keskiviikko 11. helmikuuta 2015
W. G. Sebald: Vieraalla maalla
W. G. Sebald: Vieraalla maalla
Kustantaja: Tammi 2004, Keltainen kirjasto
Alkuteos: Die Ausgewanderten. Vier lange Erzählungen. 1992
Suomennos: Oili Suominen
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 287
Saksalais-yleiseurooppalainen romaani
Jos otettiin huomioon vain aika, Aurach totesi kuullessaan minun elämänvaiheeni, niin minä olin Saksasta nyt yhtä etäällä kuin hän oli ollut vuonna 1966, mutta aika, niin hän jatkoi, aikahan ei muuta ole kuin sielun levotonta liikettä. Ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Ei ainakaan minulle. Katkelmalliset muistikuvat, jotka piinaavat minua, ovat eräänlaisia pakkomielteitä.
W. G. Sebaldin teos Vieraalla maalla alkaa kursivoidulla kehotuksella: Säilyttäkää muistot / viimeinen mitä jää. Mutta mitä voi säilyttää kotiseudusta, joka elää aina mukana, muttei ole koskaan lähellä?
Vieraalla maalla kertoo neljä tarinaa juutalaisista miehistä, jotka eri vaiheiden jälkeen ovat jättäneet kotiseutunsa. Lukijoille kaiken välittää hieman samanoloinen vieraaksi jäävä minäkertoja kuin viime kesänä lukemassani Austerlitzissa. Henry Selwyn on kertojan vuokraisäntä tämän Englannin-lomalla, Paul Bereyter hänen opettajansa Saksan alppiseudulla. Amos Adelwart on kertojan Yhdysvaltoihin päätynyt isoeno ja Max Aurach Manchesterissa asuva taiteilija.
Romaanissa -- ehkä voisi puhua mosaiikkiromaanista tai neljän kertomuksen kokoelmasta, jossa kaikki tulee tavallaan yhteen -- kertoja kuvaa miesten kokemuksia muistiinpainoissaan sellaisena kuin ne kuulee ja kokee. Hän kertoo toisten muistoja dokumentoimalla tai suodattamalla. Suodatusvaikutelmaa lisäävät valokuvat, joita Sebaldin kirjassa on runsaasti. Kuvat ovat suttuisia ja utuisia, ne kertovat menneestä, jota ei voi saavuttaa, ihmisistä ja rakennuksista, jotka jäävät vieraiksi silloinkin, kun niillä on nimensä tai osoitteensa.
Teos tarjoaa rauhoittavan lukukokemuksen. Sebaldin lauseet hierovat älynystyröitä, neljän miehen kokemukset ovat surullisia, mutta samalla kauneutta täynnä. Sebaldin teksti ei ole ahmittavaa, vaan sellaista, jonka parissa haluaa viipyillä. Kerronta on yksityiskohtaista, lauseet ovat merkityksiä täynnä.
Sebald on surumielinen, pessimistinen kertoja, ja kuitenkin niin ymmärtäväinen ja lämmin. Jokainen näistä neljästä miehestä on kokenut toisen maailmansodan ajan kauhut ainakin välillisesti: holokausti on jättänyt jälkensä ja jokainen mies on vieras niin synnyinmaassaan kuin mahdollisella uudella kotiseudullaankin. Sebald kirjoittaa, miten juutalaisperhe koetti natsihallinnon aikana ylläpitää normaaliuden vaikutelmaa ja miten Manchester on maahanmuuttajien kaupunki, tuttunakin niin vieras. Se on kaupunki, jonka maisema ränsistyy ja käytöstä poistettuja savupiippuja tuntuu olevan silmänkantamattomiin. Silti tunnelma ei ole lohduton, sillä kaikkea vasten voi nähdä kuin varjon kiitävän yli niittyjen -- peuralauman matkalla halki yön tai niin kirkkaan linnunradan, että sen valossa voi kirjoittaa samat tähdet Alpeilla, Japanissa, Kreikassa.
Sana hieno voi tuntua lattealta silloin, kun koettaa arvottaa kirjaa. Mutta sellainen Vieraalla maalla on, se on sanalla sanoen hieno. Sen yleiseurooppalaisuus- ja inhimillisyys on raskasta ja kaunista. Kertojan tavoin lukija palaa Sebaldin henkilöhahmojen muistoihin, joista leijumaan jää haurauden ja konkretian melankolinen liitto.
Tätä Sebaldia en ole lukenut, ainoastaan Austerlizin ja Saturnuksen renkaita (viimeistä en kokonaan, se ei oikein napannut vaikka Austerlizista pidin paljon). Teoksen alkuperäinen nimi on muuten Die Ausgewanderten. Anteeksi että korjaan, se vain pisti silmääni.
VastaaPoistaTässä on paljon samaa kuin Austerlitzissa, voisit siis pitää tästä! Ja kiitos huomiosta, t jäi pois, sellaista sattuu joskus ja toisinaan korjaan omia blogijuttujani. Niin varmasti kaikki.
PoistaOlen lukenut Sebaldilta vain Saturnuksen renkaat, joka oli kiinnostava, erilainen ja kertoi sellaistakin historiaa mm. Belgian siirtomaaherruudesta ja monesta muusta, joista en ollut kuulutkaan. R.:n mielestä Sebaldin maailmankuva on synkkä, mutta minusta se on yltiörealistinen.
VastaaPoista<3
Leena, minä olen lukenut nyt Austelitzin ja tämän. Suosittelen! Minun mielestäni Sebaldin maailmankuva on kaihoisa ja melankolinen. Realistinenkin, toki, mutta myös kaunis ja jotenkin lopullisuutta korostava. Hän kirjoittaa upeasti.
Poista<3
Tuosta lauseesta "mitä voi säilyttää kotiseudusta, joka elää aina mukana, muttei ole koskaan lähellä?" tulee mieleen täällä kerran tapaamani mies Darfurista ,jolla oli pieni kauppa Tel Avivin vanhan bussiaseman alueella ,ja kaupan seinällä kuva kotikylästä,jota ei enään ollut olemassa.Hänellä oli vain muistot ja se kuva.Se kosketti.
VastaaPoistaJael, kertomasi vahvistaa sitä, miten ihminen voi asua vieraalla maalla ja kaivata ikuisesti jotain, mitä oli ja mitä ei enää koskaan tule olemaan kuin muistoissa. Tämä on hieno ja voimakas kirja.
PoistaMinula odottaa hyllyssä Sebaldin Saturnuksen renkaat, Ties milloin ehdin ottaa sen luettavaksi. Tämä sinun tekstisi nosti Sebaldin taas mieleen... Kohta, kohta!
VastaaPoistaIhana teksti, Katja <3
Minula odottaa hyllyssä Sebaldin Saturnuksen renkaat, Ties milloin ehdin ottaa sen luettavaksi. Tämä sinun tekstisi nosti Sebaldin taas mieleen... Kohta, kohta!
VastaaPoistaIhana teksti, Katja <3
Kaisa Reetta, suosittelen sinulle Sebaldia. Itse en ole lukenut Saturnuksen renkaita: muistaakseni se teki vaikutuksen Leena Lumiin, mutta Elämän krestomatia ei niin vaikuttunut. Oma ensimmäiseni oli Austerlitz ja sitä suosittelen sinulle varauksetta. <3
Poista