Andreï Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia

Andreï Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia
Kustantaja: Wsoy 2012, Aikamme kertojia -sarja
Alkuteos: Le Livre des brèves amours éternelles 2011
Suomentanut: Annikki Suni
Kansi: Martti Ruokonen
Ulkomainen kertomuskokoelma, Ranska, Venäjä
Sivuja: 158


Joskus muistan myös hänen varoituksensa kevään ensimmäisistä hennoista kukista, joiden hauraat ja ohuet varret voivat vaurioitua meidän veremme tylystä lämmöstä.
Niin kuin rakkaidemme sielut.

Breznevin kasvot, Breznevin tuhritut kasvot, ruosteinen leikkuupuimuri, kohtaamisen piinaavia muistoja, hiljaisia hymyjä ja onnen käsitteen aineellistumista himmeässä kesäkuun päivässä. Pohjoisen aron kylät, joissa on vain muutama talo, mutta sitkeitä mummoja. Neuvostoajasta toipuvalla Venäjällä on monet kasvot, monta tarinaa, kohtaloa ja yksilöiden tietä kohti omaa itseään.

Muutamasta tällaisesta kasvosta kirjoittaa Andreï Makine kertomuskokoelmassaan Ikuisen rakkauden kosketuksia (2011). Teos pitää sisällään kahdeksan kertomusta, joiden kaikkien kertojana on ehkä Makinea itseään, ehkä jotain muuta kotimaansa jättänyttä henkilöä muistuttava mies, jonka muistoissa palataan edesmenneeseen utooppiseen neuvostovaltioon, orpokodin arkeen, ensirakkauksiin sekä ennen kaikkea Venäjän nykyisyyden ja lähihistorian kohtaamiseen. Kaikki alkaa siitä, kun mies muistelee tapaamistaan syöpäsairaan Dmitsi Ressin, mielipidevangin ja "Runoilijan", kanssa. Ressin kärsimyksentäyteinen elämä piirtää kuvaa koko Venäjästä.

Se mitä näimme oli vaatimatonta, harmaata, köyhää. Edellisen vuosisadan taloja, joiden katoilla törrötti kuivia kasvinvarsia. Samea ilma toi mieleen marraskuisen hämärän, talven odotuksen. Me elimme toukokuuta ja koko kaupunki valmisti juhla-ateriaa, pian palaisi aurinko räikeänä ja iloisena. Mutta kauneus oli läsnä siinä vuodenaikojen väliin eksyneessä hetkessä. Se ei tarvinnut kuin himmeitä värisävyjä, lumen vääränaikaista raikkautta, yllättäen heränneen muiston kirvelyä monien talvien takaa. Kauneus sekoittui meidän hengitykseemme, riitti kun vain unohdimme keitä luulimme olevamme.

Makinen kertomuskokoelma on hieno, se on sanottava heti alkuunsa. Se ei kuitenkaan yllä samalle tasolle kuin Makinen mestariteoksena pitämäni Ranskalainen testamentti, jonka myös ystäväni Anna Elina mainitsee Ikuisen rakkauden kosketuksista kertoessaan.

Se, miksi nyt käsiteltävänä oleva teos ei nouse Makinen parhaimmistoon, johtuu ehkä yllättäen kaiken kauneudesta. Makinen teksti on upeaa; se on niin kaunista, virheetöntä ja hienoa, että se saa huokailemaan. Mutta tekstin hienous ja kauneus ei mielestäni ole tällä kertaa vain eduksi, vaan kauneutta on liikaakin, tukahduttavuuteen saakka. Toki kauneus toimii hyvänä vieraannuttajana. Se etäännyttää neuvostoajan vankileirien kauhuista, mulipäiksi ajeltujen orpolasten arjesta sekä ylipäätään maasta, jossa mielipiteenvapautta ei tunneta nykypäivänäkään. Kauneus lakaisee julmuuden ja väärinteot alleen, muttei piilota niitä kokonaan. Makine puhuu metaforin, hän kirjoittaa marxismi-leninismiä ylistävistä lauseista, jotka jäävät savun peittoon tai sätkynukke-Breznevistä. Paikoin hän on rivien välissä hauska - mutta sellaisella melankolisella, "venäläisellä" tavalla, tiedättehän? Hän ymmärtää synnyinmaataan, kirjoittaa oppijärjestelmistä ja ohimenevistä paratiiseista, joihin sitkeästi edelleen uskotaan. Ihmiset eivät muutu samaa tahtia kuin yhteiskunta.

Vaikka Makinen teksti oli osin pakahduttaa minut, en voi kuin ihailla kirjailijan lauseita, joissa kauhun kokeminen yhdistyy lempeään maailmankatsomukseen. Kauneus pelastaa monelta, Makinen kirjan ihmiset ovat osin selviytyjiä, sillä heillä on kyky uskoa elämään ja rakkauteen kaiken korkeimmassa merkityksessä. Kirjan suomentaja, heinäkuussa edesmennyt Annikki Suni onnistuu hienosti käännöstyössään. Makinen runollisesta kielestä ei virheitä löydy, ei kielipuolisia ilmaisuja, ei kömpelöitä lauserakenteita. Sunin suomennos tekee lukemisesta nautittavaa.

Ikuisen rakkauden kosketuksia jää hieman etäiseksi, mutta se on yksi kauneimmista tänä kesänä lukemistani kirjoista. Sen tunnelma jää leijumaan jonnekin ilmaan ja se kantaa mukaan lumen valkoista valoa ja alati kukkivien omenatarhojen muistoja.

****

Ikuisten rakkauden kosketuksen ovat lukeneet Anna Elinan lisäksi myös Sara, Leena Lumi ja Susa.