Katja Kettu, Meeri Koutaniemi ja Maria Seppälä: Fintiaanien mailla

Katja Kettu, Meeri Koutaniemi ja Maria Seppälä: Fintiaanien mailla

WSOY 2016
320 sivua
Kotimainen tietokirja

-       On nähty, mitä maiden vieminen tekee ihmiselle. Se köyhdyttää ruokavalion, rapauttaa terveyden sekä vie itsetunnon ja toimeentulon.

-       Meidän kulttuurissamme on opetettu, ettei kehuskelu lahjoillaan tai osaamisellaan kannata. Silloin lahja otetaan sinulta pois.

-       Eilen opettelin metsästystä YouTube-videoista.

Arne Vainio suree sitä, miten intiaaneista on tehty monenlaisten tahojen maskotteja, vaikka heidän elämänsä on usein kamppailua jokapäiväisestä selviytymisestä. Lyz Jaakkolan kommentti muistuttaa suomalaista sanontaa siitä, miten kynttilää pidetään vakan alla. Tash Soukkala on kahdeksannella kuulla raskaana ja poseeraa talonsa edustalla hirvikiväärin kanssa. Vainio, Jaakkola ja Soukkala ovat fintiaaneja, suomalaisten ja ojibwa-intiaanien jälkeläisiä. Ja on muitakin: Rebecca ja Jim Gowboy, jotka tarjoavat kodin hyväksikäytetyille intiaanilapsille, tai villiriisiä kasvattava Marcus Ammesmaki.

Katja Ketun, Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän upea Fintiaanien mailla -teos nimensä mukaisesti kuljettaa lukijansa fintiaanien jäljille: juurille ja nykypäivään. Suomalaisten ja intiaanien yhteinen historia perustuu pitkälti rämemailla asumiseen ja köyhyyteen. Siinä missä intiaaneja on alistettu siitä saakka kun Pohjois-Amerikkaan on saapunut siirtolaisia Euroopasta, ovat suomalaiset päätyneet eräänlaiseksi pohjoismaisten siirtolaisten pohjasakaksi. Sauna, alkoholi, metsä, samanlaiset työt ja kenties ainakin osin samankaltainen mielenmaisema ovat nivoneet suomalaisia ja ojibwoja yhteen.

Jos joku kirja tekee haikeaksi ja mietteliääksi, niin Fintiaanien mailla. Luin kirjaa tarkoituksella hitaasti, koska kaipasin sen maailmaan ja halusin viipyä niiden monien ihmisten kanssa, jotka lukukokemuksen aikana tulivat tavallaan tutuiksi. Kaipasin, vaikka fintiaanien maailma ei ole ihastuttava, vaan pikemminkin rankka ja tämän rankkuuden Kettu, Koutaniemi ja Seppälä tavoittavat tavalla, joka on samalla kertaa koskettava, antropologinen ja rujoudessaan kaunis.

Koskettavaa on tietenkin ihmisyksilöiden ja kokonaisen intiaanikansan kohtalo. Tekijäkolmikko kuvaa aiheellisesti intiaanien kokemia vääryyksiä, joiden suhteen historia tuntuu toistavan itseään. Fintiaanit ovat monella tapaa syrjitty ja osin syrjäytynyt kansanosa. Ketun, Koutaniemen ja Seppälän kirjassa tämä näkyy miltei kaikessa, mutta ongelmien rinnalla reservaateissa on myös toivoa, selviytymistarinoita ja iloa.

Antropologista on tietenkin fintiaanien arjen kuvaus. Kaikki sijoittuu myös mikrotasoa laajempaan kontekstiin: kysymyksiin ihmis-, vesi- ja maaoikeuksista, huumeiden kaltaisista ongelmista, selviytymisestäkin. Kaikkia lukijoita kiinnostaa takuulla myös se, minkä verran suomalaisuus on esillä fintiaanien arjessa ja juhlassa. Mukana myös folkloreaineksesta nousevia tarinoita.

Rujosti kaunista on – no, kaikki; kaikkein voimakkaimmin Koutaniemen kuvat, jotka ovat varmastikin lajissaan – fintiaanien elämää esittelevinä – ainutlaatuisia etnologisestikin. Niissä on valoa ja varjoa, surua niin että puolen maailman paino tuntuu, sekä eläväisyyttä. Kaikkea tätä tarkasti, mustavalkoisena ja värillisenä. Ilokseni huomasin, että Koutaniemen fintiaaneista ottamia ja muitakin kuvia on nähtävillä kuopiolaisessa VB-keskuksessa (jossa on aina jotain kiinnostavaa) lokakuun loppuun saakka. Koetan ehtiä näkemään Siirtymiä-näyttelyn.

Blogissani esittelemistä tietokirjoista Fintiaanien mailla nousee ihan sinne kaikkien aikojen kärkikastiin. Mitä muuta voisin nyt sanoa kuin että lukekaa tämä kirja: Fintiaanien mailla on paitsi hyvä, myös syvä teos, joka dokumentoi erään etnisen ryhmän elämää monivalotteisesti – ja suomalaisia lukijoita kiinnostaen.


P.S. Yläkuvassa näkyvän unensieppaajan on tehnyt Seattlen seudulla asuva kädentaitaja. En tiedä, onko ojibwoilla unensieppaajia, mutta se on ainoa ns. intiaaniesine, jonka omistan.