Julie Kibler: Matkalla kotiin
Kustantaja: Gummerus 2013
Alkuteos: Calling Me Home 2013
Suomennos: Riie Heikkilä
Kansi: Anna Gorovoy & Eevaliina Rusanen
Sivuja: 504
Yhdysvaltalainen romaani
Tässä minä siis nyt olen: aion pyytää Dorrieta ajamaan minut autolla koko matkan Teksasista Cincinnatiin, puolen mantereen halki, ja auttamaan minua hoitamaan asioitani. En ole erityisen ylpeä joutuessani tunnustamaan etten pysty tekemään matkaa yksin. Niin kauan kuin jaksan muistaa, olen ollut aina hirvittävän itsenäinen. Olen myös ollut aina yksin.
Entä sitten matka Cincinnatiin? Siihen en pysty yksin. Enkä haluakaan. Haluan tyttäreni; haluan Dorrien.
Yhdeksännelläkymmenennellään käyvä Isabelle-neiti pyytää kampaajaansa ja ystäväänsä, nuorehkoa Dorrieta ajamaan hänet ystävänsä hautajaisiin. Naisten ystävyys on yllättävä nykypäivänkin Yhdysvaltain syvässä etelässä: valkoinen vanha nainen ja nuori afrikkalaisjuurinen kampaaja eivät ole tavanomainen näky tienvarsien dinereissa. Heidän ystävyytensä on kestänyt kuitenkin jo vuosikymmenen ajan ja he kertovat toisilleen mieltään painavat ja ilahduttavat asiat: Dorrie lapsiinsa ja entiseen mieheensä liittyvät tuntonsa, Isabelle muistonsa kielletystä rakkaudesta 1940-luvun alusta. Kun matka etenee, Isabellan tarina syvenee. Mustien ja valkoisten rinnakkaiselo, ystävyys ja rakkaus sekä ennakkoluulot, kattavat vuosikymmenten kaaren.
Amerikkalaisen Julie Kiblerin esikoisromaani Matkalla kotiin (2013) julkaistaan nyt maaliskuussa Suomessa erittäin tuoreeltaan. Kirjan julkaisupäivä Yhdysvalloissa oli 12.2.2013. Sain kirjan luettavakseni jo parisen viikkoa sitten. Koska pidän melkein kaikista Yhdysvaltain etelän lähihistoriaan sijoittuvista romaaneista, oikein odotin Kiblerin romaaninkin lukemista. Odotin, vaikka samalla tiesin luvassa olevan viihdyttävän lukuromaanin eikä mitään sen enempää.
Tänä yönä rintaani kuitenkin kiristi tuskallinen häpeän tunne. Robert oli pelastanut minut joltakin jota olin tuskin edes osannut kuvitella, eikä hänellä ollut silti lupaa saattaa minua kotiin tämän säännön takia, jota en koskaan ennen ollut edes kyseenalaistanut. Luin kyltin ikään kuin olisin nähnyt sen ensimmäistä kertaa: NEEKERI, ÄLÄ ANNA AURINGON LASKEA YLLESI TÄÄLLÄ SHALERVILLESSÄ.
Viihdyttävän lukuromaanin sainkin. Viihdyttävyys ei missään nimessä ole Kiblerin romaanin kohdalla huono asia, vaan kirja täyttää funktionsa naisten lukuromaanina. Se pitää otteessaan, koskettaa ja korostaa sitä, että ihmisellä on oikeus kapinoida yhteiskunnan normeja ja oman sukunsa asettamia vaatimuksia vastaan - kammottavaa rasismia vastaan. Isabellan ja Dorrien road tripillään vuoroluvuin kertomat tarinat peilaavat nykyhetkeä sekä toisen maailmansodan ajan Yhdysvaltoja sivumäärältään tasavahvasti, mutta kiinnostavuudeltaan menneisyys on se, johon ainakin itse kiinnityin. Melkein hypin Dorrien tarinan yli, koska halusin tietää, miten Isabellin tarina etenee.
Matkalla kotiin olisi voinut olla paljon enemmän. Esimerkiksi rasismin teemaa hienosti kuvaava Kathryn Stockettin Piiat onnistuu olemaan sekä koskettava että viihdyttävä. Syvän etelän tunnelma ja rasismin vääryys on romaanissa elävästi kuvattu. Vanhan ja nuoren naisen ystävyyttä sekä menneisyyden ja nykyisyyden tarinoita etelävaltioissa kuvaava Fannie Flaggin Paistetut vihreät tomaanit suorastaan imaisee mukaansa ja saa uskomaan niin ystävyyteen kuin tarinankerronnan voimaan. Matkalla kotiin jää näistä ulottuvuuksista paitsi. Kibler toki kirjoittaa sujuvasti, ja etenkin Isabellen ja Robertin tarina pitää otteessaan. Matkalla kotiin ei kuitenkaan tee samanlaista soppea sydämeen kuin mainitsemani Stockettin ja Flaggin kirjat, se vain viihdyttää ja toki koskettaakin, mutta ei tarjoa yllätyksiä tai suuria elämyksiä. Päinvastoin, romaanin kulku on alusta loppun saakka arvattavissa ennalta. Vakavista teemoistaan huolimatta Kiblerin kirja on turvallista, mukavaakin luettavaa esimerkiksi illalla ennen nukkumaanmenoa tai työmatkalla bussissa.
Romaanin ei onneksi tarvitse olla aina suuren elämyksen kirja taatakseen kelvollisen lukukokemuksen. Matkalla kotiin täyttää lukuromaanityhjiön mainiosti. Se on oikein mainio kirjallinen välipala, joka muistuttaa lukijaansa ihmisten välisen tasa-arvon tärkeydestä: oikeus rakkauteen kuuluu jokaiselle aikuiselle eikä ystävyyden rajoja voi onneksi määrittää sukupuolen, iän tai ihmisen etnisen alkuperän mukaan. Matka Teksasista Cincinnatiin on pitkä, mutta ladattu muistoilla, jotka ansaitsevat tulla kerrotuksi.
***
Hanna viihtyi "lukusukkulan" parissa, Maija ei voinut laskea kirjaa käsistään.
Miekin halusin hypellä Dorrien tarinan yli, sillä se tuntui alun jälkeen vain ärsyttävälle täytteelle. En tajunnutkaan, että kirja on noin vasta julkaistu Yhdysvalloissakin!!
VastaaPoistaHanna, totta, Isabellin tarina olisi riittänyt. Dorrie sinänsä on mukava hahmo, muttei kovin kiinnostava. Minäkin yllätyin kirjan tuoreudesta. Aloin etsiä sen alkukielisen version julkaisuajankohtaa ja löysin noin tuoreen. :)
PoistaTämä kirja on minulla tällä hetkellä luvun alla. Tai en ole vielä aloittanut sitä, mutta tänä iltana aion! Ounastelinkin tämän olevan sellaista mukavan viihdyttävää lukemista, sopii ravisuttavan Nälkävuoden jälkeen oikein hyvin :)
VastaaPoistaLaura, kiva kuulla! Nälkävuosi on niin hieno, että tämä voi tuntua laimealta. Toisaalta kyse on onneksi niin erilaisesta kirjasta, ettei niitä voi verrata. Toivottavasti pidät, minä viihdyin tämän parissa, vaikken ihastunutkaan.
PoistaMinulla on tämä noin puolessavälissä. Olen skeptinen. Henkilöt eivät oikein kiinnosta, eikä oikein heidän tarinansakaan. Lisäksi tarinassa on minusta jonkin verran epäloogisuuksia (miten muka Isabellen ikätoverit voivat olla jo muutamankin lapsen äitejä, kuten hän kertojana kertoo, siinä vaiheessa tarinaa, kun hän on 17? jne.) ja no, jotenkin vaan tökkii. Mutta tuossahan tuo kulkee työmatkoilla mukana. Ehkä vielä saan sen loppuunkin. :)
VastaaPoistaSuketus, minäkin olin aluksi skeptinen enkä vakuuttunut kirjasta muutenkaan, mutta silti viihdyin mainiosti ja se riitti nyt oikein hyvin. :) Kirjoittanet kirjasta, jos ja kun saat sen loppuun? :)
PoistaEn tiedä, tulenko tätä lukemaan, mutta hyvä kun mainitsit Paistetut vihreät tomaatit, joka piti jo hankkimani mutta unohdukset tuulevat kopassani :)
VastaaPoistaHelmi-Maaria, ah, Paistetut vihreät tomaatit on niin hyvä - ainakin äänikirjana ja elokuvana.
PoistaNo voi, minä kuvittelin tämän olevan juuri Piiat -tyylinen hauskalla tavalla koskettava kertomus. Aion kuitenkin kirjan lukea, mutta pudotan nyt varovasti odotustasoa :)
VastaaPoistaAnnika, Hanna ja Maija ovat pitäneet minua paljon enemmän. Ja kyllä tämä koskettaakin. Toivottavasti pidät!
PoistaHyvä kirjavinkki kuitenkin. Pidin todella paljon Piioista ja tuo rasismiteema amerikkalaisessa yhteiskunnassa on kiinnostava.
VastaaPoistaKirjanainen, tässä olisi kehyksensä ansiosta vaikka uudeksi Piioiksi, mutta Kibler ei kirjoita yhtä hyvin kuin Stockett. Ihan mukava lukukokemus, kuitenkin.
PoistaMinäkin aion aloitella tätä viikonloppuna. Kuulostaa ihan sopivalta kirjalta illalla sängyssä luettavaksi :).
VastaaPoistaSanna, tämä on juuri sopiva luettavaksi illalla. Paikoin rankkoja asioita, mutta sen verran viihteen keinoin, ettei ala oikeasti ahdistaa. Sujuvasti kirjoitettu, lämminhenkinenkin.
PoistaOlen tämän kanssa ollut jo muutamia viikkoja kahden vaiheilla...ja oikein odottanut blogikommentteja;-) Yhdessä arviossa luki adjektiivi 'julma' ja minä kavahdin heti: Olen lukenut tästä USAn rasimista kaiken, kaiken: Rosa Parksin, Mustat Pantterit, Kingin, Ku Klux Klanin (joka muuten toimii edelleenkin!), monta fiktiivistä romaania ja tietty Setä Tuomon Tuvan. Haluaisin lukea aiheesta nyt ONNELLISEN tarinan...Kirjan kansi houkuttaa ja 'se jokin siinä', mutta vieläkään en tiedä. Vai olenko jo sulkemassa tälle aiheelle ovea ja katsomassa eteenpäin, nyt kun USAssa on jo värillinen presidentti etc. Muuten kyllä viihdyn mieluiten sotien välisissä vuosissa, mutta ehkä muissa aiheissa.
VastaaPoistaKuvittele: Meillä on vieläkin katsomatta Paistetut vihreät tomaatit. Aina tulee jotain muuta muka kiinnostavampaa.
Jos olisit voinut sanoa, että tässä kirjassa ei ole mitään julmaa? Tiedän mitä tehtiin tuohon aikaan mustille, jotka koskivat valkoisiin naisiin, jos sitä edes epäiltiin.
Leena, minun mielestäni tämä on enemmän lempeä kuin julma kirja. Toki kirjassa on jonkinlaista julmuutta, mutta rankka tämä ei kuitenkaan ole. Saisi mielestäni olla aavistuksen rankempikin, koska nyt hyvä teema jää jonnekin viihdyttävyyden jalkoihin. Mutta minä nautin kyllä kirjan lukemisesta, sillä tarina on hyvä, aikakausi kiinnostava, syvässä etelässä on aina sitä jotain.
PoistaOn ihan kammottavaa, että KKK toimii edelleen. Se on kai vahvistunut viime vuosina. Luin jostain, että järjestö aikoo tehdä suurmarssin. Pelottavaa ja järkyttävää.
Ja katso Paistetut vihreät tomaatit. Uskon, että pidät elokuvasta. Se on ihan huippu - ja kiinnostava! <3
Tuo on niin totta, että romaanin ei tosiaan tarvitse aina olla mikään huikea elämys ollakseen kuitenkin oikeasti hyvä lukukokemus!!
VastaaPoistaVoi että nuo mukit ovat ihanat...oi joi!!
Susa, nimenomaan! Kirja saa viihdyttää ja pitää otteessaan, joskus on vapauttavaa ja mukavaa lukea tällaisia. :)
PoistaOlen samaa mieltä mukeista. Sain niitä synttärilahjaksi kaikkiaan neljä kappaletta.
Tämä on minullakin tulossa lukuun pikapuolin, joten silmäilin vain arviosi ja katsoin antamasi pisteet. Ei kolmekaan huono ole, ja joskus tosiaan kaipaa sitä Hannan mainitsemaa lukusukkulaa, joten olen ihan varma että tulen viihtymään (!) tämän kirjan parissa ihan mukavasti. :)
VastaaPoistaPalaan tänne sitten joskus, kun kirja on luettu! :)
Sara, lukuromaanina tämä on oikein kelpo. Kolmen tähden -sarjan parhaimmistoa. :) Jos luet, niin toivottaasti pidät!
Poista