~ITÄ-SUOMEN KIERROS KUVIN *~

Yllä olevat kuvat otin auton ikkunan läpi


Viikonlopun reissu on tehty ja tänään piti palata arkeenkin ja kohdata kaikki työpaikan pöydälle kertyneet tehtävät. Ennen kuin kirjoitan taas kirjoista, muistelen hieman ihanaa matkaamme Pohjois-Savoon ja -Karjalaan pienen kuvakoosteen myötä.

Pakkanen huiteli hurjissa lukemissa. Kun lauantaiaamuna jätimme lapset isovanhempien hoivaan ja lähdimme mieheni kanssa kahdestaan kohti Joensuuta, näytti auton mittari parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) -31,5 asetta. Takaisin vanhempieni luoksen ajoimme lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, jolloin mittari näytti -33,5. Eipä ollutkaan ihme, että kylmä kävi reisillekin, kun karonkan jälkeen kävelimme huikeat kolmesataa metriä juhlapaikalta mieheni siskon talolle. Minulla oli pitkän takin alla hame ja sukkahousut, natoni antamat toppahousut unohdin vähemmän armeliaasti kassiin.




Ajaminen pakkaskelillä oli hieno kokemus. Aamupäivällä oli huikaisevan kaunista. Oli kuin puutkin olisivat kumartaneet sadun lumikuningatarta. En voi lukea autossa, mutta selailin siellä erästä suosikkilehteäni, Country Livingin brittiversiota, josta saan aina hyvä mielen. Yöllä taas ei vajaan kahdensadan kilometrin matkalla tullut montakaan vastaantulijaa, oli tähtikirkasta ja rauhallista. Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt, mutta me vain jatkoimme matkaamme.

Joensuussa oli yhtä ihanaa kuin aina ennenkin. Väitöstä oli ilo kuunnella kiitos hyvän vastaväittäjän ynnä sujuvasanaisen väittelijän. Jotenkin toivon, että itselleni läheisen väittelijän esimerkki antaisi intoa palata joskus tutkimusmaailmaan. Väitöksen ja karonkan välissä kävimme kaupungilla ja mieheni siskon kotia tukikohtamamme käyttäen valmistauduimme lopulta illan karonkkaan. Vaikka reissu sujui mainiosti, en voi olla potematta pientä haikeutta. Haikeus kohdistuu niin asuinpaikkaamme, moniin kaukana asuviin ystäviini kuin entiseen työyhteisööni, kaipaan kaikkea tuota, mutta nyt elämä on toisaalla.


Lintujakin "bongattiin"


Tällä hetkellä yöpöydälläni on kesken varsin nautittava kirja, joten palaan seuraavassa päivityksessäni taas kaunokirjallisuuden äärelle.

PS. Tyynyjen ompelu sujui yllättävän hyvin! Vaikka aluksi päätin kirjoittaa kotiin liittyvistä asioista vain suljetussa lasteni blogissa (se suljettu siksi, että kirjoitan sinne ihmisistä heidän koko nimillään, ja blogi onkin suunnattu pääosin niille, jotka tunnemme henkilökohtaisesti), niin tuskin kukaan pahastuu, jos rikon kirjablogin ideaa vielä entisestään ja lisään tänne aina joskus kuvia kotoamme? Tyynyjä on näin ollen ainakin luvassa - ja Blogistaniassa saa aika aina muuttaa mieltään ;)