Päivät 5-6: Kirja joka tekee sinut iloiseksi / surulliseksi

Päivä 05 – Kirja, joka tekee sinut iloiseksi.

Kirjat ylipäätään tekevät minut iloiseksi. Surullinenkin kirja voi tehdä mieleni sellaiseksi, koska on hykerryttävää ja iloista aloittaa kirja, josta tietää pitävänsä heti ensisivuilta saakka, vaikkei tarina saisikaan nauramaan. Mutta jos ajattelen iloisen mielen kirjoja, niin pikaisesti mieleeni tulevat Italo Calvinon Paroni puussa, Erlend Loen Supernaiivi sekä Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu.

Calvinon Paroni puussa on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani. Kirja on oikeastaan hauska vain näennäisesti ja vaikka se sisältää melkoista iloittelua, on ajatus sen takana melkein traaginen:  Kirjan alussahan aatelispoika Cossimo Piovasco di Rondó päättää pysytellä lopun ikänsä puussa. Hän kasvaa puussa aikuiseksi ja onnistuu alas laskeutumatta viettää kiehtovaa ja rikasta elämää liikkuen puiden latvuksissa metsästäen, taistellen turkkilaisia merirosvoja vastaan sekä rakastuen. Monien muiden Calvinon teosten tavoin Paroni puussa yhdistää onnistuneesti historiaa ja vauhdikkaita tapahtumia, huumoria ja maagista realismia sekä olemassaolon filosofista pohdintaa.

Se, mikä minut tässä kirjassa saa iloiseksi on nimenomaan Calvinon mielikuvitus, reipasotteisuus ja siinä mielessä ilotulitusmainen kerrontatapa. Tämä kirja johdatti minut aikoinaan Calvinon kirjojen maailmaan ja olen hänen pitkän linjan (jos 20 vuotta on pitkä aika, omassa elämänhistoriassani se on) faninsa, mikä sekin on varsin ilostuttavaa. Paroniin puussa palaan aina muutaman vuoden välein.

Nostan vielä pikamainintana kaksi kirjaa: Sanna mainitsi H.E. Batesin Oi ihanan toukokuun. Siinäpä vasta oikea onnen ja elämänilon kirja! Tai Karoliinan esiinnostama Recebba Wellsin Jumalaiset Jajasiskot, jossa on vaikeita ja kepeitä asioita rinnakkain. Jajasiskot on ihana kirja. Mieleni tekee lukea se uudelleen.


Päivä 06 – Kirja, joka tekee sinut surulliseksi

Se on Jose Saramagon Kertomus sokeudesta. Dystopia, jossa sokeus - pandemian tai viruksen lailla leviävä tauti - ei sinänsä ole se asia, joka tässä kirjassa on surullinen. Surullista on ihmisten käyttäytyminen, ahneus, raadollisuus, julmuus, petollisuus. Toki kirjassa on monenlaisia sävyjä ja loppu, josta pidin. Pidin muutenkin tästä kirjasta, jonka olen lukenut vain kerran syksyllä 2005, mutta jota en varmaan koskaan unohda ja jota en kykenen lukemaan uudelleen. Tämä kirja kertoo paljon ihmislajin typeryydestä, meistä kaikista, ja siksi se on surullinen, paikoin järkyttäväkin.

Kuvitus tällä kertaa Wienistä. Portti jossain siellä, en muista missä. :)