Rakel Liehu:
Helene
WSOY 2003 (vuoden 2020 painos)
Kannen kuva Miia Selin
508 sivua
Kotimainen romaani
WSOY 2003 (vuoden 2020 painos)
Kannen kuva Miia Selin
508 sivua
Kotimainen romaani
Illalla kävin
varovaisesti katsomassa korentoja. Pedot nukkuivat. Ne eivät värähtäneetkään
(oliko se vain hämäystä?), vaikka kummarruin aivan, aivan lähelle. Ehkä ne
todella nukkuivat.
Kiitos Stenman siitäkin, että kunnioitatte julmuutta minussa, sillä piilotin sitä itsessäni hyvin kauan.
Kiitos Stenman siitäkin, että kunnioitatte julmuutta minussa, sillä piilotin sitä itsessäni hyvin kauan.
Kävittekö Ateneumissa katsomassa Maailmalta löysin itseni – Helene Schjerfbeck
-näyttelyn? Minä kävin, tietenkin. Schjerfbeckin töitä olen ihaillut ns. aina,
niin kauan kuin olen ollut kuvataiteista ja taidehistoriasta kiinnostunut,
mutta jostain syystä Rakel Liehun romaani Helene (2003) jäi minulta sen
ilmestyessä lukematta. Nyt vihdoinkin oli aika.
Ja mitäpä sitä säästelemään postauksen loppuun: Helene on upea romaani. Se on
pitkä ja tajunnanvirtaisuudessaan se vaatii sekä keskittymistä että
antautumista, mutta se myös palkitsee lukijansa. Liehu pääsee päähenkilönsä
nahkoihin niin hyvin, että tuntuu kuin kulkisi oikeasti Schjerfbeckin matkassa:
kokisi taiteilijan lapsuuden, uran alkuvaiheet ja kukoistuksen, menetykset ja
saavutukset, taiteilijakutsumuksen, fyysisen ja henkisen kivun, lopulta elämän
hiipumisen – kaikki aivan kuin Schjerfbeckin maalauksissa
Romaani on rakenteeltaan kuin rikkonainen kudelma: Liehu näyttää lukijalle kuin väläyksiä Schjerfbeckinsä elämästä. Yhtäällä on Hyvinkää vuonna 1905, toisaalla Mariefred vuonna 1944, ja sitten ollaankin vuoden 1894 Firenzessä. Väläyksistä, lyhyistä luvuista, kasvaa syväluotauksia taiteilijan mieleen. Liehu kirjoittaa rikasta kieltä, yhtäältä toteavaa ja toisaalta kieppuvaa, alati tyylitajuista ja väkevää.
Liehun teos on fiktiota, mutta se valottaa Schjerfbeckin uraa, etenkin tämän keskeisimpiä töitä. Yhtä lailla myös ajankuva piirtyy tarkkaan: aikalaistaiteilijat ja kulttuuritoimijat sekä vaikutteet ovat romaanissa läsnä. Samoin asuinpaikat, joista Hyvinkää on keskeinen ja joista itseäni ihastuttaa etenkin melko lyhyt aika St. Ivesissä Cornwallissa (maailman kauneinta seutua, kenties, pääsisipä sinne!).
En voi kuin suositella Heleneä kaikille suomalaisesta taiteesta kiinnostuneille fiktion ystäville. Kun seuraavan kerran pääsen katsomaan Schjerfbeckin maalauksia, katson niitä varmasti Liehun romaani mielessäni.
Romaani on rakenteeltaan kuin rikkonainen kudelma: Liehu näyttää lukijalle kuin väläyksiä Schjerfbeckinsä elämästä. Yhtäällä on Hyvinkää vuonna 1905, toisaalla Mariefred vuonna 1944, ja sitten ollaankin vuoden 1894 Firenzessä. Väläyksistä, lyhyistä luvuista, kasvaa syväluotauksia taiteilijan mieleen. Liehu kirjoittaa rikasta kieltä, yhtäältä toteavaa ja toisaalta kieppuvaa, alati tyylitajuista ja väkevää.
Liehun teos on fiktiota, mutta se valottaa Schjerfbeckin uraa, etenkin tämän keskeisimpiä töitä. Yhtä lailla myös ajankuva piirtyy tarkkaan: aikalaistaiteilijat ja kulttuuritoimijat sekä vaikutteet ovat romaanissa läsnä. Samoin asuinpaikat, joista Hyvinkää on keskeinen ja joista itseäni ihastuttaa etenkin melko lyhyt aika St. Ivesissä Cornwallissa (maailman kauneinta seutua, kenties, pääsisipä sinne!).
En voi kuin suositella Heleneä kaikille suomalaisesta taiteesta kiinnostuneille fiktion ystäville. Kun seuraavan kerran pääsen katsomaan Schjerfbeckin maalauksia, katson niitä varmasti Liehun romaani mielessäni.
P.S. Edelliseen postaukseeni viitaten: Tämä juttu on julkaistu tällaisenaan myös Lumiomenan Instagramissa – jo yli viikko sitten. Upea romaani ansaitsisi pitemmän pohdinnan, mutta toistaiseksi aika ja blogi-into riittävät nyt tiiviimpään ilmaisuun. Pitempien juttujen aika tulee taas! Toivotan kaikki myös tervetulleeksi seuraamaan Instagram-tiliäni. Se on tällä hetkellä yksityinen siksi, että sinne tulee helposti roskapostiseuraajia, mutta hyväksyn kyllä blogini lukijat seuraajiksi.
Nyt kun luin arviosi, tiedän, miksi 'eräs' ei tästä pitänyt: Hän on niin epärunollinen kuin olla voi! Minä taas pidään runollisuudesta, mutta en liiasta maalailusta enkä siirapista, vähän pitää olla rosoa ja sen mukana tajunnanvirtaisuutta, kiitos! Tiedän nyt miksi en ole tähän ryhtynyt paitsi aikapula ja tuo sivumäärä: Pidin aivan hirveästi Mila Teräksen kirjasta Jäljet. Kaikki siinä vetosi minuun: Kansi, pieni sivumäärä (katos mitä kirjoitin Heikuran kirjasta) ja se toi asiat liki helposti ja kadottamatta miestäkään Helenin elämästä. Vähän saman koin Pirkko Soinisen Ellenissä. Kuvittele aloin pitää Ellenistä, en kiitos iteokirjan, vaikka se oli tärkeä, vaan kiitos Pirkon Ellenin. Siinä oli sellaista sattumusta joka liittyi miehiin ja häkkilintuihin, että olin mennyttä.
VastaaPoistaPitäisi ehdottomasti ehtiä lukea tämä! Kiitos sinulle, että avasit polkua minulle♥
(By the way: Olen aika kiinnostunut Meri Genetzistä...Hän oli levoton sielu, enkä väitä, ettenkö olisi minäkin. Aloin ymmärtää häntä. Ja hänen auringonkukkansa...)
(Luitko Hesarista la tai tänään sen jutun, miksi ihmeessä pitää olla niin monta alustaa? Samat jututu ovat facessa, instassa, twitterissä, blogeissa ja mitä kaikkia niitä olikaan. Mies oli ihan oikealla asialla. Se oli ainakin sivun juttu. Meille katsos tuli la Hesari vasta tänään, kiitos maakuntalehden jakelupäätösten, vaikka Hesarilla on minusta oma jakelu.)
♥♥
Leena, niin monenlaisia lukijoita meistä löytyy! Tässä on rosoa ja tajunnanvirtaa, myös kauneutta - ennen kaikkea sisäistä maailmaa. Vaikuttava romaani, pitkä myös. Soinisen "Ellen" on myös hieno, tiiviskin.
Poista(Meri Genetz eli kyllä melkoisen elämän, Kruununhaassa voi melkein tuntea hänen henkensä... En siis usein siellä suunnalla liiku, mutta viime kesänä kävin Merin jäljillä.)
(En lukenut Hesarin juttua, mutta minä tykkään Instagramista paljon. Olen käyttänyt sitä kesästä 2012 alkaen ja jotenkin kirjajuttujen postaaminen sinne on kevyempää, blogi on alkanut vähän kyllästyttää. Facebookiin en juuri kirjajuttuja laitakaan omalle sivulleni.)
♥♥
Katja, jaksat siis naputtaa ne tekstit sinne instaan ihan oikeesti? Vai onko joku oikotie? Minua kyllästyttää nyt aika monikin asia, siksi luenkin seuraavaksi kauan kestävää true crimea nauttien ja alkuillat puutarhakirjaa ja sitten on yksi keltaisen kirjaston teos vielä...
PoistaOuto asia ahdistaa, vaikka me emme nyt ulkona usein illallista nauti, niin tuli ahdistus, kun ei voi lähteä ulos syömään. Lounastamme sitäkin useammin kaupungissa, mutta nyt ei sitäkään. Tällaisesta ei saisi valittaa, kun ihmisiä kuolee, mutta jos joku tekee tutkimusta mikä nyt ahdistaa, niin tuo pullahti ihan yllättäen esille.
♥♥
Olen tämän teoksen vanhempana painoksena lukenut vuosia sitten. Oma pieni postaukseni löytyy täältä: https://sheferijm.vuodatus.net/lue/2011/01/rakel-liehu-helene. Shcjerfbeckin taide on kyllä aivan ommaa tyyliään.
VastaaPoistaAino, kiitos linkistä. Hieno romaani!
PoistaSchjerfbeckin maalaukset tekevät kyllä vaikutuksen.
En käynyt katsomassa vaikka olin SUomessa kun se oli Ateneumissa, en vaan ehtinyt. Se elokuva olisi mukava nähdä , ja tietenkin lukea myös tämä kirja. Mukavaa loppuviikkoa Katja.
VastaaPoista