Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka
Kustantaja: Gummerus 2011
Alkuteos: La Mécanique du cœur 2007
Suomennos: Lotta Toivanen
Kansi: Jenni Noponen
Ulkomainen romaani, romanttinen friikkitarina, Ranska
Sivuja: 221

Edinburgh ja sen jyrkät kadut muuttavat muotoaan. Suihkulähteet jähmettyvät yksitellen jääkimpuiksi. Joenroolissaan tavallisesti perin vakava vanha joki on naamioitunut tomusokerijärveksi, joka ulottuu mereen asti. Aallot ritisevät kuin rikkoutuva ikkunalasi. Huurre tekee ihmeitä, koristelee kissojen turkin paljetein. Puut muistuttavat yöpaitoihin pukeutuneita pulskia haltijoita, jotka venyttelevät oksiaan, haukottelevat kuulle ja katselevat vossikoiden luisuvan liukkailla mukulakivillä. Pakkanen on niin pureva, että linnut jäätyvät kesken lennon ja putoavat maahan. Ääni, jonka ne pudotessaan päästävät, on kuoleman ääneksi uskomattoman vaimea.
On maailman kylmin päivä. Tänään minä valmistaudun syntymään.

Ja millaisen syntymän pakkasajan poika Jack kokeekaan: hän näkee päivänvalon Edinburghin korkeimman kukkulan - saman, jonka huipulla kuningas Arthurin ruumis tarinoiden mukaan lepää - laella vanhassa talossa, joka on kuin kuuseen koverrettu hirsimökki. Äitinsä hylkäämä Jack kasvaa merkillisen tohtori Madeleinen hoivissa. Madeleine on nainen, joka toimii kätilönä prostituoiduille ja muille yhteiskunnan hylkiöille. Lisäksi hän korjaa ihmisiä asettaen näille lasisilmiä, puujalkoja ja muita proteeseja. Kaikkein haastavimman potilaan hän saa pienestä Jackista, jonka sydän on pakkasyön seurauksensa umpijäässä. Pelastaakseen Jack-vauvan hengen Madeleine asettaa tälle sydämentahdistajaksi käkikellon, joka tikittää ja kukkuu pojan rinnassa tämän itsenäistyessäkin. Kellon herkän mekanismin vuoksi Jack ei saa kajota viisareihinsa, vihastua eikä kuuna päivänä rakastua. Jos hän osoittaa voimakkaita tunteita, voi kellon tuntiviisari rikkoa hänen sydämensä mekanismin. Eräänä päivänä Jack kohtaa puolisokean laululintusen, ihmeellisen Acacian.

Ranskalaisen Mathias Malzieun romaani Sydämen mekaniikka (2011/2007) on modernilla tavalla goottilainen 1800-luvulle sijoittuva rakkauskertomus. Sen tummanpuhuva tarina ja sydämellisellä tavalla kieroutunut huumori tuovat muistumia Tim Burtonin elokuvista: keskiössä ovat syrjityt ja vaietut - liian omituiset ihmiset, jotka elävät omassa maagisessa maailmassaan. Malzieu on kirjansa ilmestymisen yhteydessä julkaissut Ranskassa rockyhtyeensä kanssa myös kirjan nimeä kantavan koseptialbumin La Mécanique du cœur. Pian ensi-iltansa saa myös Luc Bessonin ohjaama kirjaan perustuva elokuva. Kyse on siis suoranaisesta mediakokonaisuudesta.

Jack kulkee pitkän matkan Edinburghista Lontoon kautta Pariisiin ja edelleen Andalusiaan. Hänen seurapiirinsä sekä satunnaiset kohtaamisensa koostuvat muista romanttisesti kuvatuista yhteiskunnan sylkykupeista aina Viiltäjä-Jackista Houdinia auttaneeseen George Mélièsiin, Luna- ja Anna-nimisin huoriin ja edelleen ilkeään silmäpuoli-Joeen, Acaciaan ihastuneeseen hongankolistajaan. Friikkisirkusväen kummitusjuna kulkee, flamencolaulu soi ja Jackin sydän kukkuu kellonaikaa ja raksuttaa keskiyötä. Pystyykö Jack voittamaan ihanan Acacian sydämen puolelleen ja miten Jackin käkikellosydän reagoi tunteisiin, jotka ovat voimakkaita kuin tulivuori?

Suutelin hetki sitten linnunsuista tyttöä, eikä mikään tule koskaan olemaan ennallaan. Kellokoneistoni sykähtelee kuin raivokas tulivuori. En silti tunne kipua. Tai tunnen sentään, kylkeen pistää. Ajattelen, että se on pieni hinta tällaisesta riemusta. Tänä yönä kiipeän kuuhun, asetun pitkäkseni sirpille kuin riippumattoon eikä minun todellakaan tarvitse nukkua nähdäkseni kauniita unia.

Muutaman oman mukavuusalueen ulkopuolisen sekä yhden tavattoman ihanan kirjan jälkeen oli onni saada lukea Sydämen mekaniikka. Olen auttamaton romantikko, mutta en ole perinteisten rakkaustarinoiden ystävä, vaan kaipaan jotain lisää: haluan lukea hyvistä kummajaisista ainakin pieninä annoksina. Kaiken lisäksi näin muutama vuosi sitten unta äkillisestä pakkasesta, joka jähmettää kaiken paikoilleen: unessani hyökyaalto pysähtyi jääkiteinä lasitiilistä parveketta vastapäätä. Mietin usein, että kuinka saisin kirjoitettua uneni kaunokirjalliseen muotoon ja sitten kohdalleni osui tämä Malzieun kirja. Ihmeellistä, vaikken ihmeisiin uskokaan.

Malzieun kirja on juuri sopivan kokoinen kirjallinen annos. Sen 221 sivua on painettu hieman keskikokoista isommalle fontille, minkä vuoksi romaani mahtuisi tiiviimmällä fontilla pienoisromaanin luokkaan. Suurehko fontti ja väljä riviväli antavat kuitenkin kirjalle mukavan fyysisen lukutuntuman. Malzieuta onkin kiitettävä siitä, että hänen aikuisten satunsa pysyy kasassa. Malzieun teksti ei karkaile sivusuuntiin hajoten pirstaileksi kertomuskokoelmaksi, vaan se pysyy tiiviisti minä-kertojana toimivan Jackin mukana pitäen lukijan tiiviisti otteessaan. Siitä voisin Malzieuta hieman moittia, että romaanin keskivaiheilla hänen kielikuvansa alkavat toistaa itseään ja kerronta tuntuu aavistuksen lattealta.

Kertojana oleminen onkin Malzieun heikon lenkki. Hän hallitsee kyllä tarinankuljetuksen ja tunnelmanluomisen, mutta kertojana, kaunokirjallisuuden kirjoittajana, hän on vielä aavistuksen raakilemainen. Voi olla, että kyse on tietoisesta lukijan etäännyttämisestä, mutta paikoin Malzieun kieli ja hänen käyttämänsä vertauskuvat tuntuvat turhan modernilta ottaen huomioon, että kyse on 1800-luvulle sijoittuvasta tarinasta: olo kuin grillatulla broilerilla? Hänen sydämensä ovikoodi vaihtuu joka ilta. Broileri tai ovikoodit 1800-luvun Euroopassa? Myös hamsteri nimeltä Cunnilingus tuntui hieman - noh - lapselliselta. En kuitenkaan halua olla epäreilu pikkuseikkoihin takertuja minuun lähes täysin uponneen kirjan kohdalla. Malzieun timburtonmaiseksi luonnehdittu mielenmaisema on elokuvallisen tunnelmallinen ja tarina itsessään sadunomaisella tavalla synkkä ja tunteikas.

Kirjan kiehtova ulkoasu antaa juuri oikeanlaisen lupauksen kirjan sisällöstä. Kun eilen illalla suljin Sydämen mekaniikan kannet, tein nettihakuja romaanin muissa maissa julkaistuista kansikuvista ja ilokseni huomasin suomalaisen kannen olevan ylivoimaisesti kaunein. Kaunis ei ole yksinomaan kansikuva, vaan koko kirja esineenä: sen sivujen reunat ovat mustat ja etukannessa sydämen kohdalla on pyöreä kurkistusaukko hieman samaan tapaan kuin vaikkapa Tove Janssonin kuvakirjassa Kuinkas sitten kävikään. Kurkistusaukosta näkyy pieni pala kellon koneistoa ja etukannen jälkeisellä toisella kansisivulla esille tulee kokonainen kello, jota jonkun käsi ohjailee. En tiedä, onko käsissäni vuoden kaunein kansikuva, mutta ehdottomasti yksi upeimmista.

Käytin nyt runsaasti ylisanoja (kirjabloggaajauskottavuuteni onneksi olin viime viikolla huomattavasti nuivempi!), mutta ehkäpä tosiaan olisi aiheellista perustaa erikseen oma genrensä ihanille kirjoille. Ihanat kirjat eivät aina ole kaunokirjallisessa mielessä vahvoja tai haastavia, mutta niillä on muita erityisiä arvoja. Malzieun hurmeisella tavalla tikittävä kirja on tismalleen oikeanlaista kirjallisuutta loka-marraskuulle; Aikaan, jolloin ulkona on pimeää, illat takkatulen tai kynttilöiden valaisemia sekä oma sydän avoinna vinksahtaneelle rakkaustarinalle.

****-

P.S. Vielä ehtii mukaan arvontaan. :)