Kustantaja: Gummerus 2011
Alkuteos: By Nightfall 2010
Suomennos: Laura Jänisniemi
Kannen kuva: Istockphoto
Ulkomainen romaani, Yhdysvallat
Sivuja: 301
Siis okei, emme me ihmiset varmaan ole yksin ollessamme mitenkään merkittävällä tavalla tai edes näkyvästi erilaisia, mutta mistä sen itse asiassa voi tietää, kenestäkään muusta tai itsestään? Eikö taiteesta etsitä muun muassa juuri tätä: pelastusta yksinäisyydestä ja subjektiivisuudesta; yhteyden tunnetta menneisyyden ja ulkomaailman kanssa; ja samaan aikaan ihmisen mysteeriä valaisevat ja syventävät Giotton Aadam ja Eeva, jotka on karkotettu paratiisista, Rembrandtin viimeiset omakuvat ja Walker Evansin valokuvat Halen piirikunnasta. Menneiden aikojen taide yritti antaa meille jotain sellaista mitä Peterille nyt tapahtuu: mahdollisuuden kurkistaa toisen ihmisen syvyyksiin.
Newyorkilainen taidegalleristi Peter Harris on keski-ikäinen mies. Hän keskilännen Milwaukeesta lähtöisin oleva puhdasverisen ruotsalaisen naisen ja komean, mutta epämääräisen suomalaisen miehen ainoa elossa oleva poika. Hänen puolisonsa Rebecca on itärannikon älymystöperheen tytär ja arvostetun taidelehden päätoimittaja. Heidän ainoa tyttärensä Bea on hakenut vanhemmistaan irtiottoa. Peterin elämä on hyvää: arki soljuu taidekauppojen- ja näyttelyjen sekä liikelounaiden merkeissä, sunnuntait on varattu Rebeccan ja Peterin omaksi päiväksi, hieman laiskaksi parisuhteen ylläpitopäiväksi. Mukavaan elämään iskee oman särönsä Rebeccan nuori pikkuveli Mizzy (Mistake, vahinko) - narkkari, kaunis ja levoton itsensä etsijä, nykyajan nomadi. Mizzy saa Peterin huomaamaan jotain itsessään ja nuori mies valtaa hänen ajatuksensa, kuitenkin hyvin monisyisellä tavalla.
Michael Cunnighamin perhe- ja älymystöromaani Illan tullen (2010) kulkee New Yorkin kaduilla, kurkistaa taiteilijoiden työtiloihin sekä erään parisuhteen raameihin. Romaani on kertomus keski-ikäistymisestä ja taiteesta. Se sisältää pitkiäkin pohdintoja taidemarkkinoista sekä taidehistoriasta palautuen aina päähenkilöidensä elämän henkilökohtaisimpiin tuntemuksiin. Kirja on paitsi älykäs ihmissuhderomaani, myös keskiluokkakuvaus sekä ennen kaikkea rakkaudentunnustus mielikuvien New Yorkille.
Cunningham tarjoaa lukijalleen Peterin näkökulmia menneseen ja tulevaan. Kaiken keskiössä oleva Mizzy on kaunis kuin Rodinin pronssiveistos, hän on samalla kuin isosiskonsa Rebeccan nuorempi kaksoisolento. Hän nostaa Peterin mielessä esille ajatuksia, joita tämä ei ollut voinut kuvitellakaan päässään risteilevän. Mutta mistä saa haaveilla, mitä tehdä? Ja mistä Peterin ajatukset oikeastaan kertovat?
Ja hetken, ohikiitävän hetken, Peter kuvittelee että hänkin voisi olla Rodinin veistos, ei tietenkään Pronssikauden poika mutta ei myöskään Calaisin porvari; hän voisi olla veistos, jota ei ole vielä löydetty, ikääntyvä mutta suoraselkäinen, tiukan arvokas hahmo, joka seisoo jalat vähän harallaan, aseettomana, rinta paljaana (hänen rintansa on yhä lihaksekas eikä vatsakaan näytä hassummalta) ja kangas lanteillaan niin kuin varttuneelle herrasmiehelle sopii (koska hän ei ole kovin tyytyväinen takamukseensa).
Savukalkkunawraplounaita. Ruskeaan paperiin käärittyjä taideteoksia, kauniita sellaisinaankin. Rebeccan älymystöllisesti ränsistynyt lapsuudenkoti simpukankuorineen. Museoita ja taiteilija-ateljeita. Kävelyjä Ison omenan yössä. Voi että. Minun kirjallisen makuni tuntevat arvannevat, että olen ihastuksissani. Mainitsen Cunninghamin usein eräänä suosikkikirjailijanani, vaikka olen aiemmin lukenut vain kaksi hänen teostaan. Niistä Tunnit on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, mutta Koti maailman laidalla ei ole jäänyt mieleeni mitenkään erityisenä. Illan tullen asettuu mukavasti niiden väliin, mutta ehdottomasti lähemmäs Tunteja. En tietenkään voi olla vertaamatta tätä uuttuutta Tunteihin, mikä on tietenkin hivenen epäreilua, mutta varmasti ymmärrettävää. Siinä, missä Tunnit on minulle silkkaa neroutta, on Illan tullen "vain" erittäin hyvä romaani, joka osoittaa Cunninghamin olevan sanojen ja ennen kaikkea tunnelmien taituri.
Vaikkei Illan tullen yllä mielessäni samaan kuin Tunnit, on se hieno ja pienieleisyydessään minuun vahvasti vaikuttava romaani. Cunningham osaa sovittaa suuret ja pienet linjat yhteen. Kun Peter soittaa Bea-tyttärelleen öisellä kävelyllään Battery Parkissa Ellis Islandille katsoen, jylisee tumma kimmeltävä vesi rantaan kääröinä, ei aaltoina. Cunningham osaa kirjoittaa paitsi taidokkaasti ja kauniisti, myös erilaisia tehokeinoja hyödyntäen. Peter on tyypillinen kolmannen persoonamuodon kertoja, jonka ajatuksiin lukijat pääsevät koko ajan sisälle. Peterin kaikkein yksityisimmät, omimmat ajatukset ja niiden sivupolut Cunningham kätkee sulkeisiin, joita käyttääkin melko runsaasti. Hänen tekstinsä leijuttaa kauneudellaan, minkä vuoksi kirosanat ja alatyyliset ilmaisut toimivat huomiokeinoina erinomaisesti. Cunningham kirjoittaa niin hienovireisesti ja kuitenkin vahvasti, että hänen tekstissään edes tumputtaminen ei hyppää silmille. Pelkkää kauneutta hänen romaaninsa ei (onneksi) ole, vaan Peterin AIDSiin kuollut isoveli Matthew sekä Mizzyn yölliset huumekaupat kertovat toisenlaisesta elämästä.
Totta kai kaikessa on kyse varsin tavallisesta keski-iän kriisistä, ihastumisesta johonkin luvattomaan. Mutta koska Cunningham on niin taitava kirjoittaja, saa hän ihmiselon ristiriidat tuntumaan kaikelta muulta kuin ahdistavalta. Hänen henkilönsä ovat kaikessa elitistisyydessään rakastettavia. Hänen teoksensa runsas erotiikka on oikeasti aistikasta, hieman etäistä, tyylikästä ja siksi aikuista. Cunninghamin käyttämät vastaparit: nuoruus ja vanheneminen, vanhemmuus ja parisuhde, New York ja Milwaukee, terveys ja sairaus, korkea taide- ja alhainen populaarikulttuuri sekä naiseus ja miehuus toimivat.
Vaikka pinnan alla kuohuu ja ihmisen epävarmuus on vakio, tulee Cunninghamin tekstistä levollinen ja hyvä olo. Taidemaailman ihmeellisyys, ihmiskehon pronssipatsaan kaltainen kauneus ja newyorkilainen älymystö luovat puitteet kirjalle, jonka teksti kannattelee. Illan tullen kaikki tuntuu ihmeesti kuulaalta, kipeistäkin aiheistaan huolimatta kepeältä ja hivenen kirpeältä.
****½
Illan tullen on ollut blogeissa erittäin ahkerasti luettu kirja. Laiskuuteni vuoksi linkitän nyt vain Linnean arvion. Tuoreimpana tekstinä se pitää sisällään linkit lukuisiin muihin blogiarvioihin, joihin tutustumista suosittelen lämpimästi.
Ihana, ihana kirja. Kiitos hyvästä arviostasi ja kiitos, kun pidit kirjasta. Hih, lienee hassua kiittää jälkimmäisestä, mutta tämä on minulle niin tärkeä - kuten sinäkin.
VastaaPoistaKuten tiedät, syystä tai toisesta tämä nousi minulla Tuntien yläpuolelle, mutta ymmärrän hyvin, että toisinkin voi olla.
En oikein osaa sanoa tästä enää sen enempää. Arviosi oli tyhjentävä ja nyökyttelin lähes jatkuvasti sitä lukiessani.
Todella hieno ja analyyttinen arvio, kiitos! Aion lukea kirjan joskus :).
VastaaPoistaTässä kirjassa on tosiaan jotenkin sellainen erityisen lämmin ja lempeä, ymmärtävä kirjallinen jälkimaku!
VastaaPoistaKaroliina: Tämä on ihana kirja. Olen vähän rakastunut. Mutta minulle tosiaan Tunnit - tai muistoni, mielikuvani Tunneista, olen lukenut sen yli 10 vuotta sitten - on vielä jotain suurempaa. Se tuli niin yllätteän silloin. Mutta tässä on niin ikään kaikki hyvän kirjan ainekset ja olen vakuuttunut. :)
VastaaPoistaMaria: Kiitos. Suosittelen tätä koko sydämestäni. Kaunis kirja, joka toivottavasti ja uskoakseni jää mieleen pitkäksi aikaa.
Susa: Cunninghamilla on sellainen taito, ihan selvästi. :)
Tämä on kirja,josta kiinnostuin jo Leenan blogissa ja nyt sitten vieläkin enemmän.Ehdottomasti must-listalle joutuu tämä.Ja kansikin on niin nätti!
VastaaPoistaMinusta tämä on Cunninghamilta paras teos. Siis jopa ohi Tuntien, jossa Cunningham kyllä taidokkaasti peilailee Woolfin tekstien kautta aina kirjan nimeä myöten.
VastaaPoistaPeter on juuri niin itsekeskeinen kuin on bi-seksuaalimies heteroavioliitossa. Kaikki vika muissa, itsessä ei mitään. Ja kauneus, kauneus, kauneus...kun mies itse käytöksellään saa tyttärensä kääriytymään ryysyihin ja kätkeytymään yksiönsä yksinäisiin varjoihin. Beasta ei voinut tulla ehjää ja vahvaa, sillä hän ei elänyt isänsä palvonnassa, vaan vähättelyssä, jossa kihdutaan ennen kuin kukitaan.
Tämä on tärkeä kirja. Annoin omani jollekin ja sitten piti ostaa oma kappale ihan itselle omistettuna.
Säkenöivät päivät ei ottanut minulla ollenkaan tulta. Mutta ainakin kaksi erittäin hyvää teosta jo. Harmaat aivosoluni kuiskivat, että olen lukenut Samaa sukua, mutta en muista siitä mitään erityisiä kicksejä...
Eii, tämä vain pahensi miun >i>Tunnit>/i>-kuumetta! Mutta onneksi Adlibriksen pikkupaketti on toivottavasti jo pian matkalla :) Tämäkin kuulostaisi ihan mielenkiintoiselta, ehkäpä jopa loogiselta jatkolta Byattin taiteista keskutelevalle Lasten kirjalle. :)
VastaaPoistaItselläni on pitkään ollut tarkoitus lukea koti maailman laidalla, koska siitä tehty elokuva on aivan mahtava, mutta nyt tämäkin kirja kyllä alkoi kutkuttaa ja voisipa sen varmaan lukeakkin, kunhan saa nuoren Hannibalin ja kymmenen muuta kirjaa ensin pois alta.
VastaaPoistaTunnit on tuttu nimi, mutta en tiedä mistä se kertoo, ilmeisesti senkin asian voisi ottaa käsittelyyn.
Yaelian: Tämä on varmasti must-kirja. Itse odotin tätä jo pitkin vuotta, mutta vasta nyt ehdin lukea. Kansi on ihana. Kurkkaa Linnean blogiin, hän on saanut aikaan todella jännittävän kuvan englanninkielisestä kannesta.
VastaaPoistaLeena: Minä pidin tässä kirjassa kaikesta, mutta Tunnit on minulle silti se ykkönen. Ehkä osin siksi, että kirja oli aikoinaan oma "löytöni" (toivoin sitä joululahjaksi ja sain) ja että se oli vahvasti naisten kirja. Tunnit myös vetosi minuun tunnetasolla ihan erityisesti. Mutta vahva on tämäkin. Vaikken itse saanut niitä kicksejä Kodista maailman laidalla, olen varma, että Cunningham on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjailijoistani. Pitäisi lukea ne Samaa sukua sekä Säkenöivät päivät.
Noora: Tunnit on niin hieno, että... :) Se kannattaa kyllä lukea. Ja Byattin Lasten kirjaa odotan innolla, kuten sinulle blogissasi kerroinkin. Jospa saisin sen jouluksi.
Anonyymi: Ai, Kodista maailman laidalla on tehty elokuvakin. Kiinnostava tietää. Olisi mukava nähdä se. Vaikkei se kirjana noussut omaksi suosikikseni, niin hieno se kuitenkin on. Kannattaa googlettaa Tunnit. Se on kiehtova kirja kolmesta eri ajassa elävästä naisesta sekä eräästä miehestä. Kaikki kiertyy upeasti yhteen ja yksi naisista on Virginia Woolf.
No sinä sait mut taas kiinnostumaan uudesta kirjasta. Voisiko tämä olla vaikka sellainen joulukirjatoive?
VastaaPoistaSatu: Miksikäs ei. Minä sain Cunninghamin Tunnit aikoinani jouluksi ja vaikutuin kirjasta. Joululahjatoivevinkkinä voisin sinulle mainita myös yhden kirjan, jota en itse ole vielä lukenut, mutta jonka uskon olevani ihanan ihana. Se on Colm Toibinin Brooklyn, mukana on kai irlantilaisuuttakin.
VastaaPoistaIhana sinä ja ihana Illan tullen. Se on jännittävää, että vaikka tästä on lukenut niin monta arviota ja itse kirjankin niin silti esiin nousee uusia puolia.
VastaaPoistaMinäkin ihastuin tähän Cunninghamin New Yorkiin. Olen itse käynyt siellä kerran ja viihdyin, vaikken ehkä yhtä hyvin kuin eurooppalaisissa kaupungeissa. ;)
Nyt tuntuu että Tunnit olisi vähintään katsottava ellei jopa luettava uudelleen.
Ja kiitos linkityksestä <3
Hieno, analyyttinen ja oivaltava arvio hienosta kirjasta! Ihailen kykyäsi kirjoittaa kirjoista ja löytää uusia näkökulmia.
VastaaPoistaMie sain tämän kirjan luettua muutama päivä sitten ja olen miettinyt kovasti, mitä siitä sanoisin. Tuntuu, että luin Illan tullen ihan väärään aikaan ja taas kerran liian suurin odotuksin, mutta toki pidin siitä. Mullekaan tämä ei ollut Tuntien veroinen elämys. Tunnit oli kuitenkin aikoinaan jotain niin huikeaa, että hyvin harva kirja yltää samalle tasolle.
Voi kun kirjoitit hienosti tästä! Erityisesti ihailen huomiotasi vastakkaisuuksista. Totta, kaikki.
VastaaPoistaOnko tässä nyt käynyt niin, että minä olen ainoa koko blogistaniassa, joka ei ollut Illan tulleniin varauksettoman ihastunut? Pistää miettimään, mikä minussa on pielessä. :D No ei, tunnistin kyllä sen lukuisat ansiot, mutta silti en PITÄNYT siitä juurikaan. Syitä on vaikeampi määritellä, mutta yritän: henkilöissä ei ollut oikein mitään, mistä olisin pitänyt, tapahtumissa ei ollut mitään järisyttävän kiinnostavaa tai sellaista tietyllä tavalla ihanaa, kielestäkään en muista mitään erikoista huomanneeni. Pöh ja höh, siis itseäni, mutta ehkä tämä puheenvuoro on ihan raikaskin. :)
Minna, minusta on hyvä, että kuuluu erilaisia mielipiteitä. :) Susakaan ei ihastunut niin paljon kuin vaikka minä. Ja esim. minä ja Leena luimme tätä ihan eri tavalla.
VastaaPoistaMutta kiitos sinun aikaisen ja maltillisen arviosi, minä rakastuin kirjaan kahta kauheammin, sillä odotukseni olivat sen aniosta aika matalalla. Aina hedelmällisempi lukea niin, kuin suurta hehkutusta kuultuaan. <3
Linnea: Cunninghamin New York on oikea mielikuvien ja haaveiden kaupunki. Varmasti vain yksi, harvinaisen kaunis kuva kaupungista, mutta niin ihana. Itse en ole siellä koskaan käynyt. Haluaisin kyllä, vaikka toistaiseksi olen ollut iloinen euroopanmatkaaja vain.
VastaaPoistaJos et ole katsonut Tunnit-elokuvaa, niin suosittelen kyllä. Se on upea.
Ole hyvä. <3
Anna Elina: Kiitos. :) Minä taas luin tämän niin oikeaan aikaan kuin lukea voi. Olin lukenut yhden sinänsä hienon, mutta kuitenkin itselleni vähän etäisen (Linturi) sekä pari lasten/nuortenkirjaa (Virtanen & Karjalainen). Kaipasin jotain isompaa lukukokemusta, jollaisen Cunningham minulle antoi. Tunnit tämä ei kuitenkaan ole. ;)
Minna: Kuten Karoliina tuossa alla vastaa, niin et ole ainoa. Minunkin mielikuvani mukaan Susa ei ollut mitenkään hurjan innoissaan, vaikka löysi kirjasta paljon hyvää. Ja Leena taas luki kirjaa toisin, löysi siitä erilaisia merkityksiä kuin vaikka minä (tai Karoliina).
Minä tosiaankin pidin tästä ihan hurjasti. Pidin kirjassa kaikesta. Luin tämän juuri oikeaan aikaan, yhden hieman laimean (mutta hyvän) ja muutaman nuorisokirjan jälkeen.
Minun mielestäni on hyvä olla hieman eri mieltäkin kirjoista. Sinun ja minun kirjalliset mieltymykset osuvat monessa kohtaa yhteen, siksi tämä on tosiaan varsin raikasta. :)
Karoliina: Kommenttisi Minnalle on niin hieno, että nyökyttelen vaan täällä. <3
Luen parhaillaan tätä kirjaa ja pidän Cunninghamin New Yorkista. Kirja on ajankohtainen, sillä ensi tiistaina alkaa odotettu NY:n matka.
VastaaPoistaLuin tämän loppuun juuri viikonloppuna, ja tämä taisikin olla ensimmäinen arvio, jonka uskalsin kirjasta kokonaan lukea (en yleensä lue arvioita, jos suunnitelmissani on lukea kohteena ollut kirja: välillä toki käy niin, että vasta arviosta innostuu jostain kirjasta ja lukee sen sitten).
VastaaPoistaEn ehtinyt vielä kirjoittaa tästä, mutta sanasen nyt tänne voisin sanoa. Ensinnä: tykkäsin. Yllättävänkin paljon, vaikka en pitänyt kenestäkään kirjan henkilöhahmosta. Etenkin kaupunki- ja paikkakuvaus oli kyllä loisteliasta. Toisaalta minua jonkin verran pänni koko ajan toistuva taide- ja kirjallisuusviittailu. Huoh.
Nyt kun laitoit tuohon nuo suomennoksen katkelmat, olen lisäksi tyytyväinen, että luin alkukielellä, vaikka en nyt osaakaan eritellä, mikä noissa suomennoksissa häiritsee :)
Kiitos arviosta, se oli hyvä, selvästi mietitty.
Marjatta: Oi, New York! Ihanaa, antoisaa matkaa. Luet kyllä oikein sopivaa kirjaa.
VastaaPoistaMiia: Hienoa, jään innolla odottamaan sinun mietteitäsi tästä. Minä pidin kyllä kirjan henkilöhahmoistakin, ainakin Peteristä (joka on kaikesta huolimatta ymmärreättävä) sekä Rebeccasta. Mizzystä oli vaikea pitää. Samoin pidin suomennoksesta, vaikka haluaisin tutustua Cunninghamiin alkukielellä.
Upea arvio ihanaisesta kirjasta! Muuten Colm Toibinin Brooklyn on ainakin minun mielestäni juuri sellainen kun uskotkin, ihanan ihana :)
VastaaPoistaTuulia: Samaa mieltä, tämä on aika ihanainen kirja. Brooklyn on joulutoiveenani Byattin Lasten kirjan sekä muutaman muun ohella. :)
VastaaPoista