Walt Disney: Mikki panee tuulemaan

Walt Disney: Mikki panee tuulemaan
Kustantaja: Sanoma Osakeyhtiö 1980, Aku Ankan taskukirja 53
Alkuteos: Micky immer auf Achse 1980
Suomennos: Mary A. Wuorio
Ulkomainen sarjakuvakokoelma, Saksa
Sivuja: 254

Alkuruutu: "Huomenissa Mikki ja Simo Sisu keskustelevat tuomiosta"
Sisu: Suurenmoinen puolustaja, kun sai Musta Pekan vapaaksi.
Mikki: No, tuomarilla oli kiire.
Eihän tiedä, vaikka se roisto ottaisi opikseen
Sisu: Kyllä sinä erehdyt, jos luulet hänen muuttuvan.
Lyön vaikka vetoa, että hän hautoo jo seuraavaa kaappausta.
Loppuruutu: "Niinpä tekeekin."

Eilen esittelemäni Maria Langin romaani suorastaan huusi, että Ei enää murhia! Murhia ei olekaan luvassa, mutta dekkareiden kylkeen eräänlaiseksi sokeriksi pohjalle saa liimautua monisataaosaisen teossarjan julkaisu, jossa roistoja jahdataan niin nyrkit pystyssä kuin meren pohjassa - ja niin roistoja kuin erilaisia rikkomuksia riittää.

Kyse on kirjasta - tai "kirjasta" - jonka hahmot ovat useimmille tuttuja: Musta Pekka, Herkko Hikinen, Merihirviö sekä kokonainen joukko roiston näköisiä anonyymiksi jääviä miehiä, Hessu Hopo, Poliisimestari Simo Sisu ja tietenkin aina niin täydellinen Mikki Hiiri seikkailevat Aku Ankan 53. taskukirjassa Mikki panee tuulemaan (1980). Kirjassa on kaikkiaan kuusi kertomusta sekä Esinäytös. Sarjakuvakertomusten nimet kertovat, kuinka moneen myllytykseen Mikki roistoja jahdatessaan joutuu: on Kasukka, Merihirviö, Diplomaattinen tehtävä, Veijaritarina, Mikki ja merirosvot sekä Sirkusseikkailu. Olen nyt sopivasti työväsymyksen ja esikoisen huomenna alkavan koulutien jännittämisen vuoksi leikkimielellä ja haluan kokeilla, voiko Aku Ankan taskukirjaa arvioida tai esitellä - miten vain - blogissa samaan tapaan kuin romaania.

Mikki ja Mikki. Aina tiellä.

Nimenomaan. Mikki on oma täydellinen itsensä, alati oikeamielinen, reipas, pyyteetön, aina valmiina. Siimahäntä on täydellinen partiopoika ja amerikkalainen unelmavävy. Mikki tulee apuun silloin, kun tarvitaan. Hän joutuu köysiin, seikkailee meren alla, matkailee fiksusti 1980-luvun alussa varmasti vielä melko eksoottisella Madeiralla. Mikki on se, joka käy urheasti päin vaaroja silloin, kun paras ystävä Hessu löysäilee vaikkapa lainelautaillen. Hessu on kuitenkin täydellinen ja uskollinen apuri, hyväntahtoinen ja hieman hömelö kaveri, johon voi luottaa ja jonka äly välähtää yllättävissä paikoissa. Kirjan muukin roolitus noudattaa eräänlaista satukirjojen proppilaista funktionalismia: sankarin ja hölmönnokkelan apurin ohella on viisas mies - Simo Sisu - sekä kokonainen joukko konnia, apureita ja ihailun kohteita. Tai yksi ihailun kohde: Minni Hiiri vilahtaa sivuroolissa. Minnin käskystä Mikki esimerkiksi asioi kaupassa ja kohtaa Mustan Pekan.

Jos Mikki panee tuulemaan -sarjakuvakirjan hahmot ovat kaavamaisia, mutta sympaattisia, sitä ovat kirjan kertomuksetkin. Tarinoilla on selkeä alkuasetelma, varkauksien tai murtojen sarja, helposti arvattavissa oleva kelmi, takaa-ajoa sekä taisteluja ja lopussa kiitos seisoo. Tässäkin suhteessä Mikki panee tuulemaan noudattelee klassisten satujen kaavaa aivan Vladimir Proppin teoriaa mukaillen. Tarinoiden kirjoittajan tai piirtäjän nimeä ei kerrota, mutta saksankielisen alkuteoksen tekijöiden kekseliäisyyttä on ihailtava; Mikki kohtaa niin jopa atomikäyttöisen robottikalan. Ankkapostia luetaan ja kaikki noudattavat yhteiskunnan normeja parhaansa mukaan - paitsi roistot. Kielellisesti Mikki panee tuulemaan on tasaisen laadukasta työtä, se kantaa hienosti Aku Ankkojen mainetta hyvää suomena sisältävänä julkaisuna. Aivan samoihin nokkeluuksiin kuin Aku Ankka -lehdessä ei kuitenkaan päästä.

Mikki panee tuulemaan sopii dekkariteeman päättäjäksi oikein mainiosti, sillä roistoja jahdataan välillä jopa pyssyä heilutellen. Aika kovaksikeittyä touhua!

Mikki panee tuulemaan on minulle tuulahdus lapsuudesta. Se on yhtä kuin koulun jälkeinen päivä, jolloin menin itseäni vuotta vanhemman tytön kotiin (pienessä koulussa meillä oli yhdysluokka 3-4, olimme siis luokkatovereita) syömään suklaa-kauraherkkua kylmän maidon kera ja lukemaan isoa Aku Ankan taskukirjojen pinoa. Kirja ei ole Aku Ankan taskukirjojen kärkikastia, vaan rutiinipokkari osana sarjaa, mutta viihdyttävyydessään Akkarit ovat laatuteoksia omalla paikallaan.

***½ (koska tämä ei ole Aku Taikaviitta tai Mikki Hiiri kummitusjahdissa)