Mukavuusalue. Sana, johon törmää melkein kaikkialla Idolsista kirjablogeihin: lauletaan omalla mukavuusalueella, luetaan oman mukavuusalueen kirjoja. Kukaan ei taida sentään syödä mukavuusalueensa ruokia? Mieleeni tuli Kielikellosta joskus aiemmin lukemani artikkeli Suomen kieli, englannin mieli: Onko mukavuusalue-sana pelkkä Comfort zonesta käännetty anglismi vai onko se hyvä, suomesta aiemmin puuttunut sana, jolla ilmaista jotain uutenakin tuttua ja turvallista, itselle jo lähtökohtaisesti mieleistä asiaa?
Minä olen huomannut liikkuneeni viime aikoina kirjallisella mukavuusalueellani, ainakin siten kuin mukavuusalueen käsitän. Heidi Köngäksen Vieras mies on hienovireisyydessään voimakas, Håkan Nesserin Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä suloisenkipeä kuvaus lapsuuden lopusta ja Turkka Hautalan Kansalliskirja yksinkertaisesti ihana.
Mikä määrittää mukavuusaluetta?
Kirjallinen mukavuusalueeni ei ole kovin tarkkaan rajattu. Tiedän toki, milloin sen saavutan. Pääsen mukavuusalueeni keskipisteeseen silloin, kun kirjan kieli on kaunista, muttei liian runollisen rönsyilevää sekä ehdottomasti haastavaa, muttei kuitenkaan ihan faulkermaista. Minä en vaadi ehjä tarinaa tai liikaa selittelyä, kirja saa jäädä avoimeksi, mutta kerronnan täytyy kuitenkin olla sujuvaa. Itsetarkoituksellinen sekavuus tai puhdas tajunnanvirta väsyttää. Arkinen kahvijuontikirjallisuus (kiitän tästä termistä Sallaa) sekä pieni vinksahtaneisuus tai arvoituksellisuus viehättävät molemmat. Mieluummin luen tiiviitä kirjoja kuin tiiliskiviä, mutta tässäkin on totta kai poikkeuksia. Sanokaa vain nimet Murakami, Shields, Ishiguro, Calvino, Haahtela, Petterson tai Kekkonen, niin olen kuin kala puhtaassa vedessä - tai lukutoukka kirjastossa.
Syrjähypyt mukavuusalueelta
Mikä sitten on mukavuusalueeni ulkopuolella? Ykskantaan voisin sanoa, että dekkarit, fantasia, scifi, kaikki coelhomainen kevytfilosofia sekä sellaiset tiiliskiven kokoiset romaanit, joissa dramaattinen historiallinen tarina yhdistuu rakkauskertomukseen, "aistillisuuteen" ja erilaisten maailmankuvaselitysten esittelyyn eivät kuulu omaan lempilukemistooni. Ne ovat lähtökohtaisesti poissa mukavuusalueeltani. En kuitenkaan voi määritellä omaa kirjallista mukavuusaluettani genrerajojen mukaan, vaan mainitsin epämukavuusalueeni kärjistäen. Olen myös sitä mieltä, että mukavuusalueelta poikkeaminen voi olla joskus hyvinkin virkistävää; esimerkiksi viime viikolla luin ruotsalaisen Ann Rosmanin dekkarin Noitavasara. Dekkarin! Minä? Kyllä. Joskus nuoruudessani luin jännityskirjoja hyvinkin paljon ja vaikka nykyisin välttelen niitä (varmasti väärien) mielikuvieni mukaisen kaavamaisuuden vuoksi, haluan toisinaan sukeltaa dekkarin pariin. On nautinto lukea vaan ja saada samalla aivojumppaa. Fantasiastakin pidän silloin, kun fantasia tulee osaksi reaalimaailmaamme: Pasi Ilmari Jääskeläisen reaalifantastiset romaanit Lumikko ja yhdeksän muuta sekä Harjukaupungin salakäytävät tai nuoren englantilaisen Ali Shawn Tyttö joka muuttui lasiksi ovat esimerkkejä sellaisista fantasiakirjoista, joita miltei rakastan. Scifikin menee, jos se on dystooppista pehmoscifiä. Emmi Itärannan Teemestarin kirja on niin hyvä ja ajatteluttava, että sen kanssa olin alusta saakka mukavuusalueellani. Useimmiten omalta mukavuusalueeltani poikkeaminen kuitenkin muistuttaa, että siinä omassa lukijalokerossaan on kuitenkin kaikkein viihtyisintä olla, kuten minulle kävi vaikkapa Kira Poutasen Rakkautta on the rocksin kanssa.
Mielikuvia, odotuksia
Mukavuusalue taitaa ollakin pitkälle pelaamista mielikuvien ja odotusten kanssa. Pienet asiat saattavat tehdä oman mukavuusalueodotukseni (anteeksi sanahirviöstä) tyhjäksi: säikähdän usein kirjoja, joissa päähenkilöä syyllistetään tai syytetään jostain, mitä hän ei ole tehnyt. Inhoan myös asioiden liiallista stereotypisointia. Joskus taas yksittäinen seikka saattaa heilauttaa heikommankin kirjan kokonaisuudessan mukavuusalueelleni. Kirjat, joissa on keltaisia sadetakkeja (näistä julkaisen vielä joskus listan), liian täysiä kirjakauppoja, tuulta ja tietynlaista ajelehtimista sekä merkityksiä rivien välissä saavat lukijaminäni onnelliseksi, vaikkei itse kirja päätyisikään niiden kaikkein huikeimpien lukuelämysten joukkoon. Voisin siis sanoa, että mukavuusalueen rajat venyvät kohdallani melkoisesti.
Mukava mukavuusalue?
Mikä on sinun kirjallinen mukavuusalueesi? Kuinka usein poikkeat siltä ja mitä noista genresyrjähypyistä saat: kokonaan uuden mukavuusalueen, muistutuksen omasta lukijan lestissä pysymisestä vai kenties vain hauskan ja yllättänkin poikkeaman toisenlaiseen kirjalliseen maailmaan? Ja ennen kaikkea, miten sinä ymmärrät mukavuusalueen käsitteen? Voisiko sitä korvata jollain muulla sanalla? Kurkatkaa myös Kirjainten virran sekä Amman lukuhetken postauksiin, joissa on aiemmin pohdittu mikä kirjassa vetää puoleensa tai työntää pois sekä etsitty täydellistä kirjaa.
Niin - pitääkö mukavuusalueella olla mukavaa?
Kuvan persikkapiirakka ei liity mitenkään kirjalliseen mukavuusalueeseen, mutta silloin kun kyse on leivonnaisista, makeista tai suolaisista, olen aina mukavuusalueellani. Ja vaikka isompi kuvakoko voitti blogini gallupin, en ole varma onko se omalla visuaalisella mukavuusalueellani. ;)
Jos mukavuusalue on "anglismi", on se ainakin onneksi suomen kielen kuuloinen sellainen. Minun mukavuusalueelleni kuuluvat vähän samat kuin sinullekin, tosin kieli saa olla vaikeaakin, jos se pysyy kauniina. En syty samoista lajeista kuin sinä, mutta mullekin Jääskeläinen on uponnut - ja ainahan poikkeuksia saa olla, niitä syrjähyppyjä mukavuusalueelta :) Hyvää viikonloppua! Ja kiitti, nyt tuli torttuhimo.
VastaaPoistaMukavuusalue on varmasti samanlainen anglismi kuin katu-uskottava, se sopii täysin suomen kieleen. Mutta lainasana tai suora käännös englannistahan se on.
PoistaJa minullekin kelpaa vaikea kieli, ehdottomasti.
Huomasitko, että minä nimenomaan en syty fantasiasta tai scifistä. ;) Mainitsin Jääskeläisen ja Itärannan nimenomaan poikkeuksina. En osaa nimetä lajia, josta syttyisin. Siitä kahvinjuontikirjallisuudesta varmaan. :)
Hyvää viikonloppua sinullekin!
Minäkin olen kyllä leivonnaisten parissa ehdottomasti omalla mukavuusalueellani.
VastaaPoistaMukavuusalue kirjallisuudessa on jännä juttu, se pirulainen nimittäin taitaa vaihdella vuodenajan, fiiliksen, elämänvaiheen, väsymysasteen ym. mukaan. Ja elämänkokemuksen tietysti. Ennen lasten saamista en varmaankaan olisi jaksanut kiinnostua pikkulapsiperheiden arkea kuvaavista teoksista, mutta kas kummaa! nyt se on hirveän kiinnostavaa.
Olen myös huomannut, että kun ennen olin ehdottomasti mukavuusalueellani tieteellisissä historiateoksissa, nyt useimmiten haukottelen. Johtunee siitä, että olen lukenut viime aikoina paljon kaunokirjallisuutta ja tieteellisyyttä usein vaivaava tankerous ärsyttää.
Tämänhetkistä mukavuusaluettani onkin ehdottomasti historialliset romaanit, elämäkerrat ja yleensä hieman viihteellistetyt tietoteokset. Arvostan enemmän tiivistystä, niin kielessä kuin sivumäärässäkin. Kirjan pitää tarjota jotakin uutta, tietoa, tunne tai elämys.
Olen myös naurettavan puritaaninen realisti. Heti jos kirja alkaa haiskahtaa scifille, fantasialle tmv., alan kohotella kulmiani. Se ei tarkoita vielä sitä, etteikö kirja voisi osoittautua hyväksi, mutta selkeästi olen varuillani -siis poistunut mukavuusalueeltani :)
Leivonnaisia, totta kai! Ja meillä on perjantaina aina tällainen mukavuusaluepäivä. :)
PoistaOlen samaa mieltä siitä, että kirjallinen mukavuusalue vaihtelee ajankohdan ja oman mielialan mukaan. Itse asiassa luulen, että en oikeastaan voi rajata omaa mukavuusaluettani kovin tarkkaa. Yleensä tiedän, milloin sillä olen, mutta rajat venyvät ja muuttuvat.
Minäkin pidän enemmän realismista kuin scifistä tai fantasiasta, mutta sitten on valtava määrä noita poikkeuksia, kuten mainitsemani Jääskeläinen, Itäranta tai Murakami. Heidän kohdallaan olen heti alusta saakka ollut mukavuusalueellani, mutta johonkin örkkimaahan sijoittuva fantasia ei kiinnosta ollenkaan. Siksi mainitsenkin usein, että Taru sormusten herrasta on suurin saavutukseni lukijana (menee ohi niin Dostojevskin kuin William Faulknerikin), koska sitä luin monta vuotta ja pääsin kuin pääsinkin loppuun. Jee!
Ammalla oli hyvä havainto - mukavuusalue tosiaan vaihtelee. Ja huomaan että oma mukavuusalueeni on muuttunut vuosien saatossa, oikeastaan ihan hyväkin että kehittyy.
VastaaPoistaJoskus jaksan haastaa itseäni ja kokeilla uusia juttuja, mutta on myös aikoja kun haluaa lukea jotain helppoa ja sellaista mistä nauttii. Minun mukavuusalueellani taitavat olla ainakin dekkarit ja historiallinen fiktio, epämukavuusalue onkin sitten vaikeammin määriteltävä. Olen kyllä myös huomannut että joskus haastamisen jälkeen on vaikea palata mukavuusalueelle, se ikäänkuin tuntuu liian helpolta.
Leivonnaiset (ja suklaa!) kuuluvat ihan selkeästi mukavuusalueeseeni... Hauskaa viikonloppua!
Totta, mukavuusalue vaihtelee. Siksi oikeastaan tästä aiheesta postasinkin, koska en osaa kunnolla määritellä omaa mukavuusaluettani, vaikka tunnistan kyllä, kun sille kuuluvia kirjoja luen.
PoistaEhkä oma mukavuusalue on se, jonka kirjojen parissa viihtyy kaikkein parhaiten. Poikkeamat voivat ainakin minulla joskus vain vahvistaa omaa mukavuusaluettani, toisinaan taas palaaminen voi olla liian helppo, kuten kuvailit.
Ja suklaa! Se on itsestäänselvästi minunkin mukavuusalueellani. :)
Ainakin tämä postaus oli oman mukavuusalueeni keskiössä :D Nimittäin rakastan keskustelua kirjoista ja kirjallisuudesta silloin, kun se ei ole liian tarkkaan rajattua tiettyyn kirjallisuudenluokkaan. Ja käytän mieluusti suoriakin käännöksiä sivistyssanojen sijaan, minulle kielellinen kotouttaminen sopii mainiosti, en ole mustasukkainen sanojen alkuperästä ;). Sen sijaan liika sivistysanojen viljely on minusta joko puhdasta laiskuutta tai akateeminen, kaihdettava maneeri (ups... ;D)
VastaaPoistaKirjallisuudessa en ole vielä sen sijaan mukavuusaluettani onnistunut määrittelemään. Sitä varmaan luulisi että dekkarit ovat sen keskiössä, mutta yhtä kotonani olen Volter Kilven tai Sophien Kinsellan seurassa. En tarkoita, että arvostaisin niitä samalla tavalla, mutta kummankin lukeminen tuntuu yhtä vetävältä, kun hetki on oikea. Niin kuin Norkku ja Amma huomauttivat, mukavuusalue vaihtelee. Itselläni ei niinkään elämäntilanteiden kuin ihan vaan päivien mittaan.
Hm, yksi kirjailija tosin tulee mieleen: ranskalaista filologiaa opiskellessa Flaubertin Madame Bovary ei kertakaikkiaan iskenyt ja oli yksi syy siihen, että vaihdoin ranskasta espanjaan, Don Quijoten lukeminen alkuperäiskielellä on ollut vain nautinnollista. Mutta tässäkin syys saattoi olla vajavainen ranskan kieli, ehkä se ei vain riittänyt lukunautintoon. Piruuttani voisinkin kokeilla Flaubertia suomeksi, sillähän se selviäisi... :D
Hauska kuulla, Vera. Minäkin tykkään keskustella - suorastaan höpötellä - kirjallisuudesta, mutta minulle kelpaa yhtä lailla tarkkaan rajattu kuin rönsyileväkin aihepiiri. Kielellinen kotouttaminen on toisinaan paikallaan, vaikka juuri mukavuusalueen kanssa, mutta se on hieman outoa, että esimerkiksi vanha kunnon jänishousu on korvattu kananpojalla (vrt. englannin chicken). :D
PoistaTunnistan kommentissasi paljon omaa itseäni. Voin yhtä hyvin lukea kevyttä kuin vaikeaakin kirjallisuutta, mutta toki aina tietyin rajauksin. Tyhmää hömppää en siedä, joten ehkä olen hieman enemmän sen vakavan suunnalla. Mutta toki tämäkin vaihtelee.
Kokeile ihmeessä lukea Rouva Bovary suomeksi! Tai espanjaksi!
Olipa kiinnostava postaus! Oma mukavuusalueeni kuulostaa melko samalta kuin sinun. Vielä kun mausteeksi heitetään pieni ripaus mystisyyttä, niin oih!
VastaaPoistaEpämukavuusalueelleni kuuluvat kauhu, jännitys, väkivalta, mustasukkaisuutta ja juonittelua pursuvat draamat, chick lit sekä mainitsemasi historialliset tiiliskivet. Monet klassikotkin aiheuttavat ihottumaa.
Olen tosi kranttu lukija, joten poikkean mukavuusalueeltani vain hyvästä syystä. Esim. Kirjan kansa oli sellainen poikkeus, samoin kuin englanninkielinen rutosta kertova Year of Wonders. Harkitsemisen arvoinen syrjähyppy voisi olla myos Verikallio tai Rosmanin kehuttu Majakkamestarin tytär.
Meillä on selvästi isolta osalta sama mukavuusalue, kuten myös epämukavuusalue. Itse en tosin halua sitä mystiikkaa. :) Historialliset tiiliskivet ovat minulle yleensä kauhistus, koska niissä on aina jotain liikaa. Nuorempana luin niitä aika paljon.
PoistaTiedätkö, Kirjan kansa on minullakin poikkeus. Se on hyvä lukuromaani. Majakkamestarin tyttären lukisin mielelläni.
Yleinen kaunokirjallisuus, muusta ei ole niin väliksi, mielellään jotain superraskaiden tiiliskivien ja höyhenenkevyen viihteen välistä. Pehmeää scifiä ja vähän maagista realismiakin tulee luettua. "Popfilosofiaa" en ole edes kokeillut, enkä varmaan aiokaan. Trilleri tai jännäri voi olla ok.
VastaaPoistaPerinteistä fantasiaa haltioineen sun muineen en jaksa oikeastaan ollenkaan. Historia iskee vain, jos se ei ole kirjan keskiössä. Eli luen mieluummin 1800-luvulla kirjoitetun kirjan kuin nykyaikana kirjoitetun 1800-lukua käsittelevän kirjan. :-> Yllättävän paljon tulee jostain syystä luettua kirjoja, jotka on kirjoitettu suunnilleen välillä 1880-1970.
Yleensä en lue mitään sarjoja. Jos kirja kuuluu sarjaan (vaikka se olisi vain muutaman osan pituinen), se jotenkin latistaa kirjan arvoa mielessäni. En tiedä onko kyse siitä, että yhdistän sen genreihin/viihdekirjallisuuteen vai siitä, että en voisi itse kuvitellakaan kirjoittavani mitään sarjaa.
Maija tunnut olevan melko samoilla linjoilla kuin minäkin: yleinen kaunokirjallisuus, se on usein parasta. Jäin ihan miettimään tuota. Käännöskirjallisuudesta voisi sanoa, että Keltainen kirjasto sekä Otavan kirjasto ovat yleensä aika lailla luottokamaa. :)
PoistaHistoriankin suhteen olen samaa mieltä: luen mieluummin Bronten siskoksia kuin heidän aikaansa sijoittuvia nykykirjoja.
Sarjakirjat taitavat olla enimmäkseen dekkareita, mitä aikuiskirjallisuuteen tulee?
Minun mukavuusalueeni tuntuu vaihtelevan mielialan mukaan. Maaginen realismi, siis Carroll, Jääskeläinen ja kaverit, viehättää lähes aina ja sinne palaan mielelläni. Sitten kaikki pienieleiset ja kauniit kirjat, siis Bargumit ja Haahtelat. Historialliset romaanit eivät yleensä juuri jaksa minua kiinnostaa, dekkaritkin nykyään vähemmän. Kiinnostava aihe kyllä!
VastaaPoistaJa ai että, kirja jossa on keltaisia sadetakkeja kuulostaa lähtökohtaisesti hyvältä (minullakin oli joskus)!
Leivonnaiset ovat Aina, siis isolla A:lla, mukavuusaluetta. Me olemme menossa huomenna menossa Tallinnaan ja minulle on luvattu kakkua.
Se vaihtelee näköjään monilla. Niin minullakin. Oikeastaan onkin niin, että kirjaa lukiessani huomaan sen olevan oman mukavuusalueen mukainen tai sitten kaukana siitä. Carrollin Naurujen maa oli ehdottomasti mukavuusalueellani.
PoistaMinulla on edelleen keltainen sadetakki. Aion tosiaan tehdä näistä joskus listan. :)
Ihanaa Tallinnan matkaa ja hyviä kakkuja!
Oma mukavuusalueeni kirjallisuudessa ovat kaikenlaiset taidekirjat, elämäkerrat ja taidehistoriaan tai taiteeseen liittyvät kaunokirjallisuuden teokset. Minusta mukavuusalue on juuri se,mistä nauttii kaikkein eniten ja tuntee olonsa kotoisaksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että mukavuusalueelta poikkeaminen on virkistävää aika ajoin,jotta tietää miksi se oma mukavuusalue on niin mukava. Ja alkaako mukavuusalue kyllästyttää jossain vaiheessa, jos ei astu alueelta syrjemmäksi silloin tällöin? Nyt joudun kuitenkin toteamaan että omat syrjähyppyni ovat jääneet vähäisiksi koulujuttujen vuoksi. Satukirjat olivat jokin aika sitten minulle uusi juttu,mielikuvani liian lapsellisista jutuista katosi kun etsin perinteisiä ja vanhoja lastensatuja.
VastaaPoistaMukava pohdintateksti!
Hyvää viikonloppua! :)
Taidekirjoja on ihana lukea. Minulla niiden suhteen menee toki usein niin, että jos olen menossa näyttelyyn tai luen kirjaa, jossa teos mainitaan, etsin oman kirjahyllyni taidekirjat käsiini ja selailen niitä.
PoistaMinä luulen, että oma mukavuusalue ei ala kyllästyttää, koska se elää koko ajan. Silloin kun kyllästyy vanhoihin suosikkeihinsa, löytää uuden mukavuusalueen sen tilalle tai rinnalle.
Hyvää viikonloppua sinullekin!
Minun mukavuusalueeni on todella samankaltainen kuin sinun. Pidän proosasta, jossa kieli soi kauniisti. Pidän väljästä tekstistä, joka jättää lukijan ajatuksille tilaa. Kestän avoimen lopun, mutta toivoisin onnellisia loppuja.
VastaaPoistaOlen myös huomannut pitäväni kauhusta ja dekkareista, mikä oli minulle yllätys.
Kirjoittamisen opettajani on sanonut minulle, että pitäisi lukea mahdollisimman paljon erilaisia tekstejä, myös mukavuusalueen ulkopuolelta. Tämä siksi, että erilaisten kirjojen lukeminen stimuloi eri tavalla ja on kirjoittavalle ihmiselle hyödyllistä.
Olen yrittänyt ottaa askelia mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta en silti saa edes mielikuvissani itseäni tarttumaan historialliseen sotakirjaan tai mihinkään autoihin liittyvään opukseen.
Olenkin, Kati, huomannut sinun pitävät samanlaisista kirjoista kuin minä. Juuri noitsa kuvailemistasi pidän kaikkein eniten.
PoistaKauhua en oikein siedä. Tai siedän, mutta se ei ole lukiovuosien jälkeen kiinnostanut. Dekkareita olen pikkuhiljaa alkanut lukea uudelleen. :)
Ihanaa, että opiskelet kirjallisuutta. Opettajasi on varmasti oikeassa, erilaisten tekstien lukeminen on aina hyväksi.
Minun mukavuusalueellani on paljon samoja piirteitä, kaikuja kuin mitä sinäkin kuvailet. Mutta sitten sinne minun mukavuusalueelleni kuuluu myös vahvasti jännärit, kauhu ja sellaiset tarinaltaan rankat kirjat, kuten Poikani Kevin. Vaikka ne ahdistaa, niin jotenkin silti olen mukavuusalueellani hassusti tai sen rajoilla.
VastaaPoistaTykkään ihan tietoisesti tehdä noita kirjallisia syrjähyppyjä mukavuusalueelta ja usein se onkin onneksi ollut kannattavaa. Aika tarkasti sitä oman makunsa tuntee ja riittävien tietojen valossa osaa ennakoida, onko kirja itsellen ihan väärä. Aina paljon kannustetaan, että pitäisi rohkeasti poiketa lukutottumuksistaan ja sieltä mukavuusalueeltaan, mutta jos lukee jo tosi laajalla skaalalla, niin miksi pitäisi? Tai ainakaan usein tietoisesti pyrkiä lukemaan kirjoja, joista tietää ettei varmaan kauheasti nappaa. Kun toisaalta jo iso osa niistäkin kirjoista, mitkä ovat herättäneet kiinnostuksen, osa on aina sellaisia etteivät ne ole mitenkään kauhean mahtavia lukukokemuksia välttämättä vaikka sinällään mukavuusalueella pysyteltäisiinkin.
Ehkä se ideaalein tilanne on, kun on siellä mukavuusalueensä ihan ytimessä ja se tunne tulee, kun kirjaa lukiessa miettii, että juuri tällaisen kirjan takia rakastan lukemista.
Meillä on paljon samoja suosikkeja. <3 Mutta sitten on ihan erilaisiakin. Minä voin lukea tarinaltaan rankkoja kirjoja mielelläni silloin, kun ne ovat fiktiota. Mutta en silloin, jos ne pohjaavat tositapahtumiin. Poikani Kevinin lukemista harkitsen koko ajan.
PoistaMinäkin olen miettinyt, että onko omalta mukavuusalueeltan poikkeaminen edes tarpeen silloin, kun oma maku on muutenkin laaja? Ehkä sitten, jos lukisi vain dekkareita, chick litiä tai tajunnanvirtaa, voisi kirjallinen syrjähyppy olla paikallaan. Ja se mukavuusalue elää muutenkin koko ajan. :)
Heh, olipas kommenttini jotenkin ristiriitainen: tykkään tehdä tietoisesti kirjallisia syrjähyppyhä/ miksi pitäisi tehdä..Juu ;)
VastaaPoistaTarkoitin, että tykkään silloin tällöin tehdä noita syrjähyppyjä, kirjallisesti toki vain ;)Mutta en koe sitä mielekkäänä, että pitäisi jatkuvasti vähän niin kuin väkisin vaan lukea kirjoja, joista ei esittelyn perusteella esim. kauheasti syty, mutta on se pakko laajentaa sitä mukavuusaluettaan, jos nyt se kirja vaikka sattuisikin yllättämään. Esimerkiksi jos tietää, että ei tykkää kauhusta oikeasti yhtään, miksi sellaista sitten lukisi? Eri asia on juuri se, että hellästi venyttää niitä mukavuusalueen rajojaan sellaisille alueille, mihin on vaikka hentokin kiinnostus.
Hih, ymmärsin hyvin pointtisi. Ja olen ihan samaa mieltä. Tosin joskus kiinnostus voi ylittää mukavuuden rajat. Tai sitten vedonlyönti. En kuitenkaan aio lyödä vetoa kauhukirjan lukemisesta... ;)
PoistaMukavuusalue on kiva sana, siitä nousee mieleen heti niin selkeä kuva siitä, mistä on kysymys.
VastaaPoistaKuvaamasi alue osuu aika yksiin omani kanssa, vain tuon höpsön lasijalkatytön pudotan sieltä pois, särkymisen uhallakin ;)
Yritän aika useinkin uskaltautua pois mukavuusalueelta, jo työnkin takia ja muutenkin, löytääkseni jotain uutta ja yllättävää. Vaikka onhan se toisaalta juhlaa, kun joskus pääsee aloittamaan jotain jo vanhastaan rakkaalta kirjailijalta, jotain takuuvarmasti hyvää.
Oi että tuota sun kuvaa! Vielä yli tunti kahvipaussiin...
Niin, ehkä se onkin hyvä sana. Aluksi inhosin koko sanaa, mutta nyt olen tottunut siihen. Ainakin se kuvaa hyvin sitä, mikä on se alue, jolla viihtyy tai tuntee olonsa hyväksi.
PoistaAi niin, sinä et tykännyt lasijalasta. Minuun se vetosi, vaikka kieltämättä aika höpsö olikin.
Sinulla on muuten työ, jota haaveilen yhdeksi urakseni. Olen ollut hieman urakriisissä ja on oikeastaan kaksi realistista ammattihaavetta: sinun ammattisi (jota olen hieman opiskellutkin) sekä opettajuus.
Toivottavasti oli makoisa kahvipaussi!
Kirjastoala on antoisa kaikilla muilla tavoilla, palkkapäivänä vaan aina ihmettelen, että kuinka näin tuli valittua, ainakaan yleisessä kirjastossa ei ihan helposti pääse rikastumaan!
PoistaAlalla on monenlaisia töitä, tietokantanörtistä nukketeatterilaiseen, luetteloijasta kirjavinkkariin, vaikka tämänhän kyllä varmaan tiedätkin jo. Sisällöntuotannon tärkeydestä nykyään aina puhutaan, eli muista kertoa upeasta blogistasi kun haet kirjastosta töitä! Tervetuloa kollegaksi, Katja!
Ja juu, kahvipaussi oli yltäkylläinen, joku oli käynyt Tallinnassa ja pöytä notkui suklaata!
Kiitos, Erja, vastauksestasi. Voisin joskus meilata sinulle hieman yksityisemmin. :) Mutta sen sanon, että pienipalkkaiset alat ovat kaltaiseni humanistin kohtalo joka tapauksessa. :)
PoistaMinulla onkin jo kirjastoalan työkokemusta, mutta varsinaisesta kirjastotyöstä vain opiskeluaikojen kesäduunista.
Ihanan oloinen kahvihetki ollut siellä perjantain kunniaksi. :)
Amman "puritaaninen realisti" sopii myös minulle kun hattu päähän. Tosin muutamia loikkauksia olen sieltä tehnyt ja saanut niiden mukana myös lempikirjoja kuten esimerkiksi Marquezin "Sadan vuoden yksinäisyys", ja Tolkienin "Taru sormusten herrasta", mutta esimerkiksi tuo paljon suitsutusta osakseen saanut "Harjukaupungin salakäytävät" ei houkuttele minua yhtään. Epämukavaksi tunnen oloni myös liian viihteelisten kirjojen kanssa kuin myös kirjojen, joissa kieli tuntuu ikään kuin nousevan itsetarkoitukseksi ohi tarinan eli käännettynä tämä varmasti tarkoittaisi, että tarinavetoiset kirjat ovat enemmän mukavuusalueellani kuin kielivetoiset. Mutta poikkeuksia löytyy tässäkin kuten esimerkiksi Carpelan. Toisaalta myös se, että kieleen ei ole kiinnitetty mitään huomiota saa ärsyyntymään.
VastaaPoistaKaiken kaikkiaan tämä on erittäin vaikea kysymys, joka aiheuttaa ristitriitaisen "toisaalta-toisaalta"-vastauksen. Mutta silti näitä on mukava miettiä.
Taidankin lähteä syömään omenapiirakkaa, joka on tehty uudella lempiohjeellani. Hauskaa viikonloppua Katja!
Tuo Amman termi on mainio! En ole yhtä puritaaninen, mutta viihdyn parhaiten realismin äärellä. Toisaalta niitä loikkauksia on ihana tehdä! Ne virkistävät ja voivat muuten silti mahtua sille omalle mukavuusalueelle.
PoistaVaikka mainitsin rakastavani hyvää, vaikeaakin kieltä, niin itsetarkoituksellista kikkailua en siedä minäkään. Kirjasta pitää saada jonkinlainen ote.
Mukavuusalue on aina toisaalta-toisaalta-asia. Ainakin minulle. Omenapiirakka kuulostaa ihanalta. Ihanaa viikonloppua sinulle!
Mukavuusalueelleni mahtuu monenlaista: sitä yleistä kaunokirjallisuutta, vinksahtaneisuutta reaalifantasian tyyliin, perinteisempää fantasiaa, jännitystä, jonkin verran scifiä, historiaakin, sekä kaunista herkistelyä että vauhdikasta rymistelyä... Tuntuu vähän tyhmältä sanoa että myös esim. rankat tarinat tavallisista ihmisistä sodan jaloissa kuuluvat mukavuusalueeseen, mutta kyllä ne kuuluvat - mukavuusalueella ei siis tarvitse mielestäni olla välttämättä mukavaa.
VastaaPoistaAlueen ulkopuolelle jää mm. chick lit, avaruusscifi, yltiöromanttisuus ilman jotain "ylimääräistä" kiinnostavaa jippoa (esim. vampyyreita ;), ja oikeastaan myös aika paljon ihan vaan arjesta kertovaa kirjallisuutta. Rajoja on hankalaa vetää, sillä kirja A saattaa kuulua mukavuusalueeseen ja monilta osin samantyyppinen kirja B jäädä jostain syystä sen ulkopuolelle...
Jos jokin alueen ulkopuolinen tai sen rajalla häälyvä kirja onnistuu herättämään kiinnostukseni niin luen sen, mutta en oikeastaan ihan tietoisesti etsi syrjähyppyjä. :)
Sinä olet ihailtavan laaja-alainen lukija. Mutta se on nimeenomaan totta, ettei mukavuusalueella tarvitse olla mukavaa. Kirjoitin itse asiassa tuon ajatuksen blogini leipätekstiin, mutta poistin sen, koska en halunnut johdatella lukijoitani liikaa. :)
PoistaMutta niin, chick lit menee mulla 1-2 kertaa vuodessa, mutta viime vuoden esimerkki Kira Poutasen kirja osoitti minulle kyllä sen, mistä en pidä. ;) Avaruusscifiä en ole koskaan tainnut edes kokeilla lukea (mieheni on lukenut senkin edestä).
Taitaa olla niin, että aina kulloinkin käsillä oleva kirja näyttää, onko kyse mukavuusalueesta vaiko ei.
Kiva postaus. Suomenkieleen on rantautunut monia uusia mukavankuuloisia sanoja kuten tuo mukavuusalue:)
VastaaPoistaItselläni mukavuusalue kirjoissa noudattelee pitkälti sinun linjaasi. Kielen on soljuttava mukavasti ja tarinan mennessään vievä.
Poikkeuksiakin on; Jääskeläisen kirja oli yksi yllättävä kokemus. Luen myös paljon ihmisen henkisyyttä käsitteleviä kirjoja, kuten Kaija Juurikkalan: Varjojen taika, Niina-Matilda Juholan nyk. Kuusisto: Näkijä,elämänpolulla henkien kanssa ja Rakkauden tiellä. Lorna Byrne: Enkeleitä hiuksissani ja Portaat taivaaseen, muutamia mainitakseni.
Dekkareita lueskalen silloin tällöin, mutta scifiä en oikeastaan ollenkaan. Jännityskirjat ovat luku sinänsä, ne ovat mukavuusalueellani, Tess Gerritsen on yksi mielikirjailijani.
Olenkin joskus maininnut, että Hirvisaaren kirjat ovat aina olleet suosikkejani, mutta tätä viimeistä en vaan tahdo jaksaa lukea kuin pienissä pätkissä.
Mieltymykset muuttuvat, nuorena sitä luki ahmien Stephen Kingin kirjojakin, mutta nyt ei kiinnosta pätkääkään.
Mukavia lukuhetkiä!
Ps. blogissani on arvonta, kurkista:)
Kiitos. :) Ja totta, jotkut sanat sopivat hyvin suomeen.
PoistaSinäkin tiedät selvästi hyvin oman mukavuusalueesi, joka on selkeästi laaja, mutta osaat ja uskallat poiketa sieltä. En ole lukenut Hirvisaarta, mutta äitini kertoi samoin, ettei jaksanut lukea tuota uusinta.
Ja King! Niin minäkin - silloin nuorena.
Kurkkaanpa arvontaasi. :)
Olen kirjallisuuden aika monipuolinen lukija, mutta minulla on joitain aika tarkkoja rajoja, ja niitä on tiettyjen kemikaalien käyttö, missä sävyssä niiden käyttöä kertoillaan, sama pätee kaikkeen alistamiseen, syrjintään... eli jos kirjassa asia esitetään hyväksyttävänä, tuskin pidän.
VastaaPoistaToinen hieman ongelmallinen alue ovat sellaiset nykykirjat, jossa faktan ja fiktion rajaa häivytetään, tätä pidän kummallisena, minusta on olemassa objektiivisia henkilöitä ja tapahtumia, ja fiktiivisiä, eli jos kerrotaan oikeista henkilöistä toivoisin, että faktat tarkastetaan ja ovat oikeita, muuten vaihdetaan nimi.
Olen ihaillen huomannut sinun monipuolisuutesi lukijana, Jokke. Minäkään en välitä noista "kemikaalikuvauksista" enkä pidä alistamisesta. On eri asia lukea rankkoja kuin adistavia kirjoja.
PoistaFaktan ja fiktion sekoittaminen kirjallisuudessa taas on minulle sellaista leikkiä, josta pidän. Sellaista lukiessa saa hyvää aivojumppaa!
Kirjan tapahtumapaikka ja visuaaliset mielikuvat, joita tietty aikakausi herättää ovat tärkeitä. Luen mielelläni kirjoja, jotka sijoittuvat aikaan, kun itse olin lapsi tai esim. 1900-luvun Suomeen, Amerikkaan tai Eurooppaan. Historialliset romaanit, jotka sijoittuvat, sanotaan vaikka keskiajalle, eivät kuulu mukavuusalueeseeni tai jos tapahtumapaikkana on esim. Aasia tai Afrikka, joiden kulttuurit ovat vieraampia. Kirjallisuuden lajeista fantasia on minulle jokseenkin vieras. Mieheni ja esikoistyttäreni ovat tässä suhteessa toista maata. Aihepiirejä ajatellen urheilu on epäkiinnostavaa...
VastaaPoistaKirjan ei tarvitse olla viihdyttävä. Visuaalisuus, usein pienieleisyys,se että on mahdollista katsoa kuvan taakse ovat tärkeitä asioita.
Dekkareita on mukava lukea välillä, mutta ne eivät ole ns. poikkeuksellisia, helmiä, ylevöitä mitenkään, ennemminkin viihdyttävät.
Lastenkirjat ovat poikkeus fantasian suhteen. Lastenkirjoista sen verran, että kuvitus on tosi tärkeässä roolissa, jos päätän ostaa jonkun kirjan. Huumorilla ratsastaminen (ellei se ole erityisen oivaltavaa), kimaltavat tähdet, yltiösöpöily, ovat epäkiinnostavia ominaisuuksia kirjassa.
Visuaaliset mielikuvat voivat ollakin iso juttu. Niiden avulla pääsee itsekin tavallaan kirjan tapahtumapaikkoihin. Nyökyttelen täällä sinun mukavuusalueesta lukiessani: ei kiitos keskiaikaan sijoittuville romaaneille (niitä kyllä luin nuoremapana suurella innolla) eikä oikein fantasiallekaan (ainakaan sille örkki/haltialinjalle). Kuvan taakse katsominen on ehdottoman kiehtovaa.
PoistaMutta lastenkirjoissa tosiaan saa olla fantasiaa! Niin uusissa kuin vanhoissa. Lastenkirjat ovatkin ihan oma, rakas maailmansa.
Tuo mukavuusalue sanana, käsitteenä on aika hauska, tavallaan..
VastaaPoistaOikeastaan vasta nyt, aloin sitä miettiä.
Minulla on ollut joku mukavuusalue hallussa tämän vuoden alusta.
En ole lukenut oikeastaan yhtään kirjaa. Olen maalaillut melkein joka ilta itseni uneen.
Viime vuonna luin varmaan eniten, mitä koskaan. Löysin niin monta ihanaa, koskettavaa, liikuttavaa, syvää kirjaa: "Noidan rippi", "Meriharakat", "Rakkauden aikakirja", "Tyrskyt", "Kabbalisti", pari Haahtelan kirjaa...jne
Aloitin "Harjukaupungin salakäytäviä" mutta jätin kesken vaikka olen kotoisin jyväskylästä..
Olinkohan mukavuusalueellani?
tykkään herkistä, karuista, syvistä, koskettavista, kirjoista, joiden jälkeen olen isompi, ymmärtäväisempi, nöyrempi..
Mukavuusalue on aika hauska sana. Jos sitä miettii konkreettisesti, on se peräti hilpeä ja vertauskuvallisesti taas ihanalla tavalla moniulotteinen.
PoistaSinä olet maalannut hienoja, puhuttelevia kuvia. Se voi hyvinkin olla sinulle se kaikkein omin mukavuusalueesi. Kirjojen aika tullee taas ja sinulla on varmasti aika hyvä tuntuma siihen, mitkä kirjat sinua puhuttelevat. Tyrskyt tulee olemaan yksi kevätkirjoistani tänä vuonna. Ja Haahtela on aina niin hieno.
Herkät, karut, syvät ja koskettavat - niihinhän mahtuu kokonainen maailma!
Minun mukavuusalueeni on laaja, sinne mahtuu miltei kaikenlaista kirjallisuutta eivätkä genrerajat ole välttämättä kovinkaan ratkaisevassa asemassa. Minulle tärkeintä lukiessani on se, ettei kirja jätä kylmäksi, kertoo se sitten mistä tahansa. Jos romaani koskettaa ja saa tuntemaan, olen mukavuusalueellani. Monesti olen siellä siis myös silloin jos kirja saa tuntemaan kaipausta tai surua, eli vastaukseksi kysymykseesi: mukavuusalueella ei tarvitse aina olla mukavaa. Toisaalta jos kirja ärsyttää, ällöttää tai ahdistaa liikaa, en luonnollisestikaan ole mukavuusalueellani, joten joku raja tunteiden herättämiselläkin. :)
VastaaPoistaSelkeimmin omalla mukavuusalueellani ovat kuitenkin matkakirjat, historialliset romaanit ja maaginen realismi, sekä pääsääntöisesti kotimainen, pohjoismainen ja brittiläinen kirjallisuus, kauniilla ja hyvällä kielellä kirjoitettu tiivis proosa. Ja jos kirjailijoista puhutaan, minullakin juuri Haahtela, Murakami, Ishiguro ja Petterson ovat varmoja tapauksia. Lisäisin listaani vielä Agatha Christien, Colm Tóibínin, Heidi Köngäksen, Turkka Hautalan, Asko Sahlbergin, Olli Jalosen ja mainion kolmikon Kyrö, Nousiainen ja Hotakainen.
Kauimpana mukavuusalueestani ovat avaruusscifi, kaikenlainen seikkailukirjallisuus, Danielle Steelin tyyppinen amerikkalainen parisuhdevatvonta ja tietynlainen, miehinen jännityskirjallisuus (esim. Ilkka Remes, Ken Follett ja Dan Brown).
Sinun mukavuusalueesi on osin samanlainen kuin omani: laaja ja vaikeasti määriteltävissä. Ennakko-odotukset kyllä usein sanovat, että tämä kirja on itselleni oma juttu tai kaukana siitä, mutta vasta lukukokemus osoittaa odotuksen paikkansapitävyyden. :)
PoistaKaikki sinun luettelemasi kirjailijat ovat joko sellaisia, joiden teoksia rakastan tai sellaisia, joihin haluan tutustua. Mainitsemistasi genreistä kaikki muu uppoaa minuun paitsi historialliset romaanit. Haluaisin pitää niistä, mutta harva on ollut minulle hyvä.
Mukavuusalueella ei tosiaan tarvitse olla mukavaa! Joskus mieli miltei kaipaa ahdistusta tai surua, ja jos ne tunteet saa kirjasta eikä omasta elämästä, niin kirja on enemmänkin kuin täyttänyt tehtävänsä. Ja Ilkka Remes tai Dan Brown, ei tosiaan voisi paljon vähempää kiinnostaa (sanoi hän asenteellisesti).
<3
Kiva postaus ja keskustelu!
VastaaPoistaMinusta mukavuusalue on oivallinen sana. Myös epämukavuusalue, jonka nimistä esseekokoelmaa juuri luen. :)
Samaa mieltä olen muiden kanssa siitä, että mukavuusalue ensinnäkin elää ja muuttuu vuosien mittaan, ja toisekseen sen rajat venyvät ja paukkuvat hetkessäkin. Minulla on vähän sellaista luonteenpiirrettä, että tykästyn johonkin asiaan ja kulutan sen sitten melkein loppuun, siirtyen sitten seuraavaan. Onneksi kirjallisuudessa ei käy ihan näin raa'asti, vaan moniin alalajeihin voi myöhemmin palata tai pitää niitä koko ajan taustalla, mutta kyllä minulla lukemisessakin on selviä kausia - ja sitten kyllästymisiä.
Viime aikoina olen huomannut, että realismi eri muodoissaan - ja nimenomaan kirjallisuudenlajina, ei niinkään sen yleisessä merkityksessä, eli jotenkin ankeana ja haihattelemattomana asiaintilana - viehättää minua todella paljon. Ihan se 1800-luvun lopun realismi (Juhani Aho, Minna Canth Leo Tolstoi, Henrik Ibsen jne.) tai modernimpi, vaikka "likainen realismi" (Jonathan Franzen jne.).
Pidän sekä kauniista kielestä että vetävästä juonesta, mutta hyväksyn sen, etteivät ne yleensä istu samaan pakettiin. :) Pidän vähäeleisyydestä ja pinnanalaisesta kuohunnasta, psykologisista henkilövetoisista romaaneista, joissa käsitellään ihmissuhteiden koko kirjoa.
En pidä useinkaan paasaavasta kirjallisuudesta, mutta aihe saa olla yhteiskunnallinen. Viehätyn usein perheistä, sisarussuhteista, äideistä ja tyttäristä, vähemmistöteemoista ja monikulttuurisuudesta. Vieraudesta tavalla tai toisella, ulkopuolisuuden käsittelemisestä.
En useinkaan pidä dystopioista, fantasiasta, scifistä, jännityksestä, rikoksista, hömpästä, huumorista, romantiikasta tai nuortenkirjoista. Nämä kuuluvat siis epämukavuusalueelleni, mutta tietenkin jokaisesta genrestä löytyy sopiva helmi kullekin lukijalle. :) Minäkin olen sitä mieltä, että joskus on hyvä kokeilla kirjoja myös tuolta alueelta, mutta kun luetaan harrastukseksi, minusta ei pitäisi potea huonoa omaatuntoa, jos lopettaa kirjan kesken todetessaan, ettei se (nytkään) innosta. Tottakai voi lukea huononkin kirjan loppuun, en minä sillä. :D Kai siinä jotakin oppii.
Minä joudun töiden takia lukemaan joka tapauksessa välillä kaunokirjallisuutta epämukavuusalueeltani, joten en vieraannu eri genreistä täysin, vaikken niitä vapaa-ajallani jaksaisikaan tahkota. Olen kuitenkin päätynyt pois mukavuusalueeltani - ja hyvin tuloksin - myös ystävien ja blogien suositusten vuoksi. Olen viime vuosina löytänyt eri tavalla esimerkiksi kotimaisen nykykirjallisuuden ja mieskirjailijat, joita molempia hitusen välttelin aiemmin. :)
Ja nyt lopetan, etten kuin koko blogisi menee tukkoon taas yhdestä megakommentistani....
Ihana megakommentti, kiitos! Sitä oli ilo lukea. :)
PoistaEpämukavuusalue on hieno nimi esseekokoelmalle! Se varsinainen mukavuusalue elää minullakin ja sen vuoksi aloin aihetta pohtia täällä blogissanikin. Minussa on samaa vikaa, että innostun jostain aiheesta ja kulutan sen loppuun. Se näkyy muuallakin kuin kirjoissa mm. joissakin harratuksissani (kirjat ovat onneksi oman vapaa-ajan viettoni kestotähti :)). Luin esim. aiemmin paljon dekkareita ja parikymppisenä historiallisia lukuromaaneja, nyt en syty kummastakaan lajista, en sitten millään.
Joskus on kuitenkin iso onni, jos joutuu pois omalta mukavuusalueelta ja löytääkin itselleen sopivan helmen. Joskus vanhasta melkein-epämukavuusalueesta voi tulla oma mukavuusalue, kuten sinulle on käynyt nykyaikaisten kotimaisten mieskirjailijoiden kanssa ja minulle (reaali)fantasian suhteen. Se on aika ihanaa. <3
Tuo sinun "likainen realismisi" on sitten hyvä termi. Siihen mahtuu omista viime aikoina lukemistani ainakin Franzen ja Swärd, joka ei missään vaiheessa ole mukava, mutta koko ajan omalla mukavuusalueellani.
Mukavuusalueeltani voisi löytyä eniten historiallisia aiheita käsitteleviä kirjoja.Mutta muutkin sopivat sinne.Tosin jonkinlaiset sci-fi-kirjat eivät sovi sinne lainkaan.
VastaaPoistaOnpa tuo kakkupala herkullisen näköinen!
Mukavaa viikonloppua!
Kiitos kakkukommentista. Hieman keväistä persikkapiirakkaa valon lisääntymisen ja lähestyvän pääsiäisen kunniaksi...
PoistaScifi ei sovi oikein omallekaan mukavuusalueelleni, joka on muuten onneksi varsin laaja. Historialliset kirjat ovat minulle pieni ongelma... Niiden joukossa on todellisia helmiä ja pidän historiaa popularisoivista tietokirjoista, mutta historialliset romaanit ovat monesti hankalia. Toisaalta pidän kaikesta toisen maailmansodan jälkeen sijoittuvasta - ja historiaahan sekin aika on. :)
Mukavaa viikonloppua sinulle!
Mukavuusalue on kaikin puolin hyvä sana, ei siinä mitään, vaikka suora käännös onkin.
VastaaPoistaOma suhtautumiseni mukavuusalueeseen on kyllä vähän ristiriitainen, koska ainakin joillain aloilla pyrin hyvinkin ahkerasti hyppimään pois sieltä. Blogini malliesimerkkinä, koska en lue runoja niin minun pitää lukea runoja, ja sama juttu vaikkapa musiikin kanssa, kaikenlaista outoa pitää ainakin kokeeksi kuunnella ihan vaan koska se on olemassa.
Kertovan kirjallisuuden kanssa olen vähän nitkampi, mutta jotenkin se mukavuusalue on sen verran epämääräinen että astun helposti myös sen ulkopuolelle vaikkei olisi tarkoitus...koska tavallaan ei ole mitään genrerajoituksia mutten niin arvosta oikein mitään puhtaita genrejä. Ei sitä vaaleanpunaisinta romantiikkahömppää, ei sormustenherra-fantasiaa, ei huipputeknistä scifiä, ei ankaraa arkirealismia...epämääräiset rajatapaukset ovat sisällöllinen mukavuusalueeni (no, klassiset dekkarit ovat ainoa "puhdas" genre jossa viihdyn hyvin).
Koon suhteen on vähän helpompi määrittää se alue missä viihdyn: novellit, pienoisromaanit, näytelmät, esseet ja muut lyhyet muodot. Tiiliskiviin en kovin helposti tartu ja tiiliskivien sarjat alkavat olla mahdottomia.
Mutta joo. Suhtautuminen mukavuusalueisiin tuntuu myös vaihtelevan ihmisillä, jotkut ovat tyytyväisiä niihin rajoihin ja kun maailmassa on rajallinen määrä aikaa niin miksei sitten vaikka keskittyisi niihin kirjoihin/levyihin/yms joista todennäköisimmin pitää? Ja toisille taas se vaeltelu ja uusien juttujen etsiminen on koko homman juju ja yhteen mukavuusalueeseen keskittyminen muuttaisi sen pian epämukavuusalueeksi, kun taas ne pettymyksetkin ovat tavallaan kuitenkin hyviä kokemuksia...
Oli hauskaa, että nostit esimerkiksi musiikin. Olen siinä samalla linjalla, että joskus on pakko kuunnella kaikenlaista outoa. Itse kuuntelin tänään (voin kuunnella musiikkia työpäivän mittaan, koska teen töitä kotoa käsin) muun muassa punkia, kantria, oopperaa, körttivirsiä sekä Kate Bushia. Siitä syntyy hyvä tasapaino. Ehkä sama ajatus pätee kirjallisuuteenkin? Kun lukee monenlaista, saa ainakin hyvän yleiskuvan. Toisista kirjoista toki pitää enemmän, toisista vähemmän, mutta se miksi pitää tai ei, on kaikkea muuta kuin yksiselitteistä.
PoistaMinulle kelpaa ankara arkirealismi, mutta vaaleanpunainen romantiikka ja huipputekninen scifi saavat aikaan nikottelua. Tiiliskivet ovat minullekin vaikeita. Ne ovat kyllä kiehtovia, mutta kirjan pitää todella hyvä, että jaksaa viehättä esimerkiksi 800 sivun verran.
Tuli muuten mileen, että lukemisen tapakin voi olla mukavuusalue: etsiikö uutta vai tyytyykö vanhaan ja tuttuun?
Ehkä tuossa voisi olla myös vähän yhteyttä, että jos on ahkerasti vaeltelemassa lajityypistä toiseen ja koettelemassa niitä rajoja niin lyhyet jutut on sopivampi formaatti tarjoilla niitä, pitkät romaanit tuntuvat jumitukselta saman asian parissa...? Ja vastaavasti jos on selkeä mukavuusalue ja viihtyy siellä niin on mukava uppoutua pitkään romaaniin ja nykivämmät novellit eivät toimi niin hyvin.
PoistaOlin tässä jo sitä mieltä että kova scifi ei enää viehätä yhtään mutta niin vain tuli vähän aikaa sitten luettua oikein kunnon avaruusooppera jossa lennellään tähdeltä toiselle 32. vuosisadalla ja hyvin toimi, mutta tässäkin oli soppaan sitten sotkettu Moby Dickia, Graal-myyttiä, semiotiikkaa, taidefilosofiaa ja muuta hauskaa. Taas kerran sotketaan tarpeeksi genrelle epätyypillisempiä elementtejä että kyseinen kirja liukuu kohti sitä epämääräistä mukavuusaluettani...
Voi ollakin yhteyttä. Tai ainakin silloin, jos se oma mukavuusalue keskittyy historiallisiin romaaneihin, niin silloin varmasti tiiliskivet ovat sitä ominta omaa. ;)
PoistaOlet lukenut todella moniulotteisen oloista scifikirjaa.
Katja, tämä on telepatiaa! Minä tänään mietin epämääräisen ja korkean kirjapinoni äärellä,kun olin kaupungista viimeinkin kotiutunut, että minkä ihmeen takia minun pitää liikehtiä minnekään omalta mukavuusalueeltani. En ole ikinä osannut riittävästi sanoa 'ei', mutta olen luvannut opetella. Nyt olen päättänyt, että luen vain kirjoja, joiden arvaan sytyttävän itseni tuleen. Tähän poikkeman tekevät vain muutamat lastenkirjat. Sitten onkin tästä lähin vain oma syyni, jos valitsen väärin.
VastaaPoistaNyt vieras mies odottaa minua makuuhuoneessani;-)
Mukavaa viikonloppua sinulle!
♥
Telepatiaa? Ihanaa. :) Niin, jos kirjapino kasvaa ja kasvaa, kuten sillä on tapana tehdä, niin on ihan hyvä valita parhaat päältä ja pysyä omalla mukavuusalueellaan. Sinullakin se on sen verran laaja, että et takuulla pääse tylsistymään, vaan löydät elämyksiä laidasta laitaan. Luulenpa myös, että sinulla on hyvä intuitio sen suhteen, mistä kirjasta tulet pitämään ja mistä et. Se on melkoinen taito!
PoistaHyvää yötä Vieraan miehen seurassa. ;)
Ja kiitos samoin, mukavaa viikonloppua! <3
Siis telepatiaa, kun minä juuri pohdin mukavuusaluetta ja sitten sinulla sama aihe täällä. Sekin oli eräänlaista telepatiaa, että Juonittelussa tuli esiin Kevin samana päivänä kun minä vihdoinkin laitoin sen 'ulos'. Telepatiaa minulla on oikeasti Bessun kanssa.
PoistaMinulla on hirveän itsevarma intuitio ja hyvin harvoin tulee erehdystä sen suhteen.
Vieras mies tänäkin iltana, sillä R. tuli kisoista vasta juuri ja tänään ei ihanaa filmi-iltaa. Vasta ensi viikonloppuna. Tilasin sen Viattomuuden ajan. Näen Vieraan miehen hitaana mustavalkofilminä...
Saunaa, Midsomeria ja sitten Iiriksen pimiöön...
No niin, kohta minunkin on pakko lukea Vieras mies uudestaan, kun Leena sinäkin siitä kohta kirjoitat. <3 Ja Leena, lue jossain kohtaa myös Köngäksen Luvattu. Se ja Vieras mies ovat yksiä Elämäni Kirjoja. <3 Köngäs on aivan mahtava kirjailija!
PoistaLeena: Ymmärsinkin. :) Tiedätkö muuten, minun taitaa olla kuitenkin pakko edes kokeilla Keviniä. Sen verran kirja kiinnostaa, kaikesta pelottavuudestaan huolimatta. Kirja myös toivottavasti valmistaa elokuvaan - siis kestämään elokuvan. Voin lukea rankkoja kirjoja, mutta elokuvien suhteen olen ihan hurjan herkkä.
PoistaMeilläkin oli sauna & Midsomer. Muttei enää Vierasta miestä. ;)
Sara: Minua ihan jännittää, että mitä Leena kirjasta pitää. Itse aion ehdottomasti lukea enemmänkin Köngästä. <3
Oma mukavuusalueeni taitaa tällä hetkellä kulkea niissä kirjoissa, jotka miljöönsä puolesta kulkevat jossain päin Aasiaa, ja joissa henkilöt pohtivat elämäänsä kahden välissä (voi olla maa, kieli, elämän vaiheet jne.).
VastaaPoistaEräs asia, jonka kauhukseni huomasin, on se, että suosin hirveän paljon lyhyitä kirjoja. Tämä on aivan kamalaa huomata, että haluan, että kirja olisi tarina, kertomus, jonka jälkeen haluan ahmia seuraavan. Nyt toisaalta nautin aivan hirveän paljon, kun avasin hieman vanhemman kirjan, joka ei kuulu mukavuusalueelleni, mutta on kirja, joka on sellainen syvällinen, elämänkulun miettimisen kirja.
Aika usei yritän astua mukavuusalueen yli, koska olen myöskin kuullut edellä olleista kommenteista tutun viisauden, että pitäisi lukea mahdollisimman erilaisia tekstejä. Aina se ylittäminen ei kuitenkaan tuota minkäänlaista tulosta: elämystä taikka ymmärrystä. Esim. Tervon Layla oli epämukavuusaluetta, eikä vaikuttanut muhun muuten kuin että Tervo jatkossakin kuuluu ei-alueeseen. Arto Salmisen kirjat kuuluivat myös vahvasti ei-alueeseen, lähinnä kielenkäytön takia. En tiedä, kirjat olivat ihan ok, mutta en silti oikein päässyt ymmärtämään, miksi pitää kiroilla koko ajan, irl tai kirjassa.
Genret eivät ole mulle olleet koskaan hidaste, koska mulla on ollut kauhu-, scifi-, fantasia-, hömppä-, historiallinen kirjallisuus kauteni. Ehkä enemmän aina haluan pysähtyä ja tutustua johonkin tiettyyn tyyliin, mutta kyllästyn sitten. Afrikkalais- ja intialaistaustaisten kirjailijoiden kirjoja ahmin, mutta nyt jo kyllästyttää sen tyyliset teokset, joissa hämmästellään oman ja vieraan kohtaamista. Haluaisin löytää kirjoja, joissa kuvataan ihan normaali elämää.
Sekavan jorinan päätteeksi täytyy sanoa, että mun kaikkein eniten mukavuusaluettani ovat kirjat, jotka antavat suuria oivalluksia (joskus pienempikin riittää) maailmasta, kielellistä juhlaa lukiessa ja jotka eivät missään nimessä kunnioita kirjallisuuteen luotuja rajoja esim. genren suhteen, vaan rikkovat niitä. Mutta kirjaa aloittaessa onneksi ei koskaan tiedä, mikä kirjoista kuuluu näihin kolmeen, tai johonkin niistä.
Mukava vastaus, ei ollenkaan sekava! :) Minäkin haluan kirjoilta jonkinlaisia oivalluksia ja kielellistä juhlaa. Ainakin silloin, kun etsin itselleni mieleistä elämystä. Toisinaan totta kai välipalakin kelpaa.
PoistaEhkä se menee niin, että tulee erilaisia kausia (genrejen suhteen) siksi, että oma mukavuusalue vaihtelee. Eri ikäisenä, eri elämänvaiheissa tai ihan vaan vaihtelunhalun vuoksi tahtoo lukea erilaisia kirjoja. Siksi ainakaan dekkarit tai historialliset romaanit eivät enää juuri kiehdo minua, luin niitä niin paljon kymmenkunta vuotta sitten! Toisaalta jotkut lajit kulkevat mukana varmaan läpi elämän.
Sait kyllä kiinnostumaan kirjoista, joissa ollaan kahden välisä. Laadin äsken oman TBR 100-listani ja sille muutama sellainen toivottavasti pääsikin. Itseäni kiinnostaa aina eniten Latinalainen- ja Pohjois-Amerikka.
Mukavuusalue on minusta toimiva sana – kertoo heti, mistä on kyse. Lukemisessa se alue on aika lailla kuten itsekin kuvasit: kaunista, sujuvaa kerrontaa, joka vie mukanaan, ei rönsyä eikä selitä, vaan jättää tilaa mielikuvitukselle, muttei ole liian runollista. Fiksuutta ja selkeyttä arvostan mutta en aina edellytä. Realismin lisäksi maagisuus sopii minulle, samoin scifi-henkisyys tyyliin Maarit Verronen, Johanna Sinisalo ja Margaret Atwood, mutta minäkään en Amman tavoin pitänyt lasijalasta. Enkä jaksa lukea dekkareita tai jännäreitä kuin ani harvoin ja harkiten, en myöskään sukusaagoja tai laajoja historiallisia tai romanttisia romaaneja. Hirvisaari, Tervo, Remes, nämä myyntilistan huiput eivät ole omalla lukulistallani. Ja olen varmaan kauhea ihminen, mutta surkean lapsuuden muistelmat evakkomatkoineen ovat minusta puistattavia… Mutta yritän lukea kaikenlaisia kirjoja ja ponnistellen poiketa mukavuusalueeltani. Kuten todettiin, alue vaihtelee, mutta se myös laajenee, jos tietoisesti sitä pyrkii laajentamaan, uskon. Tätä nykyä yritän laajentaa sitä eurooppalaisen kirjallisuuden saralla ja muutenkin eri kulttuureihin. Orhan Pamuk esimerkiksi on viime vuosien huippulöytö. Ehkä ymmärrys maailmasta kasvaisi tätä kautta... Ja toivon, että joskus vielä saan laajennettua mukavuusaluettani runojen puolelle, nykyistä isommaksi. Jotenkin tuntuu, että siellä voisi odottaa kokonainen uusi maailma.
VastaaPoistaKeltaisia sadetakkeja tapasin juuri äsken minäkin ja jään odottamaan mielenkiinnolla listaustasi!
Totta. Mitä enemmän mukavuusaluetta mietin, sitä paremmalta sana kuulostaa.
PoistaSinulla on pitkälti samanlainen maku tai mukavuusalue kuin minullakin, olen usein huomannut pitäväni samoista kirjoista kuin sinäkin. :) Vaikka itse olen eniten kotonani realismissa, niin maaginen realismi tai reaalifantasia kiehtovat. Ja koska pidin niin kovasti Emmi Itärannan kirjasta, niin ehkäpä voisin kokeilla Sinisaloakin (olen lukenut Ennen päivänlaskua ei voi). Mainitsemasi myyntimenestykset eivät kuulu minunkaan lukulistalleni.
Minäkin uskon, että mukavuusalueen laajentaminen kannattaa. Toisaalta kun mukavuusalue on muutenkin laaja, ei siltä poikkeamiseen ole aina tarvetta.
Keltaisia sadetakkeja tulee joskus! :)
Oi miten mukavaa on ollut lukea tätä postausta kommentteineen. Omaa ja muiden kirjallista makua on aina kiinnostavaa pohtia.
VastaaPoistaMinäkin tiedän lukiessani tasan tarkkaan olenko mukavuusalueellani vai en, mutta silti on vaikeaa määritellä mukavuusaluetta tarkasti. Sen osaan ainakin sanoa, että minulla kieli vaikuttaa paljon. Toiset kirjoittavat niin että kieleen vain sujahtaa sisälle, toisten kielen kanssa joutuu tankkaamaan ja ponnistelemaan pysyäkseen lukurytmissä. Ympäripyöresti voin sanoa, että sekä liian yksinkertainen että liian kiemurainen kieli vieroittavat kirjasta. Yksinkertaisella tarkoitan sellaista tekstiä, joka on vain tarinan kerrontaa, eikä sanoilla tai lauseiden rytmillä tunnu olevan mitään merkitystä. Sen sijaan yksinkertainen mutta harkittu kielenkäyttö voi olla täysin ominta omaani.
Yleensä pidän eniten realismista - mutta en inhorealismista. Kuten muutama muukin on sanonut, kirjan ei tarvitse olla mukava, kunhan se ei ole liian ahdistava tai ällöttävä. Esimerkiksi Poikani Kevin oli täysin mukavuusalueellani, vaikka se oli yksi rankimpia koskaan lukemiani kirjoja. Pidän eniten siitä, että kirjailija kuvaa omaa aikaansa tai ainakin lähihistoriaansa: mieluummin siis minullekin 1800-luvulla kirjoitettu kirja kuin 1800-luvulle sijoittuva uusi kirja. Pidän enemmän henkilökeskeisestä kuin juonikeskeisestä kirjallisuudesta. Pidän keskimittaisista kirjoista (300-400 sivua), sekä pienoisromaanit että tiiliskivet koen vähän haastaviksi. Pidän melankoliasta, pohdiskelevuudesta ja arjen kauneudesta.
Kauimpana mukavuusalueeltani taitavat olla sotakirjat, kauhu ja rikoksilla mässäilevät dekkarit. En pidä kirjoista, joissa keskiössä on mysteeri joka selitetään lopussa täysin auki. En useinkaan pidä huumorista, jos se on kirjan pääpointti - huumori mausteena muun sisällön seassa kyllä kelpaa.
Minusta on hauska poiketa omalta mukavuusalueelta - ainoastaan kauhua tuskin haluan lukea edes kokeilumielessä. Kaikkien kirjojen ei tarvitse olla ihania, ja hiukan mukavuusalueelta poikkeavat kirjat antavat usein paljon ajattelemisen aihetta. Uskon myös siihen, että kaikista kirjallisuuden lajeista on mahdollisuus löytää omia kirjailijoita, vaikka genre muuten säilyisikin itselle vieraana. Minua on aina kiinnostanut myös sellainen tietty kirjallinen sivistyneisyys - toisin sanoen haluan lukea klassikoita ja palkittuja kirjoja ihan vain tietääkseni mistä puhutaan. Esimerkiksi klassikot ovat lähtökohtaisesti minusta aina kiinnostavia, vaikka niistä ei suursuosikkeja aina muodostukaan.
Hieno vastaus, kiitos Liisa. Mielenkiintoista, että Poikani Kevin oli rankkuudestan huolimatta sinun mukavuusalueesi kirja. Kuten olen nyt monissa kommenteissa maininnut, kirja sekä kiinnostaa että pelottaa.
PoistaArjen kauneus on miltei parasta!
Tuo mukavuusalueelta poikkeaminen on jännä juttu. Itse saatan joko virkistyä (Rosmanin dekkari) tai ärsyyntyä (Poutasen chick lit). Yleensä kuitenkin palaan vankasti mukavuusalueelleni, joka on melko laaja. Se on muuten hyvin samanlainen kuin sinullakin: huumori - ei yleensä, kauhu - ei koskaan, sotakirjat - ei mielellään.
Kirjallinen sivistys on minunkin mielestäni jossain määrin tavoiteltavaa. On hyvä tuntea perusteokset.
Mielenkiintoinen postaus ja mielenkiintoinen keskustelu. Olen keskustelua lukiessani miettinyt aivot sauhuten mikä on minun mukavuusalueeni. Tiedän heti kirjan luettuani kuuluuko se mukavuusalueelleni vai ei. Olen kuitenkin perin utelias lukijana ja tykkään lukea kirjoja eri genreistä. Jokaisessa genressä on kuitenkin edustajat, jotka saavat minut pysymään kaukana. Joskus saatan tarttua sellaiseenkin kirjaan, ihan vain testatakseni vieläkö en pidä siittä.
VastaaPoistaSotakirjallisuus on minulle ehdoton ei, ellei ole joku mielenkiintoinen elämänkerta, kuten esim. Anne Frank. Örkkimaafantasia on kans ehdoton ei! Fantasian puolelta haen luettavaa varauksella, mutta lapsellinen fantasia ns. sadunomainen on mukavuusalueellani tiiviisti. En myöskään pidä kauhusta kovinkaan paljon, koska menetän helposti yöuneni. Dekkareissa mennään myös varauksella ja harvemmin tartun kotimaisten dekkaristien kirjoihin, viime aikoina on myös tunnetut pohjoismaiset dekkaristit alkaneet lipumaan pois mukavuusalueeltani, vaikka luulen että ne ovat aina enemmän ja vähemmän lipuneet rajamailla. Tuntuu, että kaikki ovat enemmän ja vähemmän toistensa toistoa eri miljöössä. En myöskään pidä väkivallalla mässäilystä! Chick lit on myös alue, jolle en eksy ainakaan genren hömppäedustajien osalta kovin usein. Tulee korvista ulos, kun teini vuosina en muuta lukenutkaan. Scifin kierrän kaukaa, hyvin kaukaa, en uskalla tarttua mihinkään scifiin (linnunradan käsikirjaa lukuunottamatta) ja olen kamalan ennakkoluuloinen sitä kohtaan. Se ampuu jotenkin jo liikaa yli minun käsitykseni.
Mitä mukavuusalueelleni sitten kuuluu. Mainitsemani fantasian lisäksi historialliset rakkausromaani ja sitten mennäänkin fiilispohjalla. Joskus haluan lukea vampyyrirakkaustarinoita, joskus syvällisempää kaunokirjallisuutta, joskus jotain ihanan kepeää, joskus tositarinoita elävästä elämästä, joskus blogisauhuja saaneita uutuuksia ja joskus jotain ihan tuntematonta... En osaa edes sanoa. Kirjastoreissut ovat minulle löytöretkiä. Olenkohan jossain kirjallisen mukavuusalueen murrosvaiheessa kenties? Olen ottanut paljon lukemistooni nyt sellaista, jota en olisi kuvitellutkaan lukevani vielä pari vuotta sitten. Tiedän vain, mitä en halua lukea sillä hetkellä ja kaikki muu on avointa. :D
Tiedän pohtivani tätä asiaa varmaan seuraavat viikot antaumuksella! :D
Kiva kuulla. Tiedätkö, uskon samoin kuin sinä, että oman mukavuusalueensa tietää kuitenkin lopulta vasta kirjaa lukiessa tai sen luettuaan. Oletusmukavuusalue on toki aina siellä jossain takaraivossa, mutta se saa vahvistuksen sitten lukemisen aikana.
PoistaSotakirjallisuuden olen samaa mieltä. Aina on poikkeuksia, itseäni kiinnostaa esim. Sami Hilvon Viinakortti. Örkkifantasiaa en jaksa ollenkaan, mutta reaalifantasiaa miltei rakastan ja Narniatkin menevät. Ne ovatkin sitä satufantasiaa, lastenkirjallisuutta. Ja dekkareissa on totta tosiaan hyvin paljon toistoa, hieman tylsää!
Minä en innostu historiallisista rakkausromaaneistakaan (enää, nuorempana pidin kovasti), mutta fiilispohja on ehkä se paras lähtökohta lukemiselle. Kirjastoissa on ihanaa tehdä löytöretkiä!
:)
Mielenkiintoinen aihe! Olen jo parina päivänä ollut kommentoimassa, mutta jotenkin tämä mukavuusalueen miettiminen jää aina kesken :D Minun mukavuusalueelleni kuuluu ainakin jännitystä, kauhua ja fantasiaa, mutta myös paljon muuta. En juurikaan lue sotakirjoja, siirappista romantiikkaa tai runoja, chick litiä ja dekkareitakin aika vähän. Mukavuusalueeni ei kuitenkaan noudata tarkkoja genrealueita, vaan tartun kirjoihin enemmän fiilispohjalta. Tämän vuoden operaationani onkin lukumukavuusalueen rajojen venyttäminen, aion lukea sellaisia kirjoja, joihin en yleensä tarttuisi.
VastaaPoistaEn ihmettele yhtään, että tämän aiheen pohtiminen jää aina kesken. En nimittäin osaa edelleenkään rajata omaa mukavuusaluettani, mutta tiedän totta kai, milloin sillä liikun.
PoistaKyllä se kirjasta jäänyt tunne varmasti määrittää sen, miten kirja sopii omalle mukavuusalueelle.
Odotan mielenkiinnolla, mitä sinä pidät Shriverin Poikani Kevinistä! Minulle se on ennenkaikkea kirja, joka puhututti minua ja samaan aikaan kirjaa lukenutta ystävääni päiväkausia, vai oliko viikkokausia. Aina löytyi uusia näkökulmia ja tulkintoja. Kirja nosti karvat pystyyn, mutta ei painajaismaisesti. Shriver on ansiokas siinä, että hän ei anna valmista vaan jättää lukijalle paljon pohdittavaa. Tämä tällaisena sivuhuomautuksena.
VastaaPoistaSinulla on todella mielenkiintoinen blogi, lämmin kiitos! Tänne on aina kodikasta tulla ja kuinkahan monta lukuvinkkiä täältä on löytynytkään. Tapasi kirjoittaa, kuvat ja kaikki vetoaa.
Terveisin, Sanna.
Sanna, kiitos kommentistasi. :) Poikani Kevin pelottaa minua paljon. Ehkä se pelottaa siksi, että se pitää sisällään niin paljon ja selvästi puhuttaa ja koskettaa.
PoistaJa kiitos sanoistasi. On ihanaa kuulla, että viihdyt täällä. :)
Hurjan mielenkiintoinen keskustelu. Harmittaa, etta löysin tänne vasta nyt. Oma bloggaaminen alkoi nimenomaan itselleni asettamastani haasteesta, jonka kautta yritän laajentaa kirjallista horisonttiani nimenomaan lukemalla 'epämukavuusasteen' kirjoja. Dekkarit ja manga on nyt korkattu. Tällä hetkellä luen historiallista romanssia (!). Chick litiä pitäisi myös uskaltaa kokeilla. Olen myös General Fiction -tyttö, ja rakastan kirjallisuuden kautta tekemiäni matkoja eri kulttuureihin ja aikakausiin. Usein kuitenkin valitsen kirjat kauniin kannen tai hienon nimen perusteella, eli olen jo tottunut siihen, että kädestä voi löytyä kaikenlaista. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus myös lukea nuo kummallisuudet ja tulla sitä kautta sivistyneemmäksi ja ymmärtäväisemmäksi yksilöksi :-)
VastaaPoista