Marjatta Kurenniemi: Oli onnen Onnimanni

- Etkö sinä tunne Onnimannia? Kaikkihan hänet tuntevat.
- En minä ainakaan, sanoi Sam. - Mutta me olemme vielä aika nuoria, Sisi ja minä.
- No, se selittää asian, etana virkkoi. - Minä kerron sitten teille. Onnimanni on Metsän Vihreä Mies.
Sisi ja Sam vilkaisivat toisiinsa.
- En tullut siitä yhtään viisaammaksi, Sam virkkoi. - Kuka ja millainen ja missä on sitten Metsän Vihreä Mies ja mitä hän tekee?
- Ettehän te tiedä yhtään mitään, sanoi etana säälivästi. - Sitä on kyllä vähän vaikea selittää. Metsän Vihreä Mies asuu siellä, missä on Metsän Suloisin Paikka, ja hän parantaa ja hoitaa kaikkia pieniä eläimiä.

Marjatta Kurenniemen lastenromaani Oli ennen Onnimanni (Wsoy 1953) vie lukijansa Metsän Suloisimpaan Paikkaan, jossa metsätähdet, tähdykkeet ja luonnonruusut kasvavat saniaisten suojassa ja jossa on kaikkien eläinten ystävän, eräänlaisen luontaiseläinlääkärin Onnimannin koti. Onnimanni on avarasydäminen mies, joka ratamosta, digitaliksesta ja voikukkamaidosta tekemillään rohdoilla parantaa eläimen kuin eläimen aina muurahaisesta silkkiuikkuun ja mäyrästä kontiaiseen.

Metsän Suloisimpaan paikkaan saapuvat myös häntänsä katkaissut Sisi-sisilisko yhdessä uuden ystävänsä Sam-sammakon kanssa. He, kuten kaikki muutkin eläimet, saavat apua Onnimannilta ja päätyvät tämän asuinkumppaneiksi ja sairaala-apulaisiksi. Työsarkaa, arkea ja myös juhlahetkiä riittää. Kurenniemi kuvaa eläinhahmojaan oivaltavasti onnistuen kertoa niiden biologiasta luontevana osana satua. Niinpä esimerkiksi Sisi-sisiliskon häntä putoaa eläimen säikähtäessä, eläimet vaipuvat talvihorrokseen tai varikset elävät laumoissa. Luonnossa eläminen on selviytymistaistelua, jossa vahvimmat selviävät ja osa menehtyy. Metsän Suloisin Paikka on rauhoitettu alue, jossa muita ei saa syödä. Täten Sam-sammakko ei pyydystä siellä kärpäsiä eikä joudu itsekään syödyksi.

Elämä metsässä, pelloilla tai edes Metsän Suloisimmassa Paikassa ei kuitenkaan ole jännitteetöntä. Eläimet uhittelevat toisiaan ja paha, raukkamainen Rikkosiipi jengeineen tuhoaa Onnimannin kodin. Vaikka Onnimanni on hyvä, on hän hyvin inhimillinen. Viha leimahtaa hänen silmissään ja hänkin hautoo kostoa, mutta omaa myös anteeksiannon taidon. Myöskään onnea ei anneta kaikille eläimille tasapuolisesti. Moni saa rukkaset kosiopuuhissaan ja Etena-Etana-Etanan hitaudelle nauraa itse Onnimannikin.

Juuri silloin kun hämärä laskeutui, hämärä ohuempi lukin seittiä, tuli suolta karkeloiden viisi virvatulta. Kukin niistä tuikkasi omalta suunnaltaan tulen kokkoon ja loimahtaen nousivat liekit yöntotiselle taivaalle. Korkealle lensivät liekkilinnut, ajaen toisiaan takaa ja vaipuen ohueen sineen. Pian oli kokko valkeana tuhkana, mutta suolta karkeloi yhä uusia virvatulia, yhtyen piiriin suitsuavan tuhkakasan ympärille. Ne alkoivat huiman karkelon ja metsän väki katseli sitä, yhtyen siihen kuka halusi.

Onnimanissa on korostetun paljon laveaa luontokuvausta. Talvijättiläinen ajaa ylväänä ruhtinaana jalokivikoristeissa lumiturkissaan, ottaa kuuset vasalleikseen ja pyryttää lumisen vaipan kaiken ylle. Se voi myös pihtailla lumessa antaen vain pakkaskannujensa kilistä. Aurinkolintu lentää matalaa kaartaan ja ilma on lasinhaurasta. Keväällä taas aurinko paistaa kirkkaasti, tuuli henkäilee lauhkeasti ja puut kuuntelevat kaikkea hiirenkorvat höröllään. Kurenniemen kieli on vivahteikasta ja niin maalailevaa, että olin aidosti ihmeissäni siitä, kuinka keskittyneenä, miltei hartaana ja silti kiinnostuneena, viisivuotias tyttäreni jaksoi tarinaa kuunnella. Minä itse olin kirjaa lukiessani paikoin väsyä iltasadun venymiseen, mutta olen tavattoman iloinen siitä, että vauhditonkin lastenkirja voi viehättää leikki-ikäistä. Aina ei tarvita disneymäistä menoa tai Tatun ja Patun (ihanaa!) reippautta, vaan kirjan äärellä voi myös hiljentyä. Maija Karman herttaisia kuviakaan Onnimannissa ei ole kuin siellä täällä.

Oli ennen Onnimanni on lumoava kirja, mutta siinä on paljon sellaista, joka vaivasi omaa aikuisajan lukukokemustani. Onnimanni on ennen kaikkea saturomaani, jonka hahmoja ovat puhuvat eläimet, haltiamainen Onnimanni, Valpuri-Keijukainen, Talvijättiläinen sekä virvatulet. Onnimannissa on kuitenkin päälleliimatun tuntuista kreationismivaikutteista uskonnollisuutta. Jumalan luomistyöstä lajien synnyn kohdalla puhutaan paljon. Olen itse luterilaisen kirkon jäsen, mutta evoluutioteorian vankkumaton kannattaja ja siksi luin näitä pätkiä lapselleni hieman ristiriitaisin miettein.

Myös Onnimannin naiskuva on vanhanaikainen, se henkii 1950-luvun asenteita. Ja miksikäs ei henkisi, koska kirja on kirjoitettu vuonna 1953. Nykykontekstissa luettuna minua vaivasi se, että vaikka kirja on naisen kirjoittama, on sen jokainen keskeinen toimija mies. Onnimanni, Sisi, Sam, Rikkosiipi ja jopa naurettava Etana-Etana-Etana ovat kaikki miehiä. Ainoat suuren roolin saavat naishahmot ovat tyttömäisen koreileva ja siksi turhamaisena kuvattu hiirineito Ruusunnuppu sekä kaunis kevääntuoja Valpuri-keiju, joka sentään taidoillaan pelastaa jopa Onnimannin. Valpuri on kuitenkin vain sivuroolissa. Olen iloinen siitä, että Onneli ja Anneli-kirjoissa sekä nuortenromaanissa Kesälintu Kurenniemen naishahmot ovat vahvempia, jopa kaiken keskiössä.

Kaikesta huolimatta Onnimanni on ihana kirja. Olen iloinen, että sain nyt syyn lukea sen uudelleen ja että sen keskeiset teemat, luonnonrakkaus, hyvyys ja monimuotoisen elämän kunnioittaminen, kantavat yhä samalla tavalla kuin Metsän Suloisimman Paikan taika.

Jenni peräänkuulutti kevätkirjoja jokin aika sitten. En silloin keksinyt kovinkaan monta kevätkirjaa, mutta nyt muistin Oli ennen Onnimannin olevan sellainen. Kirjassa vuodenkierto kulkee kesästä kesään, mutta juuri kevät Valpuri-keijuineen on kaiken muuttava vuodenaika, eräänlainen käännekohta ja uuden elämän alku. Lisäksi omaa näkemystäni Oli ennen Onnimannista värittää se muisto, että kahdeksanvuotiaana lainasin kirjan pääsiäislukemiseksi ja samana vuonna taisin maistella ensimmäistä kertaa Mignonia. Näin ollen Onnimanni herättää minussa aina mielleyhtymän keväästä, pääsiäisestä ja Mignoneista.

Onko Onnimanni tuttu kenellekään muulle? Ja jos teillä on lapsia, luetteko oman lapsuutenne suosikkeja heille? Jos ei ole, niin voisitteko kuvitella lukevanne?

****-

P.S. Blogger on kuulemma monien kohdalla kadottanut kommentteja. Jos tuntuu, että olette kommentoineet jotain blogikirjoistani eikä kommenttejanne käy, nykäistä virtuaalisesta hihastani!