perjantai 11. marraskuuta 2011
Katriina Ranne: Minä, sisareni
Katriina Ranne: Minä, sisareni
Kustantaja: Nemo 2010
Kansi: Hanna-Maija Matikainen
Kotimainen romaani
Sivuja: 499
Tuuli ja Sade olivat isoja siskoja, jotka tiesivät miten maailma oli syntynyt ja mistä nimet tulivat. Minä ja Usva olimme tähtiä, mutta Tuuli ja Sade olivat aurinko ja kuu. He kertoivat suurimman osan tarinoista, pitkistä ja polveilevista; välillä tarinat jäivät kesken pitkäksi aikaa, ja osa niiden lumovoimaa oli aina jännitys siitä, jatkuisivatko ne enää. Toisinaan Usva ja minä loimme kahdestaan itse loppuja kuulemiimme tarinoihin. Ja kuka tahansa sai aina aloittaa uuden.
Noormarkkulaiset Vuolteen perheen tytöt, hikipisarasta syntynyt Tuuli, sadepisarasta alkunsa saanut Sade, kyyneleen tuoma Meri sekä kastehelmen luoma Usva, ovat tiivis siskossarja. Savenvalajankujalla sijaitsevassa kodissaan opettajaperheen tytöt kasvavat, aikuistuvat, muuttavat pois kotoa ja kokevat niin elämän kolhuja kuin iloja. He kaikki ovat eri tavalla kauniita ja eri asioissa lahjakkaita, mutta heillä jokaisella on uskomaton mielikuvitus ja taito olla olemassa toisilleen.
Katriina Ranne on kirjoittanut hienon romaanin, sen kerron heti alkuun. Minä, sisareni (Nemo 2010) on tiivistunnelmainen kudelma Vuolteen tyttöjen elämästä varhaislapsuuden ihmeellisistä vuosista aikuisiän vaikeisiinkin teemoihin. Ranne antaa jokaiselle siskolle oman äänen: Usva, Meri, Sade ja Tuuli - ihanat nimet, muuten - elävät omaa elämäänsä siten, että romaanista muodostuu eräänlainen kaunis ja samalla tarkkanäköinen tutkielma naiseudesta.
Oli hyvä olla froteepyyhkeen karheus pehmeää ihoa vasten. Froteepyyhe on kuin siskot: jotain jonka kanssa on elänyt syntymästään saakka, jotain jonka tärkeyttä ei sen jokapäiväisyyden takia välttämättä aina täysin tiedosta, mutta joka kuitenkin on läheisintä mitä voi olla.
Minä, sisareni jakautuu kolmeen osaan, mutta lapsuus ja aikuisuus määrittää sen kuitenkin kaksiosaiseksi. Romaanin alkuosa kuin modernin tyttökirjan kaltainen ihananuuskuvaus satakuntalaisesta lapsuudesta: on villapuvut, Mummula, kaukoputki, tähtikuviot, Jumala, uintiretket, Peppi Pitkätossu-leikki, mansikat, lakat, mustikat ja vadelmat. On päivänvarjomaiset meduusat Yyterissä. Siinä missä romaanin alkuosa kuin kuin realistista satua, on kirjan toinen puolisko aikuisen maailman rajuutta ja rumuuttakin. Ranne kuljettaa lukijansa niin Lontooseen, Brasiliaan kuin Joensuuhunkin. On vaikeita ihmissuhteita ja pornoakin, mutta on myös Taika-mukien satumaailmaa sekä ajatus siitä, että jouluna pitää olla lunta ja siskoja. Yhteistä molemmille aikatasoille on se, että siskoihin voi (useimmiten) luottaa, heille voi puhua, mutta heidän kanssaan saa myös olla hiljaa.
Olen sellainen lukija, että minulle kokonaisuudessaan erinomainenkaan kirja ei ole vailla jonkinlaisia lukemista katkovia kerrontateknisiä säröjä. Minä, sisareni on kirja, joka on täysin omalla mukavuusalueellani, johon minun oli helppo ihastua. Siinä kuitenkin olisi ollut hieman karsimisen tai tiivistämisen varaa. Liki viiteensataan sivuun mahtuu pientä jaarittelua, joka sai ainakin omat ajatukseni harhailemaan. Aivan aluksi minun oli vaikea pysyä siskojen kertojanäänten mukana, siskokset tuntuivat niin samankaltaisilta, etten tahtonut erottaa heitä toisistaan. Tämä kuitenkin onneksi muuttuu kirjan myötä niin, ettei siskoja voi romaanin loppupuolella enää sekoittaa toisiinsa. Lisäksi löysin kirjasta muutaman pienen epätarkkuuden, joiden kohdalla kustannustoimittaja olisi saanut olla tarkkana. Nämä ovat kuitenkin sellaisia pikkuseikkoja, joita mahtuu melkein jokaiseen hienoonkin romaaniin. Ranteen kirja on tavattoman vahva. Se korostaa upealla tavalla sisaryhteyttä ja kuljettaa miltei maailman ääriin. Ennen kaikkea se on aikuinen kirja luottamuksesta, läheisyydestä ja kipeistä asioista - se on romaani elämästä.
Kokonaisuudesta voisinkin todeta, että Ranne kirjoittaa ihanasti. Hän osaa kutoa sanojen verkkoja siten, että jokaisen siskon oma tarina kulkee koko ajan eteenpäin, kiertyy yhteen muiden siskojen kanssa sekä hellii ja raastaa tarinallaan. Ei ole varmasti vaikea arvata, että minä lumouduin. Yhden rakkaan siskon kanssa eläneenä alan ihan kaivata lapsuusvuosiini kuvitteellista siskosparvea.
****+
Minä, sisareni on ollut esillä useissa blogeissa. Kurkkaa ainakin Minnan/Ilsen, Karoliinan, Mari A:n, Marjiksen, Jennin ja Sannan mietteet kirjasta.
Osallistun tällä kirjalla sekä Siskoskirja- että Suomalaisen keskiluokan arki-haasteisiin.
Oli pakko tulla heti kurkistamaan! Upea arvio sen ansaitsevasta, vaikuttavasta romaanista. <3
VastaaPoistaKiitos linkityksestä!
Karoliina: Sinulle ja Ilse/Minnalle kuuluvat suurimmat kiitokset tämän kirjan päätymisestä lukulistalleni. Teidän kirjoituksenne jäivät mieleeni. Sittemmin löysin monia muitakin hienoja blogiarvioita tästä. Upea romaani, totta tosiaan. <3
VastaaPoistaVarasin jo kirjastosta heti kun luin tämän arviosi.Kiitos taas Katja.
VastaaPoistaMaria: Tämä kirja muuten sopinee sinulle ja isoimmille tyttärillesikin ihan täydellisesti.
VastaaPoistaHalaus sinulle!
Hieno arvio ihanasta kirjasta! :) Kiva että tykkäsit tästä, kirja on ainakin minulla jäänyt hyvin mieleen vaikka lukemisesta on jo jonkun aikaa:)
VastaaPoistaKiitos linkityksestä!
Halit myös sinulle♥
VastaaPoistaKiitos Lumiomena ihanasta vinkistä!
VastaaPoistaSuomalaisia kirjailijoita on hyvä lukea ja mukavaa, kun joku poimii helmet.
Satakunta on minunkin lapsuuden ja nuoruuden asumisseutua.
Sisaruksia minulla ei ole, mutta on mukavaa lukea sisarussuhteista:)
Mukavaa viikonloppua!
Sanna: Minäkin luulen, että tämä tulee jäämään mieleen. Olen joskus miettinyt, että miten muka heti tuoreeltaan voisi sanoa, että kirja jää mieleen, mutta tässä lie jotain sellaista ainakin tunnelman tasolla. :)
VastaaPoistaMaria: <3
Hanne: Tämä voisi olla hyvä lukukokemus sinulle, jos pidät kotimaisista kirjoista ja jos Satakunta on sinulle tuttua seutua. Minäkin, itäsuomalainen, ihastuin Ranteen kerrontaan.
Tuo ottamasi kuva kirjasta ja peilistä on upea, herättää ajatuksen että sisar on sisarelle peili... <3
VastaaPoistaMinä luin tämän vähän ennen blogia joten lukukokemus ei ole kovin hyvin mielessä. Pidin monesta asiasta, mutta olen samaa mieltä siitä, että tiivistämisen varaa olisi ollut.
Minä, sisareni on minusta tavallaan naisten tyttökirja, siis sanon tämän positiivisessa mielessä kuten minut tuntien varmaan arvaatkin :).
Maria: Kiva, että huomasit kuvan. Vähän tuota sisar/peili-ajatusta siihen hainkin. :)
VastaaPoistaYmmärrän hyvin, mitä tarkoitata naisten tyttökirjalla. Juuri sitä tämä on: hyvin aikuinen kirja, kirja elämästä, mutta samalla kirja, josta tyttökirjoja lapsena ahmineet pitävät. <3
Katja, vaikka en ole lukenut tätä kirjaa, vain aikonut, sillä olenhan läheltä Noormarkkua kotoisin ja tässä kirjassa ovat kaivattujen tyttärieni nimet, vaikka sarja sitten jäikin ihanaan Meriin, niin olin aivan varma, että 1) tyttöjen ääniä on vaikea erottaa toisistaan 2) tulee jaarittelua ja että 3) tämä on minulle, vahvojen makujen ystävälle liian laimea/tavanomainen.
VastaaPoistaArvostelusi on hyvä ja tämä on varmasti monelle ihan kelpo luettavaa!
Minä jaksan aina ihmetellä sitä, miksi kirjailijat nykyän eivät ymmärrä tiivistyämisen arvoa...aivan kuin kirjan monisivuisus olisi jokin itseisarvo tai korreloisi kirjan laatuun. Olen tänä vuonna lukenut monta tiivistämisen helmeä ja sitten taas tiiliskiviä, joissa kaikki olisi niin täydellistä, mutta teoksen turha venyttäminen pilaa kokonaisuuden.
Tämä vaikuttaa sellaiselta kirjalta,jonka laitan ylös.Kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta kirja-arviosta:) Ja mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaLeena: Huomasinkin monien linkittämieni blogien kommenteista, että olit miettinyt tämän lukemista. Voi olla, ettei tämä ehkä olisi sinun kirjasi, mutta laimea tämä ei kyllä ole. :) Tietenkin itse kukin kokee voimakkuuden eri tavoin, mutta minulle tämä oli vahva lukukokemus, jossa lapsuuden idylli ja aikuisten maailma hyvinkin rajuine juttuineen yhdistyy onnistuneesti.
VastaaPoistaMinä pidän enemmän juuri tiiviistä kirjoista, mutta joskus tiiliskiviinkin mahtuu hienouksia, kuten aiemmin lukemani Watersin Vieras kartanossa tai nyt "työn alla" oleva Franzenin uutuus.
Yaelian: Minä pidin tästä ja suosittelen kirjaa muillekin. Toivottavasti löydät kirjan. :)
Luin kirjan puoleenväliin ja jätin kesken. Aluksi olin ihastunut kirjaan, mutta sitten minua alkoi vaivata se, että teksti pursuili lapsuusmuistoja aivan yli äyräiden. Muistot olivat toisiinsa liittymättömiä, hajanaisia hetkiä. Mielestäni liian suuri osa niistä oli pikkunokkelia tai pikkuhauskoja anekdootteja. Ja niitä oli siis liikaa, liikaa, aivan liikaa.
VastaaPoistaNyt hieman harmittaa, kun luin arvostelustasi, että kirjan sävy muuttui niin radikaalisti sisarten ehtiessä aikuisikään. Olisinkohan pitänyt toisesta osasta enemmän? Toisaalta ärtymyksen tunteeni oli kirjaa lukiessa niin vahva, että en ehkä olisi päässyt siitä yli mitenkään.
Pidän blogistasi tosi paljon. Se on ainoa kirjablogi, jota seuraan. Etsin kauan itselleni sopivaa blogia. En aina ole samaa mieltä kuin sinä, mutta on ilo lukea pohdintojasi. Kirjavinkkejä olen saanut täältä jo lukuisia.
Kiitos, kun pidät näin hienoa blogia ja jaksat jakaa lukukokemuksiasi muille!
Elina
Minä olin tosiaan jo unohtanut tämän kokonaan, kuten toisaalla kerroin. Uskon nimittäin, että pidän tästä kirjasta, joten pitää muistaa laittaa varaukseen kirjastosta piakkoin!
VastaaPoistaSinut on haastettu blogissani! :)
VastaaPoistaElina: Kiitos kommentistasi. Hauska kuulla, että luet blogiani. Olen siitä iloinen. Olen myös iloinen siitä, ettet aina ole samaa mieltä kanssani, koska silloin voi aina yllättyä suuntaan jos toiseenkin. Se voi olla virkistävää.
VastaaPoistaMinä pidin kovasti Ranteen kirjasta, mutta ymmärrän hyvin, että se voi tuntua paikoin sisältävän liikaakin kuvailuja ja hetkellisyyttä.
Susa: Minä luulen, että sinä pitäisit. Tämä on tunnelmaltaan jostain Pulkkisen ja Tammimaan välistä, mutta ihan omanlaisensa kuitenkin.
Anki: Ihanaa, kiitos. :) Vastaan siihen pian.