja teehetkiä, omalaatuisia ihmisiä. Myös lukija pääsee halutessaan ratkaisemaan arvoituksia. Kirjassa on myös sateenkaarevia teemoja.

Kaikesta huolimatta koin romaanin paikoin hivenen turhan venytetyksi ja hyväntahtoiseksi, onneksi en kuitenkaan imeläksi. Tempaannun toki mukaan, joten tiivistäen: Nautinnollisen lukuromaanin ja unelmien brittitunnelmien kaipuuseen Täydellinen arvoitus on toimii paremmin kuin hyvin.