P.L. Travers: Maija Poppanen

Lontoo-viikko
P. L. Travis: Maija Poppanen
Kustantaja: WSOY 2010
Alkuteos: Mary Poppins 1934
Suomennos: Jaana Kapari-Jatta
Kuvitus: Marika Maijala
Brittiläinen lastenkirjaklassikko

"Oho", Anja sanoi. "Laukussa ei ole mitään!"
"Miten niin ei mitään?" Maija Poppanen tivasi kohentaen samalla ryhtiään ja näyttäen loukkaantuneelta. "Väitätkö sinä, ettei tässä ole mitään vai?"
Sen sanottuaan hän kaivoi tyhjästä laukusta valkoisen tärkätyn esiliinnan ja sitoi sen vyötäisilleen. Seuraavaksi hän otti laukusta ison saippuapalan, hammasharjan, paketillisen hiuspinnejä, hajustepullon, pienen kokoontaitettavan nojatuolin ja rasiallisen kurkkupastilleja.

Kirsikkakuja 17, (olettavasti) Lontoo. Tuuli käy idästä. Herra ja rouva Lipas sekä heidän lapsensa Anja, Veikko, Tauno ja Inkeri ovat ongelman äärellä: vanha lastenhoitaja Kati Nanna on lähtenyt pois, minkä vuoksi vanhemmat suunnittelevat lehti-ilmoitusta uuden hoitajan saamiseksi. Isommat lapset Anja ja Veikko eivät ole koskaan pitäneet Kati Nannasta, vaan odottavat innolla uutta hoitajaa tai uusia hoitajaehdokkaita. Tuuli yltyy entisestään ja hämärässä kääntyilevät kirsikkapuut näyttävät siltä kuin olisivat tulleet hulluiksi. Lippaan talon pihalle saapuu nainen, jonka tuuli tuntuu nostavan ilmaan ja kuljettavan etuovelle saakka. Kummallista! Nainen on tietenkin Maija Poppanen, jolla on paljon sääntöjä. Sääntöjen vuoksi hän ei käytä suosituksia, mutta jää hoitajaksi Lippaan perheeseen, sillä rouva Lipas ei ole mikään vanhanaikainen nainen eikä hän - Maija Poppasen sanojen johdattelema - piitaa suosituksista.

Disneyn vuodelta 1964 peräisin oleva elokuva Maija Poppanen on mielestäni eräs suurimmista musikaalihelmistä, mitä voin kuvitella Sound of Musicin ja Ihmemaa Ozin lisäksi. Kun mietin sopivaa lastenkirjaa Lontoo-kirjojen viikolleni, pohdin Burnettin Pikku prinsessan tai J.M. Barrien Peter Panin lukemista uudelleen. Katselin lasteni huoneiden kirjahyllyjä ja uudehko Maija Poppas -käännös suorastaan pomppasi silmiini. Kirja jäi muutama vuosi sitten kesken, koska lapseni tuntuivat olevan vielä liian pieniä, mutta nyt oli aika.

Vielä tänä päivänäkään Anja ja Veikko eivät ole aivan varmoja, mitä tapahtui.

Onneksi aika koitti! Niin hyvä ja herttainen kuin Maija Poppanen onkin elokuvana, niin sitä parempi ja mutkikkaampi se on kirjana. Mutkikkuudella en tarkoita vain absurdia lähestyvää juonta, vaan Maija Poppasen persoonaa. On Maija Poppasella luonnetta elokuvassakin, mutta kirjassa on hän suorastaan kipakka. Kun Maija Poppasella on kiire, hän ärjyy lapsille. Joulun alla Anja ja Veikko haistavat lumen ja joulukuusen, mutta Maija Poppanen haistaa vain kuivatun kalan. Matosta tehty laukku ja rommitotin makuinen lääke (lapsille toki mansikkajäätelön ja limettimehun makuista) osoittavat, että Maija Poppanen on mainio, yllttävä, omahyväinen ja hauska. Hän ei ole mikään lempeä ja pullantuoksuinen hoitotäti, vaan itsellinen, tarvittaessa turhamainenkin nainen, joka pitää kiinni oikeudestaan vapaapäiviinsä. Niin pitääkin!

Travisin kirjassa kaikki kiertyy Maija Poppaseen, vaikka yhtä lailla kirja kertoo perheestä, vanhemmista ja lapsista, puolisoista, toden ja epätoden rajoista sekä asioista, joihin voi uskoa tai olla uskomatta. Sadun taika on koko ajan läsnä ja kirja on mainio luettavaksi ääneen.

P.L. Travis kirjoitti useita Maija Poppasesta kertovia kirjoja. Maija Poppanen on julkaistu suomeksi aiemmin Tyyni Tuulion suomentama, mutta en ole kirjaa lukenut. Sen vuoksi en voi verrata nyt lukemaani uutta käännöstä vanhaan, ja toteankin Jaana Kapari-Jatan onnistuneen käännöksessään erinomaisesti. Kapari-Jatta on lahjakas kääntäjä, joten Maija Poppasen ostaessani osasin odottaa mainiota kieltä ja omaperäistä henkilöiden nimeämistä (tässä on tosin huomautettava, että koska en ole lukenut Tuulion suomennosta, en tiedä onko vanhassakin käännöksessä mukana herra Peruukki tai neiti Leivon Antero). Vuonna 2010 ilmestyneessä painoksessa on myös Marika Maijalan reipas nelivärikuvitus. Marika Maijala on Karoliina- ja Sylvi Keppos -kirjojen kuvittajana tullut perheelleni tutuksi ja ihailen hänen töitään. Maijalan jälki on helposti tunnistettavissa. Se on enimmäkseen rikkaus, vaikka hahmot eri kirjoissa näyttävätkin osin samanlaisilta. Maija Poppaseen Maijalan aina reippaalla tavalla konstailematon tyyli sopii.

Onko kirjassa sitten Lontoota? Eri paikat, kaupat ja talot, voi varmasti sovittaa mihin tahansa kaupunkiin, mutta kyllä Lontoo on tunnistettavissa puistoissa, eläintarhassa ja tapakulttuurissakin - ainakin, jos niin haluaa. Kirjassa toki poiketaan sinne sun tänne joko mielikuvituksen siivin tai oikeasti. Oliko kaikki totta vai ei?

Kokonaisuudessaan Maija Poppanen on erinomainen lastenkirja, jonka toivoisin päätyvän jokakodin kirjahyllyyn. Travisin klassikkoteos jättää miltei anarkistisella tavalla riemukkaan olon sekä suuren ripauksen haikeutta.