Rauha S. Virtanen: Joulukuusivarkaus

Blogijoulukalenterin luukku 1/4
Rauha S. Virtanen: Joulukuusivarkaus
Kustantaja: Wsoy 1970
Kansi: Katriina Viljamaa-Rissanen
Kotimainen nuortenromaani
Sivuja: 212

- Noo mulla on paljon enemmän menoja kuin sulla, sanoi Eira. - Miten sä voit kuvitella, että mä ruinaisin rahaa äidiltä tupakkaan tai meikkeihin tai jazzkonserttiin tai diskoon tai vaikka sukkahousuihin. Eihän sen rahat riitä mihinkään.
Se oli tietenkin totta. Äidin palkka konttoristin hommasta oli kuusisataa kuussa ja sillä piti elättää kuusihenkinen perhe. Nyt isä ollut työttömänä kohta vuoden.

Ensimmäisten Seljojen herttainen realismi tai Ruususen romanttinen herääminen ovat melko kaukana Rauha S. Virtasen poliittisesta nuortenromaanista Joulukuusivarkaus (1970), jossa Suomi on kahtiajakautunut hyvin köyhiin ja erittäin vauraisiin perheisiin, jotka vieläpä asuvat vastapäisissä taloissa.

Nurmen lapsiperhe asuu vuokralla huonokuntoisessa puutalossa. Isä on työtön ja sairasteleva kirvesmies, äiti pienipalkkainen konttoristi. Perhe yrittää tulla toimeen vähällä, vaikkei edes joulukinkkuun ole varaa, makeisista tai joulukuusesta puhumattakaan. Perheen vanhin poika Jarkko työskentelee kukkakaupan lähettinä, sosialistitytöksi nimetty Eira puolestaan postissa. Pikkusisko Mariliisa on kokee naiseksi kasvamisen hämmentävänä, sillä hän on oikeastaan lapsi vielä. Ilu on vielä pieni poika. Nurmien vuokraisännän perhe, vauraat Raikalat asuvat hulppeassa omakotitalossa. Kokoomuksen nimiin vannova isä on tyrannimainen mies, joka uskoo selvästi ajatukseen ken piiskaa säästää, se lastaan vihaa. Hän karaisee lapsiaan varmasti hyvää tarkoittaen, mutta katkeruutta synnyttäen. Ei olekaan ihme, että Eiraan rakastunut Jusse on osin isäkapinansa vuoksi alkanut viettää aikaansa vasemmistolaisten nuorten illoissa. Jussen nuoremmat sisarukset eivät asioita kovin paljon kyseenalaista, sillä heidän elämänsä on varsin mukavaa sellaisena kuin se on. Täynnä isäänsä kohtaan tuntemaansa raivoa Jusse kannustaa Eiraa ja Jarkkoa varastamaan joulukuusen isänsä metsästä.

Joulukuusivarkaus on poliittinen nuorisoromaani. Se käsittelee politiikkaa toisaalta yhteiskunnallisena sukupolvikysymyksenä, toisaalta Suomessa 40 vuotta sitten käynnissä ollutta poliittista liikehdintää kahden perheen yksilönäkökulmasta. Eira on äärimmäisen tiedostava nuori. Osin hänen poliittisuutensa johtuu ihmeellisestä radikaalinuorten johtajasta Lennistä, osin siitä, että hän huomioi oman elämänpiirinsä epäoikeudenmukaisuuden. Vaikka Nurmen perheen äidin olisi asemansa vuoksi edullista kuulua SKDL:ään, häpeää ja pelkää hän tyttärensä poliittisuutta, tämän seinälleen ripustamia Che Guevaran ja Ho Tsi-Minhin kuvia. Raikalat ja Nurmet, Jusse ja Eira, teiniliitto, SKDL, kokoomus, koulu, kirkko ja koululaisliikehdintä kuvastavat kaikki 1970-luvun alun kaupunkilaista Suomea. Varastettu kuusi saa roolin kahden eri leirin ja eri sukupolvien tarinassa, jonka ratkaisunhetket käydään aivan joulun kynnyksellä.

Eira kohotti kauluksensa pystyyn, ei siksi että hänen olisi ollut kylmä vaan sen takia, että hän halusi eristäytyä äidistä, mokomasta pelkuriraukasta.
Mitään se ei uskaltanut. Omalla työpaikallaankaan se ei ollut ikinä ruvennut lakkoon, ei kuulemma silloinkaan, kun oli ollut yleislakko. Se selitti, että sitä olisi pidetty kommunistina ja pantu pois kun pienikin syy tulisi vähentää väkeä. Kaiken aikaahan konttoreita rationalisoitiin ja naisia pantiin pois. Toisetkaan konttoristit eivät ruvenneet lakkoon. Sen päätyttyä he kuitenkin ottivat tyytyväisinä vastaan palkankorotukset, jotka toiset olivat heille taistelleet.

Joulukuusivarkaus on minulle nostalgiakirja samalla tavalla kuin kaikki muutkin Virtasen romaanit kahta uusinta Selja-kirjaa lukuunottamatta. Luin Eiran ja Jussen tarinan ensimmäisen kerran 1980-luvulla. Silloin muistin hämmentyneeni kirjan avoimen oloisesta seksuaalisuudesta: kuukautisten alkamisesta sekä ahkerasta pussailusta. Pohdin silloinkin perheiden köyhyyttä, mutta yhteiskunnallisen näkökulman ymmärtämiseen olin ilmeisesti liian nuori lukija, sillä vhs-nauhureiden ja kanarianmatkojen aikakautena teinivuosiani viettäneenä en uhrannut kovinkaan monta ajatusta kirjan vahvaan poliittisuuteen. Nyt aikuisella lukukerralla romaani aukeni ehkä yllättävänkin ajankohtaisena, sillä paljon puhutun prekariaatin aikakautena tuloerot tuntuvat kasvavan ja yhteiskunta ainakin osin eriarvoistuvan. Tämä kaikki antaa tietenkin oman lisäpainonsa Virtasen hienolle romaanille, vaikkei Suomea silloin ja nyt voi tietenkään asettaa rinnakkain.

Vaikka Joulukuusivarkaus on poliittinen, on se samalla hyvin kotoinen kirja nuorille aikuisille. Se kurkistaa 40 vuoden takaiseen Suomeen, mutta siinä on läsnä samaa lämmintä, humoristista ja tarkkaa perhe- ja henkilökuvausta kuin Virtasen muissakin kirjoissa. Kaikkein tärkein ja rakastettavin ulottuvuus Joulukuusivarkaudessa on Virtasen kertojanääni. Hän osaa luoda uskottavia henkilöhahmoja, joista on helppo pitää. Kukaan ei ole selvästi hyvä tai paha, edes kaikkein tyrannimaisin aikuinenkaan. Virtasen kerrontaa on yksinkertaisesti ilo lukea, sivu toisensa jälkeen kääntyy kuin huomaamatta. Virtanen taitaa koululaismaailman kuvauksen, osaa kertoa nuorten epävarmuudesta ja kompleksisuudesta sekä näyttää perheet arkitouhuissaan. Myös ajankuva on ainakin jälkikäteen luettuna hallussa: Hair-musikaali valloittaa maailmaa, vasemmistonuorten levylautasella soi Lautanen Guatemalan verta, kokoomusnuoretkin osallistuvat taksvärkkiin ja milläpä muulla nimellä maalta tullut kirjoittajatyttö Seija lähettäisi tekstejään lehden nuortenpalstalle kuin Allison?

Joulukuusivarkaus on ennen kaikkea hyvä romaani, jolle soisin samanlaista blogisuosiota kuin vaikkapa Ruususelle aiemmin tänä vuonna. Ja nyt jos koskaan on tämän kirjan aika.

****+ (ei yllä ihan samaan rakastettavuuteen kuin Seljat tai vaikkapa Ruusunen, mutta kuitenkin erinomainen ja puhutteleva kirja.)