Kustantaja: Wsoy 1977, uudelleen kuvitettu painos 2011
Kuvitus: Hannu Taina
Kotimainen lastenkirja, saturomaani
Sivuja: 128
Nyt kelluja oli jo niin lähellä, että Reeta saattoi nähdä vielä kaksi tassua ja pyöreän, pullean massun. Sehän oli nalle, ihan selvästi! Reetan sydän alkoi takoa, ja hänestä tuntuikuin aurinko olisi paistanut kirkkaammin, meri välkkynyt kultaisempana ja taivas ollut sinisempi kuin ennen. Sellaista saa onni aikaan!
Nyt on pakko sanoa heti alkuun, että sydämessäni ailahtaa erityinen ilon ja nostalgian sekainen tunne. Sain jokunen aika sitten käsiini Elina Karjalaisen ensimmäisen Uppo-Nallen (1977), jota en ollut lukenut sitten lapsuuteni. Olin toki tässä välissä lukenut lapsilleni Uppo-Nallen loruja erilaisista kokoelmista sekä muutamia muita uudehkoja Uppiksia, kuten Uppo-Nallea ja Sukelluskelloa, mutta tätä ensimmäistä Uppo-Nallea en ollut tainnut edes vilkaista sitten lapsuuteni.
Koska olen niin innoissani palattuani lastenkirjan muodossa johonkin tuttuun ja ihanaan, en edes aio yrittää kirjoittaa kunnollista, puolianalyyttistä blogiarviota, vaan huudahtelen vain. Uppo-Nalle ansaitsee sen. Viisi vuotta sitten edesmennyt Elina Karjalainen ansaitsee myös kaikki mahdolliset huudahtelut. Siinä määrin viisaasti hän kirjoittaa Reeta-tytön, mereltä ajelehtineen nallekarhun sekä Laulavan Lintukoiran, englanninspringerspanielin, ystävyydestä.
Uppo-Nallen kehyskertomus on varmasti monille tuttu, mutta koska kaikki eivät lelukarhun tarinaa tunne eikä kertaus ole ylipäätään pahasta, kerron lyhesti, että kirjassa Reeta on pieni tyttö, joka toivoo itselleen ystävää, helposti silitettävää ja helposti sylissä pidettävää. Hänen toiveensa käy toteen eräänä tylsänä päivänä, jolloin Reeta on tehnyt jo kaksikymmentä hiekkakakkua ja tuuli puhaltaa rannikolla. Meressä kelluu Ranskasta saakka ajelehtinut nalle, kovia kokenut ja upoksissakin ollut karhu, Uppo-Nalle. Vaikka äiti tuumaa, että Hyi! ja että siinä voi olla bakteereja, tulee Reetasta ja nallesta erottamattomat, sillä
Tänä päivänä tassuista laulun teen,
se liittyvi kuonoon kultaiseen.
Tämä kaikki aaltojen avulla ui
ja rannalla seisoja ihastui,
sillä tapahtuu kovin harvoin että
tulee armas ystävä pitkin vettä.
Uppo-Nalle on paitsi tarina ystävyydestä, myös mutkaton lapsuuskuvaus. Kirja koostuu pienistä episodeista: peippospelosta, lettukesteistä ja kuvitteellisesta syntymäpäivästä, karkumatkasta ja junaretkestä, intiaanileikistä ja isoäidin laihtumisyrityksestä sekä vielä hieman - seitsemänkymmentälukulaisesti - paperinukesta nimeltä Jukka Kuoppamäki. Elina Karjalainen osaa kertoa lapsen maailmasta hellästi ja oivaltavasti sortumatta missään vaiheessa imelyyteen. Päinvastoin, Reetan ja Uppo-Nallen ystävyys on luontevaa. Kukaan, edes kirjan aikuiset, ei kyseenalaista sitä että nalle osaa jutella. Kirjan lapset ovat uteliaita ja toimivia. He ovat sitä jopa siinä määrin, että kun luin kirjaa iltasaduksi omille lapsilleni, minua ihan hirvitti ajatella verivaloja sekä heinätupakkaa. Ihanko oikeasti lapset voivat tehdä tuollaisia?!
Syksyllä 2011 julkaistussa uusimmassa painoksessa vanha mustavalkoinen kuvitus on muuttunut värilliseksi, kun Uppo-Nallejen tuttu kuvittaja Hannu Taina on luonut kirjaan uuden nelivärikuvituksen. Värikuvitus tekee kirjasta houkuttelevan, omaan makuuni ehkä aavistuksen liiankin heleän. Seitsemänkymmentäluvun lapsena tunnen tietenkin lämmintä nostalgiaa nimenomaan mustavalkokuvitusta kohtaan, mutta toivotan silti värikkäämmän maailman tervetulleeksi. Hannu Tainan hahmot ovat eläviä ja lämpimiä miten vain.
Elina Karjalaisen kerronta on ylityslaulu lapsille ja lapsuudelle. Hänen sanoissaan on viisautta ja syvyyttä, mutta myös naurua. Uppo-Nallen lukemisen jälkeen maailma on enemmänkin kuin vain piirun verran tavallista parempi paikka. Siksi Uppo-Nallea voisi suositella kaamosaikaan luettavaksi ihan jokaiselle. Minä ainakaan en voi nyt muuta kuin hymyillä.
Mutta minä kaipaan porotusta,
kun on talvi, taivas musta.
Oi, jos aurinko ois työssä
pakkasella, tähtiyössä!
***** (eihän Uppikselle voi vähempää antaa!)
Elina Karjalainen kirjoitti Uppo-Nalle-sarjaa kaikkiaan yli 20 kirjan verran. Lisäksi on julkaistu Uppo-Nalle-aiheisia luonto-, kokkaus- ja värityskirjoja. Onko teillä omakohtaisia kirjamuistoja Uppo-Nallesta? Tai luetteko niitä ehkä aikuisenakin?
Voi ihana Uppis! Ja nyt taas muistin että meillä on tämä kesken; mies lukee tätä aina välillä ääneen, hänellä on maailman paras Uppis-ääni.
VastaaPoistaNelivärikuvitus on kyllä kaunis mutta minäkin ehkä kaipaan sitä mustavalkoista. Siinä on jotain.. Toisaalta niihin runo- yms. kirjoihin tämä värikuvitus mielestäni sopii.
Ihanaa, että nostit tämän klassikon esiin!
Meillä ei ole vielä Uppista luettu, mutta lainasin juuri noin viikko sitten kirjastosta tuon ekan osan ja yritän ujuttaa sen seuraavaksi iltasaduksi :).
VastaaPoistaLinnea: Uppo-Nalle olisi varmasti ihana ääneenlukukirja puolisoiden välillä. Ennen kuin saimme lapsia, mieheni ja minä luimme toisillemme ääneen. Välillä lastenkirjoja. Uppo-Nalleen emme jostain syystä koskaan tarttuneet, mutta Karjalaisen Koirakirjeitä riemastutti. Elina Karjalainen oli oivalluksien mestari.
VastaaPoistaTämä värikuvitus onkin tuttua nimenomaan esimerkiksi Uppo-Nallen luontokirjoista, mutta jotenkin se mustavalkokuvitus kuuluu juuri ensimmäiseen Uppikseen. :)
Maria: Tämä on takuulla helppo kirja ujuttaa iltasaduksi. Aikuinenkaan ei malttaisi lopettaa lukiemista. Nauttikaa koko perhe!
VastaaPoistaYhdyn hihkumiseen, ihanaa, Uppis! Minä en ole erästä hyvin hihityttävää Uppo-Nallen mietekirjaa lukuun ottamatta lukenut Uppista aikuisena, mutta olen kyllä aikonut, jo vuosien ajan. Minulla oli pienenä jopa Reeta-nukke ja muutenkin perheessäni oli ja on Uppis-faneja. Kiitos siis tästä nostalgiamatkasta!
VastaaPoistaKatja, minä osallistun toisella sadulla satuhaasteeseesi, mutta tästä saanko sanoa, että meillä on kaikilla oma makumme: Uppis ei ole ikinä uponnut meillä äitiin eikä tyttäreen.
VastaaPoistaLähden nyt vielä sorvaamaan sitä satujuttua...
Ihana Uppo-Nalle! Luin sitä aikoinaan pojalleni:)
VastaaPoistaTämä on asia, jota olen ihmetellyt jo vuodesta 1983:-). Kansilehden mukaan saivat meidän tytöt tuolloin Uppo-Nalle ja Nukku-Ukko-kirjan. Kirja on edelleen kuin uusi, sillä sitä ei ole luettu. Hiljattain ajattelin lukea sitä iltasaduksi 6-vuotiaalle. Myös hän kyllästyi alkuunsa ja pitää sanoa, että niin minäkin. Uppisrunot ovat niin hauskoja, mutta mikähän meitä vaivaa, kun nuo sadut eivät kelpaa? Muistan kyllä, että tuttavapiirissä oli tuolloin muutamia, jotka taas ihmettelivät meidän lasten suurta innostusta Muumi-sarjakuvakirjoihin. Makuja on niin monia.
VastaaPoistaUppis on ihana ja niin on Elina Karjalaisen aikuistenkin tekstit. Tämän postauksen innoittamana kaivoin kirjahyllystä erään Karjalaisen kirjan, tarinakokoelman Tärisevä enkeli ja ajattelin lukea sen uudelleen...
VastaaPoistaTapasin kirjailijan monia vuosia sitten kuopiolaisessa sairaalassa ja hänestä jäi lämmin muisto.
Iki-ihana Uppis♥
VastaaPoistaJenni: Ihanaa, että sinäkin hihkut. Huomasinkin, että olit aiemmin kirjoittanut blogiisi Uppis-runo/mietekirjasta. Ihmeen vähän on Uppo-Nallesta blogattu, kun ajattelee lastenkirjojen muuta verrattain suurta blogisuosiota. Reeta-nukke kuulostaa aika hienolta. En ollut sellaisesta aiemmin kuullutkaan. :)
VastaaPoistaLeena: Toisellakin? Hienoa. :) Mutta sinäkin luet paljon satuja ja tuot ihania lastenkirjoja blogiisi.
Totta, meillä kaikilla on oma makumme eivätkä kaikki samat kirjat aina uppoa. Minä mietin, että minuun taitavat upota oikeastaan kaikki satukirjat, tosin liian opettavaisista en pidä. Minulle kaikkein rakkain lastenkirjallisuuden saralla on Astrid Lindgren, sitten Tove Jansson ja Marjatta Kurenniemi. Muut, olipa kyse sitten Elina Karjalaisesta, Raul Roineesta tai H.C. Andersenista tulevat tasaisina jäljessä.
Yaelian: Kiva kuulla. Uppo-Nalle toimii parhaiten juuri ääneen luettuna.
Clarissa: Voi sinua. ;) Ehkä Uppo-Nalle jakaa lukijoitaan. Toiset rakastuvat, toiset eivät jaksa kuunnella tai eivät yksinkertaisesti pidä Uppiksesta. Ja niin sen pitää mennäkin. Olisi aika kauheaa, jos kaikki pitäisivät samasta tai inhoaisivat samoja. Makuja on monia, minä rakastan Muumi-sarjiksiakin.
Minttuli: Olen ihan samaa mieltä. Muistankin tuo Tärisevän enkelin. Elina Karjalainen kirjoitti hienosti myös aikuisille, kirja taitaa olla pakinakokoelma?
Allu: Juuri niin. <3
Ihana Upp-Nalle, tuli ajat mieleen, kun luin sitä pojalleni:)
VastaaPoistaElina Karjalainen oli minulla kaikkien aikojen ensimmäinen kaikkien aikojen paras kirjailija, Uppo-Nalleja luin innolla heti lukemaan oppimiseni jälkeen (tosin enemmän niitä paria seuraavaa, tämä tuli minulla vasta niiden jälkeen). Eli analyyttistä, neutraalia ja objektiivista mielipidettä ei anneta koska siihen tarkoitukseen näitä pitäisi verrata johonkin muuhun ja ei ole mitään muuta mihin verrata.
VastaaPoistaAjatus värikuvituksesta pelottaa kyllä hieman, ja en ole kovin varma haluanko lukea näitä uudestaan, edellisestä lukukerrasta on jo aika monta vuotta...
Niitä Karjalaisen pakinakokoelmia olen myös lukenut pari, muistaakseni myös tuon Tärisevän enkelin.
Meillä oli jokunen Uppis-kirja lapsena, mutta ne eivät koskaan tulleet minulle kovin läheisiksi, syystä tai toisesta. En erityisesti muista, että olisin yrittänyt lukea, mutten tykännyt, mutta todennäköisesti näin on kuitenkin käynyt, koska lukutoukkana vähintään kokeilin varmasti lukea koko laajan kirjahyllymme läpi.
VastaaPoistaMutta minulla oli sellainen Uppo-Nallen syntymäpäiväkirja tms., jossa oli jokaiselle kuukaudelle oma kuva ja loru. Niitä sitten luettiin siskon ja ystävien kanssa - meistä oli aina ihanaa, jos jossakin kirjassa oli jokaiselle vaikkapa syntymäkuukauden tai alkukirjaimen mukaan "määräytynyt" runo, loru tai laulu. Saatanpa muistaa oman Uppis-runoni ulkoa vieläkin:
"Helmipöllö pulputtaa
Uppis ei nyt unta saa
Metsässä pöllöt pöllöilevät
Kun on kuutamo, kun on kevät."
:)
Mulla oli siis Reeta-niminen nukke, ei oikea Uppis-Reeta-nukke, vaan nimesin itse nukkeni Reetaksi. Reeta on yhä tallessa. Tunnen myös hyvin vanhoja ja aika litteiksi muuttuneita Uppis-pehmoja, ne ovat ihan aitoja Uppis-kamaa ja niitä suojellaan ja vaalitaan lähipiirissäni. :)
VastaaPoistaIhanaa, uppista Uppista :)
VastaaPoistaPS. Piti käydä googlaamassa, onko tuo runo oikeasti olemassa jne., ja onhan se, mutta kaksi ekaa säettä olivat vaihtaneet muistini sopukoissa paikkaansa. Runo siis alkaa oikeasti: "Uppis ei nyt unta saa/helmipöllö pulputtaa..." :)
VastaaPoistaTämä on niin nostalginen kirja. Vaikka en enää töissä jaksa näitä ääneen lukeakaan, muistan silti lapsuudesta veljeeni tarttuneet Uppishokemat sekä kohdan jossa Uppo-Nalle kelluessaa merellä kohtaa laivan ja sieltä kapteeni(?) kysyy että "Mitä maata edustat?" ja Uppis vastaa että "Herttaa!" Se nauratti silloin ja edelleen. Osuu miun huumorinappiin :)
VastaaPoista(Ei ollut kirjaa käsillä niin en voinut tarkistaa miten se kohta meni, mutta muistoissani jotakuinkin noin.)
Ihana Uppo-Nalle!! <3 Tosin minunkin kohdallani on käynyt niin, ettei Uppis tuntunut lapsena jostain syystä kovin kiinnostavalta, mutta ihastuin hahmoon, Karjalaisen kerrontaan ja erityisesti Hannu Tainan kuvituksiin parikymppisenä. Nyt hyllystäni löytyvät miltei kaikki Uppis-kirjat ja selailen niitä aina silloin tällöin rakkaudella. :)
VastaaPoistaIhanaa kun kirjoitit Uppiksesta! <3
Uppis ei ole minulle koskaan ollut erityinen, joskaan en missään nimessä ole Uppis vastainenkaan. Olen käyttänyt valikoiden Uppo Nallen runoja työssäni. Meillä on pahvista tehty runoja sisältävä roska-auto,jonka luukku aukeaa laulamalla ...mä roska-autoon ihastuin...
VastaaPoistaHanne: Sitten Uppis on sinulle nostalgiaa. :)
VastaaPoistahdcanis: Niinhän se taitaa mennä, ettei niitä omia lapsuuden rakkaimpia kirjoja voi arvottaa muuten kuin äärimmäisen rakkaina kirjallisina muistoina. Minulla on Lindgrenin Marikkiin samanlainen suhtautuminen kuin sinulla Uppo-Nalleen. Kannattaa joskus kokeilla Uppo-Nallen uudelleenlukemista, kaiken uhallakin! Elina Karjalainen osasi kirjoittaa.
Karoliina: Luultavasti et ihan kauheasti tykännyt. :) Minä kyllä pidin, mutta kuten Leenalle ja hdcanikselle totesin, oli Lindgren ja etenkin Marikki minulle se kaikkein rakkain lapsuuteni lukukokemus. Mutta senhän sinä jo tiesitkin. ;)
Uppo-Nallen kuukausilorut ovat ihania. Oma suosikkini on A:n kuukausi, joulukuun runo on niin ihana. Lokakuu, O:n kuukausi, sen sijaan on hieman haikea. Helmikuu on aika runollinen!
Jenni: Ok, nukkesi nimi siis oli Reeta. Hauskaa. :)
Helmi-Maria: Nimenomaan! Uppista!
Tytti: Muistat ihan oikein! Uppo-Nalle vastasi edustavansa Herttaa. Ja se jaksoi naurattaa minua nyt aikuisenakin. <3
Sara: Ihana kuulla. Mieheni sisko nimittäin on hankkinut Uppiksia itselleen nyt aikuisena, taisi alkaa kerätä kirjoja joskus parikymppisenä. Hänellä onkin hieno kokolema, kuten varmasti sinullakin. Uppiksista voi ammentaa monenlaiseen.
Johanna: Mietinkin, että sinulle tulee varmasti töissä aika useinkin Uppo-Nalle vastaan, joko kirjana tai muuten. Oman tyttäreni eskariryhmä kävi tänä syksynä Vantaalla lasten taidetalo Pessissä tutustumassa Sukelluskelloon ja sitä ennen lukivat Uppo-Nallea ja sukelluskelloa. "Mä roska-autoon ihastuin" on ihana. Pikku Kakkosella tulee aina joskus Samuli Edelmannin ja Vilma Melasniemen tähdittämä "Runoja ja roskia", joka on ihan huippu.
Tämä on jo noloa. Pakko tunnustaa, että minulla on matalassa sivistyksessäni Uppo-Nallen kokoinen aukko. Tai ei ihan koko Uppiksen kokoinen, sillä olen lukenut omalle tyttärelle pari Uppista, mutta...joka tapauksessa nolo juttu.
VastaaPoistaVoi ihana Uppo-Nalle, minäkin haluan hihkua <3
VastaaPoistaOlen lapsesta asti rakastanut kirjoja ja muistan Uppiksen olleen yksi tärkeimmistä. Tytötkin ovat Uppo-Nallen tarinoihin tutustuneet, ovatpa nimenneet yhden pikkunallenkin Uppo-Nalleksi :) Täytyypä kurkata lastenkirjojen hyllyyn, siellä on joku kirjoista mutta en ole varma että olisiko juuri se ensimmäinen...
Kirjailijatar: Kuule, kaikilla on aukkoja sivistyksessään, korkeassakin (kuten sinulla!). Uppis ei ole teillä noussut suursuosioon, meillä taas joku muu lastenkirja takuulla uupuu. :)
VastaaPoistaVillasukka kirjahyllyssä: Ihanaa, tervetuloa meidän hihkujien joukkoon! Uppo-Nalle-niminen nalle on varmasti suloinen. Meillä lapset nauravat katketakseen Karjalaisen runoille.